Lapset haluavat usein lemmikkejä. Niistä voi olla paljon hyötyä, mutta jotta lapsen ja lemmikin yhteiselo olisi palkitsevaa, on syytä kiinnittää huomiota molempien tarpeisiin ja huolehtia jatkuvasta valvonnasta. Tutkimusten mukaan lemmikeistä on lapsille, kuten aikuisillekin, useita hyötyjä. Parhaimmassa tapauksessa myös lemmikki kiintyy lapseen, kunhan sen annetaan rauhassa totutella tilanteeseen. Lapset ovat eläinten mielestä epäilyttäviä, koska he eivät käyttäydy samalla tavalla ennakoitavasti kuin aikuiset. Lapset tekevät kummallisia asioita eläinten mielestä, eikä heidän käytöksensä ole yhtä helposti tulkittavissa tai ennakoitavissa kuin aikuisten.

Lapsi ymmärtää kasvaessaan, ettei eläin ole lelu vaan elävä olento, jolla on tunteet. Vauvat eivät välttämättä erota elävää eläintä lelusta, eivätkä näin ollen ymmärrä miksei sitä voi kohdella kuten lelua. Vaaratilanteista syntyy, kun taapero haluaa tarrautua koiraan, kissaan tai kaniin ja eläin taas yrittää välttää kontaktia ja pakenee tai puolustautuu. Lapsi turhautuu ja saattaa purkaa turhautumisensa eläimeen, joka voi pelästyä entisestään ja alkaa välttää lasta.

Älä milloinkaan jätä alle kolmevuotiasta minkään eläimen kanssa valvomatta. Vasta yli kolmen ikäisiltä lapsilta voi odottaa arvostelukykyä ja itsehillintää eläimen kanssa. Voit ottaa käyttöön periaatteen, jossa sekä lemmikillä että lapsella on omat lelut, jotta niistä ei tulisi riitaa – muista kuitenkin, että koira ei voi mitenkään osata arvata mikä lelu on lapsen, ellei sitä ole koiralle opetettu. Jo kaksivuotias lapsi osaa korjata lelunsa sellaiseen laatikkoon, joka on koiran ulottumattomissa. Myös koiran voi opettaa keräämään omat lelunsa talteen leikin päätteeksi.

Kannattaa opettaa sekä lemmikille että lapselle, että lemmikki voi halutessaan levätä rauhallisessa paikassa, johon lapsi ei pääse. Yleisiä ovat tilanteet, joissa koira puraisee lasta, joka törmää nukkuvaan koiraan tai koira oppii murisemaan lapselle resursseja puolustaakseen.

Lisäksi koiralle kannattaa opettaa, että kun lapsi saa huomiota, koira saa jotain muuta kivaa jossain muualla. Näin koira oppii pitämään välimatkaa eikä tule liian kiinnostuneeksi lapsesta. Samoin koiran voi opettaa olemaan jahtaamatta lapsia ja tarttumatta vaatteisiin – tämäkin on mahdollista kouluttaa palkkioiden avulla.

Mistä tiedät, että lemmikkisi stressaa? Käytätkö sykemittaria tai mittaatko kortisolipitoisuuksia? Vai luotatko silmään?

Liki kahdentuhannen tutkimukseen osallistuneen joukosta yli puolet ymmärsi, että lemmikin stressi on huono asia, joka voi johtaa sairauksiin. Omistajat liittivät stressioireisiin usein vinkumisen, levottoman liikkumisen, aggressiivisen käytöksen, jatkuvan haukkumisen ja läähättämisen. Kun muistamme ns. aggressiivisuuden portaat (huono suomennos), voimme päätellä että omistajilla oli puutteita huomata koiransa lievempi stressitila, joka ilmenee haukotteluna, lipomisena tai pään kääntämisenä.

Vastanneista suurin osa oli sitä mieltä, että heidän koiransa olivat stressaantuneita harvoin jos koskaan. Miesvastaajien mielestä koirat olivat keskimäärin vähemmän stressaantuneita kuin naisvastaajien.

Eläinten käyttäytymistä olisi pystyttävä tulkitsemaan, jotta voisi 1) taata lemmikin hyvinvoinnin, 2) ennakoida ja välttää riskitilanteet ja 3) välttyä vahingoilta. Lapset ovat nopeita oppimaan – heille voi kertoa miltä näyttävää kissaa ei saa silittää tai missä tilanteissa koira kannattaa jättää rauhaan. Pitäisi vaan päästä siitä ideasta ensin eroon, että lapset opetetaan pöllyttämään eläimiä ja ”olemaan niiden yläpuolella”…

Mariti et al.(2012)