koira rähjää muille

Reaktiiviset koirat – 007 ja lupa haukkua

Jaana Hihnassa kulkeminen,Jäsenille,Jäsenmateriaalit,Koirat,Koulutusvinkit,Kysytään koiralta,Sujuva arki,Videot ,,,,, 0 kommenttia
Reaktiiviset koirat – 007 ja lupa haukkua

On kaksi asiaa, joita ei katsota hyvällä a) julkisilla paikoilla, b) treenihalleilla, c) metsissä tai d) jalkakäytävillä. Ensimmäinen niistä on haukkuminen ja toiseen palaan myöhemmin.

Jostain kumman syystä koiralle täysin normaalia viestintää pidetään tottelemattomuutena, aggressiivisuutena, käytösongelmana, häiriönä tai ylipäänsä pahana asiana sekä porttina paljon pahempiin asioihin. Haukkuhysteriaan ovat liittyneet naapurit, vastaantulijat, kouluttajat ja kanssaulkoilijat. Jostain syystä ulkona lajityypillistä toimintaa harjoittava eläin rinnastetaan ilman sen kummempaa harkintaa pahviseinäisessä kerrostalossa kymmenen tuntia päivässä itseään rikkovaan huutajaan. Molemmissa tapauksissa koira haukkuu, mutta yleensä vain toinen kärsii merkittävästi. Ja se ei ole yleensä se lenkkeilevä koira.

Haukkuminen on luonnollista ja siihen on olemassa useita eri syitä. Mikäli sekä ympäristön että koiraihmisten suhtautuminen kaikkeen haukkumiseen on sama kuin ydinjätteeseen, tilanne ei helpotu. Mikäli ajattelemme asiaa parhaan ystävämme näkökulmasta, voimme äkkiä havaita, mikä on sille itselleen haitallista haukkumista. Pitkään jatkuva haukkuminen kuluttaa energiaa ja kuluttaa. Yksin ollessaan koira haukkuu usein stressistä johtuen pitkiä pätkiä omistajansa perään. Lenkillä tai treeneissä tapahtuva, yleensä aluksi ainakin, hälytyshaukku kestää muutaman sekunnin.

Mutta se, millä tavalla tähän hälytyshaukkuun suhtaudutaan, vaikuttaa hyvin moneen asiaan. Pelästyminen on normaalia, häpeäminen on normaalia, nolous on normaalia ja epätoivo on normaalia. Omalla konkreettisella toiminnalla saatamme joko saada tilanteen nopeasti ennalleen tai saatamme pahentaa sitä tiedostamatta. Paikoissa, joissa on nollatoleranssi haukkumisen suhteen, keskitymme haukkuherkän koiran kanssa lähes ainoastaan siihen, että koira on hiljaa. Paine haukkumattomuuteen on valtava, ja pienestäkin haukkuun tai kilahtamiseen liittyvästä vihjeestä me käynnistymme. Joskus saattaa käydä niin, että huolellinen estäminen ja ennakointi vain pahentavat tilannetta. Joskus saattaa käydä niin, että haukkuminen tai sillä uhkaaminen on tehokkain tapa saada asioita tapahtumaan.

Kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos jokaisesta haukahduksesta ei tarvitsisi potea syyllisyyttä tai muuta tuskaa. Olisi ihanaa, jos treeneissäkin ymmärrettäisi enemmän haukkuvia koiria, ja voitaisiin nähdä, että niiden esimerkiksi turhautumisesta johtuva haukku ei aina häiritse niin paljon muita koiria, kuin se häiritsee meidän ihmisten korvia. Olisi mahtavaa, että haukkumista ei yleisesti pidettäisi niin hirvittävän pahana asiana lähtökohtaisesti, koska haukkuvassa koirassa tai sen omistajassa ei ole yleensä mitään vikaa. Haukku voi olla koiralle haitallista silloin, kun se jatkuu pitkään, kuluttaa ja koiralla ei ole eväitä itse lopettaa tilannetta.

Muutaman sekunnin hälytystöräytys voi kasvaa kunnon rähjäämiseksi, se on totta. Mutta onko syynä kasvuun se, että asiaan ei puututtu ajoissa vai se, että asiaan puututtiin ajoissa, mutta ei-tuloksellisella tavalla? Hihnarähinän ja hälytyshaukun hallinnassa tärkeitä avainkohtia ovat nämä:

– Mistä kaikista merkeistä koira osaa ennakoida tulevan tilanteen ja mitä nämä merkit koirassa aiheuttavat?
– Missä määrin taluttaja lyö lisää vettä kiukaalle?
– Mitä eväitä koiralla on lopettaa itse rähjääminen?
– Mitä oljenkorsia koiralle voi opettaa, jotta tilanne palautuu nopeasti?

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi sitä, millä tavoin rähjäämiseen kannattaa suhtautua ja millaisia tukitreenejä voi tehdä varsinaisten ohitusharjoitusten ohella.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Haukku rasittaa korvia, mutta ei tee haavaa

Jaana Hihnassa kulkeminen,Jäsenille,Jäsenmateriaalit,Koirat,Koulutusvinkit,Sujuva arki ,,,,, 3 kommenttia
Haukku rasittaa korvia, mutta ei tee haavaa

On koiria, joille haukkuminen on ensimmäinen vaihtoehto moneen ongelmaan ja tilanteeseen. Joillekin koirille on mahdotonta osallistua harjoituksiin toisten koirien kanssa, kun koko treeni kuluu haukkuessa. Haukkumiselle on monia syitä, mutta niin rasittavaa kuin se onkin, kannattaa muistaa että kyseessä on normaali, lajityypillinen käyttäytyminen. On täysin normaalia, että koira haukkuu – se on jopa normaalimpaa kuin se, että kissa naukuu.

Miksi haukkumiselle on sitten yleensä kuitenkin nollatoleranssi julkisilla paikoilla ja miksi tämä nollatoleranssi ei välttämättä ole paras ratkaisu?

Ehkä ajatellaan, että haukkuminen on merkki kurittomuudesta. Joskus on ehkä saatettu ajatella, että haukku on portti aggressiivisuuteen. Kuitenkin jos pikaisesti katsastaa aggression portaita, siellä ei ole haukkua erillisenä portaana. Toki haukkuva koira voi purra, mutta yhtä hyvin se voi olla purematta. Ehkäpä suurin syy siihen, että haukkua ei suvaita, on se että se koetaan häiritseväksi ja se antaa vaikutelman siitä, että koira ei ole hallinnassa. Lisäksi on olemassa pelko siitä, että mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan tulevaisuudessakin. Toki näin voi olla, mutta monille koirille haukku on jonkin verran haastavampaa kuin hiljaa oleminen, joten se ei kaikille ole itseään vahvistava käytös. No, ei siitä sen enempää, jokainen haukkuvan koiran taluttaja ja omistaja tunnistaa kanssatreenareiden ja ohikulkijoiden katseet.

Mihin se sitten voi johtaa, että haukkumista ei sallita treeneissä? Ottamatta nyt kantaa haukkumisen syihin, voi olla, että koira haukkumisellaan käynnistää ohjaajan. Haukkumalla ohjaaja alkaa tarjota erilaisia käytöksiä käsitargetista lentäviin makupaloihin. Tyypillisintä on kuitenkin se, että haukkuvaa koiraa viedään muista koirista kauemmas, turvallisen etäisyyden päähän. Turvavälin päässä koiraa palkitaan esimerkiksi katsekontaktista ja sitten tullaan lähemmäs muita ja jatketaan palkkaamista. Monesti pakka kuitenkin repeää, kun tullaan riittävän lähelle, eikä palkkiona käytetyt herkut tai leikki riitä vaan pelimerkit loppuvat kesken. Silloin kuvaan on astunut huomattavasti tehokkaampi ja tavoittelemisen arvoinen palkkio, joka jää monelta huomaamatta. Se, että haukkuminen johdonmukaisesti katkaistaan järjestämällä koiralle muuta puuhaa, tarjoaa apupyörän koiralle. Jos haukku maalataan piiloon namittamalla, silloin koira ei ole välttämättä a) täysin motivoinut tai b) omaehtoisesti mukana treenissä.

Väitän, että koirat haukkuvat treeneissä ja lenkeillä jopa enemmän muista syistä kuin puutteellisesta pentuaikaisesta sosiaalistumisesta, arkuudesta tai pelosta. Olen aiemmin ollut eri mieltä, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut ja toistuvasti todennut, että vastaehdollistaminen ei vain toimi osalle koirista, olen tullut siihen lopputulokseen että syy löytyy osassa tapauksista muualta. Vastaehdollistaminen on hyvä työkalu pelkojen työstämiseen, mutta jos pelkoa ei ole, se ei yleensä toimi. Muusta syystä kuin pelosta haukkuvan koiran vastaehdollistaminen voi olla yhtä tehokasta kuin antibioottikuuri migreeniin. Jotta voisimme päätellä, mistä syystä koira haukkuu, sen on annettava haukkua. Jos haukku piilotetaan, emme voi tietää kenelle se kohdistuu, mikä sitä ylläpitää, mitä koira sillä tavoittelee tai miten se muuttuu. Paljon arvokasta tietoa jää saamatta. Havainnoinnin avulla voidaan selvittää syy haukkumiselle, ja kun syy tunnetaan, voidaan asiaan puuttua.

No mitä sitten voi tehdä, jos koira haukkuu treeneissä muita häiriten?

1. Turpa kiinni tai se turpoo kiinni. Koira vaiennetaan hinnalla millä hyvänsä. Tyypillisiä tapoja hiljentää koira on suihkuttaa vettä sen naamalle tai viedä pois tilanteesta. Tätä tapaa en suosittele, koska a) ei ole järkeä rangaista koiraa siitä, että se toteuttaa lajityypillistä viestintäkäyttäytymistä, b) veden suihkuttaminen voi olla kuumalla ilmalla palkkio, mutta monia koiria se pelottaa, eikä omistajan yhdistäminen pelkoa aiheuttavaan asiaan edesauta koiran motivaatiota harrastaa yhdessä ja c) rankaisu voi edelleen nostaa koiran kierroksia ja kuumentaa sitä, jolloin saa varautua jatkossa yhä peittävämpään maalikerrokseen.

2. Ohjataan huomio muualle ja annetaan korvaavaa tekemistä. Esimerkiksi heitellään herkkuja, teetetään helppoja temppuja ja pidetään yllä toimintaa, jotta koira ei ehdi haukkua. Tämä voi joskus toimia, jos haukkuminen ei ole ehtinyt muodostua opituksi tavaksi. Tässä kohtaa saattaa olla riskinä se, että haukku käynnistää omistajan kun mieluummin kannattaisi käynnistyä katsekontaktista tai muusta järkevästä ja toivotusta toiminnasta. Koira voi tietenkin oppia haukkumaan enemmän jos siitä seuraa sille mielekäs lopputulos. Treenien kannalta on hankalaa se, jos koiran pitäisi harjoiteltavien asioiden ohella tehdä kaikki väliajatkin jotain täytetemppuja. Jokainen ymmärtää, ettei tätä jaksa kauaa sen enempää koira kuin omistajakaan.

3. Siedättäminen ja vastaedollistaminen. Kierrellään ja kaarrellaan kaukana muista, hihna löysällä ja palkitaan koiraa, kun se ei vielä hauku. Pysytään huolestumiskynnyksen turvallisella puolella. Tämä menetelmä on aivan lyömätön yhdistelmä sellaisille koirille, joiden haukkumista motivoi pelko. Sen sijaan muista syistä haukkuville koirille tästä ei ole apua, ja niillä haukkuminen alkaa kun tullaan riittävän lähelle. Menetelmää voi kokeilla pari viikkoa, mutta jos sinä aikana ei edistystä tapahdu, kannattaa muuttaa lähestymistapaa.

4. Häiriötreeni. Opetetaan koiralle kotona ja helpoissa paikoissa joitakin käytöksiä niin vahvoiksi, että ne onnistuvat myös treeneissä. Pidetään muita koiria häiriöinä, joihin oma koira ei reagoi, vaan suorittaa annettuja tehtäviä. Tämä toimii usein hyvin, kunnes on tauon paikka. Silloin voi paketti levitä. Joka tapauksessa häiriötreeni on kaikille koirille hyvä asia, sillä ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ratkaista haukkumisongelmaa.

5. Palkkion uudelleenarviointi ja asetelman kääntäminen. Pohditaan, mikä haukkumisen takana on ja annetaan koiralle a) hallinnan tunne ja b) se palkkio, jota se eniten arvostaa…

Jatka lukemista ja katso video aiheesta liittymällä jäseneksi!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Impulsiivisuutta, innokkuutta vai aggressiivisuutta?

Jaana Jäsenille,Jäsenmateriaalit,Koirat,Koulutusvinkit,Sujuva arki ,,,,, 0 kommenttia

Moni koiranomistaja painiskelee näiden otsikossa mainittujen aiheiden kanssa. Ne ovat yksi yleisimmistä ongelmista koirien kanssa; koirayksilöstä riippuu paljon, missä tilanteissa nämä toiminnot ilmenevät. Yleisimmin impulsiivisuus kohdistuu muihin koiriin ja ihmisiin, joskus polkupyöriin, autoihin ja hiihtäjiin. Koira voi reagoida herkästi mihin tahansa ympäristön asiaan, ja joskus onkin hankala erottaa, onko kyseessä yli-innokkuus (esimerkiksi mennä tervehtimään muita koiria) vai aggressiivisuus. Harvoin tulee kokeiltua hihnassa, että mitä tapahtuu jos koira pääseekin tervehtimään toista, vaikka joskus voisi tämäkin olla hyödyllistä.

Yli-innokkuus voi kääntyä aggressiivisuudeksi, mikäli koira toistuvasti haluaa mennä kohtaamaan koiria, mutta ei pääse. Estäminen nostaa kierroksia ja turhautumistaso nousee samalla, mikäli koira ei tiedä, millä se pääsisi tilanteesta eteenpäin. Turhautuminen voi laukaista uudelleenkohdistetun aggressiivisen käytöksen, joka usein kohdistuu omistajan jalkaan tai viereiseen koirakaveriin lenkillä. Eli hyvistä aikeista voi tulla ikävä loppu. Toki vastaantulijoissa on myös eroja, joku saattaa provosoivasti tuijottaa ja uhata, mikä luonnollisesti herättää puolustautumiskäyttäytymisen. Itse olen sitä mieltä, että hihna on osasyyllinen moniin ongelmiin – siksi olen myös sitä mieltä, että hihnaa kannattaa käyttää ja opettaa sen merkitys koiralle sen sijaan, että se roikkuu löysänä (tästä lisää myöhemmin). Hihnan turhauttava vaikutus on helppo poistaa oikealla koulutuksella. Koirat on mahdollista opettaa myös kohtaamaan toisensa hihnassa. Ja jos asiaa oikein järkeilee, tilanne voi kääntyä myös päinvastoin – aggressiivisuus voidaan kääntää yli-innokkuudeksi ja siitä edelleen “hyväksyttäväksi” innokkuudeksi.

Pelko ja epävarmuus ovat bensaa impulssin liekkeihin. Tyynenkin koiran karvapeitteen alla voi kuplia melkoisesti, kun tilanne muuttuu epäilyttäväksi. Kupliminen saattaa aiheuttaa räjähdyksen simapullossa, jos kierroksia ei saada purettua ja tilanne jää niin sanotusti päälle. Koira ei välttämättä osaa nollata itse itseään, vaan tarvitsee siihen joskus apua. Tyypillisesti näitä tilanteita ovat toisten koirien kohtaaminen ja vieraiden ihmisten kohtaaminen, varsinkin omassa eteisessä. Jos koira toimisi kuten useimmat kanit, ne eivät tulisi eteiseen jos niitä pelottaa vaan ne menisivät piiloon. Jostain syystä pelokkaatkin koirat tulevat eteiseen hääräämään, ja siellä vahinkoja usein sattuu – vain pieni osa koirista osaa kouluttamatta tehdä itsenäisen valinnan ja jättää menemättä eteiseen, kun siellä seisoo vieras ihminen. Koulutuksella kierroksia ja karvoja nostattavia eteistilanteita voidaan ehkäistä, laimentaa ja tuunata. Kaikki lähtee siitä, että on olemassa hyvä käsikirjoitus, jossa on etenevä ja looginen juoni.

Innokkuus on hyvä asia, koska se kertoo motivaatiosta. Innokkuutta ei voi eikä kannata sammuttaa, vaan sitä kannattaa ylläpitää ja suunnata. Impulsiivisuus ei sekään ole huono asia, vaan tarpeellinenkin ominaisuus – kaikkien koirien ei tarvitse olla dieseleitä, nopeasti kiihtyviäkin tarvitaan ja niissä on omat hyvät puolet. Aggressiivisuus on ikävä lieveilmiö, joka voi olla seurausta monesta eri asiasta. Joskus aggressiivinen käytös on soppa, johon on lörähtänyt sekä impulsiivisuutta että epävarmuutta. Sitäkään ei kannata ottaa henkilökohtaisesti eikä koiran ominaisuutena, vaan nähdä se pikemminkin tapana reagoida tiettyyn tilanteeseen. Samalla tavalla kuin ihminen voi oppia kommunikoimaan muilla tavoin kuin nyrkeillä, koirakin voi oppia uusia tapoja vanhoihin tilanteisiin.

Kaikki lähtee käsikirjoituksesta. Millainen se on tällä hetkellä ja miten sitä haluaisit muuttaa, jotta se olisi katsojan kannalta parempi? Mitä muutettu käsikirjoitus edellyttää eri rooleilta? Täytyykö opetella uusia taitoja tai toimia totutusta poikkeavalla tavalla? Kun käsikirjoitus on hiottu ja roolit selvillä, juonenkäänteet täytyy opetella (kaikkien osallisten, myös koiran) ja sitten päästään harjoituksiin. Harjoittelujakso kestää oman aikansa, kunnes päästään kenraalin kautta ensi-iltaan. Voin kuvitella, että ensi-illassa jännittää kaikkia, mutta kun esitys tulee rutiininomaiseksi, sitä rennommin omaan osaan voi suhtautua. Veikkaan, että kansallisteatterissakaan näytelmää ei vedetä harjoituksissa aina alusta loppuun, vaan pilkotaan pieniin osiin. Ihmisilläkin kestää oma aikansa omaksua tietty tapa toimia, niin myös eläimillä.

Koirien kanssa toimiessa tunteita ei voi maalata piiloon, mutta koiran suhtautumistapaa voidaan muuttaa. Kaikkien koirien ei tarvitse kiivetä jokaisen ihmisen syliin, mutta eteisen vieraita ei myöskään tarvitse haukata. Estäminen toimii vain harvoin ainoana menetelmänä, vaikka on hyvä ajatus minimoida mahdolliset vahingot. Jos miettii, miten ihminen toimii jännittävässä tilanteessa, niin voi ymmärtää koiraa. Mitä tahansa on tarkoitus suorittaa paineen alla, se on opeteltava valmiiksi etukäteen. Jännittävässä tilanteessa voi muistaa rajallisen määrän asioita – siksi on oleellista, että tärkeitä asioita on toistettu eniten. Jännittävässä tilanteessa ihminen keskittyy hengissä selviämiseen, ei improvisaatioon. Näin tekee myös koira. Jännittävässä tai pelottavassa tilanteessa se pystyy ottamaan ohjeita vastaan vain rajallisen määrän. Mikäli kyseessä on impulsiivinen koira, sen pinna on kääntäen verrannollinen tilanteen hankaluuteen – mitä hankalammaksi koira tilanteen kokee, sitä lyhyempi pinna sillä yleensä on.

Liity jäseneksi, niin näet videon jossa käyn läpi impulsiivisuutta ja vieraiden ihmisten kohtaamista.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.