Kahdeksan miljoonaa lemmikkiä lopetetaan USAssa vuosittain käytösongelmien takia.

Se tiedostetaan, että oikea ravinto on tärkeää. Rokotukset ovat tärkeitä. Liikunta on tärkeää.

Miten se voi tulla yllätyksenä, että kouluttaminen on tärkeää? Eläimen kouluttamisesta ajatellaan edelleen, että se on jonkinlainen bonus muun hyvän hoidon päälle – koulutetaan jotain jos aikaa on, mutta ei sen tarvitse mitään ihmeitä osata.

Kouluttaminen on itse asiassa yhtä tärkeää kuin muu terveydenhuolto. Kouluttamattomuus aiheuttaa vähintään yhtä paljon (väitän, että enemmän) ongelmia kuin väärä ruokinta. Hihnassa rähjäävän tai vetävän koiran kanssa ei tee mieli lenkkeillä. Yksin ollessaan paikkoja hajottava tai haukkuva koira aiheuttaa stressiä ja naapurivihaa. Kouluttamaton hevonen on turvallisuusriski. Kouluttamatonta kissaa on mahdotonta käsitellä.

Eläimen ei todellakaan tarvitse osata mitään ihmeitä. Täysi työ on kouluttaa sille ne vähemmän ihmeelliset asiat, joita se ei todellakaan opi vain elämällä. Koira ei opi itsenäisesti kävelemään hihnassa tai viettämään työpäivän yksin kotona. Kaikkiin niihin asioihin, joiden halutaan sujuvan, on eläin koulutettava.

Suosittelen katsomaan Ken Ramirezin luennon, siinä on paljon hyviä pointteja!

Ramirezin mukaan kolme tärkeintä syytä, miksi koulutamme eläimiä, ovat:

  1. Fyysinen harjoittelu; koulutus sinänsä voi olla fyysistä, mutta koulutettua eläintä on myös helpompi liikuttaa
  2. Virikkeet; eläin voi turhautua virikeköyhässä ympäristössä, kouluttaminen on miellyttävää puuhastelua
  3. Hyvinvoinnin lisääminen; eläimiä koulutetaan, jotta niistä voisi pitää entistä parempaa huolta. Mm. hampaiden pesu, jalkojen hoito, kynsien leikkuu, lääkintätoimet voi ja kannattaa kouluttaa eläimille palkitseviksi asioiksi. Silloin niitä on helpompi tehdä ja tulee tehtyä useammin.

)