Olen mestari selittämään asioita. En voi tehdä sitä ja tätä kun ei ole kenttää. Ei ole varusteita tai sopivaa säätä, ei valoa eikä sopivaa pohjaa. Milloin mikäkin estää minua ratsastamasta hyvin tai kouluttamasta hevosiani ratsain. En ole voinut opettaa varsalle rokottamista tai siruttamista, koska en voinut tietää, että tunnistaja voi tarttua varsaa korvasta. Milloin hevonen on väsynyt tai levoton, milloin taas syy löytyy jostain muualta. Kaikki menisi useimmiten juuri täydellisesti, ellei joku ulkopuolinen henkilö tai hevonen pilaisi kaikkea.

Muutaman hevosurheilun selattuani huomasin, etten suinkaan ole ainoa selittäjä. Kilpailut menivät pieleen, koska hevonen ei ollut kunnolla verrytelty ja koska järjestäjä teki virheen. Suomalaisia ratsastajia on kohdannut uskomaton epäonni aiemminkin; hevoset jumiuttavat itsensä tai sairastuvat tai törttöilevät muuten, vaikkapa varusteiden kanssa. Ratsastaja aina yrittää pelastaa sen mitä pelastettavissa on.

Selittely jatkuu myös valmentajien taholla. Kyllähän minä tekisin tulosta ja nostaisin meidät menestykseen, mutta kun. Kun meillä ei ole niitä hevosia. Meillä on maailman vanhimmat hevoset eikä rahaa investoida hyviin hevosiin. Liian optimaalinen lähtötilanne saattaisi olla valmentajalle suuri haaste, koska olisiko enää mitään muuta, mitä voisi osoittaa sormella paitsi se oma panos?

Selittely on meille kaikille tyypillistä. Se ei vain yleensä auta ketään. Voimme vaikuttaa vain niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Omaan toimintaan voimme vaikuttaa. Voimme hankkia rutiinia, apua jännitykseen ja kehittää taitojamme. Hevoseen voimme vaikuttaa jonkin verran. Muihin asioihin, kuten toisiin ihmisiin tai ympäristöön voimme vaikuttaa vain rajallisesti jos lainkaan. Jos toteaisin kylmästi, että mokasin, voisin parantaa toimintaani seuraavalla kerralla. Jos huomaisin, että olen epäonnistunut, voisin hankkia lisää tietoa asioista, joista en vielä tiedä. Voisin pyytää jonkun avuksi. Voisin kehittyä. Mutta niin kauan kuin vika on ympäristössä tai hevosessa voin vain päivitellä.

Selittelystä huolimatta – hyvää itsenäisyyspäivää!

 

 

Kun katsoo ratsastusta, voi olla vaikeaa nähdä tekemisessä pointtia. Kun ratsastaa itse, pointtia voi olla vielä vaikeampi nähdä 😉

Liian harvoin hevosen selkään könytessä on harmainta aavistustakaan siitä, mitä aikoo tänään harjoitella. Harmittavinta on nähdä apuohjilla tai ilman vakaasti kuolaimen taakse ratsastettu hevonen, jolla mennään minuuttitolkulla ympyrää, ympyrää, ympyrää, ympyrää, ympyrää ravissa, ympyrää laukassa.

Joskus ratsastaja on nipotustuulella; mikään, mitä hevonen tekee, ei mene oikein. Hevonen ei pysähdy oikein, puskee joka suuntaan, ei nosta laukkaa, pelkää kulmaa.. Tällainen setti voi mennä pahaksi simputukseksi. Muutaman tällaisen kokemuksen jälkeen otetaan ammattisimputtaja paikalle läpiratsastamaan hevonen.

Koiraa kouluttaneet tietävät, että paras harjoitus ei suinkaan ole sellainen, jossa mennään halliin ja tehdään peräkkäin kaikki tai suurin osa asioista, jotka koiralle on koulutettu. Koira viedään välillä pissalle tai lepäämään, jotta se jaksaa taas keskittyä. Välillä se retuuttaa lelua tai palloa. Tunti tai 45 min on aivan liian pitkä aika keskittyä kouluttamiseen, lenkillä höntyillessä taas tämä aika menee helposti.

Ratsastustunti on meille se ensimmäinen muotti hevosen kanssa tekemiseen. Usein ratsastustunti sisältää työskentelyä kaikissa askellajeissa ja sen aikana hevonen voi tehdä lähes kaikki oppimansa liikkeet. Ehkä ratsastus mielletään fyysiseksi treeniksi, kun taas koirankoulutuksen ajatellaan kehittävän koiran älyllisiä taitoja. Ratsastus ei ole vain hevosen liikuttamista tai sen käyttämistä, se on vuorovaikusta ja kouluttamista.

Mikä päivittäisen ratsastuksen tavoite on?

  • Onko toiminnalla eroa riippuen siitä, onko kyseessä hevosen kouluttaminen tai liikuttaminen?
  • Jos tavoitteena on herkistää hevosta avuille, eikä hevonen toistojen myötä herkisty, jossain on vikaa.
  • Jos tavoitteena on vahvistaa jotakin käytöstä eikä käytös vahvistu, on jossain vikaa.
  • Jos tavoitteena on kasvattaa hevosen kuntoa, mitä järkeä on tehdä se ympyrällä eikä metsässä tai pellolla, jossa hevonenkin saattaisi nauttia uusista maisemista?
  • Jos hyväkuntoista hevosta pitää verrytellä tai jumpata päivittäin kymmeniä minuutteja, jossain voi olla vikaa.

Hevonen ei tarvitse ympyrää toisen perään. Se ei tarvitse kymmenen minuutin ympyräsessioita kuntonsa säilyttämisen takia eikä varsinkaan koulutusmielessä. Koulutusmielessä toistoja toki tarvitaan paljon, mutta en näe pointtia monotonisessa ympyrän hinkuttamisessa. Kannattaa pysähtyä joskus miettimään, miksi tekee asioita samalla tietyllä tavalla. Itse teen asioita samalla tavalla, koska 1) tuttu liike ja asia tuottavat helpommin onnistumisen tunteen, 2) jos minulla ei ole ideaa, teen yleensä ratsastustuntikaavalla, 3) mukavuussyyt; valinnan helppous.

Miten sinä valitset päivän teeman hevosen kanssa?

Kertokaa se!

Me kaikki tiedämme, että hevosen pitäisi kantaa itseään, polkea takajaloilla tarmokkaasti ja käyttää selkäänsä oikein. Miltä se ratsastajasta tuntuu kun hevonen liikkuu oikein? Mikä rooli tässä on ohjastuntumalla?

Mutta miten se käytännössä tehdään? Pitääkö käsiä liikuttaa vai pitää ne paikoillaan? Tarvitaanko apuohjia? Entä ulko-ohjan tuki? Taivuttelu ja asettaminen? Kerro, miten sinä sen teet. Jos sinun pitäisi kuvailla, miten hevonen saadaan kantamaan itseään ja liikkumaan oikein päin ihmiselle, joka ei ole koskaan ratsastanut, väännä se rautalangasta.

Kiinnostava artikkeli aiheesta löytyy eurodressagen sivuilta.

Tutkijat ovat havainneet, että luotilinjan takana ratsastetut hevoset osoittavat käytöksellään enemmän tyytymättömyyttä kuin ns. normaalissa muodossa ratsastetut hevoset. Jo aiemmin on todettu, että jos hevoset saavat valita rullaamisen ja normaalin muodon välillä, ne valitsevat normaalin muodon. Lisäksi rullatuilla hevosilla on havaittu enemmän stressiin viittaavia tekijöitä. Pään asento todellakin puhuttaa edelleen. Lue lisää the horsen sivuilta.

Etologia yleensä on eläinten käyttäytymistiedettä luonnonolosuhteissa. Sovellettu etologia on kyseessä silloin, kun tutkittava eläin on suhteessa ihmiseen. Hevosen käyttäytymistiede ja käyttäytymistieteellinen koulutus yhdistetään usein ratsastukseen.

Australialaiset McGreevy ja McLean käsittelevät hevosten käsittelyssä ja kouluttamisessa käytettäviä käyttäytymistieteellisiä näkökohtia artikkelissaan (Roles of learning theory and ethology in equitation, 2007).

Artikkelissa esitellään seitsemän koulutuksen kulmakiveä, joita noudattamalla huomioidaan hevosen oppimiskyky ja ylläpidetään sen herkkyyttä avuille. Lisäksi artikkelissa kyseenalaistetaan hevoskulttuurin rakenteissa pitkään ollut hevosen ja ihmisen välinen johtajuus, joka usein sekoitetaan virheellisesti ehdollistamiseen.

Seuraavassa esitellään McGreevyn ja McLeanin seitsemän näkökohtaa.

  1. Käytä oppimisteoriaa asianmukaisesti
    – kouluttajan tulee ymmärtää negatiivisen vahvisteen oikeanlainen käyttö, paineen täytyy poistua oikealla hetkellä, jotta haluttu toiminta vahvistuu
    – käytettävän paineen tulee olla aina mahdollisimman pieni, jotta hevonen oppii siihen reagoimaan
  2. Kouluta helposti erotettavia signaaleja
    – hevosen tulee pystyä ymmärtämään avut ja erottamaan ne toisistaan
  3. Kouluta ja käytä apuja yksitellen
    – pidättäviä ja eteenpäinajavia apuja ei tulisi käyttää samaan aikaan, koska tällöin ne molemmat heikentyvät
    – ”kädet ilman jalkoja ja jalat ilman käsiä”
  4. Kouluta vain yksi vaste avulle
    – hevonen ei ole ajatustenlukija, se ei tiedä milloin raippa pohkeen takana tarkoittaa eteenpäinmenemistä ja milloin kääntymistä tai laukannostoa
  5. Kouluta kaikki liikkeet täsmällisesti
    – kun liikkeissä ja opituissa reaktioissa on johdonmukainen rakenne, asiat tapahtuvat nopeasti mutteivät liian äkillisesti
  6. Kouluta kestoa liikkeille
    – hevosen tulisi kantaa itseään, eli jatkaa esim. ravia ilman että pohkeilla puristetaan jatkuvasti, kunnes toisin sanotaan eli kunnes ratsastaja antaa jonkin toisen avun
  7. Vältä pakoreaktioita
    – pakoreaktio vahvistuu joka kerta tapahtuessaan
    – näitä reaktioita, kuten pukittelua, pillastumista, pystyynnousemista ja säikkymistä ei tulisi aiheuttaa eikä ylläpitää
    – pyöröaitauskäsittely, juoksutus ja hevosen jahtaaminen ovat vahingollisia, jos ne aiheuttavat pelkoa ja pakoreaktioita

McGreevy, P. D., McLean, A. N., (2007), ’Roles of learning theory and ethology in equitation’, journal of Veterinary Behavior, 2: 108-118.