Eläimille joudutaan tekemään asioita niiden hyvinvoinnin takia. Käsittelytoimet voi jakaa niihin, joita on aikaa harjoitella ja niihin, jotka vain täytyy tehdä turvallisuuden tai terveyden takia. Ensin mainittuihin eläintä on mahdollista valmistella erilaisilla harjoituksilla. Jälkimmäisiä taas on hankala etukäteen harjoitella, ja toimenpiteet tehdään yleensä eläinlääkärin toimesta. Kaikki toimenpiteet eivät ole kivoja, eikä huolellinenkaan kouluttaminen välttämättä riitä valmistelemaan eläintä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin. Koulutuksen suunnittelussa kannattaa huomioida se, kuinka usein toimenpidettä tehdään. On olemassa päivittäisiä, viikottaisia ja harvemmin tehtäviä toimenpiteitä. Peseminen, harjaaminen, kuljettaminen, kynsien leikkaaminen ja kavionhuolto ovat sellaisia toimenpiteitä, joihin kannattaa jo varhaisessa vaiheessa keskittyä harjoitusten avulla. Sen sijaan lääkkeiden antaminen tai verikokeen ottaminen ovat harvemmin tapahtuvia asioita, joihin eläintä voi kyllä valmistella, mutta täydellisyyttä voi olla hankala saavuttaa, ellei keskity asiaan täysillä ja käytä siihen aikaa.

Kun jokin toimenpide sujuu, ongelmaa ei ole. Sujuvuutta kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä, eli katsoa taaksepäin; miten eläimen suhtautuminen on muuttunut ja muuttuu? Toiveena on usein, että normaalit käsittelytoimenpiteet sujuisivat vapaaehtoisesti. Uhkakuva taas on se, että ne täytyy tehdä väkipakolla. Mitä enemmän eläimellä on positiivista kanssakäymistä ihmisen kanssa ja mitä enemmän sillä on hyviä kokemuksia, sitä paremmin se kestää myös puoliväkisin suoritettuja toimenpiteitä. Luottamuspankkiin voi tallettaa pahan päivän varalle, mutta nostoja sieltä voi tehdä vain rajallisen määrän.

Mitä enemmän hyviä kokemuksia on varastossa, sitä paremmin huonoja kestetään. Kuitenkin huonoihin kokemuksiin liittyy se käytännön ongelma, että käsittelytoimenpiteitä on todella hankala tehdä väkisin. Mitä enemmän eläin harjoittelee rimpuilemista, sitä taitavampi rimpuilija siitä tulee. Lisäksi hämäykset toimivat yleensä vain kerran tai kaksi, sen jälkeen eläin osaa välttää myös pienimpiä vihjeitä, jotka viittaavat ikävään toimenpiteeseen. Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa, että tilanne voi olla ikävä, vaikka eläintä ei sattuisi – sen tunne riittää asenteen muodostumiseen.

Eläin, joka kokee tarpeelliseksi puolustautua käsittelytilanteissa, käyttäytyy uhkaavasti. Se saattaa myös hyökätä. Tilanne on vaarallinen, eikä siihen tulisi reagoida heittämällä bensaa liekkeihin eli vastaamalla hyökkäykseen, koska se vain yleensä pahentaa reaktiota seuraavalla kerralla. Niissä tilanteissa, joissa eläin puolustautuu, ei ole voittajia tai häviäjiä vaan molemmat häviävät ja luottamuspankin tili menee pahasti pakkaselle.

Ongelmallista tilannetta kannattaa lähteä purkamaan niin, että miettii, mikä on lähes vastaavanlainen tilanne, jonka eläin vielä sietää. Sen jälkeen kannattaa toistaa tätä tilannetta ja yhdistää siihen mahdollisimman miellyttäviä asioita. Mitä enemmän pystyy järjestämään samankaltaisia tilanteita, jotka onnistuvat yhteisymmärryksessä, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua oikeassa tilanteessa. Otetaan esimerkiksi kynsien leikkaaminen. Mitä kaikkea voit kynsienleikkuutilanteessa muuttaa, jos se aina päättyy taisteluun ja hampaidenkiristykseen? Voit leikata kynsiä eri asennossa, voit leikata kynsiä ilman kynsileikkureita (kyllä, harjoitusmielessä), voit rapsuttaa kynsienleikkausasennossa, voit harjata kynsienleikkuuasennossa, voit ruokkia leikkaustilanteessa… Vaihtoehtoja on monia, ja kun omalle eläimelle löytyy se sopiva tapa, pääsee koulutuksessa usein nopeasti eteenpäin.

 

Kissoja käytetään eläinlääkärissä harvemmin kuin koiria, vaikka säännöllisillä terveystarkastuksilla saavutetaan paljon hyötyä. Syitä kissojen vähäisempään lääkärissä käyttämiseen voivat olla kissan kivun vaikea tunnistettavuus tai kissan vähäisempi arvostus lemmikkinä. Tärkeä syy eläinlääkärikäyntien vähäisyyteen on myös kuljettamisen aiheuttama stressi (sekä omistajalle että kissalle) ja eläinlääkärikäynnin aiheuttama stressi sekä kissalle että omistajalle. Miten kissan, ja sitä myötä myös omistajan stressiä voitaisiin helpottaa?

  1. Opeta kissa nauttimaan kuljetuksesta. Kissa oppii, kuten muutkin eläimet. Sen voi opettaa pitämään ensinnäkin kuljetuslaatikosta ja toiseksi matkustamisesta. Perusta kouluttaminen omaehtoisuuteen ja käännä asetelma niin päin, että kissa itse haluaa mennä kuljetuslaatikkoon ja autoon. Matkustamiseen opetettu kissa on helppo ottaa mukaan, eikä se kerää laatikossa turhia kierroksia. Kuljetusboksista kannattaa tehdä kissalle turvasatama.
  2. Kouluta kissalle, että käsittely on miellyttävää. Jo se, että kotona matkitaan eläinlääkärin tutkimusta herkkujen avulla, auttaa hallitsemaan kissan stressiä eläinlääkärissä. Nosta kissa pöydälle ja palkitse sitä, kun kosket eri puolille sen kehoa. Varsinkin tassuun tarttuminen on kissalle pelottavaa; kissaa voi valmistella verinäytteen ottoon huolellisella harjoittelulla. Kissa ei tiedä, kuka on eläinlääkäri ja kuka ei, käytä harjoittelussa apuna tuttuja ihmisiä. Varmista myös, että eläinlääkärissä käsitellään kissapotilaita mahdollisimman stressittömästi, eli minimikontaktilla ja herkkujen avulla ystävällisesti. Klinikkaympäristössä kissapotilaiden stressinhallinnan kannalta tärkeää on rauhallisuus; kissa ei halua kohdata odotushuoneessa koiria tai muita kissoja.
  3. Pyydä lääkäri kotiin. Kissat stressaavat tutkitusti vähemmän kotona kuin klinikalla. Lisäksi on havaittu, että kissa muistaa ihmiset; jos sama henkilö käsittelee kissaa enin kotona ja sitten klinikalla, stressi vähenee.

Tutkimuksen mukaan kissojen stressi oli sitä vähäisempää, mitä kissaystävällisemmin eläinlääkäriaseman henkilökunta kissoja käsitteli. Tutkijoiden mukaan stressiä ehkäisevät käsittelymenetelmät ovat omiaan lisäämään asiakastyytyväisyyttä ja sitä kautta kissoja mahdollisesti tuotaisiin useammin lääkäriin.

Kannattaa muistaa, että eläinten käsittely on taitolaji, jossa kehittyy jatkuvasti.