Jos kymmenelle koiralle heittää pallon, jokainen niistä todennäköisesti lähtee sen perään. Tätä ei tarvitse harjoitella. Kymmenestä koirasta kohtuullisen moni juoksee pallon luokse ja ottaa sen suuhunsa. Tätäkään ei tarvitse yleensä erikseen kouluttaa. Osa koirista juoksee pallo suussaan kohti omistajaa. Tätä täytyy joskus, koirasta riippuen, harjoitella. Vain erittäin harva koira palauttaa pallon omistajan käteen harjoittelematta. Koiran täytyy oppia, että pallon palauttaminen on kannattavaa, jotta se alkaa niin toimia.

Pallon heittely vain heittelyn vuoksi treenaa koirassa jo muutenkin sen vahvoja puolia. Liikkuvien asioiden perässä juokseminen vahvistuu. Lisäksi pallon tai kepin heittelyyn liittyy usein kierroksien kasvu, mikä ei läheskään aina ole tavoiteltava tila. Koira, joka käy kierroksilla jatkuvasti tai usein, saattaa stressaantua. Koira voi kiihtyessään kehittää sijaistoimintoja, kuten hännän jahtaamista tai se voi rauhoittaakseen itseään pureskella huonekaluja rikki.

Juuri minkään koiran kanssa ei kannata harjoitella asioita, jotka ovat niille muutenkin helppoja. Tällaisia ovat rodusta riippuen juuri sellaiset asiat, jotka tulevat koiralta luonnostaan ja ovat ns. itseään vahvistavia; rodusta riippuen haukkuminen, asioiden jahtaaminen, vahtiminen jne. Kannattaa sen sijaan harjoitella niitä asioita, jotka ovat vaikeita. Helposti kierrostavan koiran kanssa kannattaa harjoitella malttia ja keskittymistä vaativia asioita mieluummin kuin kierroksia nostattavia asioita.

Malttia ja keskittymistä sekä pään väsytystä voi harrastaa vaikkapa esine-etsinnällä tai jäljestämällä. Molemmat asiat on helppo kouluttaa koiralle. Esine-etsintä on noudon kautta taaksepäin ketjuttamalla koulutettuna aivan eri asia kuin pallon perässä järkeä vailla juokseminen.

Voisi sanoa, että kaikki sellainen tekeminen, jossa mikä tahansa eläin joutuu keskittymään ja ratkomaan ongelmia, on hyvää tekemistä. Kierrostaminen voi näyttää siltä, että eläin nauttii vaikka se voi tosiasiassa olla stressaantunut kiihtymyksestä. Lisäksi kovilla kierroksilla käyminen näkyy yleensä muuallakin kuin alkuperäisessä tilanteessa – käytös ja tunnetila voivat yleistyä ei-toivottuihin paikkoihin. Kiihtymyksestä palautuminen voi viedä pitkään, kuten stressitilasta yleensäkin. Ero ns. hyvän ja huonon stressin välillä voi olla häilyvä ja jos tekeminen kiihdyttää koiraa, sen stressitaso voi nousta kuluttaviin mittoihin.

Sama pätee hevosiin. Se on eri asia lähteä käsistä ilman tolkkua kuin olla reipas ja suorittaa tehtäviä mielellään. Tuntuu erilaiselta olla kyydissä silloin, kun jalat vievät ja pää ei ole mukana. Hevoselle pakeneminen on helppoa, sitä ei tarvitse erikseen treenata.

Itseään vahvistavat käytökset

Käytös voi olla itsessään palkitsevaa. Miksi muuten laulaisimme autoa ajaessamme tai suihkussa? Tai miksi tanssisimme musiikkia kuullessamme? Joillekin tanssiminen ja laulaminen on itsessään palkitsevaa, siitä ei tarvitse saada mitään muuta kuin hyvä mieli.

Eläimillä, kuten meillä ihmisilläkin on käytöksiä, jotka vahvistavat itseään. Vaikka näitä käytöksiä ei vahvistettaisi, ne lisääntyvät silti. Joillekin koirille haukkuminen on täysin vaivatonta. Haukku pulppuaa koirasta ilman fyysistä ponnistelua. Mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan jatkossakin. Hevoset, kuten meille on opetettu, ovat luotuja liikkumaan. Niille juokseminen voi muodostua itseään vahvistavaksi käytökseksi. Mitä enemmän hevonen juoksee, vaikkapa ihmisen alta pois, sitä todennäköisemmin se tulee juoksemaan jatkossakin. Pelko yleistyy myös helposti, eli sekin vahvistuu itsestään – mitä useammin hevonen säikähtää, sitä enemmän se säikkyy jatkossakin.

Eläimillä itseään vahvistavat käytökset ovat yleensä laji- ja rotutyypillisiä. Käytökset voivat liittyä ruokailuun ja ruuanhankintaan (jyrsiminen, pureskelu, saalistaminen), lisääntymiseen (jumputtaminen), puhtaanapitoon(karvojen nyppiminen) tai mihin tahansa käytökseen, joka on eläimelle tyypillistä. Lisäksi ns. sijaistoiminnoilla on tapana vahvistaa itseään. Sijaistoiminto tarkoittaa sitä, että stressaavassa tilanteessa eläin reagoi yllättävällä tavalla eli vaikkapa alkaa rapsuttaa itseään uhkaavassa tilanteessa.

Pakko-oireisella käytöksellä on niin ikään tapana vahvistua itsestään. Pakko-oireinen käytös on usein päämäärätöntä, toistuvaa, mutta palkitsevaa kaavamaista toimintaa. Hännän jahtaaminen koirilla on pakko-oire, samoin imppaaminen ja kutominen sekä kehän kiertäminen hevosilla. Kissojen pakko-oireista ehkä tyypillisin on karvojen nyppiminen, joka liittyy ylläpitokäytökseen (turkinhoito). Pakko-oireisen käytöksen vähentäminen mekaanisesti estämällä, kuten imppauspannalla, ei kannata, koska se ei poista tarvetta ja motivaatiota käytökselle. Panta jopa lisää hevosen kokemaa stressiä. Pakko-oireiden esiintymistä tulisi estää ennen kaikkea eläimen aikabudjettia muuttamalla ja tarjoamalla mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen.

Itsestään vahvistuvia käytöksiä on hankala saada ärsykekontrolliin. Siksi en suosittele haukkumisen vähentämiseksi menetelmää, jossa koira ensin opetetaan haukkumaan pyynnöstä ja sen jälkeen sitä ei vain pyydetä haukkumaan. Se ei välttämättä toimi halutulla tavalla koska haukkuminen voi olla jo itsessään palkitsevaa. Siksi itseään vahvistavia käytöksiä kannattaa harjoituttaa maltillisesti ja yrittää mahdollisuuksien mukaan vahvistaa korvaavia käytöksiä.

 

Joskus tieteen ja yleisön välillä on suuria kuiluja. Yksi hyvä esimerkki on ns. ongelmakäytösten tunnistaminen ja niiden vakavuuden arviointi.

Kuten hännän jahtaaminen koirilla. Tiede listaa käytöksen pakko-oireiseksi tai vähintään erittäin hankalaksi, kun taas normaalin ihmisen mielestä se on hauskaa, huvittavaa ja söpöä.

Tutkija keräsi laajan materiaalin hännänjahtaajista ja laittoi aineiston YouTubeen. Suurin osa videoiden kuvaajista ja kommenteista ei pitänyt hännänjahtaamista vakavana oireena, vaan sille naurettiin jopa yli puolessa videoista. Joka neljäs kannusti koiraa hännänjahtaamiseen videolla ja liki puolet piti käytöstä hassuna tai suloisena.

Tulosten valossa voi olettaa, että hännänjahtaaminen on suuri ongelma, jota omistaja ei ensinnäkään kykene tiedostamaan eikä siitä johtuen hoitamaan. Pahimmissa tapauksissa käytöstä vahvistetaan tiedostamatta tai tahallisesti.

Hännänjahtaaminen voi olla pakko-oire. Se ei ole terveellistä, suositeltavaa tai normaalia.

Burn CC (2011) A Vicious Cycle: A Cross-Sectional Study of Canine Tail-Chasing and Human Responses to It, Using a Free Video-Sharing Website.