Koirista ja vihjeistä: Saanko pyytää vai odotanko tarjousta?

Olen automaattisten käytösten kannattaja. Automaattinen käytös tarkoittaa sitä, että koira tekee jonkin asian omaehtoisesti, eikä odota ihmiseltä erillistä vihjettä. Loppujen lopuksi vihjeeksi voi muodostua jokin ympäristössä tapahtuva asia tai jopa koiran oma tunne.

Mistä on kyse?

Voidaan ajatella, että koiran koulutus perustuu siihen, että koiralle opetetaan erilaisia vihjeitä ja toimintoja, joita harjoitellaan häiriöiden alla. Näin toiminnoista tulee niin kutsutusti varmoja ja kun käytetään vihjeitä johdonmukaisesti, voidaan päästä lähelle ärsykekontrollia. Ihminen antaa käskyjä ja koira noudattaa niitä.

Toisaalta voidaan toivoa, että koira osaisi itsekin ratkaista joitakin tilanteita, eikä näin ollen ihmisen tarvitsisi olla koko ajan tilanteen tasalla ja valmiina ohjeistamaan. Tilanteen tasalla oleminen on muutenkin haastavaa, koska koira ylivertaisine aisteineen todennäköisesti tietää meitä paremmin, mitä ympäristössä tapahtuu.

Nämä kaksi lähestymistapaa eivät sulje toisiaan pois – koira voi toimia luotettavasti sekä vihjeestä että omaehtoisesti. Itse arkisujuvuuden arvostajana olen yhä enemmän kääntymässä siihen suuntaan, että koira toimisi itsenäisesti.

Mitä hyötyä automaattisista käytöksistä on?

Automaattiset tilannekohtaiset toiminnot ovat selkeitä ja helppoja käyttää, koska sinun ei ohjaajana tarvitse tehdä mitään. Mietitään esimerkkinä vaikkapa ohitustilannetta. Hankalaan ohitukseen on monta lähestymistapaa, mutta joskus taluttajalla on käytössään usempi toimimaton vihje samaan aikaan. Ennen ohitustilannetta taluttaja voi antaa vihjeen ”seuraa” ja jos se ei toimi, hän voi kohdalla kiristää hihnaa ja jos se ei toimi, hän voi komentaa koiraa istumaan. Kolme erillistä vihjettä, joista yksikään ei välttämättä tiukassa paikassa toimi.

Mikäli käytössä olisi automaattinen toiminta, taluttajan ei tarvitsisi sijoittua koiran ja ohitettavan koiran väliin tai kääntää oman koiran päätä pois ohitettavasta koirasta, koska ohitettava koira toimisi vihjeenä omalle koiralle. Usein oma koira kuitenkin havaitsee vastaantulevan koiran ennen kuin me taluttajat ehdimme asiaan reagoida – koira on monesti jo kuumentunut ennen kuin toinen ilmestyy näkyviin. Automaattisen toiminnan kautta asetelma voidaan kääntää toisin päin – opetetaan koiralle, että se ilmaisee lenkillä muita koiria.

Jos miettii kaikkia niitä tilanteita, joissa vihjettä joutuu toistamaan tai toistuvasti käyttämään (vaikka tilanne on sama), niille usein on yhteistä se, että koira on hieman kiihtyneessä tilassa. Tällaisia tilanteita ovat ihmisten lähestyminen, vieraiden tulo, toisten koirien kohtaaminen, ovesta kulkeminen, autosta ulos hyppääminen ja niin edelleen. Näissä tilanteissa plus kaikissa muissa yllättävissäkin tilanteissa olisi mielestäni mahtavaa jos koira osaisi ennakoida, arvata ja ehdottaa sen sijaan, että se jäisi odottamaan ohjeita.

Miten pääsee alkuun?

Jos haluat opettaa koirallesi automaattisia toimintoja, kiinnitä ensin huomiota omaan toimintaasi. Oletko koirallesi aina apupyöränä ja herkkä ohjeistamaan? Uskotko, että se ei selviä tilanteista ilman apuasi?

Aloita yksinkertaisesti niin, että lopetat ohjeiden antamisen. Usein jo tämä riittää – koira toimii oikein ohjeiden puutteesta huolimatta. Halutessasi voit jalostaa tätä pidemmälle. Aloita valitsemalla muutama toiminto, joista olet iloinen kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Aloita sen jälkeen koulutus…

jatka lukemista liittymällä jäseneksi. Jäsenyys on määräaikainen, eikä sitä tarvitse erikseen perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.