Karkki vai kepponen vai napakka ei?

Miten voi suhtautua siihen, että koira hyppii pöydille, syö sohvaa tai rähjää hihnassa tai tekee jotain muuta ikävää? Pätevätkö samat koulutusperiaatteet harrastuslajeissa ja arjessa? Miten koira saadaan ymmärtämään, mikä on kiellettyä?

Kyllä vai ei?

Meille koiranomistajille on tärkeää säilyttää hallinnan tunne. On tärkeää kokea, että koiran toiminta pysyy hallinnassa. Meitä varmasti lajityypillisesti pelottaa se, jos koira tekee jotain kiellettyä ja rikkoo rajoja. Ehkä tämä on se syy, miksi huomaamme usein ei-toivotun toiminnan helpommin kuin toivotun.

Jos koira makaa hiljaa omalla pedillään, sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Toisaalta jos se hyppii pöydille, sen katsotaan toimivan huonosti. Näistä kahdesta toiminnasta jälkimmäinen on kuitenkin koirille tyypillisempää ja todennäköisempää. Se tarkoittaa sitä, että pedillä makaamisen opetteluun on käytettävä aikaa ja että pöydiltä varastelun vähentämiseen on myös käytettävä aikaa.

Jos haluat opettaa koirallesi mitä ei tarkoittaa, mieti ensin näitä seikkoja:

Onko ein vastapainoksi olemassa kyllä?
– Mitä ei käytännössä tarkoittaa? Pysähtymistä, luoksetuloa vai jotain muuta?
– Haluanko keskittyä enemmän hyvään vai huonoon? Haluanko nähdä onnistumisia vai virheitä?
– Mihin sävyyn haluan viestiä koiralleni? Haluanko esiintyä rajoittajana vai mahdollistajana?
– Kuinka johdonmukainen haluan koiran silmissä olla? Mistä koira tietää, aionko olla seuraavaksi ikävä vai mukava?

Voiko kitkeä ilman istuttamista?

Pois kitkemisen ajatus lisää hallinnan tunnettamme. Me teemme jotain, jotta koira lopettaa jonkun tekemisen. Me valvomme, että rajoja noudatetaan. Meillä on kontrolli. Tilanne on hallinnassa.

Pois kitkemisen ongelman on huomannut jokainen, joka hoitaa kukkapenkkejä. Jos keskitymme vain kitkemiseen, jotain tulee väistämättä tilalle. Mitä jos hakisimme kuorman kyseiseen maahan sopivia kasveja ja istuttaisimme penkin niin tiiviisti, ettei juolavehnäkään mahtuisi mukaan?

Onko tärkeämpää, että ei-toivottu kasvi pysyy poissa vai se, että toivotut kasvit menestyvät?

Harrastuslajeissa homma on selkeä, koska olosuhteet ovat hallittavat ja tehtävät simppeleitä. Voimme järjestellä tilanteet niin, että koira ei tee väärin. Onko se sitten niin, että lajeissa pärjätään hyvällä, mutta arjessa täytyy huomautella ja kieltää?

Koiran elämä ei ole temppu. Arki ei ole tehtävä. Arki on elämää, jota koira elää. Koira on eläin, jolla on lajille tyypillisiä piirteitä ja tarpeita. Arjen sujuvuus löytyy proaktiivisesta tavasta suhtautua koiran piirteisiin eli suomeksi sanottuna ymmärryksestä ja kyvystä ennakoida. Koiran ei-toivotun toiminnan voi keskeyttää kahdella tavalla; kivalla tavalla ja vähemmän kivalla tavalla. Kummalla tavalla sinä päätät koiran toiminnan keskeyttää?

Minusta on vaarallista ajatella, että arjessa sallitaan koiran kurittaminen, että vastuu onkin koiralla. Arkielämässä on paljon enemmän liikkuvia osia kuin missään lajissa. Arjessa rakennetaan sitä kuuluisaa suhdetta koiraan, ja jokainen vuorovaikutustilanne lasketaan. Mitä ihmeen järkeä on romuttaa kotona vaivalla rakennettua suhdetta esiintymällä yhtäkkiä kurittajana, käskyttäjänä ja ankeuttajana?

Miksi peittomaalaus ei kannata?

Rakkautta ja rajoja on kiva ajatus, mutta kun vahdimme että rajoja kunnioitetaan, mitä oikeastaan vahdimme? Onko kaikki ei-toivottu toiminta koiralta rajojen tietoista rikkomista tai tuhmuutta? Täytyy muistaa, että sekä kontrolli että säännöt ovat pääosin illuusiota omassa päässämme, koiralla ei välttämättä ole niistä pienintäkään aavistusta.

Kaikki ongelmat eivät ratkea sillä, että toiminta estetään tai keskeytetään. Esimerkiksi hihnarähinän saa usein kyllä hallintaan riittävän tehokkaalla uhkaamisella ja kieltämisellä, mutta se ei auta koiraa välttämättä pitkässä juoksussa. Se, ettei koira ilmennä pelkoaan, ei poista tunnetta. Voit miettiä, haluatko että koira toimii halutulla tavalla siksi, että se pelkää sinun reaktiotasi enemmän kuin vastaantulijaa? Vai haluaisitko, että koirasi itseluottamus kehittyisi sen verran, että se voisi oppia miten se itse voi selviytyä vaikeasta tilanteesta?

Kutsun peittomaalaamiseksi monenlaista toimintaa. Ehkä haitallisinta peittämistä on pelon upottaminen, koska pelon tunne ei poistu peittämällä sen tuottamaa toimintaa. Kyse on lopulta siitä, millaista suhdetta haluat koiraasi rakentaa. Vastuuta siitä, millaista kohtelua koira saa, ei voi laittaa koiralle, vaan vastuu on aina meillä ihmisillä.

Mitä sitten voi tehdä, jos koira toimii väärin?

Hyvä sääntö koiran ?%&€lyyn on se, että sitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti, koska se hyvin harvoin on sitä. Mieti hetki, mikä toiminnan taustalla on ja miten opettaa koiralle muita tapoja toimia kyseisessä tilanteessa. Mielestäni hyvä periaate koirien kanssa on se, että niiden kanssa pitäisi toimia ilman, että itse, omin käsin aiheuttaa niille kipua, pelkoa tai uhkaa.

Napakka ei on ajatuksena ihan kiva, jos sen tarkoituksena on keskeyttää käynnissä oleva toiminta hyvällä. Mikäli napakkaa eitä korostetaan luunapilla, nipistämällä, nappaamalla kuonosta kiinni, nykäisemällä ketjupannasta tai puhuttelemalla, se on mielestäni huono idea. Miksi ihmeessä koiraa täytyy kuumentaa jo valmiiksi kuumassa tilanteessa? Mistä näkökulmasta on loogista ja johdonmukaista, jos sama käsi kiittää ja rankaisee?

1. Koira kerjää kun ihmiset ovat syömässä
2. Koira rähjää hihnassa
3. Koira syö sohvaa

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn yllämainitut esimerkkitilanteet läpi; mitä niissä voi tehdä ja mikä on reaktiivinen ja proaktiivinen lähestymistapa kuhunkin tilanteeseen. Jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Käytännön vinkit: vältä yleisimmät vaaratilanteet koirien kanssa kotona

Jokainen koira rodustaan riippumatta on potentiaalisesti vaarallinen. Se, toimiiko koira koskaan ihmiselle vaarallisella tavalla, riippuu siitä millaisiin tilanteisiin se joutuu. Se taas riippuu mm. omistajasta ja hänen pelisilmästään.

Aggressiivinen käyttäytyminen on koirille normaalia ja erittäin tilannekohtaista. Sitä voi esiintyä monesta eri syystä ja siihen voivat altistaa erilaiset tekijät – esimerkiksi osa koirista puolustaa omaa aluettaan hanakammin kuin toiset.

Moni vaaratilanne on vältettävissä huolellisella ennakoinnilla. Tähän ennakointiin kuuluu omaan koiraan tutustuminen sekä yleisellä tasolla että yksilötasolla. Ennakoinnista huolimatta vahinkoja sattuu – kuitenkin aina kannattaa tehdä sen verran kuin voi, jotta tilanteita ei syntyisi.

Tyypillisimmät vaaratilanteet syntyvät kotona ja käyn läpi tässä kolme yleistä aihepiiriä, joihin kannattaa valmistautua jo etukäteen ja joita voi kohtuullisen helposti välttää.

1. Väsynyt tai nukkuva koira säikähtää tai menettää hermonsa.

Mökillä, viikonloppuna, juhlien aikana, helteellä, jouluna ja muissa erikoistilanteissa on hässäkkää. Näissä tilanteissa koira ei välttämättä a) osaa, b) malta tai c) pysty nukkua ja levätä sopivaa määrää tai sopivassa paikassa. Väsyneenä koiran pinna kiristyy ja sitä ei välttämättä ihminen huomaa. Lue lisää tästä!

Kannattaa muistaa, että koira ei tee väsyneenä myöskään kovin järkeviä valintoja ja päätöksiä – se saattaa käydä nukkumaan ovensuuhun, jossa todennäköisyys siihen, että sokeripäissään juokseva lapsi kompastuu siihen, on hyvin suuri. Se suorastaan näyttää itse ajavan itseään yhä pahempiin ongelmiin; haastaa riitaa koirakaverin kanssa, kyttää keittiön pöydän alla ja niin edelleen. Vaaran elementit ovat aina olemassa, kun samassa tilassa on väsyvä koira ja vieraita ihmisiä tai koiria.

2. Koira pitää hallussaan jotain arvokasta, joka yritetään ottaa pois.

Vielä muutamia vuosia sitten oli yleistä ajatella niin, että kun koiralle annetaan luu, niin se ilman muuta pitää myös saada ottaa koiralta pois. Tämä voi olla hyvä tavoite, mutta sitä ei saavuteta vain ottamalla koiralta luu pois. Itse asiassa tilanne voi kärjistyä nopeasti, jos koiralta otetaan luu toistuvasti pois. Tavoite voidaan saavuttaa valmistelemalla koiraa ja tekemällä arvokasta asennetyötä.

Lasten leluihin pätee sama politiikka; koira oppii nopeasti, että toisten lelut ovat paljon arvokkaampia kuin omat lelut, koska toisten leluilla saa enemmän toimintaa aikaan. Mikäli haluat, että koirasi ei kiinnostu lasten leluista, älä kilpaile sen kanssa niistä lainkaan. Puolustamisen arvoisia asioita ovat myös sohva, oma peti tai joku muu paikka – niiden suhteen kannattaa myös panostaa asennetyöhön sen sijaan, että lähtee taisteluun. Vaikka koiran saa häädettyä sohvalta tai luun vietyä siltä väkisin, se ei ole “voitto”. Koiralle saattaa jäädä tilanteesta paljonkin hampaankoloon, mikä lisää vaaran mahdollisuutta jatkossa.

3. Koiraa yritetään pakottaa johonkin toimenpiteeseen tai käsittelyyn (varsinkin kun se on kipeä).

Kynsien leikkaaminen, silmätipat, korvien hoito tai peseminen ovat tilanteita, jotka saattavat helposti äityä taisteluiksi. Mikäli ihan huoltomielessä koskettaminen ei onnistu, se tuskin tulee onnistumaan yhtään sen paremmin kun tosi on kyseessä. Varsinkin silloin, jos koiralla on kipuja kyseisillä alueilla. Painiminen on helpoin tapa opettaa koira taitavaksi painijaksi ja vastustajaksi.

Hyvä pääperiaate on se, että harjoittelet hoitotoimenpiteet omaehtoisuuden kautta sillä tavalla, että ne sujuvat yhteisymmärryksessä. Aina ei kuitenkaan kaikkea ehdi treenata, vaan tulee tilanteita kun vain pitää hoitaa. Suunnittele nämä tilanteet hyvin ja turvallisesti, jotta vahingot jäisivät mahdollisimman pieniksi.

Omaehtoisesta käsittelystä voit lukea lisää täältä.

Liity jäseneksi ja katso video, jossa käyn kolme tyypillistä vaaratilannetta ja annan vinkit siihen, miten niitä voi ennakoida.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kiinnostuitko? Tästä aiheesta voit oppia lisää luennoilla Espoossa ja Liedossa. Katso ajankohdat koulutuskalenterista!

Elämää aran ja pelokkaan koiran kanssa

Lähes jokaisella koiranomistajalla on jonkinlaisia haasteita yhteiselon varrella. Osa ongelmista ratkeaa helposti, toisten kanssa menee kuukausia ja osa taistelee ongelmien kanssa vuosikausia. Jokainen haaste ja ongelma koiran kanssa on todellinen, koska se perustuu omistajan kokemukseen asiasta; mitään ongelmia ei kannata missään tapauksessa vähätellä. Jos mietitään näin käytösneuvojan kannalta hankalimpia tilanteita, niin niitä ovat ehdottomasti arkojen ja pelokkaiden koirien erilaiset haasteet, koska ne eivät yleensä vaikuta vain yhteen tiettyyn tilanteeseen vaan leimaavat koko arkielämää.

Pelokkuuden ja arkuuden syitä on monia. Koiran omistaja voi vaikuttaa pelokkuuden syntyyn vain rajallisesti, koska sosiaalistumisen herkkyyskausi on jo lähes ohitse, kun pentu muuttaa kasvattajan luota uuteen kotiin. Mikäli koiralla on hyvä historia, pienet takaiskut eivät aiheuta massiivisia pelkoja, vaan koiralla on eväitä päästä niiden yli. Kasvattajan valinnalla on valtava merkitys koiran (ja omistajan) elämälle, eikä siihen ole mielestäni riittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa kun ollaan hankkimassa ensimmäistä koiraa. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun yleisin syy luopua koirasta on käytösongelmat, siitä huolimatta edelleen näkee luvattoman paljon puutteellisesti sosiaalistettuja pentuja, joiden ongelmista kasvattaja pahimmassa tapauksessa syyttää uutta kotia. Ehkä sosiaalistaminen käsitteenä on edelleen liian moninainen. Kasvattaja voi esimerkiksi kuvitella sosiaalistavansa, kun hän väkisin käsittelee pentuja tai pesee niitä – totuttaa käsittelyyn, eli tekee väkipakolla. Sosiaalistamiseksi (jonka tarkoituksena on ehkäistä pelkoa, ei aiheuttaa toimintakyvyttömyyyttä) tulee mielestäni kutsua ainoastaan positiivisia kokemuksia, joita pennuille tai aikuisille koirille tarjotaan systemaattisesti. “Tämä nyt vain tehdään ja sillä sipuli”-ajattelu ei kuulu sosiaalistamiseen. Pentua ei ole tarkoitus opettaa olemaan välittämättä tilanteista vaan nauttimaan niistä – tässä on aika iso ero.

Olen huomannut, että koulutuksen kannalta pahin yhdistelmä on arka koira, joka on saanut sen verran rohkeutta, että puolustaa itseään vaikkapa käsittelytilanteissa. Usein ongelma leviää käsiin siinä vaiheessa, kun toimenpide on pentuna tehty väkisin totuttamalla ja samaa jatkettu kyselemättä, pienestä ja kasvavasta vastustelusta huolimatta. Jonakin päivänä tilanne menee liian pitkälle, ja koska periksi ei haluta antaa, koira saa pahimmassa tapauksessa järkyttävän paniikkiraivarin ja siitä päivästä eteenpäin käsittely on mahdotonta. Pelon motivoima aggressiivisuus roihahtaa usein sekunnissa ja palautuminen on hidasta – usein tämä vielä kohdistuu omistajaan, joka saa toistuvasti kantaa huonoa omaatuntoa näistä tilanteista. Suhde alkaa rakoilla, kärsivällisyys pettää ja luottamus murenee, eikä motivaatiota tahdo löytyä koiralta sen enempää kuin omistajaltakaan.

Pelokkuuteen vaikuttavat monet asiat; perimä, aikaiset kokemukset ja jopa emon tiineysaikainen stressi. Siinä missä lähtökohtaisesti ei-arka pentu säikähtää jotain ja pääsee tilanteen yli muutamassa hetkessä, arka pentu voi mennä täysin toimintakyvyttömäksi pitkäksi aikaa. Arkuuden ongelmavyyhtiin kuuluu sekä pennuilla että aikuisilla koirilla se, että ei välttämättä löydy pitkään aikaan mitään sellaista tilannetta, jossa koiran itseluottamusta saisi koulutuksellisin keinoin kasvatettua. Arka koira oppii nopeasti luottamaan omistajaansa, mutta ei itseensä – tämä on toki hyvä alku, mutta heijastelee usein ongelmia mm. yksinolossa. Arkojen koirien kanssa joutuu olemaan koko ajan veitsen terällä; mikä on liikaa ja mikä on sopivasti. Esimerkiksi käsittelyyn liittyvien ongelmien kanssa aran koiran omistaja joutuu painimaan jopa vuosia ja päivittäisestä treenistä huolimatta pelko on herkässä. Sama pätee lenkkeilyyn; arka koira voi mennä hetkessä paniikkiin, josta palautuu vasta kotona.

Arka koira, jolle omistaja on ainoa tukipilari, on onnellinen niin pitkään kuin omistaja on a) paikalla ja b) ennakoitava. Arkojen koirien kanssa (kuten ei muidenkaan) et voi yhtenä päivänä pakottaa ja yhtenä päivänä herkuttaa. Arkoihin, kuten muihinkaan koiriin ei päde “teet vaan ja meet vaan” -politiikka, käsittelyongelmia ei poista käsittely varmoin ja päättäväisin ottein, eikä pelkoa poista se, että itse pysyy tyynenä. Tarvitaan hyvä suunnitelma ja erittäin hyvät resurssit, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa. Esimerkiksi yksinolo-ongelman hoitaminen voi olla tavallista kinkkisempää, jos 1) omistaja on koiran ainoa turva maailmassa, 2) asunto on mahdollisesti pelottava äänineen ja 3) koiralla ei ole ruokahalua, eikä se ole oppinut työskentelemään itsenäisesti. On päivänselvää, että tuollaisessa tapauksessa prosessi kestää kuukausista vuosiin.

Toivoisin, että jokainen kasvattaja kertoisi avoimesti, millaista sosiaalistamisohjelmaa noudattaa. Sosiaalistamisohjelma ei ole salatiedettä, vaan samanlainen käytännön välttämättömyys kuin rokotusohjelma. Samoin toivon, että aikuisten kodinvaihtajien parissa työskentelevillä yhdistyksillä olisi koirien ostajille antaa matkaan aikuisille koirille suunniteltu sosiaalistamisohjelma. Niin kauan kuin puhutaan vain sosiaalistamisesta yleisellä tasolla, voi ajatella, että kaikkihan sitä tekevät. Kun ei ole ohjelmia ja käytäntöjä nähtävillä, ei niitä voi keskenään verrata eikä niistä voi keskustella. Laitetaan käytniin #sosiaalistamishaaste! Kerro, mitä olet itse tehnyt ja millä tavalla.

Liity blogin jäseneksi, niin näet videon, jossa annan käytännön vinkit arkojen koirien kanssa elämiseen ja niiden kouluttamiseen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koirat purevat tai näykkivät tai hyökkäilevät eri syistä. Syyn selvittäminen alkaa siitä, että analysoidaan käytöstä hieman pidemmälle kuin siihen pisteeseen että todetaan koira vihaiseksi. Vihaisia koiria ei ole, kuten ei vihaisia ihmisiäkään. Kukaan ei ole koko ajan vihainen. Aggressiivisia koiriakaan ei ole, kuten ei ihmisiäkään – kukaan ei ole koko ajan aggressiivinen vaan käyttäytyy aggressiivisesti tietyissä tilanteissa.

Kun päästään koiran leimaamisen yli, ollaan jo astetta lähempänä syytä. Mieti, missä tilanteissa ei-toivottu käytös esiintyy? Mitä itse teet niissä tilanteissa? Miltä koira näyttää ennen kuin se hyökkää tai puree?

analysointi

Yleisin alkuperäissyy sille, että koira puree, on pelko. Rodusta riippumatta. Ihmisten on todella vaikea kuvitella, että iso saksanpaimenkoira voisi pelätä jotain. Pelokas koira voi näyttää vihaiselta haukkuessaan tai muristessaan. Ja siksi tilanne usein tulkitaan väärin. Jos pelokkaan koiran vie sille liian vaikeisiin tilanteisiin, se ennemmin tai myöhemmin puolustautuu.

Se voi purra eläinlääkäriä (kun huomaa, ettei pääse tilanteesta muulla tavalla pois). Se voi hyökätä “täysin varoittamatta” vieraan kimppuun kun tämä nousee sohvalta (kun tilanne ennakoi sille jotain epämiellyttävää tai se säikähtää). Se voi purra taluttajaa reiteen lenkillä (kun sen oli tarkoitus kohdistaa hyökkäys vastaantulijaan). Se voi purra lähestyvää lasta (kun se huomaa, että tältä uhalta on paras puolustautua tai suojata omaisuutensa tai kun joku on tarpeeksi monta kertaa vetänyt viiksistä ja kävellyt päältä).

Kaikki nämä tilanteet saattavat tulla kenelle tahansa koiranomistajalle eteen. Lähes kaikkiin tilanteisiin liittyy pelko. Kaikkiin tilanteisiin liittyy kierrosten nousu. Joskus tilanteeseen liittyy myös opittu aggressiivisuus.

Ongelman purkamiseen tarvitset ruutupaperia ja kynän. Yritä kirjata tilanteet mahdollisimman kattavasti paperille menemättä henkilökohtaisuuksiin. Kirjaa tapahtumat ylös tähän tapaan: mitä tapahtui, keitä oli paikalla, mitä sitten tapahtui. Kirjaa ylös kaikki ne tilanteet, joissa koira on käyttäytynyt aggressiivisesti. Jos tilanteita on useita, niistä saattaa löytyä yhdistävä tekijä.

Älä jää märehtimään tai odottamaan, että ongelma ratkeaa itsestään. Aggressiivinen käyttäytyminen on yleistä ja siihen saa joskus yllättävän helposti muutosta aikaan.

Minä en tarvitse porkkanaa tai makkaraa. Saan eläimet toimimaan ilman palkkioitakin, minun ei tarvitse lahjoa niitä. No hienoa, sehän kertoo ilmiselvästi siitä, että olet parempi ihminen tai taitavampi kouluttaja, kuin sellainen joka tarvitsee (#juueitod). Toki ruokapalkkioiden käyttö kertoo puutteellisesta kunnioituksesta tai luottamuksesta tai koulutustaidosta tai liian vähäisestä karismasta (#kukkua). Palkkioiden “tarvitseminen” on yksi ajatus, joka kertoo siitä, miten teoriaa oppimisesta ei välttämättä ymmärretä tai osata soveltaa.

Ihminen ei koulutustilanteessa ole se, joka tarvitsee porkkanaa tai keppiä. Se on eläin. Porkkanaa tai keppiä käytetään käytösten todennäköisyyden lisäämiseen tai vähentämiseen pitkällä aikavälillä.

vahvisteet ja rankaisut

 

Jos toivomasi käytös on jo vahva, hienoa! Jos se ei ole vahva ja haluat, että sitä tapahtuu tulevaisuudessakin, sitä täytyy vahvistaa. Jos et  ole itse tahallisesti tai tahattomasti vahvistanut käytöstä, joku muu on ehkä tehnyt niin tai ehkä käytös on itsestään vahvistuva tai ehkä eläin kokee käytöksen palkitsevaksi tai ehkä eläin on oppinut, että käytöksen jälkeen tapahtuu jotain mukavaa. Työkalupakissa on erilaisia vaihtoehtoja, joita voi käyttää vahvistamiseen. Voit vahvistaa käytöstä poistamalla jotain ikävää tai lisäämällä jotain mukavaa – eläin on aina se, joka määrittelee vahvisteen tai rankaisun. Operantissa koulutuksessa eläin yhdistää oman käytöksensä seurauksiin, jolloin eläin itse on aktiivinen toimija. Operantin lisäksi voi hyödyntää klassista, eli tehdä tilanteesta “väkisin” joko kiva tai ikävä.

Varsinkin koirien ja hevosten kohdalla kouluttamisen periaatteet hämärtyvät usein häiriöajatusten taakse (vaikka olen kuullut, että jopa papukaijoihin sovelletaan laumadynamiikkaa – nice). Ajatellaan, että sen pitää, koska se on jo X ikäinen. Sen pitää, koska minä sanon. Sen pitää, koska kyllä se osaa, se ei vain viitsi. Se vaan näyttää keskaria, sillä on uhmaikä, blaablaablaablaa. Puhutaan luottamuksesta ja kunnioituksesta, ikään kuin ne olisivat käytöksiä aikaansaavia voimia. Hämätään puhumalla miellyttämisenhalusta, kuiskaamisesta, laumakäyttäytymisestä, auktoriteetista tai karismasta. Tulkitaan ja sanoitetaan kaikkea käytöstä viimeiseen asti; mitäköhän se nyt tarkoittaa, kun se nuolee kättäni – haluaakohan se hallita maailmaa? Mitä jos se ei tottele, mitä sitten tapahtuu? Huomenna se varmaan soittaa pankkiin ja nostaa nimissäni miljoonien velat ja lähtee Kaliforniaan.

Kun eläin toimii jotenkin meitä häiritsevästi, luonnollinen tapa etsiä ratkaisua ongelmaan on kysyä netistä. Koiraihmiset kysyvät jossain ryhmässä ja hevosihmiset htnetissä. Tietenkin siellä joku on törmännyt samaan ongelmaan, ja useammalla on heti heittää pari kuumaa tipsiä käytöksen “pois kitkemiseen”. Näytä sille kaapin paikka, alista se, tartu sitä niskavilloista, pidä sille puhuttelu. Jokainen ihminen osaa heti luetella eläimen kannalta ikäviä menetelmiä silmiään räpäyttämättä. Jos joku puhuu vahvisteista, hänelle nauretaan. Hohohohoo, kukkahattu taas huutelee.

Namien syöttely korostuu ainakin minun blogissani sen takia, että mielestäni se ei käytännön maailmassa ole samalla lailla tasavertainen työkalupakin työkalu kuin esimerkiksi paineen poisto (puhutaan hevoskoulutuksesta) tai rankaisu (kaikkien eläinten kohdalla). Kaiken järjen mukaan se voisi tai sen pitäisi olla yhtä varteenotettava väline uusien asioiden harjoitteluun kuin vaikkapa normiavut. Siitä huolimatta yhä keskustellaan epäolennaisesta; siitä, kuinka en tarvitse porkkanaa. Saan ne toimimaan muutenkin. Ihan sama kun joku sanoisi, että olen niin taitava ratsastaja, ettei mun koskaan tarvitse löysätä ohjia tai irrottaa pohkeita (ainiin, tämähän on kyllä aika yleistä toisaalta;) – mun hevonen tekee nämä asiat ilman paineen poistoakin. Varmasti tekeekin, mutta kuinka kauan?

Oppimistesteissä negatiivinen ja positiivinen vahviste ovat tasavertaisia. positiivisella vahvisteella on useiden mielestä toivottuja kylkiäisiä. Toistoja tarvitaan palkkioiden avulla vähemmän, vaikka aikaa koulutukseen menee suunnilleen yhtä paljon. Muita palkkiokoulutuksen kylkiäisiä: hevonen viettää vapaaehtoisesti aikaa kouluttajan kanssa (huom. pyydystämisongelmat), hevonen pitää päätään alempana ja on rennompi (huom. jännittävä hevonen, stressaava hevonen, reaktiivinen hevonen) ja sillä esiintyy vähemmän konfliktikäytöksiä (huom. kouluratsastus, lastaaminen, lääkintä…).

Mitä sitten ovat vaikkapa jahtaamiskoulutuksen kylkiäiset? Tai tietoisen negatiivisen vahvisteen? Enemmän konfliktikäytöstä (muissakin kuin kyseisessä tilanteessa), pelkoreaktion yleistyminen ja voimistuminen (jos sitä herätellään koulutuksessa), hevonen ei valitse viettää aikaa ihmisen kanssa (koska ihminen voi esim. milloin tahansa heittää narulla tmv.) .

Kylkiäiset tarkoittavat sitä, että vaikka keskittyisit kouluttamaan yhtä pientä asiaa, kylkiäiset näkyvät muissa yhteyksissä. Ajansäästöä ajatteleva moterni ja rofessionaali hevosihminen laskee nopeasti yksi plus yksi. Tai sitten se keskittyy marmattamaan kaiken maailman porkkanansyöttäjistä ja kieltää kaiken, mitä on mitattavasti voitu havaita. Koska mikään ei vie multa mun mutua. Ja faktat: hevonen menee lahjomalla pilalle, siitä tulee vihainen kun sitä syöttää kädestä, se on jo muutenkin vaarallinen eläin, eikä mikään lelu, se ei enää kunnioita sun tilaa. Ja tärkein: todellinen hevosammattilainen ei tarvitse porkkanaa, koska on niin taitava ja karismaattinen, että saa hevoset tekemään mitä tahansa muillakin (paremmilla) keinoilla. Sama pätee koiranomistajiin, koska kaikkihan me tiedämme, että “kaikkia haastavia rotuja ei vain pysty lahjomaan” (#bullshit).

 

Koira murisee kun siltä ottaa luun pois

Meillä on 9 kk ikäinen koira. Annoimme sille lauantaina raa’an luun. Kun mieheni yritti ottaa luuta pois, koira murisi ja lopulta puri miestäni käteen.

Näissä tilanteissa luottamus koiraan horjuu, se on selvää. Muutamia asioita on hyvä kuitenkin pitää mielessä, jotta näiltä ikäviltä tilanteilta voidaan välttyä mahdollisuuksien mukaan.

  1. Opi tuntemaan mitä koirasi arvostaa.
  2. Kohde, jota se puolustaa, on oikeasti tärkeä koiralle, koira ei valehtele tai ihmistä ärsyttääkseen omi näitä asioita.
  3. Ennen puremista koira yleensä aina varoittaa.
  4. Koiran kokemus siitä, että sen täytyy puolustaa itselleen arvokasta asiaa, on aito.

Joskus ajatusketju resurssitilanteen jälkeen menee suunnilleen näin: koira puri, se on henkilökohtainen loukkaus ja pureva koira on vaarallinen ja siksi sitä pitää rangaista, että se tietää, ettei saa purra jatkossa. Suoraviivainen päättely ja rankaisun käyttäminen eivät välttämättä helpota tilannetta, päin vastoin.

Koirien kiltteyttä mitataan usein asteikolla onko se koskaan purrut ketään vai eikö se ole. Tässä unohdetaan kokonaan konteksti, eli missä tilanteessa pureminen tapahtui. Sillä nimittäin on väliä. Niin kauhealta kuin se saattaa kuulostaa, luutaan puolustavan koiran ärähdys ei pitäisi tulla yllätyksenä, eikä se tarkoita sitä, ettei koira olisi ns. yhteiskuntakelpoinen. Koira voi käyttäytyä aggressiivisesti useista eri syistä ja kaikki koirat voivat purra. Itse olen sitä mieltä, että resursseihin liittyvä aggressiivinen käytös on monissa tapauksissa ennakoitavaa ja siksi koulutuksella ja omistajien sitoutumisella siinä saadaan aikaan hyvä tuloksia.

Kokemushistoriaa voi rakentaa joka päivä.  Jos koiran ruokarauhaa ei pystytä takaamaan seura- ja harrastuskoirien voimassaolevan työehtosopimuksen ehtojen mukaisesti, voidaan ryhtyä lisätoimenpiteisiin.

Lisää resurssiaggressiivisuudesta verkkoluennolla!

 

 

 

Puhutaan käytöshäiriöistä, ongelmakäytöksistä, käytösongelmista, häiriökäytöksistä, pahoista tavoista, protestoinnista, kurittomuudesta, johtajuusongelmista ja vaikka mistä. Moni termi on ihmiskeskeinen, mikä tarkoittaa sitä, että odotamme eläinten normaalin käytöksen olevan lähellä ihmisten käytöstä.

Käytösongelma on minusta hyvä termi. Siinä käytös on ongelma, joko eläimelle tai ihmiselle. Käytösongelmia on kolmenlaisia:

  1. Eläin käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mikä häiritsee omistajaa
  2. Eläin käyttäytyy epänormaalilla tavalla, mikä yleensä häiritsee eläintä
  3. Eläin käyttäytyy normaalilla tai epänormaalilla tavalla, jota omistaja on tahattomasti tai tahallisesti vahvistanut

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ongelmat, joiden syy löytyy laji- tai rotutyypillisistä käyttäytymistarpeista. Omistaja on saattanut ostaa sian säkissä tai jättänyt katsomatta koiraa karvoihin ostopäätöstä tehdessään. Oikeasti on ihmisiä, joille on täysi yllätys, että kissa on hämäräaktiivinen tai ylipäänsä aktiivinen eläin. Tai että kani ekee papanoita ja käyttää hampaitaan. Tai että hevonen on “läheisriippuvainen”.

Toki näihin käytöksiin on mahdollista koulutuksella vaikuttaa. Huomattavan paljon auttaa se, että perehtyy laji- ja rotutyypilliseen käyttäytymiseen. Siinä on iso ero, jos yrittää pitää hamsteria tai hevosta yksittäiskarsinassa. Toiselle se on jo lähtökohtaisesti helpompaa. Joka tapauksessa, näissä ongelmissa kyseessä on normaali käytös, jota voidaan muokata esimerkiksi korvaamalla se toisella käytöksellä tai suuntaamalla se sallittuun paikkaan tai aikaan. Jos ongelmana on se, että kissa raapii seinää tai sohvaa, ongelma korjaantuu usein sillä, että hankitaan raapimispuu, joka sijoitetaan oikeaan paikkaan. 

Sitten on toinen ryhmä.

Toisessa ryhmässä eläimen käytös on epänormaalia. Epänormaalia käytöstä on esimerkiksi pakko-oireinen käyttäytyminen. Pakko-oireinen käyttäytyminen eli stereotyyppinen käyttäytyminen on päämäärätöntä toimintaa, joka koostuu usein toistuvista samanlaisista liikkeistä tai liikesarjoista. Stereotyyppinen käytös kertoo puutteellisista elinoloista ja alentuneesta hyvinvoinnista. Pakko-oireista käyttäytymistä on kutominen, imppaaminen, jatkuva nyökyttely, hännän jahtaaminen, karvojen tai höyhenten nyppiminen, kehän kiertäminen, joskus haukkuminen tai aidalla juokseminen. Pakko-oireet syntyvät usein olosuhteissa, joissa eläimellä ei ole mahdollisuutta toteuttaa lajillee tyypillistä käyttäytymistä. Harmillisesti kulttuurissamme näitä väheksytään ja pidetään enemmän ominaisuuksina kuin ongelmina. Verrattuna edelliseen ryhmään nämä ongelmat haittaavat usein eläintä enemmän kuin ihmistä. Pakko-oireiden hoito on hankalaa, ja se lähte aina olosuhteiden muuttamisesta ja virikkeiden lisäämisestä sekä eläimen aikabudjetin muuttamisesta. 

Kolmas ryhmä ongelmakäytöksiä on ns. itseaiheutettuja. Tähän porukkaan kuuluvat ns. huomiohakuiset käytökset, kissojen naukuminen (osittain), haukkuminen (silloin kun koira haluaa jotain), taskuilla räpläävät hevoset jne. Erilaisten käytösten tahaton vahvistaminen on yleistä, koska vaikka itse koemme huutamisen rangaistukseksi, eläin voi kokea sen käytöstä vahvistavaksi palautteeksi.

Käyttämällä oheista kaaviota voi päästä alkuun ongelman syyn löytämisessä.

 

ongelmakaavio