Ei ole olemassa urheiluhevosia tai kilpahevosia tai pullahevosia. On vain hevosia. Niillä on niiden käyttötarkoituksesta riippumatta samat lajityypilliset ominaisuudet ja samat käyttäytymistarpeet.
Kaikkein oleellisinta hevosen hyvinvoinnin kannalta ei välttämättä ole se asia, mitä sillä tehdään jonkun tutkimuksen mukaan keskimäärin 41 minuuttia kuudesti viikossa. Huomattavasti enemmän merkitsevät ne 9834 minuuttia viikossa, mitä hevonen sitten ne minuutit tekeekään. Karsina-tarha-systeemissä hevonen voi liikkua vain reilun kilometrin päivässä. Suurella laitumella se liikkuu 5-10 km. “Villi” hevonen tallaa tähän vielä kympin ekstraa.(Hampson et al. 2010)
Joskus kuulee, ettei urheiluhevosta voi pitää lajille tyypillisellä tavalla. Koska se on huippu-urheilija. Noh, hevonen ei tiedä olevansa huippu-urheilija. Riippumatta sen omistajan kunnianhimosta, käyttötarkoituksesta ja statuksesta se arvostaa kavereita, vapautta liikkua ja vapautta syödä.
Meidän ei tarvitse kiistellä, mikä hevoselle tai urheiluhevoselle on hyvää – se tiedetään jo. Nyt kysymys on siitä, kuinka kauan kestää, että hevosen tarpeet tulevat huomioiduksi ja käytäntöjä muutetaan siten, että hevosia on mahdollista käyttää kestävällä tavalla. Veikkaan, että aika kauan – sitä luokkaa on muutosvastarinta (tai nyt vielä taidetaan olla kieltämisvaiheessa).
Paljon on tutkimusta jo tehty ja paljon on edelleen käynnissä. Mm. professori Jan Ladewig lyö kylmää faktaa pöytään – ei ole hevosen elämää seistä muista eristettynä 23 tuntia vuorokaudessa. Ei urheiluhevosen, puskaratsun eikä pihakoristeen. Liikkumaton elämä vaikuttaa haitallisesti tuki- ja liikuntaelimistöön. Sosiaalinen eristäminen vaikuttaa haitallisesti mm. käsiteltävyyteen.