Koiran kynsihoito hiomakoneella

Kynsitalkoot jatkuvat! Aiempia juttuja aiheeseen liittyen ovat kynsienleikkuun tukitaidot ja kynsien leikkaaminen varjouttamalla.

Usein aikuisten koirien kanssa joudutaan tilanteeseen, jossa kaikki kynsien leikkaamisesta muistuttava toiminta on koiran mielessä saastunut. Pahimman reaktion aiheuttavat yleensä kynsileikkurit. Niihin liittyy monesti tunnelataus koiran lisäksi myös omistajalla, varsinkin jos leikkaamisesta on huonoja kokemuksia.

Kynsien leikkaamista on mahdollista harjoitella, vaikka ne oikeasti leikattaisi eläinlääkärissä. Harjoittelun ei tarvitse olla sykettä nostavaa, vaan se voi olla hauskaa yhdessä tekemistä, kun vain osaa aloittaa oikeasta paikasta.

Joissakin tapauksissa on hyvä sekä koiran että leikkaajan hyvinvoinnin takia vaihtaa välinettä. Vaihdoksen ei tarvitse olla pysyvä, vaan se voi olla tärkeä välivaihe, jotta onnistumisia saadaan ja molempien osapuolten itseluottamus kasvaa.

Välineen vaihtaminen voi olla todella helpottavaa ja se ei ole hukkaan heitettyä aikaa. Hiomakoneen käyttöönotto on myös usein helpompaa kuin voisi kuvitella. Välinettä vaihtamalla voi myös ottaa alusta asti koiran omaehtoisuuden tärkeäksi arvoksi koulutukseen – samalla vaivalla kun koira oppii uuden asian, itse voi oppia uuden asenteen!

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koiran kynsien leikkaaminen varjouttamalla

Kynsien leikkaaminen on yksi niistä arkisista toimenpiteistä, joissa yhteistyö saattaa rakoilla. Kuvittele kuinka kivaa on antaa toisen ihmisen leikata omia kynsiä, niin saat mielikuvan siitä, kuinka miellyttävältä toimenpide koirasta tuntuu.

Mikäli koira ei anna leikata kynsiä, ei tarvitse välittömästi vaipua syyllisyyteen – leikkaaminen voi oikeasti tuntua ikävältä ja näin ollen myös vastustaminen on normaalia. Roomaan on monta tietä, ja voit valita lähestymistavan lukuisista. Voit perustaa leikkaamisen harjoittelun mm. siedättämiseen, vastaehdollistamiseen, hämäämiseen, vastustelun estämiseen tai varjouttamiseen tai näiden yhdistelmiin.

Menetelmän valintaan vaikuttaa koiran persoona ja aiemmat kokemukset; osalla koirista uudelleenkoulutus on helpompaa ja usein se on haastavinta sellaisilla koirilla, jotka ovat hyvin herkkiä, epäluuloisia ja niillä on ollut useampia huonoja kokemuksia käsittelystä.

Esittelen tässä jutussa kynsien leikkaamisen varjouttamisen avulla. Se sopii koirille, jotka eivät pidä kiinnipitämisestä tai sylissä olemisesta!

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Jäsenyys on määräaikainen ja näet jäsenenä myös kaikki aiemmin julkaistut materiaalit.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.