A) Kontakti

Jotta yhdessä kulkeminen olisi mahdollista, pitää sekä kuljettajan että kuljetettavan olla yhteydessä toisiinsa. Ensisijaiseksi yhteydeksi ei suositella konkreettista hihnaa, vaan yhteyden tulisi olla enemmän henkinen laadultaan. Henkinen yhteys kuljetettavaan luodaan toistuvasti palkitsemalla häntä yhteydenpidosta. Kuljettaja on avain kaikkeen hauskaan.

B) Pidetään narut löysinä

Kuljetettavalla tulisi olla sellainen mielikuva, että mitä löysemmällä fyysinen hihna on, sitä enemmän hänen toiveitaan kuunnellaan.Tätä voidaan harjoitella sekä herkkujen että ympäristön muiden palkkioiden, kuten hajujen avulla. Jos kuljetettava pysyy lähellä ja säilyttää narun löysänä, sitä päästetään nuuhkimaan ja muutenkin palkitaan. Jos kuljetettava ei säilytä kontaktia ja vetää narua tiukalle, naru pidetään tiukalla. Kun kuljetettava palaa kontaktiin, naru löysytetään heti.

C) Erikoistilanteet

Erikoistilanteissa toivomme kuljetettavan kysyvän meiltä ennen ryhtymistä omavaltaisiin ratkaisuihin esimerkiksi ohikulkijoiden suhteen. Toivomme, että kuljetettava reaktionomaisesti ottaa meihin kontaktin aina mitä tahansa epäilyttävää nähdessään. Tämän harjoittelussa hyödynnämme herkkuja ja lavastamme tilanteita. Kun polkupyörä tulee vastaan, herkkuja sataa – kun ketään ei tule vastaan, herkkuja ei tipu. Vähitellen kuljetettava alkaa toivoa vastaantulijoita – ei rähistäkseen vaan saadakseen kuljettajalta herkkuja.

Moni koira vetää kuin juna.

Hihnassa kulkeminen ei ole koiran kylkiäisenä saatava ohjelmisto, vaan se tulee omistajan itse asentaa.

Karkeasti hihnakävelyn voi jakaa kolmeen harjoiteltavaan osioon:

  1. Kontakti kuljettajaan – kontaktista aina aloitetaan, koiraa palkitaan siitä, että se katsoo kuljettajaa kohti. Aloitetaan keittössä, sitten olohuoneessa, siiten omalla pihalla, sitten prisman parkkiksella sitten liikenteessä.
  2. Pidetään hihna löysänä ja pyydetään lupia – koiralle opetetaan, että mitä löysempi hihna ja parempi kontakti, sitä kivempiin paikkoihin pääsee ja jos haluat johonkin, pyydä lupaa kontaktilla. Lisäksi herkistetään koira hihnalle vaikkapa niin, että kiristyvä hihna on vihje kontaktiin ja siitä palkitaan.
  3. Erikoistilanteet – mitä tahansa tapahtuu, ota aina ensin kontakti. Harjoitellaan näin: ohitus- ja erikoistilanteissa koiraa palkitaan riippumatta siitä, mitä se tekee. Kun vastaehdollistamista on jatkettu jonkin aikaa, koira alkaa automaattisesti hakea kontaktia kun ohitus lähenee.

Näitä tahkoamalla yhdessä ja erikseen, erilaisten häiriöiden alla ja eri paikoissa pitäisi hihnassa kulkemiseen tulla jokin tolkku. Katso lisävinkkejä: