Olen aiemminkin kirjoitellut eläinten luonteen arvioinnista. Koirille on luonnetestit ja MH-kuvaukset. Ja varmasti paljon erilaisia epävirallisia “testejä”. Ne ovat ilmeisesti tyhjää parempia. Mitä hevosille on? Ajettavuus- ja ratsastettavuuskokeet.

Tutkijat selvittivät ratsastettavuuskokeen objektiivisuutta. Hevosen luonnetta arvioidaan ratsastettavuuskokeen perusteella, jossa riippumaton ratsastaja ratsastaa hevosella. Mitä yksi ratsastuskerta voi kertoa hevosen luonteesta?

Tutkijoiden mukaan ohjastuntumalla ja ratsastajan apujenkäytöllä on sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia siihen, miten ratsastettavuutta arvioidaan. Tutkimuksessa havaittiin, että mitä kevyempi ja tasaisempi tuntuma oli, sitä paremmin hevosia arvosteltiin. Ratsastaja vaikuttaa siis omalla toiminnallaan arvosteluun ja sitä kautta jopa jalostusvalintaan.

Tutkimuksessa keskimääräinen tuntuma oli huomattavan voimakas (9-20 N), mikä on paljon enemmän kuin mitä tutkimusten mukaan nuoret hevoset ovat valmiita hyväksymään (6-10 N). Mitä suurempi tuntuma, sitä enemmän konfliktikäyttäytymistä ja säikkymistä esiintyi. Mitä voimakkaampi tuntuma, sitä vähemmän päänheiluttelua. Voimakas tuntuma estää hevosta heiluttamasta päätään, mikä taas altistaa opitulle avuttomuudelle.

Ratsastajien on vaikeaa arvioida omaa tuntumaansa. Se kuitenkin vaikuttaa hevosen käyttäytymiseen ja sitä kautta hevosen ratsastettavuuspisteisiin. Ratsastettavuuskoe kertoo enemmän siitä, miten hevonen reagoi juuri kyseiseen ratsastajaan kuin hevosen luonteesta yleensä. Ratsastettavuuskoe kertoo myös hevosen koulutuksesta – miten se vastaa apuihin ja millä tavalla sitä on koulutettu.

Testitilanteessa hevosen arviointi perustuu ratsastajan (tai ajajan) subjektiiviseen kokemukseen. Ehkä testitilanteesta pitäisi tallentaa muuatkin kuin ratsastajan arvio.

Miten hevosten luonnetta voisi arvioida nykyistä objektiivisemmin?

 

Miten hevosen luonnetta mitataan? Valmentaja antaa lausuntoja, tuomari pisteyttää, puskaradio myllyttää ja kasvattaja arvioi.

Koirista ihan tavalliset ihmiset käyttävät vaikka mitä termejä, mutta hevosista puhuttaessa ne ovat (huom, kärjistys) joko kilttejä tai hankalia.

Ehkä hevosilla toimii luonnonvalinta – vaikeita hevosia ei käytetä jalostukseen. Mutta onko vaikeus kuinka paljon geeneissä ja minkä verran käsittely- ja koulutusmenetelmissä?

Jokainen voi tehdä tämän pikatestin omalle hevoselleen.

Mitään kovin syvällistä luonneanalyysia ei näillä evillä voida tehdä, mutta ajatuksia varmasti herää.

  • Pysyykö rauhallisena kun näkee nopeasti liikkuvan esineen tai toisen hevosen?
  • Astuuko lätäköihin?
  • Onko utelias?
  • Kulkee rauhallisesti tarhaan?
  • Onko rauhallinen ennen ruoka-aikaa?
  • Odottaako kärsivällisesti vapauttamista laitumelle tai tarhaan?
  • Ottaako muut hevoset kiinni kävelemällä?
  • Laiduntaako muiden hevosten näköpiirissä?
  • Sietääkö erottamisen muista hevosista?
  • Onko sosiaalinen muita hevosia kohtaan?
  • Antaako harjata mahan alta?
  • Antaako hoitaa kaviot?
  • Onko helppo taluttaa?
  • Suostuuko ottamaan matolääkkeen?
  • Onko helppo pyydystää karsinasta?
  • Pitääkö rapsuttelusta?
  • Lähestyykö sinua karsinassa tai laitumella?
  • Nuuhkiiko sinua jos olet lähellä?
  • Onko aggressiivinen ihmisiä kohtaan?
  • Kärsiikö stereotyyppisestä käyttäytymisestä?

Mielenkiintoisinta on, jos samalle hevoselle saa kaksi tai useampia arvioitsijoita, esim. omistaja ja ratsastaja – sitten voidaan keskustella siitä, millainen hevonen todella on ja miksi.

Kuten tiedämme, hevosetkin ovat persoonia. Olisi hienoa, että hevosen luonnetta kuvattaisiin tulevaisuudessa muillakin termeillä kuin kiltti, hankala tai yhteistyöhaluinen. Nämä kaikki kuvaavat minun mielestäni ominaisuuksia suhteessa ihmiseen, eivät niinkään luonneominaisuuksia. Hevonen on kiltti jos se tekee kuten sanotaan, hankala jos ei tee ja yhteistyöhaluinen jos tekee, onko tämä vähän yksioikoista?

Lomalla on hyvää aikaa analysoida hevosia. Millaisia hevospersoonia teillä on?

Cindy McGrogan, Michael D. Hutchison, James E. King, 2008

Koirat on kehitetty hyötyeläimiksi erilaisiin omistajaa helpottaviin tehtäviin. Vaikka koiran nykyinen pääasiallinen tehtävä on olla omistajansa paras ystävä, koirilla on silti olemassa rotuun jalostetut ominaisuudet, jotka omistaja saattaa kokea inhottaviksi tavoiksi.

Paimenkoirat jahtaavat kaikkea mikä liikkuu, noutajat kantavat suussaan kaikkea mahdollista, pystykorvat tuppaavat haukkumaan, ajokoirilla mielessä vain yksi tai kaksi asiaa, laumanvartijat vartioivat omaa laumaa alueen koosta riippumatta vaikkei olisi tarvetta. Joskus joku näistä ominaisuuksista muodostuu kynnyskysymykseksi arkielämässä ja eläin päätetään luovuttaa joko eläinsuojeluyhdistykseen tai uuteen kotiin.

Koira valitaan usein kirjan kuvien perusteella, eikä välttämättä tiedosteta lainkaan rodun alkuperää. Lisäksi jalostuksessa huomattava painoarvo on ulkonäöllä. Luonnetestejä toki tehdään, mutta siitä, onko niiden tuloksilla todella merkitystä koti- tai seurakoiralle, voidaan olla monta mieltä. Tai miten testituloksia on järkevää tulkita. Näyttelyissä kai luonnetta arvioidaan sillä perusteella, antaako koira tuomarin tarkastella sitä – täysin harjoiteltavissa oleva asia.

Koska suurin osa ihmisistä haluaa koiran, jonka kanssa pärjää arjessa joten kuten, ei ehkä ole tarpeellista tietää kuinka taisteluhaluinen koira on tai onko se laukaisuvarma.  Tai ovatko sen vanhemmat hyvin koulutettuja. Miksi sota-ajan mittareilla arvioidaan kotikoiria? Pitäisikö ennemmin testata koirien kiltteyttä? Pelkääkö se imuria? Mitä se tekee kohdatessaan lapsen tai kissan? Hyppiikö se vieraita vasten vai nuoleeko se naamaa? Suostuuko se liikkumaan laminaatilla?

Itse haluaisin ehdottomasti koiran naamaanuolevista, hyppimättömistä ja imuria pelkäämättömistä vanhemmista, jotka suvaitsevat kissoja.

King et al. (2012)