Kootuissa askellajeissa hevonen taivuttaa takajalkoja voimakkaammin alleen. Ratsastaja vaikuttaa istunnallaan ja pohkeellaan hetkellisin mutta usein toistuvin avuin, pyytäen hevosta eteenpäin kohti kättä. Pidätteiden tulee päästää riittävä määrä energiaa eteenpäin. Kokoamista ei saada aikaan lyhentämällä askelta liian tiukoilla ohjasotteilla vaan aktivoimalla takajalkoja istunnalla ja pohkeella.

Tämä on ote kouluratsastussäännöistä. Kokoaminen tämän mukaan edellyttää ristiriitaisia apuja, eli kättä, jalkaa ja istuntaa samaan aikaan. Mielestäni tässä on havaittavissa sama ilmiö, kuin tavallisessa ratsastuksessakin – käsi on tabu. Kättä ei saa käyttää. Ohjista ei missään nimessä vedetä, eihän? Pääasialliset hevoseen vaikuttavat avut ovat jalka ja istunta, tietenkin. Ja mitä korkeammalla tasolla koulutus on, sitä vähemmän merkitystä ohjilla on. Ne ovat lähinnä koristeet. Ratsastaja ei vedä ohjista. Jos joskus näyttääkin siltä, että ohjissa on painetta, se on hevonen joka vetää. 

Kansainväliset huippuhevoset esittävät keskimäärin yhden konfliktikäytöksen joka neljäs sekunti. Tyypillisesti ne joko aukovat suutaan tai viuhtovat häntäänsä. Aukovatko ne suutaan, koska ratsastaja ei istu kunnolla? Jos ratsastajan painopiste heilahtaa, reagoiko hevonen siihen avaamalla suutaan? Suun aukominenhan ei tietenkään voi johtua siellä säilytettävistä kahdesta metalliesineestä, joista kulkee narut ihmisapinan käsiin. Miksi ihmeessä GP-hevonen menettää jarrut ja puree itseään kieleen? Jos sen lihaksistoa on kehitetty vaikkapa se 8 vuotta, alkeista kohti vaikeita liikkeitä – miten on mahdollista, että hevonen pystyy tekemään todella vaativia liikkeitä vieraassa ympäristössä, mutta ei tunnista jarruttavaa apua, joka on todennäköisesti koulutettu hevoselle jo pikku varsana? Eihän tällä varmastikaan ole mitään tekemistä jatkuvan suusta vetämisen ja siihen turtumisen kanssa, koska fakta on se, ettei kunnon ratsastaja vedä. 

Tutkimuksissa on havaittu, että kootussa ravissa hevosen takajalat eivät astu sen syvemmälle rungon alle kuin tavallisessa ravissakaan. On havaittu lisäksi, että luotiviivan takana liikkuminen, joka on yleinen tapa verkata hevosia a) aiheuttaa hevosessa stressireaktion, joka kumoaa mahdollisuuden rentouteen ja b) ei kehitä hevosen ylälinjaa vaan alalinjaa. Miksi rennolle onnelliselle urheilijalle halutaan aiheuttaa stressireaktio ennen starttia? Mihin kokoamisessa tarvitaan ylikehittynyttä alalinjaa, jota niin pitkällisesti jaksetaan treenata? Miten sitten takajalkoja aktivoidaan? Ja miten niiden aktivoinnin myötä niille siirtyisi suurempi osa painosta? Hevosen kokoaminen on edelleen suuri myytti. Sitä ei voi tehdä, ennen kuin x, y ja z. Kukaan ei tiedä tarkalleen, mitä apuja ratsastaja käyttää saadakseen aikaan kokoamisen – ilmeisesti kaikkia yhtäaikaa. Kokoamiseen tarvittavia apuja ei voi sanoin kuvailla. Riippuu niin paljon hevosesta. Kokoaminen edellyttää voimaa lihaksiin, joita treenataan ensin muilla liikkeillä (jotka eivät ole koottuja, mutta valmistelevat hevosta kokoamiseen).  Sitten kun nämä tapahtuvat, hevonen jonain kauniina päivänä nostaa itsensä alamäkeen kyntävästä maamyyrästä uljaaksi itsensä kantavaksi ratsuksi. 

Kun yritettiin tutkia, millä avuilla ratsastaja aikaansaa kokoamisen, analysoitiin (tietenkin) istuntaa. Havaittiin, että kootussa ravissa ratsastaja on aktiivisempi kuin kevyessä ravissa. Kuinka yllättävää. Tutkijat spekuloivat, että ehkä puolipidätteillä, eli istumalla hetkellisesti syvemmälle satulaan, ratsastaja saattaa ylläpitää kokoamista. Tutkijat havaitsivat, että koottuna hevonen laitetaan lyhyempään muotoon, mutta tästä oletuksesta huolimatta eivät mitanneet, mikä merkitys ratsastajan ohjasavuilla oli. Koska eihän niillä tietenkään mitään merkitystä ole, koska eihän ratsastaja käytä käsiään, vaan istuntaa. Kunnon ratsastaja siis laittaa hevosen muotoon istunnallaan.

Kouluratsastussäännöissä mainitaan kauan ennen kokoamista, että hevosen tulee säilyttää kevyt ja pehmeä tuntuma. Tuntuman hyväksyminen (hevoselle tai ratsastajalle) tai löytäminen on hankalaa, voi olla että osapuolista toinen vastustaa. Siitä moni on varmasti samaa mieltä, että kokoaminen edellyttää tuntumaa. Miten on kuitenkin mahdollista, että korkean tason hevoset ilmentävät tuntumaa vältteleviä konfliktikäytöksiä suorittaen samaan aikaan todella haastavia liikkeitä? Miten on mahdollista, että huipputason hevoselle tulee edes mieleen kesken radan heittää kieli kuolaimen yli? Harrastaa siis samaa, mitä entiset ravurit ratsu-uran alussa. Suuhun liittyvät konfliktikäytökset johtuvat lähes poikkeuksetta kuolaimista ja varsinkin niiden käyttäjistä (eli siitä ihmisapinasta), koska jos kuolaimet poistetaan, käytös loppuu. Tästä poikkeuksena sijaistoiminnot ja stereotyyppinen käytös, jotka nekin ovat yleensä alkaneet kuolainten kanssa, mutta jäävät päälle vaikka syy poistetaan. Mutta ei tietenkään, suun konfliktikäytökset eivät johdu ratsastajan kädestä. Koska kunnon ratsastaja käyttää pääasiassa istuntaansa, eikä varsinkaan vedä ohjista. 

Miksi ohjista ei voi edes puhua? Niillä ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä kokoamisen kanssa, mutta sitkeästi niistä jaksetaan pitää kiinni. Ohjista voi vetää kauniisti ja rumasti, sivistyneesti ja brutaalisti. Ratsastajan ilmeestä riippumatta hevosesta vetäminen tuntuu kuitenkin samalta. Ensimmäinen askel on myöntää. Ihmiselle on tyypillistä pitää kiinni käsillään, se vain on hyväksyttävä. Minä ainakin vedän ohjista, vedän niistä sekä vahingossa että tahallisesti. Jos kiellän itseäni edes ajattelemasta vetämistä, miten voisin koskaan korjata asiaa tietoisesti? Minusta se on varsin kaukainen ajatus, ettei ohjia tarvittaisi mihinkään, eikä se kai ole tarkoituskaan. Niillä on helpompaa antaa selkeitä vihjeitä kuin istunnalla, joka heittelehtii miten sattuu (kuten toki kädetkin siinä mukana). Miten esimerkiksi puolipidätte tehdään istumalla syvemmälle satulaan ja miten hevonen erottaa sen vaikkapa istunnalla hidastamisesta? Oppimisen näkökulmasta olen sitä kieltä, että toisistaan helposti eroteltavat merkit helpottavat kahden lajin välistä viestintää. Niin kauan kun ratsastus pysyy salatieteenä, eikä käytettyjä apuja voida edes kuvailla, hevonen on aina arvaajan roolissa. 

Nyt laitetaan pystyyn #puolipidäte- ja #kokoamishaaste. Haluan nähdä, miten hevonen kootaan puolipidätteellä tai istunnalla. Tutkimuksissa ei voida koskaan poissulkea muita mahdollisia samanaikaisia apuja, mutta tässä haasteessa voidaan. Anna jalkojen roikkua tekemättä niillä mitään. Sido ohjat solmuun ja kaulalle. Videoi istunnalla tapahtuva kokoaminen tai ilman ohjia tehty puolipidäte ja lisää linkki kommentteihin! Tällä haasteella voidaan todistaa, että istunnalla tehdyllä puolipidätteellä saadaan reaktio hevosessa aikaan, eikä ohjia todellakaan tarvita. 

Rhodin et al. (2009)

Byström et al. (2015)