Kuolaimettomuus on yhä suositumpaa. Erilaisia kuolaimettomia suitsia on niin monenlaisia, että jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkimalli. Kuolaimettomuus ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, eikä sillä välttämättä ole kovin suurta vaikutusta hevosen hyvinvointiin. Jos hevosta liikutetaan keskiarvon mukaan kuudesti viikossa 40 minuuttia kerrallaan, kokonaiskuvan kannalta on aivan sama onko hevosella kuolaimet vai ei. Enemmän on väliä sillä, kuinka paljon ratsastaja naruista vetää.

Kuolaimettomuus ei ole välinelaji, koska välinettä tärkeämpää on hevosen koulutuksellinen valmistelu. Pelkkä kuolainten poistaminen ei tee hevosesta onnellista ja tyytyväistä, varsinkaan jos sen kuonoon tuleva paine on kova ja jos se on oppinut menemään painetta vastaan. Kuolaimetta ratsastaminen voi olla myös hauskaa ja siinä samalla oppii itse ja voi kouluttaa hevoselle uusia asioita. Joskus kuolaimista luopuminen voi rentouttaa hevosta huomattavan paljon.

Hevosen historia voi vaikuttaa siihen, että jotta koulutus olisi mahdollista, välineitä pitää vaihtaa. Tämä voi tulla kysymykseen hevosella, jolla kuolaimiin liittyy paljon huonoja kokemuksia, mikä yleensä näkyy vastusteluna ja erilaisina konfliktikäytöksinä. Joskus ongelma poistuu kuolainten mukana. Tähän ilmiöön perustui Cookin kuolaimettomuustutkimus, jossa lähes kaikki hevosten ongelmat ratkesivat, kun kuolain poistettiin. Tätä ilmiötä voi toki hyödyntää ja se toimii parhaiten hevosilla, joiden ongelmat nimen omaan kärjistyvät kuolaimeen – tämä on helppo testata. Mikäli ongelma liittyy ratsastajaan, eli ohjista vetämiseen, kuolaimen poistaminen ei ole pysyvä ratkaisu. Mikäli näin on, samat oireet yleensä palaavat välineestä riippumatta, kun hevonen on ehtinyt tottua uuteen välineeseen ja kun ratsastaja alkaa käyttää sitä samalla tavalla kuin entistä välinettä.

Koulutuksellisesti voidaan ajatella, että varusteiden vaihtelu, eli eri kuolainten ja kuolaimettomien vuorokäyttö voi joko opettaa hevoselle kaikkiin erilaisiin välineisiin päin menemisen taidon tai myötäämisen taidon. Hevosen näkökulmasta kuvittelisin, että vaihtelu ei olisi kovin hauskaa. Itse mieluummin valitsisin yhden asian, joka tuntuu aina samalta ja sen toiseen päähän ihmisen, joka oppii myötäämään, kuin joka päivä vaihtuvat releet, joita narun toinen pää käyttää vetämällä.

Tarkemmin ajateltuna kuolainten ja kuolaimettomien vuorokäytön suosiminen lähtee perusoletuksesta, että varuste sinänsä aiheuttaa hevoselle epämukavuutta. Kuitenkin hevonen voi käyttää riimua aika pitkään, ennenkuin karvat alkavat kulua niskasta. Se, mikä aiheuttaa hiertämistä ja epämukavuutta, on kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista ratsastaja – näin väittäisin. Otetaan raippavertaus: on kehitetty pehmustettu raippa, jolla lyöminen ei satu hevosta niin paljon kuin pehmustamattomalla lyöminen. Onko pehmustettuun raippaan siirtyminen hyvä asia, jos hevosta on tarpeen lyödä? Toisaalta, onko väliä käyttääkö pehmustettua vai pehmustamatonta raippaa, jos tarkoituksena ei ole lyödä?

Kuolaimettomiin vaihtamisesta lisää videolla! Liittymällä jäseneksi pääset katsomaan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

 

Molemmilla on kannattajansa ja puolensa. Dr. Cook on pitkään puhunut kuolaimettomien puolesta. Hänen tutkimuksissaan mm. erilaiset käytösongelmat ratsastaessa ovat vähentyneet merkittävästi tai poistuneet kokonaan, kun on siirrytty käyttämään kuolaimettomia suitsia.

Toisaalta  Dr. Hilary Clayton on tutkinut kuolaimettomia ja tutkimuksessaan todennut, että kuolaimeton (jossa narut menevät ristiin leuan alla) saattaa aiheuttaa turpaan jopa suuremman paineen kuin kuolain kieleen. Clayton perustelee kuolaimen käyttöä nimen omaan sillä, että kieli on lihas, joka pystyy ottamaan painetta vastaan paremmin kuin turpa, jossa ihon alla on vain luuta.

Toki kaikki välineet satuttavat jos niitä käytetään liian voimakkaasti. Ehkä itse vehjettä enemmän asiaan vaikuttaa hevosen oppimishistoria. Mikäli hevonen on kokenut ikäviä asioita kuolaimen kanssa, sillä voi olla sitä kohtaan asenne. Asennetta voi korjata tarjoamalla positiivisia kokemuksia kuolaimesta, edellyttäen tietenkin, että suu tutkitaan ja hoidetaan säännöllisesti mahdollisten kipujen ja/tai hammasongelmien varalta.

Cookin tutkimuksesta voi saada sen käsityksen, että kertaheitolla korvaamalla kuolaimet kuolaimettomilla pääsee eroon kaikista ongelmista. Moni hevonen voi olla rennompi ilman kuolainta, mutta vaihtaminen edellyttää yleensä kouluttamista. Varsinkin, jos kyseinen hevonen asennoituu negatiivisesti riimuun. Hevonen voi olla oppinut vetämään riimussa painetta vastaan, jolloin se todennäköisesti tekee niin myös kuolaimettomilla. Jos jarru tai kääntäminen ei toimi riimulla, eivät ne välttämättä toimi kuolaimettomillakaan heti – oppiminen edellyttää kouluttamista.

Minusta kapsoni vaikuttaa kiinnostavalta välineeltä ratsastuksessa. Varsinkin sellainen kapsoni, jossa on leveä ja pehmeä turpis. Olen kokenut kuolaimettomien suitsien ongelmaksi niiden turpiksien kapeuden – toisaalta en kuolaimettomia käytäkään, kun ei niitä ole löytynyt tarpeeksi isossa koossa 😉

Tässä pari videota samasta hevosesta, jolla ratsastetaan kuolaimilla ja ilman. Tässä kohtaa on huomattava, että kyseessä on ratsastuskouluhevonen, jolla hyvin todennäköisesti on asenne kuolainta kohtaan. Lisäksi vertailuissa tulisi varmistaa, ettei hevosen suussa ole kipua aiheuttavia ongelmia, jotka saattavat vaikuttaa tulokseen.

Kuolaimen kanssa:

Ilman kuolainta:

Oletko kuolaimen vai kuolaimettoman puolesta?

Suun pehmeiden kudosten haavaumat ovat yleisiä vaivoja hevosilla. Ruotsalaistutkijat halusivat selvittää, lisääntyvätkö haavaumat jos hevosilla ratsatetaan kuolaimellisilla suitsilla.

Tutkimuksessa käytettiin 113 hevosta ja ponia, joille oli tehty säännöllisesti hampaiden raspaukset. Hevoset ja ponit jaettiin ryhmiin sen mukaan, milloin niillä oli viimeksi ratsastettu kuolainten kanssa. Tutkimuksessa tarkastettiin hevosten suun kudokset ja niissä esiintyvät haavaumat, jotka luokiteltiin suuriksi tai pieniksi, akuuteiksi tai kroonisiksi.

Tulokset osoittivat, että hevosilla, joilla ratsastettiin kuolaimien kanssa, oli enemmän isoja ja akuutteja haavaumia tietyissä kohdissa suuta. Säännöllisellä raspauksella ei voida kokonaan ehkäistä kuolainten aiheuttamia suun haavaumia. Raspauksen lisäksi kuolaimet ja varusteet on sovitettava jokaiselle hevoselle sopiviksi.

Liian usein näkee tallilla pesemättömiä ja lämmittämättömiä kuolaimia. Sitä voi kuvitella miltä tuntuisi jos hammaslääkäri käyttäisi välineitä suoraan pakastimesta ja entiset liat kiinni instrumenteissa. Ehkä sille tosiasialle tullaan sokeiksi, että kuolaimet todellakin laitetaan eläimen suuhun ja niiden tarkoituksena on tarvittaessa tuottaa sellaista kipua, että hevonen haluaa sitä välttää. Jopa kuolain-nimi on jollain tavalla positiivinen, eikö kitarauta kuulostakin paljon pahemmalta?

Ja sitten vielä ihmetellään miksei se halua avata suutaan.

Anna Tell, Agneta Egenvall, Torbjo¨rn Lundstro¨m, Ove Wattle, (2008), ‘The prevalence of oral ulceration in Swedish horses when ridden with bit and bridle and when unridden’, The Veterinary Journal 178: 405–410.

Onko syy kuolaimissa?

Kuusivuotisen tutkimuksen aikana kerättiin 605 kirjallista raporttia sellaisilta ratsastajilta, jotka olivat vaihtaneet kuolaimet kuolaimettomiin suitsiin. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin 65 yli viisivuotiaan hevosen kallot. 75 % kalloista huomattiin todennäköisesti kuolainten aiheuttamia luutumia hammaslomassa.

Kaikista raporteista 3 % oli negatiivisia (kuolaimettomuus vaikutti negatiivisesti) ja loput 586 olivat positiivisia (kuolaimettomuus toi parannusta tilanteeseen).

Tutkimuksessa listattiin kaikkiaan 58 erilaista ei-toivottua käytöstä, jotka aiheutuivat suorasti tai epäsuorasti kuolaimista. Nämä käytökset tiivistettiin neljään osa-alueeseen: 1) pelko, 2) taistelu/vastustelu, 3) pako ja 4) hermosärky/kipu pään alueella.

Ei-toivottujen käytösten uskottiin johtuvan nimen omaan kuolaimista, koska kuolaimet olivat ainoa asia, jota tutkimuksessa muutettiin. Toisaalta, kyselytutkimuksissa ihmiset usein liioittelevat asioita. Lisäksi 605 raportin taustalta löytyisi varmasti paljon muuttujia, joita ei voida näin laajassa tutkimuksessa hallita.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen tutkimus, joka löytyy kokonaisuudessaan verkosta osoitteessa: http://www.strasserhoofcare.org/articles_pdf/18.pdf

Cook, School of Veterinary Medicine, Tufts University; Bit-induced pain: a cause of fear, flight, fight and facial neuralgia in the horse, Pferdeheilkunde 19 (2003) 1 (Januar/Februar).