Hevosia syytetään laiskoiksi, tyhmiksi, itsepäisiksi ja vaikka miksi. Omassa toiminnassa nähdään harvoin vikaa. Kun ajatellaan, mikä motivoi hevosta työskentelemään ihmiselle/ihmisen kanssa, perusteluita on monia: se työskentelee ruokansa eteen, se haluaa miellyttää, olen sen johtaja ja se tekee niin kuin sanon… Miksi niin harva hevosammattilainen tietää oppimisteorian perusteita?

Englantilaistutkimuksessa vartailtiin kahta koulutusstrategiaa huostaanotetuilla poneilla. Huonoista oloista pelastetut hevoset käyvät yleensä läpi jonkinlaisen koulutuksen ennen kuin ne sijoitetaan uusiin koteihin. Peruskoulutusjaksoon sisältyi taluttamista, jalkojen nostelua, paikallaan seisomista, esterata ja lastaus kuljetuskoppiin.

Kuudestatoista ponista kahdeksaa koulutettiin käyttämällä negatiivista vahvistetta, eli poni opetettiin väistämään painetta. Kahdeksaa ponia koulutettiin käyttämällä positiivistä vahvistetta siten, että klikkerillä merkittiin oikea toiminta ja palkittiin makupalalla.

Alkuvaiheissa molemmissa ryhmissä olevien ponien sykkeet nousivat. Niillä ei ollut aiemmin ollut ihmiskontaksia tai jos oli, kontaktit olivat olleet huonoja. Alkuviikkojen jälkeen ponit alkoivat tottua testiareenaan ja käsittelyyn.

Positiivisen vahvisteen avulla koulutetut ponit lähestyivät rohkeammin uusia esineitä ja ihmisiä kuin negatiivisella vahvisteella koulutetut. Negatiivisella vahvisteella koulutetut ponit kuopivat maata enemmän kuin toiset, mikä voi olla merkki turhautumisesta.

Positiivisen vahvisteen avulla koulutetut ponit olivat motivoituneempia koulutukseen. Ne ottivat myös enemmän kontaktia kouluttajiin ja saivat nopeammin uudet kodit. Tutkimus osoittaa että etenkin niille eläimille, joilla on huonoja kokemuksia ihmisistä, positiivisen vahvisteen käyttö voi olla tuloksekasta, koska eläin saa sen avulla positiivisia kokemuksia.

Lesley Innes, Sebastian McBride, (2008), Negative versus positive reinforcement: An evaluation of training strategies for rehabilitated horses’, Applied Animal Behaviour Science 112: 357–368.

Hevosten klippaaminen on yleistä muttei aina niin yksinkertaista. Monet hevoset pelkäävät klipperin ääntä ja ne joudutaan joskus jopa rauhoittamaan toimenpiteen ajaksi. Englantilaistutkimuksessa (Gough, 1999) kuusi ponia jaettiin kahteen ryhmään; toinen ryhmä altistettiin kahden viikon ajan nauhoitetulle klipperin äänelle silloin kun ponit ruokittiin, toinen ryhmä sai ruokittaessa sekä klipperin äänen että itse vekottimen näkyviin.

Kahden viikon jälkeen ponit klipattiin ja huomattiin että ääni oli merkittävämpi pelon kohde kuin varsinainen kone. Eli ne ponit, jotka olivat kuunnelleet surinaa nauhalta aina syödessään, sietivät yhtä hyvin konetta kuin ne jotka olivat sekä kuulleet ääntä että nähneet koneen. Ponit olivat ehdollistuneet siihen, että klipperin ääni tarkoittaa syömistä.

Klassinen ehdollistaminen ja vastaehdollistaminen ovat käyttökelpoisia keinoja pelkojen käsittelyssä. Käytännössä menetelmät ovat niin yksinkertaisia ettei niitä edes osaa ajatella. Ehkä ne ovat liian helppoja nykyisille hifistelijöille – hevonen vain syö ja siinä samalla oppii jotain.

Lähde: Cough, M. R., (1999), ‘A note on the use of behavioural modification to aid clipping ponies’, Applied Animal Behaviour Science 63:171-175.