Eläimille joudutaan tekemään asioita niiden hyvinvoinnin takia. Käsittelytoimet voi jakaa niihin, joita on aikaa harjoitella ja niihin, jotka vain täytyy tehdä turvallisuuden tai terveyden takia. Ensin mainittuihin eläintä on mahdollista valmistella erilaisilla harjoituksilla. Jälkimmäisiä taas on hankala etukäteen harjoitella, ja toimenpiteet tehdään yleensä eläinlääkärin toimesta. Kaikki toimenpiteet eivät ole kivoja, eikä huolellinenkaan kouluttaminen välttämättä riitä valmistelemaan eläintä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin. Koulutuksen suunnittelussa kannattaa huomioida se, kuinka usein toimenpidettä tehdään. On olemassa päivittäisiä, viikottaisia ja harvemmin tehtäviä toimenpiteitä. Peseminen, harjaaminen, kuljettaminen, kynsien leikkaaminen ja kavionhuolto ovat sellaisia toimenpiteitä, joihin kannattaa jo varhaisessa vaiheessa keskittyä harjoitusten avulla. Sen sijaan lääkkeiden antaminen tai verikokeen ottaminen ovat harvemmin tapahtuvia asioita, joihin eläintä voi kyllä valmistella, mutta täydellisyyttä voi olla hankala saavuttaa, ellei keskity asiaan täysillä ja käytä siihen aikaa.

Kun jokin toimenpide sujuu, ongelmaa ei ole. Sujuvuutta kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä, eli katsoa taaksepäin; miten eläimen suhtautuminen on muuttunut ja muuttuu? Toiveena on usein, että normaalit käsittelytoimenpiteet sujuisivat vapaaehtoisesti. Uhkakuva taas on se, että ne täytyy tehdä väkipakolla. Mitä enemmän eläimellä on positiivista kanssakäymistä ihmisen kanssa ja mitä enemmän sillä on hyviä kokemuksia, sitä paremmin se kestää myös puoliväkisin suoritettuja toimenpiteitä. Luottamuspankkiin voi tallettaa pahan päivän varalle, mutta nostoja sieltä voi tehdä vain rajallisen määrän.

Mitä enemmän hyviä kokemuksia on varastossa, sitä paremmin huonoja kestetään. Kuitenkin huonoihin kokemuksiin liittyy se käytännön ongelma, että käsittelytoimenpiteitä on todella hankala tehdä väkisin. Mitä enemmän eläin harjoittelee rimpuilemista, sitä taitavampi rimpuilija siitä tulee. Lisäksi hämäykset toimivat yleensä vain kerran tai kaksi, sen jälkeen eläin osaa välttää myös pienimpiä vihjeitä, jotka viittaavat ikävään toimenpiteeseen. Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa, että tilanne voi olla ikävä, vaikka eläintä ei sattuisi – sen tunne riittää asenteen muodostumiseen.

Eläin, joka kokee tarpeelliseksi puolustautua käsittelytilanteissa, käyttäytyy uhkaavasti. Se saattaa myös hyökätä. Tilanne on vaarallinen, eikä siihen tulisi reagoida heittämällä bensaa liekkeihin eli vastaamalla hyökkäykseen, koska se vain yleensä pahentaa reaktiota seuraavalla kerralla. Niissä tilanteissa, joissa eläin puolustautuu, ei ole voittajia tai häviäjiä vaan molemmat häviävät ja luottamuspankin tili menee pahasti pakkaselle.

Ongelmallista tilannetta kannattaa lähteä purkamaan niin, että miettii, mikä on lähes vastaavanlainen tilanne, jonka eläin vielä sietää. Sen jälkeen kannattaa toistaa tätä tilannetta ja yhdistää siihen mahdollisimman miellyttäviä asioita. Mitä enemmän pystyy järjestämään samankaltaisia tilanteita, jotka onnistuvat yhteisymmärryksessä, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua oikeassa tilanteessa. Otetaan esimerkiksi kynsien leikkaaminen. Mitä kaikkea voit kynsienleikkuutilanteessa muuttaa, jos se aina päättyy taisteluun ja hampaidenkiristykseen? Voit leikata kynsiä eri asennossa, voit leikata kynsiä ilman kynsileikkureita (kyllä, harjoitusmielessä), voit rapsuttaa kynsienleikkausasennossa, voit harjata kynsienleikkuuasennossa, voit ruokkia leikkaustilanteessa… Vaihtoehtoja on monia, ja kun omalle eläimelle löytyy se sopiva tapa, pääsee koulutuksessa usein nopeasti eteenpäin.

 

Fiksaa mun eläin!

Oisko mitään vinkkiä kenelläkään, alkaa olla epätoivoinen olo.. Mun auto lähtee aina märällä tiellä helposti liiraamaan. On tehnyt sitä jo jonkin aikaa mutta tuntuu, että ongelma vaan pahenee. Mitä teen? Jos ongelmaan ei löydy pikaisesti ratkaisua, niin joudun varmaan hankkiutumaan autosta eroon.

Voin palkata osaavan kuljettajan, jonka alla auto ei liiraa – itse voin keskittyä ihailemaan suoritusta kauempaa. Onko tämä ratkaisu ongelmaani?

Voin edellisen tapahtuman jälkeen marssia kauppaan ja ostaa uudet käsineet. Ehkäpä parempi ote ratista saa auton pysymään paremmin kaistalla.

Mikäli käsineistä ei ole apua, voin hankkia autooni lumiketjut. Jos tilaan ne netistä ja ajelen vain pikkuteitä, en joudu tästä ratkaisusta ongelmiin.

Jos lumiketjutkaan eivät ole se lopullinen ratkaisu, voin toki kokeilla pilatesta. Mitä jos ongelma piileekin syvissä tukilihaksissani?

Pilateskurssin jälkeen olen virkeä, ja jaksan kävellä ostamaan uudet sulat lasinpyyhkijöihin. Naapuri kertoi, että hänellä vesiliirto on loppunut kokonaan kun hän vaihtoi sulat.

Tähän mennessä olen kuluttanut aikaa, vaivaa ja rahaa. Olen kokeillut kaikkea lisäravinteista lumiketjuihin. Mitä sitten voin päätellä? Voin päätellä, että joko ongelma on niin vakava, ettei sitä voi korjata ja auto pitää romuttaa. Tai voin päätellä, että saamani vinkit kohdistuvat aivan muihin asioihin, kuin ongelman ytimeen.

On ongelmia, joihin löytyy yksinkertainen ja helppo ratkaisu. Sitten on ongelmia, joihin ei ole olemassa helppoa ratkaisua. Jos puhutaan eläinten käyttäytymisestä, niin ratkaisun helppous on suhteellista. Hyvin harvoin ongelma ratkeaa nappia painamalla. Tärkein onnistumiseen vaikuttava tekijä onkin omistajan sitoutuneisuus, ei suinkaan ongelman tyyppi tai vakavuus.

Pikaratkaisu on jokaisen mieleen, mikäs sen mukavampaa kuin huomata, että eläimen käytös muuttuu sormia napsauttamalla. Jos olisi todella olemassa toimivia pikaratkaisuja, ei kukaan joutuisi ongelmien kanssa elämään. Eläin voi muuttaa käyttäytymistään tilanteessa hetkellisesti, mutta tämä tilanne täytyy toistaa satoja kertoja, kunnes uusi toimintamalli vakiintuu. Se, että koira on kerran ollut ohitustilanteessa hiljaa tai että hevonen on kerran vaihtanut laukkaa, on hienoa, mutta todennäköisemmin sattumaa kuin opittu tapa toimia. Kouluttamisen tarkoitus on tehdä vakiintuneita tapoja niistä toiminnoista, jotka tapahtuvat sattumalta. Ympäristöä ja omaa toimintaa muuttamalla saadaan asioita tapahtumaan sattumalta. Se ei kuitenkaan ole lopputulos – se on se vaihe, josta kouluttaminen alkaa.

Miten renkaiden vaihtaminen sitten liittyy tähän? Aika harva ongelma eläimen kanssa korjaantuu renkaita vaihtamalla. Harva käytösongelma korjaantuu sillä, että hankitaan uusi väline. Vielä vähemmän ongelma korjaantuu sillä, että tilanteisiin vain reagoidaan sattumanvaraisesti silloin kun niitä eteen tulee; pahimmillaan joskus palkitaan ja joskus rangaistaan samasta asiasta riippuen siitä, mikä väline on käsissä. Ongelma ei myöskään korjaannu kokeilemalla nettipalstoilta saatuja vinkkejä.

Ongelma korjaantuu sillä, että järkeilee itse tai ammattilaisen kanssa, mitä korjaaminen vaatii, päättää pystyykö itse ja muu perhe sitoutumaan prosessiin ja sitten tekee tarvittavat toimenpiteet ja katsoo näkyykö muutosta kahdessa viikossa. Jos ei näy muutosta, täytyy homma suunnitella uudelleen.

Ei kannata tuhlata aikaansa kokeilemalla erilaisia kikkoja. Ongelman ydin voi olla yhtä yksinkertainen kuin huonot renkaat. Jonkun täytyy silti tehdä se vaihtotyö.

 

 

Oletko laukkurosvo?

Koira murisee, kun sitä pyydetään pois sohvalta. Se murisee, jos joku yrittää mennä sänkyyn. Se paljastaa hammasrivistönsä, kun käsi ojentuu sen luuta jäytävän kuonon lähelle. Se ärähtää kun lapsi yrittää ottaa leluaan pois sen suusta.

Kaikki nämä tilanteet ovat harmillisia, mutta yleisiä. Ne ovat harmillisia, koska niihin kaikkiin saa tehokkaan ratkaisun oikealla koulutuksella ja siksi vältettävissä. Yleisiä ne ovat siitä syystä, että kaikissa tilanteissa koira käyttäytyy täysin normaalilla ja ennakoitavalla tavalla. Tärkeää omaisuuttaan puolustava koira ei siis ole vihainen tai luonnevikainen, vaan taustalla on selkeä syy.

Minäkään en muutu aggressiivisesti käyttäytyväksi tai luonnevikaiseksi, vaikka olen valmis puolustamaan omaisuuttani jos joku sitä uhkaa. Tämä seikka on hyvä ymmärtää, kun kyseessä on resurssiaggressiivisuus. Koirille on täysin normaalia puolustaa omaisuuttaan – kuten meille ihmisillekin. Ongelma on siinä, että emme ymmärrä, miksi koira ei ymmärrä, mikä on sen omaisuutta ja mikä ei ole. Koiran mielestä kaikki on lähtökohtaisesti sen. Se on opportunisti, joka ei epäröi tarttua tilaisuuteen. Tätä ominaisuutta on mahdoton muuttaa.

Ongelmatilanteessa on aivan ensimmäisenä on tärkeä tunnistaa ne seikat, jotka laukaisevat koiran puolustusreaktion. Säilytä maltti, äläkä kurita koiraa jos se murisee – tämä ei vie asiaa omalta kannaltasi yhtään eteenpäin. Päin vastoin, koiran reaktiot yleensä joko voimistuvat, lisääntyvät, yleistyvät (muihinkin tilanteisiin) tai ensin loppuvat, mutta palaavat voimakkaampina. Kurittaminen ei siis kannata. Täysin ymmärrettävää on se, että tilanne säikäyttää – pennut keskimäärin puolustavat harvemmin niin hanakasti omaisuuttaan kuin hieman aikuisemmat koirat (tämä riippuu toki kokemushistoriasta),  ja on kamalaa, kun pentu näyttää yhtäkkiä hampaitaan tai murisee. Tuttu koira onkin muuttunut täysin vieraaksi.

Laita tilanne (ei koira) hetkeksi jäähylle. Kerää pois kaikki omat arvotavarat ja älä tee tilanteista napit vastakkain-asetelmia. Ota maalaisjärki käyttöön. Kuvittele itsesi koiran asemaan (Kyllä!:). Mitä itse ajattelisit tilanteessa? Olisiko käytös itseltäsi hyväksyttävää, jos joku olisi varastamassa laukkuasi?

Et käyttäytyisi yhtä hyökkäävästi, jos tietäisit, että vastaantulija vain haluaisi lainata laukkuasi tai jopa vaihtaa sen rahaan tai toiseen laukkuun. Mistä koira tietää, ettet ole varastamassa luuta? Olisiko mahdollista opettaa koiralle, että et ole laukkurosvo, vaan kohtelias osto/myynti/vaihtoliikkeen henkilö, joka osaa tehdä kauppaa?

Ja siinä ei ole mitään pahaa, että koiran kanssa käydään kauppaa.

Koska oleellista kotikoiran elämässä on suhde ihmiseen. Omistajan kannattaa olla hyvä tyyppi, ei sotilaallinen simputtaja. Mitä epäreilummin koiraa käsitellään ja kohdellaan, sitä useammin se valitsee toisin. Sotilaallinen simputtaja ja diktaattorityyppi eivät pötki pitkälle – paljon arvokkaampaa kuin pelon tuottama toiminta on se, että annetaan koiran itse tehdä oikeita valintoja. Niin, että ne ovat sen omia ideoita.

Resurssien puolustaminen on normaalia ja siitä on mahdollista päästä eroon. Se ei millään tavalla liity arvovalta/auktoriteetti/johtajuuskysymyksiin, eivätkä nämä edellä luetellut liity tutkimuksen valossa millään tavalla onnelliseen tai onnistuneeseen koiranpitoon.

 

Koirat purevat tai näykkivät tai hyökkäilevät eri syistä. Syyn selvittäminen alkaa siitä, että analysoidaan käytöstä hieman pidemmälle kuin siihen pisteeseen että todetaan koira vihaiseksi. Vihaisia koiria ei ole, kuten ei vihaisia ihmisiäkään. Kukaan ei ole koko ajan vihainen. Aggressiivisia koiriakaan ei ole, kuten ei ihmisiäkään – kukaan ei ole koko ajan aggressiivinen vaan käyttäytyy aggressiivisesti tietyissä tilanteissa.

Kun päästään koiran leimaamisen yli, ollaan jo astetta lähempänä syytä. Mieti, missä tilanteissa ei-toivottu käytös esiintyy? Mitä itse teet niissä tilanteissa? Miltä koira näyttää ennen kuin se hyökkää tai puree?

analysointi

Yleisin alkuperäissyy sille, että koira puree, on pelko. Rodusta riippumatta. Ihmisten on todella vaikea kuvitella, että iso saksanpaimenkoira voisi pelätä jotain. Pelokas koira voi näyttää vihaiselta haukkuessaan tai muristessaan. Ja siksi tilanne usein tulkitaan väärin. Jos pelokkaan koiran vie sille liian vaikeisiin tilanteisiin, se ennemmin tai myöhemmin puolustautuu.

Se voi purra eläinlääkäriä (kun huomaa, ettei pääse tilanteesta muulla tavalla pois). Se voi hyökätä “täysin varoittamatta” vieraan kimppuun kun tämä nousee sohvalta (kun tilanne ennakoi sille jotain epämiellyttävää tai se säikähtää). Se voi purra taluttajaa reiteen lenkillä (kun sen oli tarkoitus kohdistaa hyökkäys vastaantulijaan). Se voi purra lähestyvää lasta (kun se huomaa, että tältä uhalta on paras puolustautua tai suojata omaisuutensa tai kun joku on tarpeeksi monta kertaa vetänyt viiksistä ja kävellyt päältä).

Kaikki nämä tilanteet saattavat tulla kenelle tahansa koiranomistajalle eteen. Lähes kaikkiin tilanteisiin liittyy pelko. Kaikkiin tilanteisiin liittyy kierrosten nousu. Joskus tilanteeseen liittyy myös opittu aggressiivisuus.

Ongelman purkamiseen tarvitset ruutupaperia ja kynän. Yritä kirjata tilanteet mahdollisimman kattavasti paperille menemättä henkilökohtaisuuksiin. Kirjaa tapahtumat ylös tähän tapaan: mitä tapahtui, keitä oli paikalla, mitä sitten tapahtui. Kirjaa ylös kaikki ne tilanteet, joissa koira on käyttäytynyt aggressiivisesti. Jos tilanteita on useita, niistä saattaa löytyä yhdistävä tekijä.

Älä jää märehtimään tai odottamaan, että ongelma ratkeaa itsestään. Aggressiivinen käyttäytyminen on yleistä ja siihen saa joskus yllättävän helposti muutosta aikaan.

Noh, jokainen valitsee ne omat koulutusmenetelmät, jotka toimii just sille omalle elukalle (eli kaikki käy, en halua tehdä valintaa tai ajatella asiaa). Kovat otteet on niin kovin suhteellisia (eli niitä voi käyttää). Ei kaikille vaan toimi namit, esim. näille haastavammille roduille (eli en halua käyttää niitä).

Joskus mietin, että haluaako ihminen oikeasti apua eläimensä käytöksen muuttamiseen, vai haluaako hän vain keksiä syitä, miksei voi tehdä ohjeiden mukaan juuri tämän eläimen kohdalla. On helpompaa olla muuttamatta mitään, aikaa säästyy kun ei sitoudu useissa tapauksissa monen kuukauden treenaamiseen. Tämä on aivan ok. Se kertoo vain siitä, ettei ongelma ole niin iso, etteikö sen kanssa voisi elää. Sen sijaan voi etsiä syitä ja selityksiä sille, miksi juuri oma eläin ei opi samalla tavalla kuin muut. Tämä on X-rotuinen, jostiedätmitätarkoitan. Kasvattaja sanoi, ettei tätä voi herkuilla kouluttaa, enkäsiksivaivauduedeskokeilemaan. Naapuri sanoi, että ei kannata antaa sen pomottaa, tokihantottelennaapuriani.

Tutkimusten mukaan on yleisempää, että joutuu oman koiransa puremaksi kuin vieraan koiran. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että ihmiset oppisivat tulemaan toimeen omien koiriensa kanssa. Koiranomistajille tehtiin kysely, jonka avulla selvitettiin, mistä ja minkälaisia neuvoja käytösasioihin haettiin ja miten ne toimivat. Suosituimmat lähteet vinkeille olivat omat ideat ja kouluttajat. Omat ideat saattoivat perustua tv-ohjelmiin, nettikirjoituksiin tai kirjoihin.

140 vastauksen joukosta kävi ilmi, että ns. kovia otteita käyttävien koirat reagoivat menetelmiin muita enemmän aggressiivisesti puolustautumalla. Kovia otteita olivat lyöminen tai potkiminen, koiralle muriseminen, esineen ottaminen väkisin pois korian suusta, alfarullaus, tuijottaminen, huutaminen, alistaminen maahan ja ns. puhuttelu, eli poskista kiinni ja ravistelua. Tarkennetaan sen verran, että nämä menetelmät oli luokiteltu koviksi, vaikkei kaikkiin niihin liittynyt edes koiraan koskemista. Menetelmät ovat joko käsiksi käymistä tai sillä uhkaamista (joka on yhtä vakavaa kuin käsiksi käyminen).

Huono uutinen oli se, että kovistelumenetelmiä kokeilleet olivat usein aikaansaaneet koiralta aggressiivisen reaktion, eli ongelma oli pahentunut ennen asialliseen neuvontaan pääsyä. Toisaalta ne, jotka raportoivat käyttävänsä makupaloja koulutuksessa, olivat kokeneet vähemmän aggressiivisia reaktioita koiriltaan. Rankaisu ja sen uhka lisäävät koiran pelkoa ja levottomuutta, mikä taas lisää puolustautumisaggressiivisuuden esiintymistä, mikä lisää omistajien riskiä tulla purruiksi.

Peloissaan oleva eläin puolustaa aina itseään, ellei sillä ole mahdollisuutta poistua uhkaavasta tilanteesta. Minusta on täysin vastuutonta, että ihmisiä neuvotaan edelleen käymään käsiksi koiriinsa, pelottelemaan ja uhkaamaan niitä. Tutkimukset osoittavat yksiselitteisesti, että mitä kovempia otteita käytät, sitä kovempiin otteisiin koira tottuu ja sitä kovempaa se otteisiin vastaa. Miksi kaivaa verta nenästään?

Jokainen voi miettiä, kuinka mukavaa on olla sellaisessa suhteessa, jossa päivittäin uhataan väkivallalla. Henkisellä tai fyysisellä. Jos et arvosta mykkäkoulua, älä hyväksy jääkautta. Jos et halua, että kumppanisi elää jatkuvassa käsiksi käymisen pelossa ja epävarmuudessa, älä aiheuta tätä tunnetta koirallesi.

Herron, Shofer & Reisner, 2009

Koirille on täysin normaalia puolustaa arvokkaiksi kokemiaan resursseja. Ne puolustavat ruokaansa, lelujaan ja lempipaikkojaan. Koska tämä on lajille tyypillistä käytöstä, koirat osaavat sen “luonnostaan”. Tästä syystä on myös tärkeää, että jo pentuna harjoitellaan sellaisia asioita, jotka estävät resurssiriitojen syntymistä. Harjoittelussa tärkeää on koiran asenteen muuttaminen – se ei koe tarvetta puolustautua jos se näkee lähestyvän ihmisen mahdollisuutena eikä uhkana.

Ruuan puolustamista voi ehkäistä niin, että lähestyy pennun kuppia kun se syö ja lisää kuppiin ruokaa. Ruokkivaa kättä purraan harvoin, joten yksinkertaisella menettelyllä asenne voidaan muuttaa. Pentu alkaa toivoa, että joku lähestyy sitä kun se syö. Sama pätee luihin ja leluihin. Niiden pois antamisesta ei kannata tehdä arvovaltakiistaa tai vastakkainasettelua, koska mitä enemmän koiralta viedään arvokkaita asioita pois, sitä enemmän se oppii niitä puolustamaan ja sitä arvokkaampia niistä ajan mittaan tulee. Pennun kanssa kannattaa harrastaa vaihtareita, eli kun otat jotain pois, anna jotain tilalle. Kun ostat luita, osta aina kaksi, jotta säilytät neuvotteluaseman.

Sohvan puolustaminen perustuu siihen, että osalle koirista hyvät lepopaikat ovat puolustamisen arvoisia. Jos haluat, ettei koira viihdy sohvalla, aloita kilpavarustelu. Tee koiran omasta paikasta kiinnostavampi ja parempi. Toinen tärkeä asia on harjoitella pyynnöstä alas hyppäämistä. Mitä vähemmän koiraa fyysisesti siirrellään ja työnnetään, sitä pienempi todennäköisyys on tilanteen kärjistymiseen.

Koiran käytöstä on helpoin muuttaa siten, että se on koiran oma idea.

 

Iloinen, surullinen, pelokas ja vihainen. Näistä vaihtoehdoista koehenkilöiden piti valita koiran tunnetila, kun heille näytettiin videopätkiä. Aikuiset osasivat tulkita koiran tunnetilan videolta liki 90 % oikein. Kymmenvuotiaat osuivat oikeaan hieman yli 70 % tapauksista, kahdeksanvuotiaat 65 %, kuusivuotiaat liki 60 % ja nelivuotiaat osuivat oikeaan alle puolessa tapauksista.

Lapsille vaikeinta oli tunnistaa pelokas koira. Nuoret lapset tulkitsivat pelokkaan koiran usein iloiseksi. Tämä voi olla yksi selittävä tekijä sille, miksi juuri lapset tulevat purruiksi niin usein.

Pelkäävä koira ei välttämättä murise tai hauku tai muuten äänekkäästi varoita ennen puremista. Lasten on kohtuullisen helppoa pysyä kaukana haukkuvasta tai murisevasta koirasta, mutta pelokasta koiraa lapsi saattaa lähestyä hyvinkin reippaasti. Pelokkaan koiran kannalta lähestyvä lapsi järkyttää ja jos se kokee, ettei sillä ole pakenemisen mahdollisuuksia, se yleensä puree. Koira saattaa purra myös pelästyessään, esimerkiksi jos lapsi kaatuu nukkuvan koiran päälle.

Parhaiten näitä ikäviä tilanteita voi välttää ennakoimalla. Lasta ei tule jättää koiran kanssa ilman valvontaa. Koiralle kannattaa järjestää sellainen lepopaikka, johon lapsi ei pääse ja jossa saa halutessaan olla rauhassa. Lapselle kannattaa opettaa ne merkit, joista voi päätellä koiran tunnetilan luotettavasti ja kertoa milloin koiraa kannattaa lähestyä. Lisäksi koiraa voi vastaehdollistaa lapsen lähestymiseen ja käsittelyyn. Lapsi voi olla koiran kannalta pelottava, koska hän ei käyttäydy samalla tavalla ennakoitavasti kuin aikuiset.

Toinen tilanne, jossa lapsi on vaarassa joutua purruksi, on resurssiaan puolustava koira. Tässä tilanteessa koira rähähtää esimerkiksi ruokakupilla tai leluja puolustaessaan. Koiraa voi kouluttaa niin, että se ei koe lähestyvää lasta uhkaksi.

dog-body-language

 Lakestani et al. 2014.