Elämää aran ja pelokkaan koiran kanssa

Lähes jokaisella koiranomistajalla on jonkinlaisia haasteita yhteiselon varrella. Osa ongelmista ratkeaa helposti, toisten kanssa menee kuukausia ja osa taistelee ongelmien kanssa vuosikausia. Jokainen haaste ja ongelma koiran kanssa on todellinen, koska se perustuu omistajan kokemukseen asiasta; mitään ongelmia ei kannata missään tapauksessa vähätellä. Jos mietitään näin käytösneuvojan kannalta hankalimpia tilanteita, niin niitä ovat ehdottomasti arkojen ja pelokkaiden koirien erilaiset haasteet, koska ne eivät yleensä vaikuta vain yhteen tiettyyn tilanteeseen vaan leimaavat koko arkielämää.

Pelokkuuden ja arkuuden syitä on monia. Koiran omistaja voi vaikuttaa pelokkuuden syntyyn vain rajallisesti, koska sosiaalistumisen herkkyyskausi on jo lähes ohitse, kun pentu muuttaa kasvattajan luota uuteen kotiin. Mikäli koiralla on hyvä historia, pienet takaiskut eivät aiheuta massiivisia pelkoja, vaan koiralla on eväitä päästä niiden yli. Kasvattajan valinnalla on valtava merkitys koiran (ja omistajan) elämälle, eikä siihen ole mielestäni riittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa kun ollaan hankkimassa ensimmäistä koiraa. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun yleisin syy luopua koirasta on käytösongelmat, siitä huolimatta edelleen näkee luvattoman paljon puutteellisesti sosiaalistettuja pentuja, joiden ongelmista kasvattaja pahimmassa tapauksessa syyttää uutta kotia. Ehkä sosiaalistaminen käsitteenä on edelleen liian moninainen. Kasvattaja voi esimerkiksi kuvitella sosiaalistavansa, kun hän väkisin käsittelee pentuja tai pesee niitä – totuttaa käsittelyyn, eli tekee väkipakolla. Sosiaalistamiseksi (jonka tarkoituksena on ehkäistä pelkoa, ei aiheuttaa toimintakyvyttömyyyttä) tulee mielestäni kutsua ainoastaan positiivisia kokemuksia, joita pennuille tai aikuisille koirille tarjotaan systemaattisesti. ”Tämä nyt vain tehdään ja sillä sipuli”-ajattelu ei kuulu sosiaalistamiseen. Pentua ei ole tarkoitus opettaa olemaan välittämättä tilanteista vaan nauttimaan niistä – tässä on aika iso ero.

Olen huomannut, että koulutuksen kannalta pahin yhdistelmä on arka koira, joka on saanut sen verran rohkeutta, että puolustaa itseään vaikkapa käsittelytilanteissa. Usein ongelma leviää käsiin siinä vaiheessa, kun toimenpide on pentuna tehty väkisin totuttamalla ja samaa jatkettu kyselemättä, pienestä ja kasvavasta vastustelusta huolimatta. Jonakin päivänä tilanne menee liian pitkälle, ja koska periksi ei haluta antaa, koira saa pahimmassa tapauksessa järkyttävän paniikkiraivarin ja siitä päivästä eteenpäin käsittely on mahdotonta. Pelon motivoima aggressiivisuus roihahtaa usein sekunnissa ja palautuminen on hidasta – usein tämä vielä kohdistuu omistajaan, joka saa toistuvasti kantaa huonoa omaatuntoa näistä tilanteista. Suhde alkaa rakoilla, kärsivällisyys pettää ja luottamus murenee, eikä motivaatiota tahdo löytyä koiralta sen enempää kuin omistajaltakaan.

Pelokkuuteen vaikuttavat monet asiat; perimä, aikaiset kokemukset ja jopa emon tiineysaikainen stressi. Siinä missä lähtökohtaisesti ei-arka pentu säikähtää jotain ja pääsee tilanteen yli muutamassa hetkessä, arka pentu voi mennä täysin toimintakyvyttömäksi pitkäksi aikaa. Arkuuden ongelmavyyhtiin kuuluu sekä pennuilla että aikuisilla koirilla se, että ei välttämättä löydy pitkään aikaan mitään sellaista tilannetta, jossa koiran itseluottamusta saisi koulutuksellisin keinoin kasvatettua. Arka koira oppii nopeasti luottamaan omistajaansa, mutta ei itseensä – tämä on toki hyvä alku, mutta heijastelee usein ongelmia mm. yksinolossa. Arkojen koirien kanssa joutuu olemaan koko ajan veitsen terällä; mikä on liikaa ja mikä on sopivasti. Esimerkiksi käsittelyyn liittyvien ongelmien kanssa aran koiran omistaja joutuu painimaan jopa vuosia ja päivittäisestä treenistä huolimatta pelko on herkässä. Sama pätee lenkkeilyyn; arka koira voi mennä hetkessä paniikkiin, josta palautuu vasta kotona.

Arka koira, jolle omistaja on ainoa tukipilari, on onnellinen niin pitkään kuin omistaja on a) paikalla ja b) ennakoitava. Arkojen koirien kanssa (kuten ei muidenkaan) et voi yhtenä päivänä pakottaa ja yhtenä päivänä herkuttaa. Arkoihin, kuten muihinkaan koiriin ei päde ”teet vaan ja meet vaan” -politiikka, käsittelyongelmia ei poista käsittely varmoin ja päättäväisin ottein, eikä pelkoa poista se, että itse pysyy tyynenä. Tarvitaan hyvä suunnitelma ja erittäin hyvät resurssit, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa. Esimerkiksi yksinolo-ongelman hoitaminen voi olla tavallista kinkkisempää, jos 1) omistaja on koiran ainoa turva maailmassa, 2) asunto on mahdollisesti pelottava äänineen ja 3) koiralla ei ole ruokahalua, eikä se ole oppinut työskentelemään itsenäisesti. On päivänselvää, että tuollaisessa tapauksessa prosessi kestää kuukausista vuosiin.

Toivoisin, että jokainen kasvattaja kertoisi avoimesti, millaista sosiaalistamisohjelmaa noudattaa. Sosiaalistamisohjelma ei ole salatiedettä, vaan samanlainen käytännön välttämättömyys kuin rokotusohjelma. Samoin toivon, että aikuisten kodinvaihtajien parissa työskentelevillä yhdistyksillä olisi koirien ostajille antaa matkaan aikuisille koirille suunniteltu sosiaalistamisohjelma. Niin kauan kuin puhutaan vain sosiaalistamisesta yleisellä tasolla, voi ajatella, että kaikkihan sitä tekevät. Kun ei ole ohjelmia ja käytäntöjä nähtävillä, ei niitä voi keskenään verrata eikä niistä voi keskustella. Laitetaan käytniin #sosiaalistamishaaste! Kerro, mitä olet itse tehnyt ja millä tavalla.

Liity blogin jäseneksi, niin näet videon, jossa annan käytännön vinkit arkojen koirien kanssa elämiseen ja niiden kouluttamiseen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

383 koiranomistajaa haastateltiin. Liki puolet omistajista havaitsi koirassaan pelkoa ilmentävää käyttäytymistä reaktiona ilotulituksiin, ukkoseen ja laukauksiin. Silti vain neljännes omistajista piti koiraansa ääniarkana. Omistajat eivät tutkijoiden mukaan välttämättä ymmärrä, miten koira ilmentää pelkoa, eivätkä näin ollen osaa tulkita koiran käyttäytymistä.

Yleisintä oli ilotulituksen pelko, mutta yleistä oli myös se, että koira reagoi kaikkiin koviin ja yllättäviin ääniin. Pelko yleistyy herkästi; koira voi ensin pelätä ilotulitusta, mutta alkaa pelätä myös muita ääniä. Yleistyminen johtaa myös siihen, että koira alkaa pelätä vihjeitä, jotka ennakoivat pelottavaa ääntä. Tällaisia ovat tyypillisesti pimeys, tuuli ja sade.

Ääniarkuuden kehittymiseen vaikuttavat useat tekijät. Rodulla on merkitystä. Vanhemmat koirat pelkäävät useammin kuin nuoret. Lisäksi ääniarkuuden kehittymiseen vaikuttaa aikainen kehitysympäristö – kasvattajien luona asuvat koirat olivat harvemmin ääniarkoja.

Tutkijoiden mukaan ilotulitusten, ukkosen ja laukausten pelko on yleistä ja jossain määrin koirille tyypillistä. Sen sijaan vaimeampien äänien (liikenne, TV) pelko saattaa kertoa koiran pelokkaasta tai arasta luonteesta.

Haastatelluista vain kolmannes oli hakenut apua koiran äänipelkoon.

Lue pikaoppaasta vinkit vastaehdollistamiseen ja siedättämiseen.

E.J. Blackwell et al. / Applied Animal Behaviour Science 2013

Sandy-hurrikaani on aiheuttanut valtavaa stressiä sekä ihmisille että heidän lemmikeilleen. Meillä Suomessa vastaavaa katastrofia ei ole ollut eikä toivottavasti tulekaan. Lemmikin kannalta lähestyvä joulu perhedraamoineen ja uusi vuosi ilotulituksineen voi olla stressaavaa aikaa.

My puppy my self-blogissa on oivat ohjeet siihen, miten posttraumaattisesta stressistä kärsivän lemmikin oloa voi helpottaa.

  • Pidä kiinni normaalirutiineista niin paljon kuin pystyt
  • Lisää yhteistä leikkiaikaanne – leikki lievittää stressiä
  • Vie koira metsään, lenkkeily luonnossa rauhoittaa
  • Varo ettet siirrä omaa stressiäsi eläimeen halaamalla sitä liikaa
  • Ole positiivinen, älä rankaise tai huuda eläimelle
  • Anna koiralle tavallista enemmän pureskeltavaa, pureskelu rauhoittaa ja rentouttaa
  • Ole läsnä eläimesi kanssa, älä murehdi huomista tai eilistä
Lemmikit ja uusi vuosi

Koiralle, kissalle, hevoselle ja muillekin eläimille uuden vuoden  tulitukset ovat hermojaraastavaa aikaa. Kannattaa varautua iltaan ajoissa, ja käyttää koirat ulkona jo hyvissä ajoin. Koiria ei kannata ottaa mukaan raketteja katsomaan, koska aina on olemassa onnettomuusriski. Kissat on hyvä säilyttää sisätiloissa. Hevoset on syytä ottaa sisälle ennen kuin paukuttelu yltyy iltakuudelta. Seuraavana aamuna eläimiä ei väkisin kannata viedä ulos, jos ne vaikuttavat kovin hermostuneilta.

Muilta osin normaaleja rutiineja voi noudattaa, mutta ulkoilua kovimman räiskeen aikana on syytä välttää. Mikäli eläin osoittaa pelon merkkejä; läähättää, pyrkii sängyn tai sohvan alle tms. on hyvä pitää pää kylmänä. Jos pelko on jo alkanut, sille ei oikeastaan voi siinä tilanteessa enää mitään – varsinkaan kun paukuttelu tulee kestämään läpi yön. Kannattaa järjestää pimeä ja turvallinen paikka, jossa koira tai kissa saa olla omissa oloissaan. Jos eläin hakeutuu itse johonkin tiettyyn paikkaan, sen on hyvä antaa olla siinä.

Pelkäävää lemmikkiä ei kannata lohdutella, ellei kokemuksesta tiedä siitä olevan apua. Lohduttelu voi pahimmillaan nostaa stressiä entisestään. Eläin tekee kyllä kaikkensa rauhoittaakseen itsensä. Mikäli eläin vasta alkaa osoittaa levottomuuden merkkejä, voi kokeilla tilanteen laukaisuun jotain helppoa temppua, jonka eläin osaa ennestään. Koiralle tämä voi olla vaikka istuminen; muutama palkittu istuminen voi viedä ajatukset muualle ja se saattaa pystyä jopa nukkumaan pahimman tilanteen yli. Toinen mahdollinen laukaisija voi olla virikepallo, jota pyörittelemällä saa herkkuja ja ulkomaailma unohtuu.

Pelokkaille eläimille voi kokeilla kauranversouutetta: http://www.vogel.fi/product-finder/tipat_ja_tabletit/Avena_sativa.php

Sellaisille eläimille, jotka eivät näytä reagoivan räjäyttelyyn mitenkään, voi järjestää jotain mielekästä tekemistä paukuttelun ajaksi. Näin voi vaikuttaa siihen, ettei vakavia pelkoja tulisi tulevaisuudessakaan.

Rauhallista uutta vuotta!