Lenkkeily koiran kanssa ei ole temppu, vaan taitojen kokoelma

Lenkkeily koiran kanssa voi olla yllättävän hankalaa siihen nähden, millaisia odotuksia siihen liittyy. Lenkkeilyyn tai sen opetteluun uhrataan vaihtelevia määriä aikaa yleensä riippuen siitä, kuinka tärkeä lenkkeilyn sujuvuus on omistajille ja kuinka paljon heillä on aikaisempaa kokemusta onnistumisista tai epäonnistumisista.

Koiran lenkittäminen hihnassa on monitahoinen asia, jolla on pitkä kulttuuri. Tiivistetysti koiraa on pakko jo turvallisuussyistäkin pitää hihnassa ja koirien pitäminen vapaana on harvoille jokapäiväistä todellisuutta. Koiria lenkitetään hihnoissa läpi koko niiden elämän, eikä hihnakävelyn määrään ole useinkaan mahdollista vaikuttaa, eli koiraa joutuu kuljettamaan hihnassa vaikeissa tilanteissa ja silloin, kun se ei vielä asiaa osaa. Ehkä tästä syystä hihnakävelystä ei ole aina kovin realistisia käsityksiä.

Hihnakävely on meille lenkki ja mukavaa ulkoilua. Koiralle se on yleensä ainut mahdollisuus päästä pois asunnosta ja omasta pihasta, tarpeilleen ja tutkimaan ympäristöä. Tämä on ensimmäinen ristiriita: meillä on erilaiset tavoitteet ja motivaatio koiran kanssa. Me olemme lähdössä rentouttamaan itseämme ja koira sitävastoin on pikkujouluristeilyfiiliksellä. On olemassa riski, että toisella lähtee sokka irti ja kuskilla menee hermot.

Hihnakoulutukseen on monta lähestymistapaa. Osa ajattelee, että se oppii itsestään kun sitä vaan vie. Tämä on kohtuullisen harvinaista, mutta mahdollista. Se ei kuitenkaan ole koiran kannalta mukavin tapa oppia. Lenkittämällä ilman koulutusta riski turhautumiseen kasvaa. Turhautuminen liittyy yleensä siihen, että koira ei ymmärrä hihnan merkitystä ja alkaa purra hihnaa tai joskus puree jopa taluttajaa. Turhautumista on hankala purkaa ilman uudelleenkouluttamista.

Osa ajattele, että kaikki lenkkeily on otettava koulutuksen kannalta, ja mukaan pakataan kolme kiloa herkkuja. Tämä on ideana jalostettavissa, mutta kaatuu todennäköisesti mahdottomuuteen. Miksi? Pikkujouluristeilyllä rusinat ja pähkinät saattavat kiinnostaa tavanomaista vähemmän, kun tarjolla on buffet, musiikkia, kavereita, juomaa ja kaikkea hauskaa. Sama ilmiö voi tapahtua koiralle lenkillä. Koulutuksellisesti ei ole järkevää ottaa lenkkiä koulutustilanteena; se yleensä kestää liian pitkään ja on hyvin haastava ympäristöltään. Tämä on se syy, miksi treenihallilla hihnakävely sujuu moitteetta, mutta kotioloissa ei suju. Kannattaa mieluummin keskittyä pieniin onnistumisiin kuin koko lenkin hallintaan.

Mikäli koira ulkoilee pääosin hihnassa, lenkki on myös koiran omaa aikaa, enkä suosittele kouluttamaan sitä temppuna. Sen sijaan suosittelen, että lenkillä tarvittavia taitoja harjoitellaan vähän päivässä. Lisäksi erilaisia lenkkeilyn tukitaitoja voi harjoitella ilman, että lenkkeily kärsii. Mielestäni tärkein pohjataito on katsekontakti ja sen erilaiset sovellukset. Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa kerron lisää siitä, miten katsekontakti liittyy hihnassa kulkemiseen ja miten sitä kannattaa harjoitella.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lue lisää hihnakäyttäytymisestä: vetämisestä ja rähinästä!

Lenkkeilyn ihanuus ja miten se saadaan aikaan, kun koira riehuu?

Pystytkö samaistumaan tähän tapahtumaan? Koira puree hihnaa ja hyppii, puree käsiä ja roikkuu hihoissa ja lahkeissa. Tämä tapahtuu tietyssä kohdassa lenkkiä ja usein siinä kohtaa, kun tullaan lenkiltä takaisin kotipihaan.

Lähestymistapoja on useita ja neuvoja saa laidasta laitaan: yksi kehottaa heittämään koiran selälleen, toinen neuvoo huomaamattomuutta ja kolmas jotain varustetta tai lisäravinnetta. Aika usein ajatellaan, että vaihe menee ohi, kun lenkki vain tehdään suomalaisella sisulla alusta loppuun vastoinkäymisistä välittämättä.

Toimiiko tämä?

Joskus kyllä, useammin ei. Harva ihminen on niin kärsivällinen, että jaksaa hillumista ja tämän seurauksena menettää hermonsa. Hermojen menettäminen taas aiheuttaa sen, että hilluja saa bensaa liekkeihin. Riehakas ja herkästi turhautuva koira voi aloittaa riehumisen yhä aikaisemmin, eikä siihen tarvita edes mitään ulkoista ärsykettä, kuten toista koiraa. Mikäli taas kyseessä on klassinen rähinä, siitä voi lukea lisää täältä!

Hihnassa kulkeminen ei ole koirille sisäsyntyinen taito, eivätkä ne opi sitä hetkessä. Ne harvoin oppivat täydellisiksi lenkkeilijöiksi täysin ilman treeniä. Koska koiria on ulkoilutettava hihnassa, vaikka ne eivät vielä sitä osaa, on syytä välttää mahdollisuuksien mukaan turhaa vastakkainasettelua ja olla pyrkimättä täydellisyyteen. Lue vetämisestä lisää täältä!

Liian vakava suhtautuminen vetämiseen, jarrutteluun, hillumiseen ja muihin toimintoihin sekä varsinkin siihen, miten itse toimii, voi aiheuttaa hihnabönarin. Hihnabönari tarkoittaa sitä, että omistaja sen enempää kuin koirakaan ei nauti yhdessä ulkoilusta, vaan siitä tulee pakkopullaa ja molempien hermot kiristyvät.

Muista, että se on ihan hyväksyttävää ja jopa toivottavaa vain parkkeerata itsensä johonkin pöpelikköön kännykän ääreen ja antaa koiran etsiä kourakaupalla nameja maasta. Koiraa ei ole pakko lenkittää tuntitolkulla luovutusiästä hautaan saakka, koira kestää taukoja ja vähempää hihnailua, jos sille keksii jotain kivaa tilalle.

Älä polta itseäsi ja koiraasi loppuun ajattelemalla, että kaiken pitää olla täydellistä ennen kuin koira on puolivuotias. Koirat ovat yksilöitä, ja ne oppivat kyllä kulkemaan hihnassa, kun on hyvä suunnitelma ja riittävästi kärsivällisyyttä. Ennen kuin taidot on opittu, vetämistä esiintyy ja se on ihan ok.

Riehupetterin motiivit

Miksi koira sekoaa lenkillä? Tähän on monta selitystä: turhautuminen, yliväsymys, ärsykekuorma, lietsominen, ylikierrokset ja niin edelleen. Ongelma on siinä, että koiria ulkoilutetaan, vaikka ne eivät osaa siihen vaadittavia taitoja. Näin on toki pakko toimia, koska pullossa kasvaminenkaan ei ole hyvä asia. Vaikka koira osaisi kulkea hihnassa, se voi silti kaataa kupin.

Hihnassa kulkemista ei opita yhdessä yössä, ja joskus voi kestää useamman vuoden, kunnes lähes kaikki toiminta lenkillä on ennakoitavissa ja hallittavissa. Mitä pidempi lenkki, sitä todennäköisempää kilahtaminen on. Todennäköisyyttä lisää se, että koira tietää mihin ollaan menossa ja määränpää on sen mielestä hauska. Tyypillisesti pentu kilahtaa, kun sitä talutetaan kohti tuttua määränpäätä.

Määränpää voi olla metsä, jossa se saa telmiä vapaana tai koti. Jotkut koirat aloittavat riehumisen leikillä, jota ne jatkavat kunnes taluttaja-parka keksii jonkun keinon hillitä tilannetta. Rikkoontuneet hihat ja lahkeet ovat riehupetterin taluttajille arkipäivää.

Joskus käy niin, että riehupetteriä yritetään väsyttämällä rauhoittaa. Sitä viedään metsään juoksemaan, uimaan ja toisten kanssa riehumaan. Maltillisesti tehtynä nämä ovatkin hyviä ideoita, mutta varsinkaan pennuille en suosittele väsyttämistä ainoana keinona. Jos sen korvien välissä ei tapahdu muutoksia, saat varautua väsyttämään yhä tehokkaammin kun koiran kunto kasvaa. Toki riehakkuus vähenee iän myötä, mutta silti en lähtisi odottelemaan useita vuosia.

Voit vaikuttaa kilahteluun hyvällä ennakoinnilla ja opettamalla muutamia taitoja etukäteen.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käydään läpi seuraavat asiat:
– Mitä voi ja kannattaa tehdä, kun koira riehuu lenkillä?
– Miten tilanteisiin voi varautua?
– Millaiset harjoitukset sopivat riehakkaalle koiralle?

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koirat eivät aina edusta eläinmaailman kärsivällisintä laitaa. Jos ne haluavat jotain, niillä on useita tapoja ilmoittaa siitä. Jos ne eivät pääse haluamaansa päämäärään, ne turhautuvat helposti ja purevat hihnaa, käsiä ja nujuavat ihmisensä kanssa.

Malttia voi rakentaa oikeastaan ainakin kahdella tavalla. Toinen tapa on se, että koira opetetaan odottamaan ns. käskyn alla. Tämä toimii, mutta se voi muodostua joillekin koirille melko kuluttavaksi tavaksi arjessa. Lisäksi koiran motivaatio voi kärsiä, jos se kokee toistuvasti, ettei se pääse toivomiinsa päämääriin. Toinen tapa on opettaa koiralle, että se saa (tai ainakin joskus saattaa saada) juuri niitä asioita joita se haluaa, kun se ensin malttaa odottaa niitä.

Minusta jälkimmäinen tapa on kätevä ja toimiva. Sitä voi käyttää monessa arjen tilanteessa ja siitä voi jalostaa automaattisen, jolloin ei itse tarvitse lainkaan olla skarppina tai päsmäröidä. Menetelmä auttaa, kun koira haluaisi mennä tervehtimään vastaantulevia ihmisiä tai koiria tai jos se haluaa syödä kaikki löytämänsä roskat maasta, tai jos se livahtaa ovesta tai autosta pihalle, ennen kuin ovi ehditään avata. Menetelmää voi kutsua luopumiseksi tai miksi haluaa ja se on helppo opettaa, kun säilyttää oman malttinsa ja jaksaa rakentaa homman asteittain pienistä paloista.

Moni tekee tätä samaa ruokakupilla. Siitä on olemassa monia variaatioita ja monia tapoja. Huono puoli ruokakuppitreenissä on se, että päivittäin tulee vain muutama harjoitus. Miksi ruokakupilla maltti opitaan niin hyvin? Ruoka on koiralle elämän ja kuoleman kysymys, eli motivaatio ei voisi olla suurempi. Lisäksi ruokakupilla palkitaan koira juuri sillä, mitä se eniten haluaa, eli se pääsee kupille. Harjoitus ei olisi niin toimiva, jos koiraa palkittaisiin kupista luopumisesta vain pienillä herkuilla (koska määrällä on koirille väliä ja kuppi yhdessä ruuan kanssa muodostaa supervihjeen).

Liity jäseneksi, niin näet videon siitä, miten malttia voi kehittää kolmessa arkipäivän tilanteessa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.