Uskon, että meistä jokainen tunnistaa sen hetken, kun eläin tietoisesti tekee jonkun oppimansa tempun. Se on yleensä se kohta, kun katsojaa alkaa hymyilyttää. Mielestäni joka päivä kannattaa ottaa tavoitteeksi tämä, koska se lisää sekä ihmisen että hevosen hyvinvointia.

Jonkun asian kouluttaminen saattaa tuntua haastavalta projektilta, mutta ei todellisuudessa ole sitä. Lisäksi siihen, miksi ei kannata ”sekoilla kaiken maailman temppujen kanssa” löytyy useita selityksiä, joille ei ole faktapohjaa. Kuten:

  • Älä väsytä hevosta ”turhilla asioilla” tai se ei jaksa keskittyä ratsastukseen

Hevosen aivokapasiteetti riittää kyllä moneen muuhunkin asiaan kuin tallissa ja tarhassa seisomiseen ja päivittäisen liikuttamiseen. Itse asiassa kouluttamalla hevoselle mitä tahansa aivotyötä vaativaa voit saada kuumakallen höyryjä pois ilman vaaratilanteita. Voit saada tahmean hevosen piristymään. Valitettavasti kentän tai maneesin kiertäminen eri askellajeissa ei edellytä hevoselta kovinkaan paljon aivotyötä. Sen sijaan tietoinen uuden asian harjoittelu näkyy hevosessa rentoutena jo yleensä samana päivänä.

  • Jos harjoittelet jotain epäoleellista, hevonen menee pilalle

Väärällä hetkellä tarjottu makupala ei pilaa hevosta. Hyödyttömienkin taitojen harjoittelu voi kehittää myös sinua kouluttajana ja jopa ratsastajana. Mitä miellyttävämpi olet hevosesi mielestä, sitä paremmin te mätsäätte ja sitä ennakoitavammin toimit hevosesi silmissä ja näin ollen sitä luotettavampi henkilö olet.

  • Se oppii liian hyvälle, jos koulutat sitä palkkioiden avulla. Sitten se ei enää tyydy nykyisiin olosuhteisiin.

Kouluttaminen on tyypillinen virikemuoto eläintarhoissa, joissa on rajoitettu tila käytössä. Kognitiiviset virikkeet eivät opeta hevosta liian hyvälle, eikä se opi vaatimaan yövaloa koulutuksen seurauksena. Kouluttamisella pyritään lisäämään hevosen hyvänolontunnetta, mikä vaikuttaa siihen, miten hyvin se pärjää nykyisessä ympäristössään. Mitä tyytyväisempi hevonen on, sitä paremmin se kestää stressiä. Kouluttaminen on hyödyntämätön virike, vaikka se on monesti helpoiten järjestettävissä – tarhan kokoon on vaikea vaikuttaa.

  • Älä tuhlaa kallista aikaasi kaiken maailman hömpötyksiin

Yhtä paljon kallista aikaa kannattaa käyttää välittömään hyvinvoinnin lisäämiseen kuin kipuilmeiden tulkintaan, spekulointiin, satulan sovituksiin, hierontoihin, fyssareihin, solariumiin, lisäravinneostoksiin ja kaikkeen muuhun. Psyykkinen hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin fyysinen hyvinvointi, eikä kumpikaan ole toiselta pois. Lisäksi nämä kaksi asiaa voi yhdistää: saat itse valita, onko satulan sovittaminen hevoselle virike vai ei, eli voit joka päivä vaikuttaa siihen, tuottavatko eri hoitotoimet hevoselle hyvää mieltä vai pahaa mieltä.

  • Jos koulutat sitä ruuan avulla, se tekee koko ajan vain sitä yhtä asiaa

Tämä on totta, mutta se on loistava opetus meille ihmisille. Eläin tarjoaa yleensä sitä, minkä se kokee palkitsevimmaksi. Jos se tarjoaa koko ajan vaiin yhtä asiaa, voit taputtaa itseäsi olalle: olet onnistunut tekemään ainakin yhdestä asiasta hevoselle palkitsevaa. Tämän fiiliksen siirtäminen muihinkin asioihin on yksinkertaista ja mahdollista ja jopa suositeltavaa.

Ota vastaan kolmen minuutin koulutushaaste. Älä aseta koulutukselle muuta tavoitetta kuin hymyreaktion saavuttaminen katsojissa. Opeta hevosellesi joku uusi temppu tai taito kolmessa minuutissa. Videoi tämä ja jaa muillekin lukijoille linkkaamalla video tänne!

Kaikilta löytyy kolme minuuttia aikaa. Ongelma on usein mielikuvituksen puute – kun aikaa olisi, ei millään keksi mitä ihmettä tekisi. Listaa itsellesi tärkeitä taitoja ja palaa niihin aina kun aikaa löytyy 🙂

Arjen turvallisuutta ja hyvinvointia lisääviin taitoihin löydät vinkkejä ja uusia näkökulmia hevostaitokoulun verkkovalmennuksesta. 

A) Kontakti

Jotta yhdessä kulkeminen olisi mahdollista, pitää sekä kuljettajan että kuljetettavan olla yhteydessä toisiinsa. Ensisijaiseksi yhteydeksi ei suositella konkreettista hihnaa, vaan yhteyden tulisi olla enemmän henkinen laadultaan. Henkinen yhteys kuljetettavaan luodaan toistuvasti palkitsemalla häntä yhteydenpidosta. Kuljettaja on avain kaikkeen hauskaan.

B) Pidetään narut löysinä

Kuljetettavalla tulisi olla sellainen mielikuva, että mitä löysemmällä fyysinen hihna on, sitä enemmän hänen toiveitaan kuunnellaan.Tätä voidaan harjoitella sekä herkkujen että ympäristön muiden palkkioiden, kuten hajujen avulla. Jos kuljetettava pysyy lähellä ja säilyttää narun löysänä, sitä päästetään nuuhkimaan ja muutenkin palkitaan. Jos kuljetettava ei säilytä kontaktia ja vetää narua tiukalle, naru pidetään tiukalla. Kun kuljetettava palaa kontaktiin, naru löysytetään heti.

C) Erikoistilanteet

Erikoistilanteissa toivomme kuljetettavan kysyvän meiltä ennen ryhtymistä omavaltaisiin ratkaisuihin esimerkiksi ohikulkijoiden suhteen. Toivomme, että kuljetettava reaktionomaisesti ottaa meihin kontaktin aina mitä tahansa epäilyttävää nähdessään. Tämän harjoittelussa hyödynnämme herkkuja ja lavastamme tilanteita. Kun polkupyörä tulee vastaan, herkkuja sataa – kun ketään ei tule vastaan, herkkuja ei tipu. Vähitellen kuljetettava alkaa toivoa vastaantulijoita – ei rähistäkseen vaan saadakseen kuljettajalta herkkuja.

Äkkiseltään ajateltuna monen lemmikkilinnun elämä voi olla kaukana lajityypillisestä. Linnut ovat hyvin älykkäitä eläimiä, ja niiden pito lemmikkeinä on aina – kuten muidenkin eläinten kohdalla – kompromisseja täynnä.

Ei kannata vaipua epätoivoon ja syyllisyyteen. Linnun elämänlaatua voit parantaa useilla keinoilla, eikä niistä suinkaan vähäisin ole temppujen kouluttaminen.Katso mallia tästä videosta, ja ota projektiksi jokin hauska tai hyödyllinen temppu!

Varsinaisen tempun lisäksi opit itse lemmikistäsi uusia asioita ja suhteenne paranee. Videoita odotellessa…

Silloin kun ei tarkene olla ulkona voi erilaista ajanvietettä keksiä sisällä. Kuvassa joku voi nähdä oven. Joku toinen, kuten minä, näkee kuvassa trailerin. Eli rampin, pimeän sisätilan ja säädettävät sivulaidat eli ovet – eli täydellisen paikan lastausharjoituksiin!

Sitten vain välineet kehiin, eli raippa, jonka päähän survottu tennispallo sekä herkut. Olin aiemmin opettanut hevosen koskettamaan tennispalloa kepin päässä.

Näytin palloa pimeässä ovensuussa ja hepo marssi kiltisti koskettamaan sitä. Tein noin kymmenen ”lastaamista” muutamassa minuutissa. Samalla tuli harjoiteltua suoraan taakseäin peruuttamista. Hauskaa oli!

Kuvitellaan heiluva valkoinen pussi. Se on pelkoa aiheuttava ärsyke. Kuvitellaan mitä hevonen tekee nähdessään pussin. Pyrähtää: se on hevosen pakoreaktio. Avustaja heiluttaa pussia ja taluttaja pitää hevosta. On olemassa kolme tapaa opettaa hevonen sietämään heiluvaa pussia niin, ettei sen luonnollinen pakoreaktio laukea.

Totuttaminen on yleisin keino. Siinä pussia heiluttava avustaja seisoo aina yhtä lähellä hevosta ja yhtä voimakkaasti heiluttaa pussia joka kerralla. Kun tämä toistetaan useita kertoja, hevonen vähitellen tottuu heiluvaan pussiin. Ärsyke on tässä tapauksessa koko ajan yhtä voimakas, ja se voi alussa aiheuttaa hevosessa reaktioita.

(Systemaattinen) siedättäminen tarkoittaa sitä, että avustaja seisoo alussa hyvin kaukana hevosesta heiluttamassa pussia, tai voi alkuun olla heiluttamattakin. Kerta kerralta avustaja siirtyy lähemmäs hevosta ja heiluttaa yhä voimakkaammin, kunnes ollaan sillä etäisyydellä, jota toivottiin. Tässä tapauksessa ärsyke on alussa hyvin pieni, ja sitä mukaa kun hevonen tottuu pieneen ärsykkeeseen, sitä kasvatetaan asteittain. Ärsykettä kasvatetaan niin varovasti, ettei hevonen missään vaiheessa pelästy.

Vastaehdollistaminen on sitä, että avustaja heiluttaa pussia aluksi hieman kauempana. Samaan aikaan kun pussi heiluu, hevoselle syötetään herkkuja. Käytännössä pelottavaan ärsykkeeseen yhdistetään positiivinen asia. Hevonen muodostaa assosiaation heiluvan pussin ja ruuan välille, jolloin sen pelko pussia kohtaan vähenee. Vähitellen avustajan voi siirtää lähelle hevosta, eikä pussi enää aiheuta reaktiota.

 27 oria koulutettiin eri tavoin: 9 hevosta totutettiin pussiin, 9 hevosta siedätettiin pussiin asteittain, 9 koulutettiin vastaehdollistamalla. Parhaat tulokset saavutettiin siedättämällä asteittain (systemaattinen siedättäminen). Avustajaa siirrettiin lähemmäs ja heilutusta voimistettiin vasta kun hevonen oli täysin rauhallinen edellisellä tasolla.

Systemaattinen siedättäminen on turvallinen ja kätevä tapa kouluttaa. Koirilla systemaattinen siedättäminen yhdistettynä vastaehdollistamiseen on todettu tehokkaaksi menetelmäksi esimerkiksi yksinolon harjoittelussa. Vastaehdollistaminen on tehokas tapa, mutta edellyttää taitavaa kouluttajaa ja hyvää ärsykkeen ja ympäristön hallintaa.

Christensen et al. (2006), Training methods for horses: habituation to a frightening stimulus, Equine Veterinary Journal
5, pages 439–443.

Moni innostuu klikkeristä. Jes, nyt tulee koulutukseen tehoja, kun on oikein laite. Klikkeri ei ole välttämätön, mutta se on kätevä etenkin tietyissä jutuissa. Se ei ole itsetarkoitus eikä hifistelyä. Aluksi se on hankalaa mutta kun siihen tottuu, ei osaa olla ilman.

Koulutuksen tavoitteenahan on saada eläin tekemään jotain silloin kun me haluamme. Aluksi käytös pitää jotenkin aiheuttaa ja sen jälkeen haluamme alleviivata, että juuri tämä on sitä mitä me haluamme. Ero halutun ja ei-toivotun käytöksen välillä pitäisi olla mahdollisimman selkeä. Silloin kun hevonen lähetyy pelottavaa asiaa, palkkioita pitää tulla katkeamattomana virtana; kun se kävelee poispäin, palkkioita ei tule.

Ongelma klikkerittömässä koulutuksessa on se, että siirrytään helposti aasi ja porkkana-linjalle. Ideanahan ei ole, että liikutamme eläintä liikuttamalla herkkua sen edessä haluttuun suuntaan. Siksi on hyvä pitää makkarat tai porkkanat taskussa, ja merkata oikea käytös klikkauksella. No toki, mikä tahansa muukin ääni tai vaikka peukalon nosto tai silmän vinkkaus toimii ihan samalla tavalla. Kuitenkin evoluutio on jalostanut meitä hyviksi napinpainajiksi ja ainakin minulle se sopii.

Klikkerin tarkoituksena on merkita oikea käytös juuri oikealla hetkellä, jolloin jää aikaa kaivaa herkku taskusta. Klikkerin kanssa voi keskittyä olennaiseen, eli napin painamiseen.