Kysytään koiralta: täytyykö hoitotoimenpiteiden perustua rauhoittumiseen?

Oletko kokenut koirasi kanssa hankaluuksia esimerkiksi kynsien leikkaamisessa, pesemisessä, harjaamisessa tai hampaiden pesemisessä? Tyypillistä on esimerkiksi se, että koira alkaa venkoilla kesken operaation tai se yrittää poistua paikalta tai se heittää koko homman lekkeriksi. Meille ihmisille kaikki alle puolen tunnin alittavat toimenpiteet ovat lyhyitä, koirille ne taas ovat usein kohtuuttoman pitkiä.

Mikäli koiralle on haastavaa pysyä pitkään samassa asennossa ja mikäli tehtävä toimenpidekin on vastenmielinen, on harjoiteltavana kaksi vaikeaa asiaa yhtäaikaa. Jos taas toimenpide on helppo, mutta asento vaikea, on koulutus usein nopeaa, samoin kuin niissä tilanteissa, joissa toimenpide vaikea mutta asento pitää. Sekavasti selostettuna siis koulutus on aina helpompaa, kun edes joku osa-alue toimii.

Mikä toimenpide teille koirasi kanssa on haastava? Oletko pilkkonut koko toimenpiteen pieniin osiin? Kannattaisiko vielä pohtia sen lisäksi tukitaidot kuntoon ja pilkkoa tehtävä vielä aihepiireittäin?

Otetaan esimerkiksi harjaaminen. Voisi kuvitella, että valmis harjaaminen rakennetaan niin, että ensin harjataan vähän ja sitten kasvatetaan kestoa. Itse asiassa tämä perinteinen kaava ei välttämättä olekaan se paras. Prosessi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siihen liittyy monta asiaa: paikoillaan pysyminen, eri asennoissa oleminen, mahdolliset erilaiset harjat ja harjaaminen eri kohdista. Voit harjoitella näitä kaikkia asioita erikseen ja itsenäisesti, sinun ei tarvitse aloittaa rauhoittumisesta.

Hoitotoimenpiteiden ei tarvitse perustua rauhoittumiseen ja itse asiassa rauhoittuminen edellä tehtynä koulutus saattaa pitkittyä turhaan. Usein nimittäin nopeita tuloksia saa niin, että tekee monia pieniä asioita rinnakkain ja voi huomata, kuinka palaset loksahtavat kohdilleen ja kokonaisuus alkaa toimia.

Lopputuloksena voi tavoitella sitä, että koira lösähtää kynsileikkurit nähdessään kylkimakuulle, mutta tähän lopputulokseen pääsee monella eri tavalla. Ja usein sitä ei kannata aloittaa yhdistämällä vaikeaa vaikeaan. Mikäli rauhoittuminen ja paikoillaan oleminen on koiralle haastavaa ja toimenpidekään ei ole mieleinen, voi niiden yhdistäminen jopa haitata edistymistä. Olisikin helppoa jos koira vain opetettaisi rauhoittumaan ja sille voisi sen jälkeen tehdä mitä tahansa. Näin on kuitenkin vain harvoin – monesti koiralla on jo syntynyt ikävä asenne jotain toimenpidettä kohtaan, jolloin rauhoittuminenkin voi pahimmassa tapauksessa pilaantua.

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa käyn läpi käsittelyharjoituksia, joissa et tarvitse rauhoittumista, mutta joissa koira saa hyviä kokemuksia käsittelyn konsepteista!

Tutustu myös muihin käsittelyaiheisiin juttuihin:

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.