Käytännön vinkit: vältä yleisimmät vaaratilanteet koirien kanssa kotona

Jokainen koira rodustaan riippumatta on potentiaalisesti vaarallinen. Se, toimiiko koira koskaan ihmiselle vaarallisella tavalla, riippuu siitä millaisiin tilanteisiin se joutuu. Se taas riippuu mm. omistajasta ja hänen pelisilmästään.

Aggressiivinen käyttäytyminen on koirille normaalia ja erittäin tilannekohtaista. Sitä voi esiintyä monesta eri syystä ja siihen voivat altistaa erilaiset tekijät – esimerkiksi osa koirista puolustaa omaa aluettaan hanakammin kuin toiset.

Moni vaaratilanne on vältettävissä huolellisella ennakoinnilla. Tähän ennakointiin kuuluu omaan koiraan tutustuminen sekä yleisellä tasolla että yksilötasolla. Ennakoinnista huolimatta vahinkoja sattuu – kuitenkin aina kannattaa tehdä sen verran kuin voi, jotta tilanteita ei syntyisi.

Tyypillisimmät vaaratilanteet syntyvät kotona ja käyn läpi tässä kolme yleistä aihepiiriä, joihin kannattaa valmistautua jo etukäteen ja joita voi kohtuullisen helposti välttää.

1. Väsynyt tai nukkuva koira säikähtää tai menettää hermonsa.

Mökillä, viikonloppuna, juhlien aikana, helteellä, jouluna ja muissa erikoistilanteissa on hässäkkää. Näissä tilanteissa koira ei välttämättä a) osaa, b) malta tai c) pysty nukkua ja levätä sopivaa määrää tai sopivassa paikassa. Väsyneenä koiran pinna kiristyy ja sitä ei välttämättä ihminen huomaa. Lue lisää tästä!

Kannattaa muistaa, että koira ei tee väsyneenä myöskään kovin järkeviä valintoja ja päätöksiä – se saattaa käydä nukkumaan ovensuuhun, jossa todennäköisyys siihen, että sokeripäissään juokseva lapsi kompastuu siihen, on hyvin suuri. Se suorastaan näyttää itse ajavan itseään yhä pahempiin ongelmiin; haastaa riitaa koirakaverin kanssa, kyttää keittiön pöydän alla ja niin edelleen. Vaaran elementit ovat aina olemassa, kun samassa tilassa on väsyvä koira ja vieraita ihmisiä tai koiria.

2. Koira pitää hallussaan jotain arvokasta, joka yritetään ottaa pois.

Vielä muutamia vuosia sitten oli yleistä ajatella niin, että kun koiralle annetaan luu, niin se ilman muuta pitää myös saada ottaa koiralta pois. Tämä voi olla hyvä tavoite, mutta sitä ei saavuteta vain ottamalla koiralta luu pois. Itse asiassa tilanne voi kärjistyä nopeasti, jos koiralta otetaan luu toistuvasti pois. Tavoite voidaan saavuttaa valmistelemalla koiraa ja tekemällä arvokasta asennetyötä.

Lasten leluihin pätee sama politiikka; koira oppii nopeasti, että toisten lelut ovat paljon arvokkaampia kuin omat lelut, koska toisten leluilla saa enemmän toimintaa aikaan. Mikäli haluat, että koirasi ei kiinnostu lasten leluista, älä kilpaile sen kanssa niistä lainkaan. Puolustamisen arvoisia asioita ovat myös sohva, oma peti tai joku muu paikka – niiden suhteen kannattaa myös panostaa asennetyöhön sen sijaan, että lähtee taisteluun. Vaikka koiran saa häädettyä sohvalta tai luun vietyä siltä väkisin, se ei ole “voitto”. Koiralle saattaa jäädä tilanteesta paljonkin hampaankoloon, mikä lisää vaaran mahdollisuutta jatkossa.

3. Koiraa yritetään pakottaa johonkin toimenpiteeseen tai käsittelyyn (varsinkin kun se on kipeä).

Kynsien leikkaaminen, silmätipat, korvien hoito tai peseminen ovat tilanteita, jotka saattavat helposti äityä taisteluiksi. Mikäli ihan huoltomielessä koskettaminen ei onnistu, se tuskin tulee onnistumaan yhtään sen paremmin kun tosi on kyseessä. Varsinkin silloin, jos koiralla on kipuja kyseisillä alueilla. Painiminen on helpoin tapa opettaa koira taitavaksi painijaksi ja vastustajaksi.

Hyvä pääperiaate on se, että harjoittelet hoitotoimenpiteet omaehtoisuuden kautta sillä tavalla, että ne sujuvat yhteisymmärryksessä. Aina ei kuitenkaan kaikkea ehdi treenata, vaan tulee tilanteita kun vain pitää hoitaa. Suunnittele nämä tilanteet hyvin ja turvallisesti, jotta vahingot jäisivät mahdollisimman pieniksi.

Omaehtoisesta käsittelystä voit lukea lisää täältä.

Liity jäseneksi ja katso video, jossa käyn kolme tyypillistä vaaratilannetta ja annan vinkit siihen, miten niitä voi ennakoida.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kiinnostuitko? Tästä aiheesta voit oppia lisää luennoilla Espoossa ja Liedossa. Katso ajankohdat koulutuskalenterista!

Moni koira syö kupin tyhjäksi sekunneissa. Sen jälkeen alkaa armoton paikkojen ratsaaminen – olisiko johonkin vielä jäänyt jotain murusia? Hotkiminen on koirille tyypillistä, mutta se jättää tyhjäkäyntiä koiran aikabudjettiin.

Mikäli koiralla ei olisi omaa ihmistä, joka hoitaisi ruokaa kuppiin, koira joutuisi työskentelemään enemmän ruokansa eteen. Se todennäköisesti kävisi naapurin tunkiolla ja muutaman muun naapurin roskiksilla saadakseen riittävän määrän evästä päivän aikana. Ruualla on taipumus aktivoida koiraa, se pistää eläimen kuin eläimen liikkeelle. Kupista hotkimisessa ei välttämättä ole muuta ongelmaa kuin se, mihin koira sitten aikaansa käyttää.

Syöminen näyttelee keskeistä roolia kaikilla eläimillä. Niiden elämä pyörii usein ruuan (tai lisääntymisen) ympärillä, koska riittävä ravinto on edellytys hengissä selvitytymiselle. Kotioloissakin kannattaa ruokailua pohtia siitä näkökulmasta, että voisiko siihen jollain tavalla käyttää mahdollista nykyistä puolta minuuttia enemmän aikaa. Näin varsinkin niissä tapauksissa, joissa koiralla on jotain ns. huonoja tapoja, eli se jahtaa, vahtii, tuhoaa ja niin edelleen.

Kupista hotkimista voi verrata kaurapuuron mättämiseen ja virikesyömistä vaikkapa pistaasipähkinöiden näpertelyyn. Kaurapuuroa voi syödä isoja määriä, koska se on tasalaatuista lapioitavaa tavaraa. Pistaasipähkinöihin taas pitää keskittyä, kun jokainen pitää avata ja ne pussin viimeiset sissit jäävät aina avaamatta, koska sormet eivät vain enää kestä enempää.

Koiralle pistaasipähkinöitä ei kannata antaa, mutta sen sijaan voi miettiä, millä eri tavoin ruuasta ja ruokintatilanteesta saisi virikkeellisemmän. Se rentouttaa ja rauhoittaa koiraa ja toisaalta helpottaa omaa hommaasi, kun voit yhdistää huvin ja hyödyn. Tässä kolme vinkkiä.

  1. Rullaa osa nappuloista fleecehuopaan. Ripottele nappulat fleecen päälle ja rullaa se löysäksi pötköksi ja koiran taidoista riippuen laita vielä solmuun. Aloittelijalle riittää, että fleecen taittaa kahtia. Pistaasipähkinäilmiö tapahtuu, kun koira viettää ruokansa parissa enemmän kuin kaksi minuuttia aikaa.
  2. Hajasijoita ruoka pihalle. Kourallinen nappuloita ruohikossa tai lumessa on taattu pistaasipähkinäilmiö. Mikäli et halua ruokkia suoraan maasta, voit sijoittaa ruuat vaikkapa pakasterasioihin ja piilottaa ne pihapiiriin, josta koira on helppo opettaa niitä etsimään.
  3. Tarjoa makua, rakennetta ja ruokarauha. Nappulat vastaavat kaurapuuroa. Heti kun annokseen lisää jotain uutta, syömisnopeus hidastuu. Pienikin ajallinen lisäys syömiseen käytettävään aikaan voi olla prosenteissa katsottuna merkittävä. Varsinkin monikoiratalouksissa kannattaa varmistaa kaikile koirille ruokarauha, jolloin vieressä hotkiva kaveri ei yllytä syömiskilpailuun ja sen jälkeen mahdollisesti riitelyyn. Pienikin uhka ruokailutilanteessa nostaa syömisnopeutta.

Kerro omat vinkkisi virikkeelliseen ruokailuun!