Muuttuvat ihanteet – pää ja kaula

Julkaisen tämän kirjoituksen uudelleen, koska se on edelleen ajankohtainen. Minusta on kiinnostavaa, että kuten koirarotujen tietyt piirteet, ratsastuksenkin tietyt piirteet ylikorostuvat. Yksi tällainen on hevosen pään ja kaulan asento.

Tutkimuksia aiheesta on tehty lukuisia. Niissä on havaittu, että turpa ryntäissä on stressaavaa. Lisäksi kaikki muutkin asennot, jotka on aikaansaatu piuhoja kiristämällä ylös tai alas, ovat hevoselle stressaavia. Eikä ihme – hevosen pään ja kaulan kuuluu liikkua kun hevonen liikkuu; hevonen käyttää päätä ja kaulaa tasapainon säilyttämiseen.

Olisiko hyödyllistä joskus katsoa hevosta ja miettiä, miksi se pitää päätään kussakin asennossa? Olisiko hyödyllistä opettaa hevonen liikkumaan pää tietyssä asennossa, eikä sitoa päätä haluttuun asentoon? Narut on hankala häivyttää, eli hyvin harvoin hevonen liikkuu samassa asennossa ilman naruja kuin niiden kanssa. Voiko olla mahdollista, että hevonen itse tietäisi, mikä asento on sen liikkumisen kannalta optimaalisin? Voiko olla mahdollista, että hevosen liikkumitapaa ja -asentoa voisi muuttaa jollain muulla tavalla kuin ohjista vetämällä?

Muoto, meidän kaikkien rakas osoitus siitä, että osaamme ratsastaa. Joka tuutista tulee mantraa, jonka mukaan eteen-alas rentouttaa, säästää selkää ja on edellytys kaikelle muulle. Joo, eteen-alas-harjoittelu voi olla hyödyllinen yläkautta silmiin katsovalle hevoselle, mutta kuinka monta vuotta eteen-alas täytyy tahkota vaikkapa suokilla, jolle se on perusasento? Mikä on seuraava askel eteen-alas – treenistä, eli millä hevosen pää nostetaan kouluratsastussääntöjen mukaiseen asentoon? Vai nouseeko se niska sieltä feenikslinnun lailla yhtenä kauniina päivänä? Sivuhuomiona vielä eteen-alas-treenistä: siitä tulee usein taakse-alas-treeni, kun kuono ei osoitakaan menosuuntaan vaan otsa.

Kouluratsastuksen säännöissä kerrotaan, että niskan tulee olla korkein kohta. Jos tämä asento lähtökohtaisesti kipeyttää hevosen selkää, niin johan on raaka laji. En usko, että kouluratsastuksen taustalla on ajatus siitä, että hevosta harjoitettaisiin täysin erilaisessa asennossa kuin mitä sen radalla kuuluisi olla.

 

____________________________________________________________

Hain googlen kuvahaulla kuvia hakusanalla dressage 1940’s ja niin edelleen. Mielenkiintoista oli löytää selkeä muutos hevosen pään asennossa. Miltäköhän kouluratsastus näyttää kymmenen vuoden päästä?

Oma ehdoton suosikkini on 60-luku. Missä pidetään 60-luvun tunteja? Mikä sinun suosikkisi on?

1940-luku

1950-luku

60-luku

70-luku

80-luku

90-luku

2000-luku

2010-luku

Hevosen kaulan asennon osuutta erilaisiin monimutkaisiin liikkumisen ongelmiin on pohdittu pitkään. Paljon erimielisyyttä liittyy vertikaalin takana liikkumiseen ja liikuttamiseen.

Tutkijat halusivat selvittää, onko pään ja kaulan asento muuttunut kouluratsatuskilpailuissa 25 vuoden aikana ja onko pään ja kaulan asennon ja sijoittumisen välillä korrelaatiota. He kävivät läpi olympialaisten GP-radat vuodelta 1992 ja World Cupin finaalin radat vuodelta 2008. Tutkijat keskittyivät koottuun laukkaan, koottuun raviin, passageen ja piaffeen.

Vertikaalin takana oltiin kootussa ravissa ja laukassa sekä vuonna 1992 että vuonna 2008. Todennäköisyys vertikaalin takana liikkumiseen piaffin ja passagen aikana oli merkittävästi suurempi vuonna 2008 kuin vuonna 1992. Ratsukon sijoitus oli todennäköisemmin parempi vuonna 2008, jos hevosen pää oli vertikaalin takana piaffin aikana.

Tulos tukee oletusta, jonka mukaan tuomarit eivät ole rankaisseet vertikaalin takana liikkumisesta.

Voisiko kyseessä olla sama ilmiö, kuin koirajalostuksessa? Ehkä silmä tottuu tiettyyn asentoon, ja ajan kuluessa vielä enemmän (tai sen yli) kyseisessä asennossa olevaa pidetään parempana?

Ehkä vertikaalin takana liikkumisen yleisyyteen on monta syytä: tuomarit, jotka palkitsevat tästä, ratsastajat, jotka uskovat menetelmästä olevan hyötyä ja valmentajat, jotka olettavat kyseisellä asennolla saavutettavan menestystä.

Pään ja kaulan asento on suosikkipuheenaihe. FEIn mukaan LDR on ilman pakottamista aikaansaatu muoto, mikä erottaa sen rollkurista.

Tutkijat halusivat selvittää, miten eri pään asennot sivuohjilla aikaansaatuina vaikuttavat hevoseen.  Tutkijat valitsivat viisi asentoa ja seitsemän hevosta, jotka olivat terveeksi todettuja ja kaularangat kuvattuja ja ultrattuja. Kaikki hevoset kävivät läpi kolmen viikon harjoittelujakson, jonka jälkeen ne hyväksyivät jokaisen pään asennon ilman voimankäyttöä.

 

IMG_2542

 

Asennot: 1) rajoittamaton, 2) niska ylhäällä, turpa luotiviivalla, 3) niska alhaalla ja venytettynä,  4) niska ylhäällä ja ylös venytettynä ja 5) niska alhaalla, venytettynä ja turpa kohti polvia.

Tutkimuksessa mitattiin (konflikti)käytöstä, sykettä ja sen vaihtelua sekä plasman ja syljen kortisolipitoisuuksia. Hevoset liikkuivat koetilanteessa 15 min ravia, 4 min laukkaa, 10 min ravia ja 5 min käyntiä.

Hevoset leikkivät kuolaimen kanssa eniten asennoissa 3 ja 5 (hyperfleksiossa). Venytetyissä asennoissa käytös oli lähimpänä vapaana liikkumisen käytöstä, vaikka aiemmissa tutkimuksissa oli huomattu asennon 3 haittaavan hengitystä. Konfliktikäytöstä oli eniten niissä asennoissa, joissa niska oli ylhäällä, mm. pään viskominen.

Sykkeen vaihteluista voitiin päätellä, että eniten stressaavia olivat asennot 2 (luotiviivalla niska ylhäällä)  ja 3 (turpa ryntäissä). Näissä asennoissa sympaattinen hermosto aktivoitui. Asennossa 2 oli eniten stressiin viittaavia käytös-, syke- ja kortisolimerkkejä. Asentoon 2 ja asentoon 5 liittyi eniten asenneongelmia.

Tutkimuksessa käytettiin sivuohjia, osassa asennoista jopa kaksia. Eihän (kai) ratsastuksen ideana ole säilyttää staattista tuntumaa ohjissa – sittenhän olisi aivan sama, kiinnittääkö ohjat satulavyöhön. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko tulos ollut erilainen ravureilla, jotka ovat tottuneet johonkin asento 4 suuntaiseen. Itse epäilen, että hevoset olivat tottuneet jo ennen koulutusjaksoa osaan asennoista, koska hevoset olivat peruskoulutettuja. Yksi mielenkiintoinen havainto oli se, että harjoitus kesti pidempään, kuin mitä FEIn säännöt sallivat hevosen päätä pitää samassa asennossa.

Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää, miten esim. näkökykyyn nämä eri asennot vaikuttavat.

Kiinnostava ja kuuma aihe.

The veterinary journal, 2014

 

Sellaiset urheilulajit, joissa välineenä tai kumppanina on eläin, sisältävät erityisen paljon mutua. Eläin ei osaa puhua eikä aina ilmaista itseään ihmiselle helposti tulkittavalla tavalla. Siksi onkin erityisen tärkeää tulkita hevosta urheiluvälineenä mahdollisimman tarkasti ja objektiivisesti. Meillä ihmisillä on taipumus laittaa sanoja eläinten suuhun. Lisäksi alamme herkästi tulkita eläintä ihmisenä.

Onneksi apunamme on mittarit – voimme testata, onko eläimelle annettu kiellettyjä aineita, voimme mitata sen sykettä ja syljen kortisolipitoisuuksia, voimme antaa eläinlääkärin tutkia ja taivutella  kipeiden paikkojen löytämiseksi. Nykyisin on myös tekniikka, joka mahdollistaisi mittaamisen myös suorituksen aikana, kuten ohjastuntuman keveyden tai apujen voimakkuuden.

Ratsastus sisältää paljon mutua. Jokainen ihminen käyttää apuja omalla tavallaan. Jokaisella valmentajalla on omat näkemyksensä siitä, mihin apujen käytössä tulisi pyrkiä. Jokainen guru tarjoaa omat kikkansa. Toiselle tuntuma on narun paino (joka on sekin muutaman sata grammaa), toiselle voipaketti ja jollekin muulle maitotälkki. Erään tutkimuksen mukaan keskimääräinen ohjastuntuma oli 9 Newtonia. Tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin ratsastajan kätisyyttä verrattuna hevosen toispuolisuuteen, tuntuma oli 0.7 kg käynnissä, 1.1 kg ravissa, 1.65 kg laukassa ja 1.62 kg siirtymissä hitaampaan askellajiin.

Toinen tutkimus paljasti, että ratsastajien käsitys omasta ohjastuntumastaan poikkesi huomattavasti todellisuudesta – yleensä tuntuma oli voimakkaampi kuin mitä he itse arvioivat. Lisäksi ratsastajilla oli lähes aina vahvempi toinen käsi. Alustavien havaintojen mukaan oikeakätinen ratsastaja ja ”vasenkätinen” hevonen eivät ole paras mahdollinen pari, koska yhdistelmä tuppaa aiheuttamaan epäsymmetriaa ohjasotteissa.

Voiko ohjastuntumaa arvioida ilman mittaria?

Entä jos hevosen opettaa kovin avuin kulkemaan näennäisesti oikein ja sitten käyttää vain pientä tuntumaa?

Hevonen, joka on koulutettu näin, tarjoaa tätä asentoa aina kun ohjiin tulee painetta. Hevonen herkistyy paineelle, eli pienikin paine aiheuttaa reaktion. Hevonen pakenee ohjastuntumaa lyhentämällä kaulaa ja kulkemalla kuolaimen takana. Tämä ilmiö on haitallinen, koska apu, jota käytetään yleensä hevosen hidastamiseen, ei hidasta vaan on merkki halutusta pään ja kaulan asennosta. Voi olla, että näin koulutetuilla hevosilla ei ole hidastavaa merkkiä lainkaan, mikä taas voi aiheutttaa vaaratilanteita.

Kun puhutaan onnellisista urheiluhevosista, voisi miettiä, kuinka suurta painetta hevosen tulisi sietää jatkuvasti. Jatkuva paine voi vahingoittaa hevosen suuta; kuolain vaikuttaa kieleen, kitalakeen, ikeniin ja huuliin. Ehkä olisi opettavaista joskus kokeilla mittareiden kanssa ratsastusta – näkisi synkän tai ihanan totuuden.

Paitsi tietenkin useimmille ratsastajille käsi toki on täysin muusta kehosta itsenäisenä toimiva riippumaton, joustava raaja 🙂

Hauskaa vappua!