Hevosen kaulan asennon osuutta erilaisiin monimutkaisiin liikkumisen ongelmiin on pohdittu pitkään. Paljon erimielisyyttä liittyy vertikaalin takana liikkumiseen ja liikuttamiseen.

Tutkijat halusivat selvittää, onko pään ja kaulan asento muuttunut kouluratsatuskilpailuissa 25 vuoden aikana ja onko pään ja kaulan asennon ja sijoittumisen välillä korrelaatiota. He kävivät läpi olympialaisten GP-radat vuodelta 1992 ja World Cupin finaalin radat vuodelta 2008. Tutkijat keskittyivät koottuun laukkaan, koottuun raviin, passageen ja piaffeen.

Vertikaalin takana oltiin kootussa ravissa ja laukassa sekä vuonna 1992 että vuonna 2008. Todennäköisyys vertikaalin takana liikkumiseen piaffin ja passagen aikana oli merkittävästi suurempi vuonna 2008 kuin vuonna 1992. Ratsukon sijoitus oli todennäköisemmin parempi vuonna 2008, jos hevosen pää oli vertikaalin takana piaffin aikana.

Tulos tukee oletusta, jonka mukaan tuomarit eivät ole rankaisseet vertikaalin takana liikkumisesta.

Voisiko kyseessä olla sama ilmiö, kuin koirajalostuksessa? Ehkä silmä tottuu tiettyyn asentoon, ja ajan kuluessa vielä enemmän (tai sen yli) kyseisessä asennossa olevaa pidetään parempana?

Ehkä vertikaalin takana liikkumisen yleisyyteen on monta syytä: tuomarit, jotka palkitsevat tästä, ratsastajat, jotka uskovat menetelmästä olevan hyötyä ja valmentajat, jotka olettavat kyseisellä asennolla saavutettavan menestystä.

Pään ja kaulan asento on suosikkipuheenaihe. FEIn mukaan LDR on ilman pakottamista aikaansaatu muoto, mikä erottaa sen rollkurista.

Tutkijat halusivat selvittää, miten eri pään asennot sivuohjilla aikaansaatuina vaikuttavat hevoseen.  Tutkijat valitsivat viisi asentoa ja seitsemän hevosta, jotka olivat terveeksi todettuja ja kaularangat kuvattuja ja ultrattuja. Kaikki hevoset kävivät läpi kolmen viikon harjoittelujakson, jonka jälkeen ne hyväksyivät jokaisen pään asennon ilman voimankäyttöä.

 

IMG_2542

 

Asennot: 1) rajoittamaton, 2) niska ylhäällä, turpa luotiviivalla, 3) niska alhaalla ja venytettynä,  4) niska ylhäällä ja ylös venytettynä ja 5) niska alhaalla, venytettynä ja turpa kohti polvia.

Tutkimuksessa mitattiin (konflikti)käytöstä, sykettä ja sen vaihtelua sekä plasman ja syljen kortisolipitoisuuksia. Hevoset liikkuivat koetilanteessa 15 min ravia, 4 min laukkaa, 10 min ravia ja 5 min käyntiä.

Hevoset leikkivät kuolaimen kanssa eniten asennoissa 3 ja 5 (hyperfleksiossa). Venytetyissä asennoissa käytös oli lähimpänä vapaana liikkumisen käytöstä, vaikka aiemmissa tutkimuksissa oli huomattu asennon 3 haittaavan hengitystä. Konfliktikäytöstä oli eniten niissä asennoissa, joissa niska oli ylhäällä, mm. pään viskominen.

Sykkeen vaihteluista voitiin päätellä, että eniten stressaavia olivat asennot 2 (luotiviivalla niska ylhäällä)  ja 3 (turpa ryntäissä). Näissä asennoissa sympaattinen hermosto aktivoitui. Asennossa 2 oli eniten stressiin viittaavia käytös-, syke- ja kortisolimerkkejä. Asentoon 2 ja asentoon 5 liittyi eniten asenneongelmia.

Tutkimuksessa käytettiin sivuohjia, osassa asennoista jopa kaksia. Eihän (kai) ratsastuksen ideana ole säilyttää staattista tuntumaa ohjissa – sittenhän olisi aivan sama, kiinnittääkö ohjat satulavyöhön. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko tulos ollut erilainen ravureilla, jotka ovat tottuneet johonkin asento 4 suuntaiseen. Itse epäilen, että hevoset olivat tottuneet jo ennen koulutusjaksoa osaan asennoista, koska hevoset olivat peruskoulutettuja. Yksi mielenkiintoinen havainto oli se, että harjoitus kesti pidempään, kuin mitä FEIn säännöt sallivat hevosen päätä pitää samassa asennossa.

Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää, miten esim. näkökykyyn nämä eri asennot vaikuttavat.

Kiinnostava ja kuuma aihe.

The veterinary journal, 2014