Haukku rasittaa korvia, mutta ei tee haavaa

On koiria, joille haukkuminen on ensimmäinen vaihtoehto moneen ongelmaan ja tilanteeseen. Joillekin koirille on mahdotonta osallistua harjoituksiin toisten koirien kanssa, kun koko treeni kuluu haukkuessa. Haukkumiselle on monia syitä, mutta niin rasittavaa kuin se onkin, kannattaa muistaa että kyseessä on normaali, lajityypillinen käyttäytyminen. On täysin normaalia, että koira haukkuu – se on jopa normaalimpaa kuin se, että kissa naukuu.

Miksi haukkumiselle on sitten yleensä kuitenkin nollatoleranssi julkisilla paikoilla ja miksi tämä nollatoleranssi ei välttämättä ole paras ratkaisu?

Ehkä ajatellaan, että haukkuminen on merkki kurittomuudesta. Joskus on ehkä saatettu ajatella, että haukku on portti aggressiivisuuteen. Kuitenkin jos pikaisesti katsastaa aggression portaita, siellä ei ole haukkua erillisenä portaana. Toki haukkuva koira voi purra, mutta yhtä hyvin se voi olla purematta. Ehkäpä suurin syy siihen, että haukkua ei suvaita, on se että se koetaan häiritseväksi ja se antaa vaikutelman siitä, että koira ei ole hallinnassa. Lisäksi on olemassa pelko siitä, että mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan tulevaisuudessakin. Toki näin voi olla, mutta monille koirille haukku on jonkin verran haastavampaa kuin hiljaa oleminen, joten se ei kaikille ole itseään vahvistava käytös. No, ei siitä sen enempää, jokainen haukkuvan koiran taluttaja ja omistaja tunnistaa kanssatreenareiden ja ohikulkijoiden katseet.

Mihin se sitten voi johtaa, että haukkumista ei sallita treeneissä? Ottamatta nyt kantaa haukkumisen syihin, voi olla, että koira haukkumisellaan käynnistää ohjaajan. Haukkumalla ohjaaja alkaa tarjota erilaisia käytöksiä käsitargetista lentäviin makupaloihin. Tyypillisintä on kuitenkin se, että haukkuvaa koiraa viedään muista koirista kauemmas, turvallisen etäisyyden päähän. Turvavälin päässä koiraa palkitaan esimerkiksi katsekontaktista ja sitten tullaan lähemmäs muita ja jatketaan palkkaamista. Monesti pakka kuitenkin repeää, kun tullaan riittävän lähelle, eikä palkkiona käytetyt herkut tai leikki riitä vaan pelimerkit loppuvat kesken. Silloin kuvaan on astunut huomattavasti tehokkaampi ja tavoittelemisen arvoinen palkkio, joka jää monelta huomaamatta. Se, että haukkuminen johdonmukaisesti katkaistaan järjestämällä koiralle muuta puuhaa, tarjoaa apupyörän koiralle. Jos haukku maalataan piiloon namittamalla, silloin koira ei ole välttämättä a) täysin motivoinut tai b) omaehtoisesti mukana treenissä.

Väitän, että koirat haukkuvat treeneissä ja lenkeillä jopa enemmän muista syistä kuin puutteellisesta pentuaikaisesta sosiaalistumisesta, arkuudesta tai pelosta. Olen aiemmin ollut eri mieltä, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut ja toistuvasti todennut, että vastaehdollistaminen ei vain toimi osalle koirista, olen tullut siihen lopputulokseen että syy löytyy osassa tapauksista muualta. Vastaehdollistaminen on hyvä työkalu pelkojen työstämiseen, mutta jos pelkoa ei ole, se ei yleensä toimi. Muusta syystä kuin pelosta haukkuvan koiran vastaehdollistaminen voi olla yhtä tehokasta kuin antibioottikuuri migreeniin. Jotta voisimme päätellä, mistä syystä koira haukkuu, sen on annettava haukkua. Jos haukku piilotetaan, emme voi tietää kenelle se kohdistuu, mikä sitä ylläpitää, mitä koira sillä tavoittelee tai miten se muuttuu. Paljon arvokasta tietoa jää saamatta. Havainnoinnin avulla voidaan selvittää syy haukkumiselle, ja kun syy tunnetaan, voidaan asiaan puuttua.

No mitä sitten voi tehdä, jos koira haukkuu treeneissä muita häiriten?

1. Turpa kiinni tai se turpoo kiinni. Koira vaiennetaan hinnalla millä hyvänsä. Tyypillisiä tapoja hiljentää koira on suihkuttaa vettä sen naamalle tai viedä pois tilanteesta. Tätä tapaa en suosittele, koska a) ei ole järkeä rangaista koiraa siitä, että se toteuttaa lajityypillistä viestintäkäyttäytymistä, b) veden suihkuttaminen voi olla kuumalla ilmalla palkkio, mutta monia koiria se pelottaa, eikä omistajan yhdistäminen pelkoa aiheuttavaan asiaan edesauta koiran motivaatiota harrastaa yhdessä ja c) rankaisu voi edelleen nostaa koiran kierroksia ja kuumentaa sitä, jolloin saa varautua jatkossa yhä peittävämpään maalikerrokseen.

2. Ohjataan huomio muualle ja annetaan korvaavaa tekemistä. Esimerkiksi heitellään herkkuja, teetetään helppoja temppuja ja pidetään yllä toimintaa, jotta koira ei ehdi haukkua. Tämä voi joskus toimia, jos haukkuminen ei ole ehtinyt muodostua opituksi tavaksi. Tässä kohtaa saattaa olla riskinä se, että haukku käynnistää omistajan kun mieluummin kannattaisi käynnistyä katsekontaktista tai muusta järkevästä ja toivotusta toiminnasta. Koira voi tietenkin oppia haukkumaan enemmän jos siitä seuraa sille mielekäs lopputulos. Treenien kannalta on hankalaa se, jos koiran pitäisi harjoiteltavien asioiden ohella tehdä kaikki väliajatkin jotain täytetemppuja. Jokainen ymmärtää, ettei tätä jaksa kauaa sen enempää koira kuin omistajakaan.

3. Siedättäminen ja vastaedollistaminen. Kierrellään ja kaarrellaan kaukana muista, hihna löysällä ja palkitaan koiraa, kun se ei vielä hauku. Pysytään huolestumiskynnyksen turvallisella puolella. Tämä menetelmä on aivan lyömätön yhdistelmä sellaisille koirille, joiden haukkumista motivoi pelko. Sen sijaan muista syistä haukkuville koirille tästä ei ole apua, ja niillä haukkuminen alkaa kun tullaan riittävän lähelle. Menetelmää voi kokeilla pari viikkoa, mutta jos sinä aikana ei edistystä tapahdu, kannattaa muuttaa lähestymistapaa.

4. Häiriötreeni. Opetetaan koiralle kotona ja helpoissa paikoissa joitakin käytöksiä niin vahvoiksi, että ne onnistuvat myös treeneissä. Pidetään muita koiria häiriöinä, joihin oma koira ei reagoi, vaan suorittaa annettuja tehtäviä. Tämä toimii usein hyvin, kunnes on tauon paikka. Silloin voi paketti levitä. Joka tapauksessa häiriötreeni on kaikille koirille hyvä asia, sillä ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ratkaista haukkumisongelmaa.

5. Palkkion uudelleenarviointi ja asetelman kääntäminen. Pohditaan, mikä haukkumisen takana on ja annetaan koiralle a) hallinnan tunne ja b) se palkkio, jota se eniten arvostaa…

Jatka lukemista ja katso video aiheesta liittymällä jäseneksi!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

– Koirassani on yksi ongelma. Se vetää hihnassa kuin hullu ja rähisee vastaantulijoille.

– Aloita kouluttaminen kontaktista, etsi hyvät herkut ja palkitse koiraa katsekontak…

– Joojoo, olen kokeillut tuota, mutta kun minun koirani ei syö mitään herkkuja. Sitä ei kiinnosta herkut. Se ei vain toimi. Siksi käytän vedonestovaljaita tai kuonopantaa.

– Voisitko vaihtaa herkkuja?

– En voi, ei sille kelpaa mikään.

Tämä on tyypillisin mahdollinen keskustelu, jonka käyn koiranomistajan kanssa. Suunnilleen kaikkien mielestä juuri se oma koira on erikoistapaus, jonka kohdalla eivät päde oppimisteorian lainalaisuudet. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin.

Ensinnäkin, hihnaongelmista kärsii erittäin moni koiranomistaja. Oma koirasi ei ole mitenkään poikkeava tässä suhteessa. Pahimpia tapauksia ei edes näe katukuvassa, koska niitä ulkoilutetaan öisin jos silloinkaan.

Toiseksi, jos koira on terve ja ei ole tähän päivään mennessä kuollut nälkään, sille hyvin todennäköisesti on löydettävissä vahviste, jolla toivottua käytöstä voi vahvistaa. Jos koira ei ota herkkuja ohitustilanteessa, etäisyys ohitettavaan on liian lyhyt tai vahvistetta ei ole, ts. herkut liian huonoja. Kouluttaminen on aloitettava häiriöttömässä ympäristössä ja toistoja on tehtävä riittävästi. Häiriöiden määrää lisätään asteittain niin, että koira onnistuu lähes joka kerralla.

Päivän kokeilu, jossa ei muuteta mitään muuta, paitsi otetaan herkut lenkille mukaan ja tarjotaan niitä ohitustilanteessa, ei liity kouluttamiseen. Kouluttaminen ja uusien käytöksien omaksuminen on prosessi, jossa toistojen määrä lasketaan tuhansissa. Yhden päivän koulutuskokeilu ei vaikuta mihinkään. Kouluttamisen tavoitteena on muuttaa eläimen aivoja anatomisesti – jokainen ymmärtää, ettei tämä tapahdu yhdessä päivässä.

Varusteet eivät kouluta eläintä. Kuonopanta tai vedonestovaljaat tekevät vetämisestä epämiellyttävää, mihin niiden teho perustuu. Kuonopanta on yleensä koirien inhokki, moni jää mieluummin sisälle kuin lähtee kuonopannan kanssa ulos. Tästä voi päätellä, miten ikävältä koirasta tuntuu. Koira ei unohda, miten vedetään, vaikka se fyysisesti estettäisiin. Kun palataan normivarustukseen, koira vetää jälleen. Jos varusteet aiheuttavat epämukavuuden tunnetta, koiran stressitaso saattaa nousta, mikä näkyy korkeampina kierroksina ja entistä pahempana rähjäämisenä.

Aloita omaehtoisen katsekontaktin kouluttamisesta. Tee viikko vain tätä. Voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen, kun koiran jatkuva tuijottaminen alkaa ärsyttää. Seuraavaksi kannattaa kouluttaa koiralle, että hihnan kiristyessä kannattaa hakeutua kontaktiin ja jos haluat johonkin, pääset sinne ottamalla kontaktin. Erikoistilanteisiin eli ohituksiin kannattaa koira kouluttaa niin, että palkitsee sitä joka tapauksessa aina ohituksesta. Useiden toistojen myötä koira oppii, että vastaantuleva koira tai polkupyörä tarkoittaa herkkuja taluttajalta, eli se oppii itse hakeutumaan kontaktiin.

hihnassa kulkeminen

Koiralle on koulutettava tiettyjä asioita, siltä ei voi välttyä. Koulutus tapahtuu joko tietoisesti tai tahattomasti. Jos haluat muuttaa jotain koirassasi, ole valmis sitoutumaan – kouluttaminen ei ole taikatemppu vaan puuduttavaa puurtamista. Omistajan sitoutuminen koulutusohjeisiin on tärkein tekijä koiran käytöksen muuttamisen onnistumiselle.

 

Kahdeksan miljoonaa lemmikkiä lopetetaan USAssa vuosittain käytösongelmien takia.

Se tiedostetaan, että oikea ravinto on tärkeää. Rokotukset ovat tärkeitä. Liikunta on tärkeää.

Miten se voi tulla yllätyksenä, että kouluttaminen on tärkeää? Eläimen kouluttamisesta ajatellaan edelleen, että se on jonkinlainen bonus muun hyvän hoidon päälle – koulutetaan jotain jos aikaa on, mutta ei sen tarvitse mitään ihmeitä osata.

Kouluttaminen on itse asiassa yhtä tärkeää kuin muu terveydenhuolto. Kouluttamattomuus aiheuttaa vähintään yhtä paljon (väitän, että enemmän) ongelmia kuin väärä ruokinta. Hihnassa rähjäävän tai vetävän koiran kanssa ei tee mieli lenkkeillä. Yksin ollessaan paikkoja hajottava tai haukkuva koira aiheuttaa stressiä ja naapurivihaa. Kouluttamaton hevonen on turvallisuusriski. Kouluttamatonta kissaa on mahdotonta käsitellä.

Eläimen ei todellakaan tarvitse osata mitään ihmeitä. Täysi työ on kouluttaa sille ne vähemmän ihmeelliset asiat, joita se ei todellakaan opi vain elämällä. Koira ei opi itsenäisesti kävelemään hihnassa tai viettämään työpäivän yksin kotona. Kaikkiin niihin asioihin, joiden halutaan sujuvan, on eläin koulutettava.

Suosittelen katsomaan Ken Ramirezin luennon, siinä on paljon hyviä pointteja!

Ramirezin mukaan kolme tärkeintä syytä, miksi koulutamme eläimiä, ovat:

  1. Fyysinen harjoittelu; koulutus sinänsä voi olla fyysistä, mutta koulutettua eläintä on myös helpompi liikuttaa
  2. Virikkeet; eläin voi turhautua virikeköyhässä ympäristössä, kouluttaminen on miellyttävää puuhastelua
  3. Hyvinvoinnin lisääminen; eläimiä koulutetaan, jotta niistä voisi pitää entistä parempaa huolta. Mm. hampaiden pesu, jalkojen hoito, kynsien leikkuu, lääkintätoimet voi ja kannattaa kouluttaa eläimille palkitseviksi asioiksi. Silloin niitä on helpompi tehdä ja tulee tehtyä useammin.

)