Noh, jokainen valitsee ne omat koulutusmenetelmät, jotka toimii just sille omalle elukalle (eli kaikki käy, en halua tehdä valintaa tai ajatella asiaa). Kovat otteet on niin kovin suhteellisia (eli niitä voi käyttää). Ei kaikille vaan toimi namit, esim. näille haastavammille roduille (eli en halua käyttää niitä).

Joskus mietin, että haluaako ihminen oikeasti apua eläimensä käytöksen muuttamiseen, vai haluaako hän vain keksiä syitä, miksei voi tehdä ohjeiden mukaan juuri tämän eläimen kohdalla. On helpompaa olla muuttamatta mitään, aikaa säästyy kun ei sitoudu useissa tapauksissa monen kuukauden treenaamiseen. Tämä on aivan ok. Se kertoo vain siitä, ettei ongelma ole niin iso, etteikö sen kanssa voisi elää. Sen sijaan voi etsiä syitä ja selityksiä sille, miksi juuri oma eläin ei opi samalla tavalla kuin muut. Tämä on X-rotuinen, jostiedätmitätarkoitan. Kasvattaja sanoi, ettei tätä voi herkuilla kouluttaa, enkäsiksivaivauduedeskokeilemaan. Naapuri sanoi, että ei kannata antaa sen pomottaa, tokihantottelennaapuriani.

Tutkimusten mukaan on yleisempää, että joutuu oman koiransa puremaksi kuin vieraan koiran. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että ihmiset oppisivat tulemaan toimeen omien koiriensa kanssa. Koiranomistajille tehtiin kysely, jonka avulla selvitettiin, mistä ja minkälaisia neuvoja käytösasioihin haettiin ja miten ne toimivat. Suosituimmat lähteet vinkeille olivat omat ideat ja kouluttajat. Omat ideat saattoivat perustua tv-ohjelmiin, nettikirjoituksiin tai kirjoihin.

140 vastauksen joukosta kävi ilmi, että ns. kovia otteita käyttävien koirat reagoivat menetelmiin muita enemmän aggressiivisesti puolustautumalla. Kovia otteita olivat lyöminen tai potkiminen, koiralle muriseminen, esineen ottaminen väkisin pois korian suusta, alfarullaus, tuijottaminen, huutaminen, alistaminen maahan ja ns. puhuttelu, eli poskista kiinni ja ravistelua. Tarkennetaan sen verran, että nämä menetelmät oli luokiteltu koviksi, vaikkei kaikkiin niihin liittynyt edes koiraan koskemista. Menetelmät ovat joko käsiksi käymistä tai sillä uhkaamista (joka on yhtä vakavaa kuin käsiksi käyminen).

Huono uutinen oli se, että kovistelumenetelmiä kokeilleet olivat usein aikaansaaneet koiralta aggressiivisen reaktion, eli ongelma oli pahentunut ennen asialliseen neuvontaan pääsyä. Toisaalta ne, jotka raportoivat käyttävänsä makupaloja koulutuksessa, olivat kokeneet vähemmän aggressiivisia reaktioita koiriltaan. Rankaisu ja sen uhka lisäävät koiran pelkoa ja levottomuutta, mikä taas lisää puolustautumisaggressiivisuuden esiintymistä, mikä lisää omistajien riskiä tulla purruiksi.

Peloissaan oleva eläin puolustaa aina itseään, ellei sillä ole mahdollisuutta poistua uhkaavasta tilanteesta. Minusta on täysin vastuutonta, että ihmisiä neuvotaan edelleen käymään käsiksi koiriinsa, pelottelemaan ja uhkaamaan niitä. Tutkimukset osoittavat yksiselitteisesti, että mitä kovempia otteita käytät, sitä kovempiin otteisiin koira tottuu ja sitä kovempaa se otteisiin vastaa. Miksi kaivaa verta nenästään?

Jokainen voi miettiä, kuinka mukavaa on olla sellaisessa suhteessa, jossa päivittäin uhataan väkivallalla. Henkisellä tai fyysisellä. Jos et arvosta mykkäkoulua, älä hyväksy jääkautta. Jos et halua, että kumppanisi elää jatkuvassa käsiksi käymisen pelossa ja epävarmuudessa, älä aiheuta tätä tunnetta koirallesi.

Herron, Shofer & Reisner, 2009

Scrat_(character_model)

Jääkauden tarkoitus taas on avata ne kanavat koiran ja omistajan välillä. Kun koiralle ei puhuta tietyn jakson aikana, on ihanaa kuulla ja nähdä, kun koulutuksen aikana koiralta on tulpat korvista kadonneet, ja ”ei” ja ”tänne” sanatkin alkavat mennä perille.

Jääkausi on 2-3 viikon mittainen ajanjakso, jolloin koiraa ei huomioida mitenkään. Sille ei puhuta, sitä ei silitellä, mihinkään sen tekemisiin ei reagoida mitenkään eikä sitä edes katsota. Koiran lelut otetaan pois jääkauden ajaksi ja mahdolliset harrastukset jäävät tauolle. RUOKAILU JA ULKOILU: Ainoa huomio, jota koiralle jääkauden aikana annetaan, on ruokakupin ojentaminen (ilman käskytyksiä ja katsekontakteja!) ja lyhyet lenkitykset HIHNASSA. Hihnakäytökseen puututaan korkeintaan ärähdyksillä + hihnan nyppäisyillä. Käskyjä/kieltoja ei käytetä myöskään ulkona. Poikkeuksena voidaan pitää koiria, joiden ongelmakäytös on lievää ja ilmenee vain sisällä. Tällaisille yksilöille saatetaan joskus sallia huomiointia tai jopa vapaana pitoa ulkona.

Jääkautta voi alkaa purkaa, kun koira on selvästi alistunut kohtaloonsa eikä kerjää enää huomiota omistajilta. Jääkausi on ollut riittävän pitkä, kun kaikki protestointi ja pomoilu on loppunut. Yleensä koira vain makailee ja vaikuttaa muutenkin hiukan masentuneelta jääkauden lopussa. Normaalihuomioimattomuus pätee koko koiran loppuelämän ajan.

Onko jääkauden tarkoituksena se, että lopulta koiraa %&#**ttaa kuin sitä oravaa, jolla on käpy jäässä?

Ihminenkin on helppo murtaa ärsykkeettömyydellä. Kuvittele, että olisit kaikille ilmaa parin viikon ajan. Jos mihinkään aloitteisiisi tai vuorovaikusyrityksiisi ei vastattaisi, voi olla, että menettäisit aloitekykysi ja masentuisit. Jääkausi voi muuttaa koiran käyttäytymistä, mutta nopealla päättelyllä täysi huomioimattomuus yhdistettynä ärähtelyyn ja hihnasta nykimiseen eivät tee ihmisen ja sen parhaan ystävän suhteelle hyvää. Jääkauden teho perustuu siihen, että kun ärsykkeitä (tai viestejä) tulee hyvin niukasti, niiden vaikutus kasvaa. 

Ensinnäkin, jos koira ei ymmärrä mitä esim. sana tänne tarkoittaa, eikö kannattaisi mieluummin opettaa se sille kuin aloittaa usean viikon koiran masentamisprojekti? Jos koira haukkuu muille hihnassa, miksei kannattaisi opettaa sille ohittamista? Ehkä meille on palkitsevinta noudattaa ns. kokonaisvaltaisia ohjeita, joiden avulla tehdään elämänmittainen parannus. Ensin haetaan käytösongelmalle ratkaisua ruokavaliosta. Seuraavaksi homeopatiasta tai kukkaterapiasta, elleivät lisäravinteet ja luontaistuotteet toimi. Ehkä meille on palkitsevaa noudattaa ohjeita, jotka eivät liity alkuperäiseen ongelmaan mitenkään. Luonnollisesti, resurssejaan puolustavaa koiraa voi kouluttaa olemalla sille erityisen tyly lenkillä. Se varmaan sitten päättelee, että okei, ei se luu mulle niin tärkeä olekaan kun isäntä nykii noin kovaa remmistä. Se, että koiraa ei huomioida kotona ei opeta koiralle, mitä ohitustilanteessa tulee tehdä. Vaikka pitäisit koiraa vaatekaapissa vuoden, se ei toimisi ohitustilanteessa halutulla tavalla. Kuten elämäntapamuutoksissa yleensäkin, meille sopii hienosti ajatus siitä, että tämä on voimassa koko loppuelämän. Just, se on yhtä todennäköistä kuin tammikuussa aloitettu juoksuharrastus.

Jääkaudessa on yksi hyvä puoli (en silti suosittele sitä kenellekään). Ns. Huomiohakuisia, ei-toivottuja käytöksiä vähentää se, ettei niihin reagoi mitenkään. Jos koiran tuijottaminen ja vinkuminen tai haukkuminen sohvan vieressä häiritsee, kannattaa olla tekemättä mitään, silloin käytös sammuu kannattamattomana. Tämä tosin edellyttää jatkuvuutta, mikä on meille ihmisille epälajityypillistä. Saatamme olla joskus reagoimatta ja seuraavana päivänä taas huudamme samassa tilanteessa. Parasta olisi vahvistaa haluttuja käytöksiä. Tämä on meille epäjohdonmukaisena lajina varmin keino kouluttaa muita lajeja. 

Erityisen huonoa jääkaudessa on se, että koira ei vain “vaikuta masentuneelta” vaan saattaa oikeasti olla sitä. Kuten tiedämme, masennus ei ole ihmisilläkään mikään tavoiteltava tila tai millään tavalla koulutuksen toivottu sivutuote. Eläimet tutkitusti masentuvat – miksi ihmeessä haluamme tehdä parhaille ystävillemme tällaista tahallisesti? Toinen asia, joka on edelleen myytti, on se, että koiran aloitteesta ei KOSKAAN tehdä mitään. Tämä menettely saa aikaan aloitekyvyttömiä koiria, jotka ovat enemmän koriste-esineitä kuin ihmisen parhaita ystäviä. 

Jääkausi on yksi niistä huonoista käytöstavoista, joita syyllistämisen varjolla epätoivoisille koiranomistajille jakavat asioista tietämättömät “kouluttajat”. Se on vain niin, että lähdekritiikkiä pitäisi pystyä harjoittamaan jopa sinne kasvattajaan päin. Hekään eivät ihan aina ole käytöksen ja kouluttamisen asiantuntijoita. Naapuri tai Facebookin koiraryhmä eivät myöskään kuulu niihin parhaisiin tiedonhakuväyliin. Jos et tiedä keneltä kysyä, kysy eläinlääkäriltä.