Miten eläimelle opetetaan sana KYLLÄ

Monta kertaa keskitymme siihen, miten ei-toivottua toimintaa voisi estää. Pidetään tärkeänä sitä, että eläin ymmärtää mitä sana EI tarkoittaa. Omasta elukasta etsitään häiritseviä piirteitä ja mietitään, että tää olisi ihan kiva, jos tämä EI a) purisi huonekaluja, b) haukkuisi ovikellolle, c) repisi posteja ja d) olisi yliaktiivinen. Joskus ei toivottu toiminta yllättää omistajan, vaikka se olisi elukalle täysin normaalia. Lajityypillinen käytös tarkoittaa sitä, että kyseisen lajin edustajista suurin osa toimii samalla tavalla.

Olisi yllättävää törmätä kaniin tai hevoseen, joka ilman mitän koulutuksellisia toimenpiteitä ei olisi säikky, arka tai pelokas. Samoin olisi yllättävää törmätä kissaan, joka ei pitäisi korkeista paikoista tai raapimisesta. Tarvetta käyttäytyä lajille tyypillisellä tavalla ei voi poistaa. Käytöksiä voi kuitenkin suunnata uusiin kohteisiin ja yrittää korvata muilla käytöksillä.

Rankaisupainotteisuus on meihin ohjelmoitu todella syvälle. Meille ei tee tiukkaa kulkea kissan perässä suihkepullon kanssa ja suihkuttaa sitä, kun se tekee ei-toivottuja asioita. Sen sijaan ehdotus siitä, että kulkisimme kissan perässä namipurkin kanssa ja palkitsisimme toivotusta käytöksestä kirvoittaa monesti epäuskoisen naurun ilmoille: Et ole tosissasi.

Kyllä olen.

Kaikissa ihmisen ja eläimen suhdetta tarkastelevissa tutkimuksissa on havaittu, että suhteelle tekee hyvää luottamus ja ennakoitavuus, jotka ovat seurausta toistuvasta positiivisesta vuorovaikutuksesta. Yhdessäkään tutkimuksessa ei ole havaittu hyötyjä pitkässä juoksussa siitä, että ihminen säikyttelee tai kohtelee eläintä pelkoa herättävällä tai väkivaltaisella tavalla. Edes eläintarhoissa, joissa vielä jokin aika sitten ajateltiin, että ihmiskontaktit täytyy pitää minimissä ja eläimet mahdollisimman ”villeinä”, ei tänä päivänä säikytellä eläimiä. (Joku neropatti ymmärsi jossain vaiheessa, etteivät eläintarhaeläimet ehkä sittenkään ole villejä, kun ne altistuvat päivittäin enemmän ihmisille kuin moni kesy eläin koko elämänsä aikana.)

Niin kauan kun pidämme eläimiä, olivat ne sitten mitä tahansa, ja niiden täytyy olla kanssamme tekemisissä (halusivat ne sitä tai eivät), on kohtuullista esiintyä hyvässä valossa eikä pahana poliisina. Ihminen saattaa pahimmassa tapauksessa toimia ärsykkeenä, joka laukaisee eläimessä pako- tai puolustautumisreaktion. Mikä ei tietenkään helpota yhdessä tekemistä ja pahimmillaan voi johtaa stressin kroonistumiseen ja se taas sairastumisalttiuteen. Eläin ei ymmärrä, että tämä on vaan tämä yksi kerta, seuraavalla kerralla olen taas kiltti. Yli puolet kaikista vuorovaikutustilanteista pitäisi olla positiivisia, silloin asennepankki ei ole heti tyhjä yhden vastoinkäymisen jälkeen.

Toivoisinkin, että löytäisimme kaikki eläimistämme hyvät puolet. Jos keskitymme asioihin, jotka onnistuvat ja ovat helppoja, pääsemme helpommin käsiksi myös vaikeampiin asioihin. Seuraavan kerran kun eläimesi tekee jotain toivottua, ota siitä ilo irti. Huomaa koiranpentua kun se nukkuu omalla paikallaan (silläkin uhalla, että riehuminen alkaa) sen sijaan että huudat sille kun se vaatii huomiota. Aloita leikki kissan kanssa ennen kuin se ehtii käydä jalkaan kiinni. Käännä hevonen kotiin ennen kuin se alkaa vastustella poispäin menemistä. Anna sen laukata jos se joskus itse ehdottaa sitä. Tee kissan kanssa kaikkea hauskaa silloin, kun se ei tongi huonekasveja. Vie kissa ulos ennenkuin kiroilet sen ovella naukumista. Ole iloinen, jos koira joskus leikkii omalla lelullaan.

Eläinten kanssa kannattaa miettiä enemmän sitä, mikä on sallittua kuin sitä mikä on kiellettyä. Eli enemmän kannattaa miettiä, miten opettaa niille sanan kyllä kuin sanan ei. Sekin seikka on syytä pitää mielessä, että sitä arvokkaammaksi tietty resurssi muodostuu, mitä rajoitetummin sitä on saatavilla. Eli mitä enemmän estetään ja kielletään, sitä enemmän asia kiinnostaa. Uskalla sanoa kyllä. Mitä enemmän haluttuja käytöksiä vahvistetaan, sitä useammin ne esiintyvät.

Mitä toivottua sinun eläimesi tänään teki ja miten sen huomioit?