Kun hevoselle koulutetaan jotain uutta asiaa, pitää ensin aikaansaada haluttu tai oikeansuuntainen käytös. Tätä vahvistamalla käytös yleistyy ja hevonen oppii kyseisen asian sekä sitä edeltävän vihjeen.

Vahviste voi olla mitä tahansa, mistä hevonen pitää. Negatiivinen vahviste on paineen vapauttaminen. Positiivinen vahviste voi olla hevosesta riippuen ruokapalkkio, rapsutus tai vaikkapa jokin palkkioliike, joka on hevoselle koulutettu jo aiemmin hyvin palkitsevaksi. Positiiviseen vahvisteeseen kannattaa yhdistää jokin sekundäärivahviste, joka edeltää varsinaista palkkiota.

Tutkimusten mukaan kiltti äänensävy ei ole vahviste sinänsä. Ääntä voi käyttää sekndäärivahvisteena, jolloin se toistuvasti ja hyvin luotettavasti ennakoi primäärivahvistetta, joka on se varsinainen kiva asia. Yhteys äänen ja varsinaisen palkkion välillä katkeaa, jos ääntä käytetään ilman oikeaa palkkiota. Käytös sammuu vähitellen, jos varsinaista vahvistetta ei tulekaan. Yli sadan hevosen otoksella tutkittiin, parantaako kauniilla äänensävyllä kehuminen hevosten suoritusta. Se ei parantanut.

Toisessa tutkimuksessa verrattiin taputtamista ja rapsuttamista ratsastuksen aikana. Lontoon olympialaisissa seurattiin 16 ratsukkoa. 15 ratsastajaa taputti hevosta suorituksen jälkeen. Lisäksi tehtiin testi, jossa taputtamista ja säästä rapsuttamista verrattiin. Rapsuttaminen tuotti hevosessa enemmän positiivisia merkkejä kuin taputtaminen. Tutkijat epäilevät, että säästä rapsuttaminen voi olla tehokkaampi vahviste, kuin yleisesti käytetty taputus. Rapsuttaminen voi jopa vahvistaa ratsukon välistä suhdetta.

Vahvisteen määrittelee aina eläin. Mitä tahansa käyttääkin, tehoa ja toimivuutta on helppo mitata: yleistyykö haluttu käytös? Ellei yleisty, kannattaa tarkistaa vahvisteen laatu, palkitsemisen ajoitus, tuleeko vahvisteita riittävän usein ja onko vaatimustaso sopiva. Koiraan verrattuna hevonen oppii todella nopeasti.