Elämää aran ja pelokkaan koiran kanssa

Lähes jokaisella koiranomistajalla on jonkinlaisia haasteita yhteiselon varrella. Osa ongelmista ratkeaa helposti, toisten kanssa menee kuukausia ja osa taistelee ongelmien kanssa vuosikausia. Jokainen haaste ja ongelma koiran kanssa on todellinen, koska se perustuu omistajan kokemukseen asiasta; mitään ongelmia ei kannata missään tapauksessa vähätellä. Jos mietitään näin käytösneuvojan kannalta hankalimpia tilanteita, niin niitä ovat ehdottomasti arkojen ja pelokkaiden koirien erilaiset haasteet, koska ne eivät yleensä vaikuta vain yhteen tiettyyn tilanteeseen vaan leimaavat koko arkielämää.

Pelokkuuden ja arkuuden syitä on monia. Koiran omistaja voi vaikuttaa pelokkuuden syntyyn vain rajallisesti, koska sosiaalistumisen herkkyyskausi on jo lähes ohitse, kun pentu muuttaa kasvattajan luota uuteen kotiin. Mikäli koiralla on hyvä historia, pienet takaiskut eivät aiheuta massiivisia pelkoja, vaan koiralla on eväitä päästä niiden yli. Kasvattajan valinnalla on valtava merkitys koiran (ja omistajan) elämälle, eikä siihen ole mielestäni riittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa kun ollaan hankkimassa ensimmäistä koiraa. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun yleisin syy luopua koirasta on käytösongelmat, siitä huolimatta edelleen näkee luvattoman paljon puutteellisesti sosiaalistettuja pentuja, joiden ongelmista kasvattaja pahimmassa tapauksessa syyttää uutta kotia. Ehkä sosiaalistaminen käsitteenä on edelleen liian moninainen. Kasvattaja voi esimerkiksi kuvitella sosiaalistavansa, kun hän väkisin käsittelee pentuja tai pesee niitä – totuttaa käsittelyyn, eli tekee väkipakolla. Sosiaalistamiseksi (jonka tarkoituksena on ehkäistä pelkoa, ei aiheuttaa toimintakyvyttömyyyttä) tulee mielestäni kutsua ainoastaan positiivisia kokemuksia, joita pennuille tai aikuisille koirille tarjotaan systemaattisesti. ”Tämä nyt vain tehdään ja sillä sipuli”-ajattelu ei kuulu sosiaalistamiseen. Pentua ei ole tarkoitus opettaa olemaan välittämättä tilanteista vaan nauttimaan niistä – tässä on aika iso ero.

Olen huomannut, että koulutuksen kannalta pahin yhdistelmä on arka koira, joka on saanut sen verran rohkeutta, että puolustaa itseään vaikkapa käsittelytilanteissa. Usein ongelma leviää käsiin siinä vaiheessa, kun toimenpide on pentuna tehty väkisin totuttamalla ja samaa jatkettu kyselemättä, pienestä ja kasvavasta vastustelusta huolimatta. Jonakin päivänä tilanne menee liian pitkälle, ja koska periksi ei haluta antaa, koira saa pahimmassa tapauksessa järkyttävän paniikkiraivarin ja siitä päivästä eteenpäin käsittely on mahdotonta. Pelon motivoima aggressiivisuus roihahtaa usein sekunnissa ja palautuminen on hidasta – usein tämä vielä kohdistuu omistajaan, joka saa toistuvasti kantaa huonoa omaatuntoa näistä tilanteista. Suhde alkaa rakoilla, kärsivällisyys pettää ja luottamus murenee, eikä motivaatiota tahdo löytyä koiralta sen enempää kuin omistajaltakaan.

Pelokkuuteen vaikuttavat monet asiat; perimä, aikaiset kokemukset ja jopa emon tiineysaikainen stressi. Siinä missä lähtökohtaisesti ei-arka pentu säikähtää jotain ja pääsee tilanteen yli muutamassa hetkessä, arka pentu voi mennä täysin toimintakyvyttömäksi pitkäksi aikaa. Arkuuden ongelmavyyhtiin kuuluu sekä pennuilla että aikuisilla koirilla se, että ei välttämättä löydy pitkään aikaan mitään sellaista tilannetta, jossa koiran itseluottamusta saisi koulutuksellisin keinoin kasvatettua. Arka koira oppii nopeasti luottamaan omistajaansa, mutta ei itseensä – tämä on toki hyvä alku, mutta heijastelee usein ongelmia mm. yksinolossa. Arkojen koirien kanssa joutuu olemaan koko ajan veitsen terällä; mikä on liikaa ja mikä on sopivasti. Esimerkiksi käsittelyyn liittyvien ongelmien kanssa aran koiran omistaja joutuu painimaan jopa vuosia ja päivittäisestä treenistä huolimatta pelko on herkässä. Sama pätee lenkkeilyyn; arka koira voi mennä hetkessä paniikkiin, josta palautuu vasta kotona.

Arka koira, jolle omistaja on ainoa tukipilari, on onnellinen niin pitkään kuin omistaja on a) paikalla ja b) ennakoitava. Arkojen koirien kanssa (kuten ei muidenkaan) et voi yhtenä päivänä pakottaa ja yhtenä päivänä herkuttaa. Arkoihin, kuten muihinkaan koiriin ei päde ”teet vaan ja meet vaan” -politiikka, käsittelyongelmia ei poista käsittely varmoin ja päättäväisin ottein, eikä pelkoa poista se, että itse pysyy tyynenä. Tarvitaan hyvä suunnitelma ja erittäin hyvät resurssit, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa. Esimerkiksi yksinolo-ongelman hoitaminen voi olla tavallista kinkkisempää, jos 1) omistaja on koiran ainoa turva maailmassa, 2) asunto on mahdollisesti pelottava äänineen ja 3) koiralla ei ole ruokahalua, eikä se ole oppinut työskentelemään itsenäisesti. On päivänselvää, että tuollaisessa tapauksessa prosessi kestää kuukausista vuosiin.

Toivoisin, että jokainen kasvattaja kertoisi avoimesti, millaista sosiaalistamisohjelmaa noudattaa. Sosiaalistamisohjelma ei ole salatiedettä, vaan samanlainen käytännön välttämättömyys kuin rokotusohjelma. Samoin toivon, että aikuisten kodinvaihtajien parissa työskentelevillä yhdistyksillä olisi koirien ostajille antaa matkaan aikuisille koirille suunniteltu sosiaalistamisohjelma. Niin kauan kuin puhutaan vain sosiaalistamisesta yleisellä tasolla, voi ajatella, että kaikkihan sitä tekevät. Kun ei ole ohjelmia ja käytäntöjä nähtävillä, ei niitä voi keskenään verrata eikä niistä voi keskustella. Laitetaan käytniin #sosiaalistamishaaste! Kerro, mitä olet itse tehnyt ja millä tavalla.

Liity blogin jäseneksi, niin näet videon, jossa annan käytännön vinkit arkojen koirien kanssa elämiseen ja niiden kouluttamiseen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koirat purevat tai näykkivät tai hyökkäilevät eri syistä. Syyn selvittäminen alkaa siitä, että analysoidaan käytöstä hieman pidemmälle kuin siihen pisteeseen että todetaan koira vihaiseksi. Vihaisia koiria ei ole, kuten ei vihaisia ihmisiäkään. Kukaan ei ole koko ajan vihainen. Aggressiivisia koiriakaan ei ole, kuten ei ihmisiäkään – kukaan ei ole koko ajan aggressiivinen vaan käyttäytyy aggressiivisesti tietyissä tilanteissa.

Kun päästään koiran leimaamisen yli, ollaan jo astetta lähempänä syytä. Mieti, missä tilanteissa ei-toivottu käytös esiintyy? Mitä itse teet niissä tilanteissa? Miltä koira näyttää ennen kuin se hyökkää tai puree?

analysointi

Yleisin alkuperäissyy sille, että koira puree, on pelko. Rodusta riippumatta. Ihmisten on todella vaikea kuvitella, että iso saksanpaimenkoira voisi pelätä jotain. Pelokas koira voi näyttää vihaiselta haukkuessaan tai muristessaan. Ja siksi tilanne usein tulkitaan väärin. Jos pelokkaan koiran vie sille liian vaikeisiin tilanteisiin, se ennemmin tai myöhemmin puolustautuu.

Se voi purra eläinlääkäriä (kun huomaa, ettei pääse tilanteesta muulla tavalla pois). Se voi hyökätä ”täysin varoittamatta” vieraan kimppuun kun tämä nousee sohvalta (kun tilanne ennakoi sille jotain epämiellyttävää tai se säikähtää). Se voi purra taluttajaa reiteen lenkillä (kun sen oli tarkoitus kohdistaa hyökkäys vastaantulijaan). Se voi purra lähestyvää lasta (kun se huomaa, että tältä uhalta on paras puolustautua tai suojata omaisuutensa tai kun joku on tarpeeksi monta kertaa vetänyt viiksistä ja kävellyt päältä).

Kaikki nämä tilanteet saattavat tulla kenelle tahansa koiranomistajalle eteen. Lähes kaikkiin tilanteisiin liittyy pelko. Kaikkiin tilanteisiin liittyy kierrosten nousu. Joskus tilanteeseen liittyy myös opittu aggressiivisuus.

Ongelman purkamiseen tarvitset ruutupaperia ja kynän. Yritä kirjata tilanteet mahdollisimman kattavasti paperille menemättä henkilökohtaisuuksiin. Kirjaa tapahtumat ylös tähän tapaan: mitä tapahtui, keitä oli paikalla, mitä sitten tapahtui. Kirjaa ylös kaikki ne tilanteet, joissa koira on käyttäytynyt aggressiivisesti. Jos tilanteita on useita, niistä saattaa löytyä yhdistävä tekijä.

Älä jää märehtimään tai odottamaan, että ongelma ratkeaa itsestään. Aggressiivinen käyttäytyminen on yleistä ja siihen saa joskus yllättävän helposti muutosta aikaan.

Minä en tarvitse porkkanaa tai makkaraa. Saan eläimet toimimaan ilman palkkioitakin, minun ei tarvitse lahjoa niitä. No hienoa, sehän kertoo ilmiselvästi siitä, että olet parempi ihminen tai taitavampi kouluttaja, kuin sellainen joka tarvitsee (#juueitod). Toki ruokapalkkioiden käyttö kertoo puutteellisesta kunnioituksesta tai luottamuksesta tai koulutustaidosta tai liian vähäisestä karismasta (#kukkua). Palkkioiden ”tarvitseminen” on yksi ajatus, joka kertoo siitä, miten teoriaa oppimisesta ei välttämättä ymmärretä tai osata soveltaa.

Ihminen ei koulutustilanteessa ole se, joka tarvitsee porkkanaa tai keppiä. Se on eläin. Porkkanaa tai keppiä käytetään käytösten todennäköisyyden lisäämiseen tai vähentämiseen pitkällä aikavälillä.

vahvisteet ja rankaisut

 

Jos toivomasi käytös on jo vahva, hienoa! Jos se ei ole vahva ja haluat, että sitä tapahtuu tulevaisuudessakin, sitä täytyy vahvistaa. Jos et  ole itse tahallisesti tai tahattomasti vahvistanut käytöstä, joku muu on ehkä tehnyt niin tai ehkä käytös on itsestään vahvistuva tai ehkä eläin kokee käytöksen palkitsevaksi tai ehkä eläin on oppinut, että käytöksen jälkeen tapahtuu jotain mukavaa. Työkalupakissa on erilaisia vaihtoehtoja, joita voi käyttää vahvistamiseen. Voit vahvistaa käytöstä poistamalla jotain ikävää tai lisäämällä jotain mukavaa – eläin on aina se, joka määrittelee vahvisteen tai rankaisun. Operantissa koulutuksessa eläin yhdistää oman käytöksensä seurauksiin, jolloin eläin itse on aktiivinen toimija. Operantin lisäksi voi hyödyntää klassista, eli tehdä tilanteesta ”väkisin” joko kiva tai ikävä.

Varsinkin koirien ja hevosten kohdalla kouluttamisen periaatteet hämärtyvät usein häiriöajatusten taakse (vaikka olen kuullut, että jopa papukaijoihin sovelletaan laumadynamiikkaa – nice). Ajatellaan, että sen pitää, koska se on jo X ikäinen. Sen pitää, koska minä sanon. Sen pitää, koska kyllä se osaa, se ei vain viitsi. Se vaan näyttää keskaria, sillä on uhmaikä, blaablaablaablaa. Puhutaan luottamuksesta ja kunnioituksesta, ikään kuin ne olisivat käytöksiä aikaansaavia voimia. Hämätään puhumalla miellyttämisenhalusta, kuiskaamisesta, laumakäyttäytymisestä, auktoriteetista tai karismasta. Tulkitaan ja sanoitetaan kaikkea käytöstä viimeiseen asti; mitäköhän se nyt tarkoittaa, kun se nuolee kättäni – haluaakohan se hallita maailmaa? Mitä jos se ei tottele, mitä sitten tapahtuu? Huomenna se varmaan soittaa pankkiin ja nostaa nimissäni miljoonien velat ja lähtee Kaliforniaan.

Kun eläin toimii jotenkin meitä häiritsevästi, luonnollinen tapa etsiä ratkaisua ongelmaan on kysyä netistä. Koiraihmiset kysyvät jossain ryhmässä ja hevosihmiset htnetissä. Tietenkin siellä joku on törmännyt samaan ongelmaan, ja useammalla on heti heittää pari kuumaa tipsiä käytöksen ”pois kitkemiseen”. Näytä sille kaapin paikka, alista se, tartu sitä niskavilloista, pidä sille puhuttelu. Jokainen ihminen osaa heti luetella eläimen kannalta ikäviä menetelmiä silmiään räpäyttämättä. Jos joku puhuu vahvisteista, hänelle nauretaan. Hohohohoo, kukkahattu taas huutelee.

Namien syöttely korostuu ainakin minun blogissani sen takia, että mielestäni se ei käytännön maailmassa ole samalla lailla tasavertainen työkalupakin työkalu kuin esimerkiksi paineen poisto (puhutaan hevoskoulutuksesta) tai rankaisu (kaikkien eläinten kohdalla). Kaiken järjen mukaan se voisi tai sen pitäisi olla yhtä varteenotettava väline uusien asioiden harjoitteluun kuin vaikkapa normiavut. Siitä huolimatta yhä keskustellaan epäolennaisesta; siitä, kuinka en tarvitse porkkanaa. Saan ne toimimaan muutenkin. Ihan sama kun joku sanoisi, että olen niin taitava ratsastaja, ettei mun koskaan tarvitse löysätä ohjia tai irrottaa pohkeita (ainiin, tämähän on kyllä aika yleistä toisaalta;) – mun hevonen tekee nämä asiat ilman paineen poistoakin. Varmasti tekeekin, mutta kuinka kauan?

Oppimistesteissä negatiivinen ja positiivinen vahviste ovat tasavertaisia. positiivisella vahvisteella on useiden mielestä toivottuja kylkiäisiä. Toistoja tarvitaan palkkioiden avulla vähemmän, vaikka aikaa koulutukseen menee suunnilleen yhtä paljon. Muita palkkiokoulutuksen kylkiäisiä: hevonen viettää vapaaehtoisesti aikaa kouluttajan kanssa (huom. pyydystämisongelmat), hevonen pitää päätään alempana ja on rennompi (huom. jännittävä hevonen, stressaava hevonen, reaktiivinen hevonen) ja sillä esiintyy vähemmän konfliktikäytöksiä (huom. kouluratsastus, lastaaminen, lääkintä…).

Mitä sitten ovat vaikkapa jahtaamiskoulutuksen kylkiäiset? Tai tietoisen negatiivisen vahvisteen? Enemmän konfliktikäytöstä (muissakin kuin kyseisessä tilanteessa), pelkoreaktion yleistyminen ja voimistuminen (jos sitä herätellään koulutuksessa), hevonen ei valitse viettää aikaa ihmisen kanssa (koska ihminen voi esim. milloin tahansa heittää narulla tmv.) .

Kylkiäiset tarkoittavat sitä, että vaikka keskittyisit kouluttamaan yhtä pientä asiaa, kylkiäiset näkyvät muissa yhteyksissä. Ajansäästöä ajatteleva moterni ja rofessionaali hevosihminen laskee nopeasti yksi plus yksi. Tai sitten se keskittyy marmattamaan kaiken maailman porkkanansyöttäjistä ja kieltää kaiken, mitä on mitattavasti voitu havaita. Koska mikään ei vie multa mun mutua. Ja faktat: hevonen menee lahjomalla pilalle, siitä tulee vihainen kun sitä syöttää kädestä, se on jo muutenkin vaarallinen eläin, eikä mikään lelu, se ei enää kunnioita sun tilaa. Ja tärkein: todellinen hevosammattilainen ei tarvitse porkkanaa, koska on niin taitava ja karismaattinen, että saa hevoset tekemään mitä tahansa muillakin (paremmilla) keinoilla. Sama pätee koiranomistajiin, koska kaikkihan me tiedämme, että ”kaikkia haastavia rotuja ei vain pysty lahjomaan” (#bullshit).

 

Koira murisee kun siltä ottaa luun pois

Meillä on 9 kk ikäinen koira. Annoimme sille lauantaina raa’an luun. Kun mieheni yritti ottaa luuta pois, koira murisi ja lopulta puri miestäni käteen.

Näissä tilanteissa luottamus koiraan horjuu, se on selvää. Muutamia asioita on hyvä kuitenkin pitää mielessä, jotta näiltä ikäviltä tilanteilta voidaan välttyä mahdollisuuksien mukaan.

  1. Opi tuntemaan mitä koirasi arvostaa.
  2. Kohde, jota se puolustaa, on oikeasti tärkeä koiralle, koira ei valehtele tai ihmistä ärsyttääkseen omi näitä asioita.
  3. Ennen puremista koira yleensä aina varoittaa.
  4. Koiran kokemus siitä, että sen täytyy puolustaa itselleen arvokasta asiaa, on aito.

Joskus ajatusketju resurssitilanteen jälkeen menee suunnilleen näin: koira puri, se on henkilökohtainen loukkaus ja pureva koira on vaarallinen ja siksi sitä pitää rangaista, että se tietää, ettei saa purra jatkossa. Suoraviivainen päättely ja rankaisun käyttäminen eivät välttämättä helpota tilannetta, päin vastoin.

Koirien kiltteyttä mitataan usein asteikolla onko se koskaan purrut ketään vai eikö se ole. Tässä unohdetaan kokonaan konteksti, eli missä tilanteessa pureminen tapahtui. Sillä nimittäin on väliä. Niin kauhealta kuin se saattaa kuulostaa, luutaan puolustavan koiran ärähdys ei pitäisi tulla yllätyksenä, eikä se tarkoita sitä, ettei koira olisi ns. yhteiskuntakelpoinen. Koira voi käyttäytyä aggressiivisesti useista eri syistä ja kaikki koirat voivat purra. Itse olen sitä mieltä, että resursseihin liittyvä aggressiivinen käytös on monissa tapauksissa ennakoitavaa ja siksi koulutuksella ja omistajien sitoutumisella siinä saadaan aikaan hyvä tuloksia.

Kokemushistoriaa voi rakentaa joka päivä.  Jos koiran ruokarauhaa ei pystytä takaamaan seura- ja harrastuskoirien voimassaolevan työehtosopimuksen ehtojen mukaisesti, voidaan ryhtyä lisätoimenpiteisiin.

Lisää resurssiaggressiivisuudesta verkkoluennolla!

 

 

 

Puhutaan käytöshäiriöistä, ongelmakäytöksistä, käytösongelmista, häiriökäytöksistä, pahoista tavoista, protestoinnista, kurittomuudesta, johtajuusongelmista ja vaikka mistä. Moni termi on ihmiskeskeinen, mikä tarkoittaa sitä, että odotamme eläinten normaalin käytöksen olevan lähellä ihmisten käytöstä.

Käytösongelma on minusta hyvä termi. Siinä käytös on ongelma, joko eläimelle tai ihmiselle. Käytösongelmia on kolmenlaisia:

  1. Eläin käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mikä häiritsee omistajaa
  2. Eläin käyttäytyy epänormaalilla tavalla, mikä yleensä häiritsee eläintä
  3. Eläin käyttäytyy normaalilla tai epänormaalilla tavalla, jota omistaja on tahattomasti tai tahallisesti vahvistanut

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ongelmat, joiden syy löytyy laji- tai rotutyypillisistä käyttäytymistarpeista. Omistaja on saattanut ostaa sian säkissä tai jättänyt katsomatta koiraa karvoihin ostopäätöstä tehdessään. Oikeasti on ihmisiä, joille on täysi yllätys, että kissa on hämäräaktiivinen tai ylipäänsä aktiivinen eläin. Tai että kani ekee papanoita ja käyttää hampaitaan. Tai että hevonen on ”läheisriippuvainen”.

Toki näihin käytöksiin on mahdollista koulutuksella vaikuttaa. Huomattavan paljon auttaa se, että perehtyy laji- ja rotutyypilliseen käyttäytymiseen. Siinä on iso ero, jos yrittää pitää hamsteria tai hevosta yksittäiskarsinassa. Toiselle se on jo lähtökohtaisesti helpompaa. Joka tapauksessa, näissä ongelmissa kyseessä on normaali käytös, jota voidaan muokata esimerkiksi korvaamalla se toisella käytöksellä tai suuntaamalla se sallittuun paikkaan tai aikaan. Jos ongelmana on se, että kissa raapii seinää tai sohvaa, ongelma korjaantuu usein sillä, että hankitaan raapimispuu, joka sijoitetaan oikeaan paikkaan. 

Sitten on toinen ryhmä.

Toisessa ryhmässä eläimen käytös on epänormaalia. Epänormaalia käytöstä on esimerkiksi pakko-oireinen käyttäytyminen. Pakko-oireinen käyttäytyminen eli stereotyyppinen käyttäytyminen on päämäärätöntä toimintaa, joka koostuu usein toistuvista samanlaisista liikkeistä tai liikesarjoista. Stereotyyppinen käytös kertoo puutteellisista elinoloista ja alentuneesta hyvinvoinnista. Pakko-oireista käyttäytymistä on kutominen, imppaaminen, jatkuva nyökyttely, hännän jahtaaminen, karvojen tai höyhenten nyppiminen, kehän kiertäminen, joskus haukkuminen tai aidalla juokseminen. Pakko-oireet syntyvät usein olosuhteissa, joissa eläimellä ei ole mahdollisuutta toteuttaa lajillee tyypillistä käyttäytymistä. Harmillisesti kulttuurissamme näitä väheksytään ja pidetään enemmän ominaisuuksina kuin ongelmina. Verrattuna edelliseen ryhmään nämä ongelmat haittaavat usein eläintä enemmän kuin ihmistä. Pakko-oireiden hoito on hankalaa, ja se lähte aina olosuhteiden muuttamisesta ja virikkeiden lisäämisestä sekä eläimen aikabudjetin muuttamisesta. 

Kolmas ryhmä ongelmakäytöksiä on ns. itseaiheutettuja. Tähän porukkaan kuuluvat ns. huomiohakuiset käytökset, kissojen naukuminen (osittain), haukkuminen (silloin kun koira haluaa jotain), taskuilla räpläävät hevoset jne. Erilaisten käytösten tahaton vahvistaminen on yleistä, koska vaikka itse koemme huutamisen rangaistukseksi, eläin voi kokea sen käytöstä vahvistavaksi palautteeksi.

Käyttämällä oheista kaaviota voi päästä alkuun ongelman syyn löytämisessä.

 

ongelmakaavio

Kuten jo aiemmin todettu, koirien aggressiiviselle käytökselle on useita syitä. Usein taustalla on pelko. Mikä saa koiran käyttäytymään aggressiivisesti ihmisiä kohtaan?

Puutteellinen pentuaikainen sosiaalistaminen, koiran persoonallisuus ja perimä, huonot tai pelottavat kokemukset ihmisten kanssa sekä kipu tai sairaudet saattavat altistaa koiraa pelkoaggressiiviselle käytökselle. Usein pelkoaggressiiviset koirat pelkäävät vain tiettyjä ihmisiä, kuten eläinlääkäreitä, miehiä tai lapsia; jotkut pelkäävät kaikkia tuntemattomia ihmisiä.

Pelkoaggressiivinen käytös voidaan joskus tulkita väärin ja koiraa rankaistaan. Kun käytöksen taustalla oleva tunnetila on pelko, rankaisu hyvin usein vain pahentaa tilannetta. Kuvitellaan esimerkki, jossa koira nappaa tuolilta äkisti nousevaa henkilöä jalkaan ja koiraa rankaistaan käytöksestä. Mitä rankaisulla aikaansaadaan? Todennäköisesti koira alkaa suhtautua rankaisua edeltävään tilanteeseen yhä epäluuloisemmin ja tuntee itsensä yhä epävarmemmaksi näissä tilanteissa. Lisäksi rankaisu huonontaa suhdetta koiran ja omistajan välillä – koiran luottamus myös tuttuja ihmisiä kohtaan saattaa vähentyä.

Pelkoa on vaikea tunnistaa tai ymmärtää. On vaikea käsittää, miksi koira pelkää tiettyjä ihmisiä, vaikka mitään ikävää ei olisi sattunut tai koiralla ei olisi huonoja kokemuksia. Osa koirista näyttää pelon merkkejä selkeästi, osa taas ei näytä niitä, vaan ns. puree varoittamatta. Koira yrittää aina ensisijaisesti välttää pelon kohdetta, mutta joskus se voi oppia, että hyökkäys on paras puolustus ja käyttäytyä hyökkäävästi. Hyökkäävänkin koiran käytöksen taustalla on usein pelko, se yrittää puolustaa itseään pelottavassa tilanteessa. Siksi rankaisu ei ole hyvä tapa vähentää käytöstä.

Pelkäävä koira ei välttämättä ole toimintakykyinen, eli se ei kykene pelottavassa tilanteessa vastaanottamaan mitään uutta tietoa. Tärkeintä koulutuksessa on käytöksen taustalla olevan tunnetilan muuttaminen. Se onnistuu parhaiten vastaehdollistamalla ja siedättämällä koiraa pelkoa aiheuttaviin ärsykkeisiin. Vastaehdollistaminen tarkoittaa sitä, että aiemmin pelottavaan tai epämukavaan ärsykkeeseen yhdistetään toistuvasti jokin miellyttävä ärsyke. Systemaattinen siedättäminen tarkoittaa sitä, ettei heti aloiteta lähietäisyydeltä, vaan välimatkaa lyhennetään asteittain.

Dia2 Dia1

 

Joka tapauksessa. Pelkoaggressiivisuus ei poistu itsestään ja toimenpiteitä tarvitaan.

  1. Vältä tilanteita, joissa koira joutuu puolustautumaan. Mitä enemmän se joutuu näihin tilanteisiin ilman koulutusta, sitä enemmän ei-toivottu käytös vahvistuu.
  2. Pidä koira toisessa huoneessa, jos se pelkää vieraita. Sekin voi olla koiralle helpotus, että se saa vieraiden tullessa tyhjentää kongia toisessa huoneessa koiraportin takana. Koirien ei tarvitse päästä tutustumaan vieraisiin, varsinkaan jos tilanteeseen liittyy pienikin riski.
  3. Älä päästä ihmisiä koskemaan koiraasi väkisin. Peloissaan olevaa koiraa ei kannata lähestyä ”rauhoitellen” – se saattaa painostaa koiraa yhä enemmän.
  4. Opettele ennakoimaan tilanteita ja hallitsemaan niitä. Voit kääntyä pois tai kuljettaa koiran sivummalle.
  5. Jos koirasi pelkää eläinlääkäriä, älä odota, että tilanne korjaantuu itsestään. Käy odotustilassa syöttämässä koiraa ja siedätä sitä ympäristöön. Voit harjoitella kuonokopan pukemista jo kotona, silloin se ei tule uutena ja epämiellyttävänä asiana eläinlääkärissä. Muista aina kertoa lääkärille, jos koirasi pelkää, jotta hän voi huomioida sen.

Näiden varotoimien lisäksi pitäisi pystyä järjestämään sellaisia harkoituksia, joissa koira onnistuu. Hyvien kokemuksien kerääminen vie aikaa ja energiaa, mutta voin taata, että peloista vapaan koiran kanssa elämä on huomattavasti helpompaa kuin pelokkaan.

Koira, joka osoittaa aggressiivista käyttäytymistä ihmistä kohtaan, joutuu usein lopetetuksi tai annetaan pois ongelmakoirana. Hyökkäilevät koirat ovat riski ihmisille, mutta aggressiivinen käytös on myös merkki eläimen pahoinvoinnista. Tietyt rodut kantavat aggressiivisen leimaa, vaikka tosiasiassa kaikista koirista saa vaarallisia lemmikkejä kouluttamalla.

Laajalla kyselytutkimuksella haluttiin selvittää aggressiivisen käytöksen taustatekijöitä. Liki 4000 vastauksen perusteella voitiin päätellä seuraavia asioita:

  • Yleisintä on aggressiivinen käytös kotiin saapuvia vieraita ihmisiä kohtaan. Harvinaisempaa on aggressiivinen käytös perheenjäseniä kohtaan.
  • Neljä prosenttia koirista välttelee tai piiloutuu perheenjäseniltä, joka kymmenes koira välttelee vieraita ihmisiä.
  • Tutkimusten mukaan osallistuminen pentukursseille vähentää todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti vieraita ihmisiä kohtaan kotona sekä kodin ulkopuolella.
  • Rankaisuun perustuvat koulutusmenetelmät (kolinapurkit, selättäminen, retuuttaminen ja muut fyysiset rankaisut) ja negatiivisen vahvisteen käyttö lisäävät todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti.
  • Tutkijoiden mukaan selittäviä tekijöitä aggressiiviseen käyttäytymiseen ovat ennemmin yksittäisen koiran kokemukset kuin esimerkiksi koiran rotu.

Rotujen leimaaminen tai kieltäminen ei ole mielestäni johtanut mihinkään hyvään. Monissa maissa on ns. kiellettyjä rotuja, mikä ei todellakaan ratkaise ongelmia.

Suuri tekijä aggressiivisen käytöksen taustalla on pelko. Moni hyökkäävä koira on arka ja pelko motivoi käytöstä. Rankaiseminen vain pahentaa kierrettä. Tyypillinen esimerkki on lapsi, joka lähestyy peruuttaavaa koiraa – kun koira ei enää pysty pakenemaan, se puolustautuu. Kun koira huomaa, että murinalla pääsee ikävästä tilanteesta pois, se alkaa toistaa murinaa yhä herkemmin.

Kannattaa panostaa koiran elämän alkuvaiheisiin, silloin kaikki on helpompaa. Peli ei ole pelattu vanhempanakaan, vaan paljon on tehtävissä koulutuksen avulla.

Koulutus lähtee liikkeelle siitä, että analysoidaan lähtötilanne ja ei enää aiheuteta tilanteita, joissa koira murisee tai uhkaa purra. Seuraavaksi laaditaan suunnitelma, jolla asiassa päästään asteittain eteenpäin.

Katso vaikkapa luento aggressiivisuudesta tai resurssiaggressiivisuudesta. 

Casey et al. 2014