Fyysisten virikkeiden tavoitteena on ympäristöä muokkaamalla lisätä eläimen omaehtoista toimintaa. Eläimen elinympäristö pysyy usein muuttumattomana ja käy nopeasti tylsäksi, vaikka moni eläin pitääkin rutiineista.

Fyysisistä virikkeistä tyypillisimpiä ovat kiipeilytelineet ja hyllyt kissoille – erityisesti kissat arvostavat kolmiulotteista tilaa ja niiden hyvinvoinnin kannalta on ensiarvoisen tärkeää päästä lattiatasosta ylös. Fyysiset virikkeet ovat erittäin tärkeitä myös pienille häkeissä eläville lemmikeille – mitä pienempi elintila on, sitä arvokkaampaa on sen muuttaminen kiinnostavaksi. Piilomökkien paikan vaihtaminen, kiipeilytelineet tai riippumatot ovat toimivia ratkaisuja. Kylpypaikkojen tarjoaminen ja erilaiset alustamateriaalit saavat tutun häkin tuntumaan uudelleen kiinnostavalta monen lemmikin mielestä. Fyysiset virikkeet kannattaa valita lajityypillisen käytöksen perusteella; kanit arvostavat kaivamismahdollisuutta, vaikka harvalla kanilla näkee kaivulaatikoita.

joulumaa 022

Hevosten osalta fyysisten virikkeiden järjestäminen voi olla hankalaa, koska tila on rajallista ja hiekkatarhoja on hankalaa sisustaa tai muuttaa; tarhojen vaihtelu, yhdistely tai uusien alueiden aitaaminen ehkä parhaita esimerkkejä. Talvellakin voi päästää hevoset laitumelle jos aidat ovat kunnossa. Kuivikkeen muuttaminen voi olla virike, samoin tarhan sisustaminen, jos se lisää hevosen toimeliaisuutta.

Fyysisissäkin virikkeissä kannattaa huomata se, että kaikenlainen sälä ei tee onnelliseksi. Jos eläimen käytös ei muutu, virikettä on syytä harkita uudelleen. Ja kannattaa pitää mielessä sekin, että meidän kannalta mitätön muutos voi olla eläimen kannalta suuri.

 

Jos kymmenelle koiralle heittää pallon, jokainen niistä todennäköisesti lähtee sen perään. Tätä ei tarvitse harjoitella.

Kymmenestä koirasta kohtuullisen moni juoksee pallon luokse ja ottaa sen suuhunsa. Tätäkään ei tarvitse yleensä erikseen kouluttaa.

Osa koirista juoksee pallo suussaan kohti omistajaa. Tätä täytyy joskus, koirasta riippuen, harjoitella.

Vain erittäin harva koira palauttaa pallon omistajan käteen harjoittelematta. Koiran täytyy oppia, että pallon palauttaminen on kannattavaa, jotta se alkaa niin toimia.

Pallon heittely vain heittelyn vuoksi treenaa koirassa jo muutenkin sen vahvoja puolia. Liikkuvien asioiden perässä juokseminen vahvistuu. Lisäksi pallon tai kepin heittelyyn liittyy usein kierroksien kasvu, mikä ei läheskään aina ole tavoiteltava tila. Koira, joka käy kierroksilla jatkuvasti tai usein, saattaa stressaantua. Koira voi kiihtyessään kehittää sijaistoimintoja, kuten hännän jahtaamista tai se voi rauhoittaakseen itseään pureskella huonekaluja rikki.

Juuri minkään koiran kanssa ei kannata harjoitella asioita, jotka ovat niille muutenkin helppoja. Tällaisia ovat rodusta riippuen juuri sellaiset asiat, jotka tulevat koiralta tavallaan luonnostaan ja ovat ns. itseään vahvistavia; haukkuminen, asioiden jahtaaminen, vahtiminen jne. Kannattaa sen sijaan harjoitella niitä asioita, jotka ovat vaikeita. Helposti kierrostavan koiran kanssa kannattaa harjoitella malttia ja keskittymistä vaativia asioita mieluummin kuin kierroksia nostattavia asioita.

Malttia ja keskittymistä sekä pään väsytystä voi harrastaa vaikkapa esine-etsinnällä tai jäljestämällä. Molemmat asiat on helppo kouluttaa koiralle. Esine-etsintä on noudon kautta taaksepäin ketjuttamalla koulutettuna aivan eri asia kuin pallon perässä järkeä vailla juokseminen.

Voisi sanoa, että kaikki sellainen tekeminen, jossa mikä tahansa eläin joutuu keskittymään ja ratkomaan ongelmia, on hyvää tekemistä. Kierrostaminen voi näyttää siltä, että eläin nauttii vaikka se voi tosiasiassa olla stressaantunut kiihtymyksestä. Lisäksi kovilla kierroksilla käyminen näkyy yleensä muuallakin kuin alkuperäisessä tilanteessa – käytös ja tunnetila voivat yleistyä ei-toivottuihin paikkoihin.

Sama pätee hevosiin. Se on eri asia lähteä käsistä ilman tolkkua kuin olla reipas ja suorittaa tehtäviä mielellään.

Oletko yrittänyt keskeyttää jo alkanutta haukotusta? Haukottelu on esimerkki käytösmallista, joka esiintyy kaikilla ihmisillä ja monilla muillakin lajeilla. Haukotuksella on kaksi merkitystä; se on kommunikaatiota (se myös tarttuu) ja sillä on myös fysiologisia hyötyjä (happi ja lämpötila). Haukotus on tyypillinen MAP.

MAP (modal action pattern) tai FAP (fixed action pattern) ovat sisäsyntyisiä käytösmalleja tai käytösketjuja. Ne laukaisee jokin tietty ärsyke ja kun MAP käynnistyy, se etenee loppuun asti. MAPit ovat lajityypillisiä, kaikilla saman lajin edustajilla on samat käytösmallit, jotka on helppo tunnistaa ja ennustaa.

MAPit ovat viettejä; pesänrakennus, seitin kutominen, paimennus, kosiomenot – kaikki mitä eläin osaa sisäsyntyisesti. Vaikka lintu osaa rakentaa pesän ilman harjoittelua, se pystyy siinä harjoittelun ja oppimisen tuloksena kehittymään edelleen. Useat ”vietit” ovatkin joustavia ja käytös saattaa muuntua kun eläin oppii ja kehittyy.

Miten MAPpeja sitten voi hyödyntää koulutuksessa? Jos tiedetään, että linnulla siipien lehauttelu ilmentää tyytyväisyyttä, voidaan aggressiivisesti käyttäytyvälle linnulle kouluttaa korvaavaksi käytökseksi siipien lehauttelu. Siipiään lehautteleva lintu ei käyttäydy aggressiivisesti, joten kyseinen käytös sopii hyvin korvaavaksi käytökseksi.

Voisiko aggressiivisesti käyttäytyvälle koiralle ottaa korvaavaksi käytökseksi hännän heiluttamisen?