On olemassa useita koiranomistajan muistilistoja ja toimi näin-listoja. Tein omani.

  1. Tutustu koirarodun käyttötarkoitukseen ja historiaan ennen ostopäätöstä ja pohdi tarkkaan millaisen koiran sinä ja perheesi haluatte
  2. Anna pennulle parhaat mahdolliset eväät: osta vastuulliselta kasvattajalta, ruoki laadukkaasti, sosiaalista huolellisesti ja kouluta perusasiat (hihnakävely, yksinolo, luoksetulo, hoitotoimet ja istuminen)
  3. Anna koirallesi mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, vaikka se aiheuttaisi sinulle lisätyötä, kuten pesua, siivoamista ja kuivaamista. Näin varmistat, että koirasi voi hyvin.
  4. Yritä asettua koirasi asemaan silloin tällöin. Onko elämä mielekästä? Mieti mitä voisit tehdä, jotta suhteenne olisi mahdollisimman hyvä. Älä pidä koiraa orjanasi.
  5. Yritä puuttua mahdollisiin käytösongelmiin ajoissa. Iäkäs koira ei halua kodinvaihtajaksi.
  6. Muista, että sinulla on vastuu koirastasi koko sen elämän ajan. Sinun vastuullasi on koiran hyvinvoinnista huolehtiminen. Älä laita koiraa kiertoon.
Mikä koira meille

Rotuvalinta on vaikea. Kirjoissa ja rotuyhdistysten sivuilla kaikki näyttävät ihanilta. Sitten on muoti ja omat ajatukset koiran käytöstä.

Suomessa koiranomistajat ovat hyvin aktiivisia, todella moni harrastaa jotain intensiivisesti koiransa kanssa. Jo ennen koiran hankkimista saattaa silmissä siintää agility- tai jokin muu ura. Toisaalta, voi olla että halutaan koira vailla mitään ennakko-odotuksia ja annetaan ajan näyttää millainen siitä tulee. Ennen koiran hankintaa on syytä tehdä hieman selvitystyötä.

Kun harkitaan koiraa, kannattaa miettiä kahta asiaa:

  • Millaiset geenit koirallasi on ja miten ne vaikuttavat koiran käyttäytymiseen?
  • Miten nämä geenit soveltuvat perheeseesi ja elämäntilanteeseesi?

Sitten on syytä miettiä hetki käytännön sovelluksia edellisistä:

  • Haluanko varmasti hevostilalleni paimenkoiran?
  • Entä laumanvartijan keskustayksiööni?
  • Vinttikoira perheeseen, jossa on kaneja?
  • Terrieri perheeseen, jossa on juoksevia pikkulapsia?

Ja vielä muutama eettinen näkökohta:

  • Kenen toimintaa/elinkeinoa haluan rahoittaa ostamalla pennun? – maahantuojan, pentutehtailijan, ns. hyväksyttävän pentutehtailijan, arvostetun ulkomuotokasvattajan vai ostanko vahinkopennun?
  • Terveys ja jalostus; onko valitsemallani rodulla jalostuksen aiheuttamia terveysongelmia?
  • Onko ulkonäkö minulle tärkeämpää kuin terveys tai hyvinvointi? – karvattomuus, rypyt, isopäisyys, selkälinja, hengitysvaikeudet ym.

Rotumääritelmissä ja rotukuvauksissa kannattaa unohtaa kohta ”luonne” mutta perehtyä kohtiin historia ja käyttötarkoitus. Niistä ilmenevät ne ominaisuudet, jotka tulevat kaupanpäällisinä.