Eläimille joudutaan tekemään asioita niiden hyvinvoinnin takia. Käsittelytoimet voi jakaa niihin, joita on aikaa harjoitella ja niihin, jotka vain täytyy tehdä turvallisuuden tai terveyden takia. Ensin mainittuihin eläintä on mahdollista valmistella erilaisilla harjoituksilla. Jälkimmäisiä taas on hankala etukäteen harjoitella, ja toimenpiteet tehdään yleensä eläinlääkärin toimesta. Kaikki toimenpiteet eivät ole kivoja, eikä huolellinenkaan kouluttaminen välttämättä riitä valmistelemaan eläintä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin. Koulutuksen suunnittelussa kannattaa huomioida se, kuinka usein toimenpidettä tehdään. On olemassa päivittäisiä, viikottaisia ja harvemmin tehtäviä toimenpiteitä. Peseminen, harjaaminen, kuljettaminen, kynsien leikkaaminen ja kavionhuolto ovat sellaisia toimenpiteitä, joihin kannattaa jo varhaisessa vaiheessa keskittyä harjoitusten avulla. Sen sijaan lääkkeiden antaminen tai verikokeen ottaminen ovat harvemmin tapahtuvia asioita, joihin eläintä voi kyllä valmistella, mutta täydellisyyttä voi olla hankala saavuttaa, ellei keskity asiaan täysillä ja käytä siihen aikaa.

Kun jokin toimenpide sujuu, ongelmaa ei ole. Sujuvuutta kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä, eli katsoa taaksepäin; miten eläimen suhtautuminen on muuttunut ja muuttuu? Toiveena on usein, että normaalit käsittelytoimenpiteet sujuisivat vapaaehtoisesti. Uhkakuva taas on se, että ne täytyy tehdä väkipakolla. Mitä enemmän eläimellä on positiivista kanssakäymistä ihmisen kanssa ja mitä enemmän sillä on hyviä kokemuksia, sitä paremmin se kestää myös puoliväkisin suoritettuja toimenpiteitä. Luottamuspankkiin voi tallettaa pahan päivän varalle, mutta nostoja sieltä voi tehdä vain rajallisen määrän.

Mitä enemmän hyviä kokemuksia on varastossa, sitä paremmin huonoja kestetään. Kuitenkin huonoihin kokemuksiin liittyy se käytännön ongelma, että käsittelytoimenpiteitä on todella hankala tehdä väkisin. Mitä enemmän eläin harjoittelee rimpuilemista, sitä taitavampi rimpuilija siitä tulee. Lisäksi hämäykset toimivat yleensä vain kerran tai kaksi, sen jälkeen eläin osaa välttää myös pienimpiä vihjeitä, jotka viittaavat ikävään toimenpiteeseen. Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa, että tilanne voi olla ikävä, vaikka eläintä ei sattuisi – sen tunne riittää asenteen muodostumiseen.

Eläin, joka kokee tarpeelliseksi puolustautua käsittelytilanteissa, käyttäytyy uhkaavasti. Se saattaa myös hyökätä. Tilanne on vaarallinen, eikä siihen tulisi reagoida heittämällä bensaa liekkeihin eli vastaamalla hyökkäykseen, koska se vain yleensä pahentaa reaktiota seuraavalla kerralla. Niissä tilanteissa, joissa eläin puolustautuu, ei ole voittajia tai häviäjiä vaan molemmat häviävät ja luottamuspankin tili menee pahasti pakkaselle.

Ongelmallista tilannetta kannattaa lähteä purkamaan niin, että miettii, mikä on lähes vastaavanlainen tilanne, jonka eläin vielä sietää. Sen jälkeen kannattaa toistaa tätä tilannetta ja yhdistää siihen mahdollisimman miellyttäviä asioita. Mitä enemmän pystyy järjestämään samankaltaisia tilanteita, jotka onnistuvat yhteisymmärryksessä, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua oikeassa tilanteessa. Otetaan esimerkiksi kynsien leikkaaminen. Mitä kaikkea voit kynsienleikkuutilanteessa muuttaa, jos se aina päättyy taisteluun ja hampaidenkiristykseen? Voit leikata kynsiä eri asennossa, voit leikata kynsiä ilman kynsileikkureita (kyllä, harjoitusmielessä), voit rapsuttaa kynsienleikkausasennossa, voit harjata kynsienleikkuuasennossa, voit ruokkia leikkaustilanteessa… Vaihtoehtoja on monia, ja kun omalle eläimelle löytyy se sopiva tapa, pääsee koulutuksessa usein nopeasti eteenpäin.