LH pohjautuu ajatukseen linjahierarkiasta, jonka mukaan laumassa on yksi johtaja, vanha tamma, joka on vastuussa laumasta ja jonka päätöksiä ja aloitteita muut seuraavat. LH:n mukaan hevoslauman sosiaalinen järjestys pidetään yllä aggressiivisella kiistelyllä, jonka seurauksena alempiarvoiset hevoset näyttävät alistuseleitä ylemmille. Laumanjohtajan paikka on LH-kouluttajien havaintojen mukaan alati haastettuna. Sekä villeinä elävien että kesyjen hevosten väliset aggressiiviset yhteenotot ovat tutkimusten mukaan harvinaisia. Ne ovat sitä yleisempiä, mitä vähemmän tilaa ja enemmän arvokkaita resursseja on ulottuvilla. Kesyhevosilla riitoja lisää porukan vaihtuvuus. Aggressiiviset eleet eivät kohdistu ylempiarvoiseen hevoseen, vaan lähes poikkeuksetta alempiarvoisia sorsitaan. Tutkimusten mukaan vallankaappausyritykset ovat harvinaisia. Jopa kesyhevosilla suhteet pysyvät melko muuttumattomina, vaikka ympäristö muuttuu. Alempiarvoinen hevonen välttää yleensä kohtaamisia ylempiarvoisen kanssa, koska tietää siitä seuraavan ongelmia. Pyöröaitauskoulutuksessa taas nähdään, että kouluttajaa välttelevä hevonen ei osoita kunnioitusta laumanjohtajaa kohtaan – tällaisesta kunnioituksen puutteesta rankaistaan yleensä laittamalla lisää vauhtia hevosen jalkoihin.

Noh, tähän väliin empiirinen havainto. Minulla on kahden hevosen tiimi. Toinen hevonen on 14-vuotias tamma ja toinen 6-vuotias ruuna. Näistä kahdesta ylempiarvoinen on ruuna. Se ajaa tamman pois ruokakasalta, portilta tai joskus vain huvikseen sitä sorsii. Tamma ei ole kertaakaan yrittänyt kyseenalaistaa ruunan asemaa. Sen sijaan tamma voi aivan hyvin tehdä aloitteita, kuten siirtyä paikasta toiseen, mennä juomaan, mennä syömään jne. ja ruuna seuraa kiltisti perässä.

Toisen hevosen jahtaaminen kuuluu hevosen etogrammiin, eli hevoset tekevät sitä toisilleen. Tilanteet ovat usein lyhyitä hyökkäyksiä toista kohti tai leikkiä. Hevosten kesken jahtaamistilanne on usein hyvin lyhyt ja se päättyy, kun välimatka on kasvanut tarpeeksi pitkäksi. Pyöröaitauksessa hevonen ei ensinnäkään pysty kasvattamaan juoksemalla välimatkaa jahtaajaan ja toiseksi jahtaamistilanne eli pakoreaktio saattaa kestää useita kymmeniä minuutteja.

Asia, jota LH-kouluttajat ylenkatsovat, on hevosporukassa vallitseva ja vaalittava yhteenkuuluvuus. Yhteenkuuluvuutta vaalitaan olemalla lähekkäin syödessä ja levätessä, rapsuttamalla toisia, olemalla muuten fyysisessä kontaktissa muihin sekä leikkimällä. Ryhmän pysyvyyden ja harmonian kannalta ystävälliset eleet ovat erittäin tärkeitä hevosille. LH-kouluttajat eivät syystä tai toisesta pidä näitä asioita lainkaan merkityksellisinä, vaikka ns. laumahierarkia-ajattelua ja laumanjohtajuutta pidetään. LH-koulutuksessa hevosta rapsutetaan usein päästä, millä sinänsä ei ole hevoselle merkitystä – hevoset eivät rapsuta toisiaan otsasta. Vastavuoroista rapsuttelua ei LH-koulutuksessa suosita, vaikka sillä on todettu olevan hevosta rentouttava vaikutus. Olisi loogista, että hevosen kieltä puhuttaessa puhuttaisiin muutakin kuin jahtaamista.

”Licking and chewing”- käytöksen tulkitaan LH-koulutuksessa tarkoittavan hevosen alistumista sekä sitä, että hevonen ”miettii”. Kyseinen käytös ei kuulu hevosen etogrammiin. Varsan naksuttelukäytös kuuluu hevosen käytöskuvastoon, mutta siihen ei viitata LH-koulutuksessa. L & C-käytöksellä LH:n mukaan hevonen viestii olevansa harmiton kasvinsyöjä. Kuitenkin myös monet lihansyöjät liikuttavat suutaan syödessään. Tutkimuksissa ei ole havaittu, että L & C-käytös olisi hevoselta tarkoituksellista viestintää.

LH-kouluttajat ylikorostavat hevostenvälisessä käyttäytymisessä väkivaltaisia ja valtaan liittyviä asioita ja alikorostavat ystävällisiä vuorovaikutuksen muotoja. Hevosen sosiaalinen käyttäytyminen ja laumakäyttäytyminen on huomattavasti monimuotoisempaa kuin LH-kouluttajien kertoma. Tämä johtaa siihen, että LH ei itse asiassa ole luonnollista. LH-teoriat eivät pohjaudu tieteelliseen, määrälliseen eikä laadulliseen tutkimukseen. Tutkimusten mukaan hevonen kykenee erottamaan ihmisen eleet lajitoverinsa eleistä. Tästä syystä hevosen käyttäytyminen pyöröaitauksessa ei johdu siitä, että ihminen aitauksen keskellä osaa matkia laumanjohtajahevosta vaan siitä, että hevonen oppii. Hevonen tottuu ja ehdollistuu.

LH-kouluttajat ovat äärimmäisen taitavia käyttämään negatiivista vahvistetta silloin, kun koulutus toimii. Pyöröaitauskoulutus toimii, sitä en kyseenalaista. Sitä ihmettelen, miksi asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Paineen käyttö ja poisto on negatiivista vahvistamista, ei sillä ole tekemistä kunnioituksen, johtajuuden tai luottamuksen kanssa.

Lähteitä:

Behaviour of horses in the “round pen technique”, Krueger 2007.
Weeks, J.W., Crowell-Davis, S.L., Caudle, A.B., Heusner, G.L., 2000. Aggression and social spacing in light horse (Equus caballus) mares and foals. Applied Animal Behaviour Science
Warren-Smith, A.K., McGreevy, P.D., 2008. Preliminary investigations into the ethological relevance of round-pen (round-yard) training of horses. Journal of Applied Animal Welfare Science
Waran, N., McGreevy, P., Casey, R.A., 2002. Training methods and horse welfare. The welfare of horses, 151-180.
Waran, N., Casey, R.A., 2005. Horse Training, The Domestic Horse: The Evolution, Development and Management of its Behaviour, Cambridge University Press.
Visser, E.K., VanDierendonck, M., Ellis, A.D., Rijksen, C., Reenen, C.G.v., 2009. A comparison of sympathetic and conventional training methods on responses to initial horse training.
Vervaecke, H., Stevens, J.G., Vandemoortele, H., Sigurjónsdóttir, H., Vries, H., 2007a. Aggression and dominance in matched groups of subadult Icelandic horses (Equus caballus).
VanDierendonck, M.C., DeVries, H., Schilder, M.B.H., 1995. An analysis of dominance, its behavioural parameters and possible determinants in a herd of Icelandic horses in captivity. Neth. J. Zool. 45, 362-385.
VanDierendonck, M.C., de Vries, H., Schilder, M.B.H., Colenbrander, B., Þorhallsdóttir, A.G., Sigurjónsdóttir, H., 2009. Interventions in social behaviour in a herd of mares and geldings. Applied Animal Behaviour Science
VanDierendonck, M., Goodwin, D., 2005. Social Contact in Horses: implications for horse-human interactions,
Tilson, R.L., Sweeny, K.A., Binczik, G.A., Reindl, N.J., 1988. Buddies and bullies: Social structure of a bachelor group of Przewalski horses.
Sigurjonsdottir, H., Dierendonck, M.C.v., Snorrason, S., Thorhallsdottir, A.G., 2003. Social relationships in a group of horses without a mature stallion.
Fureix et al. (2012) Exploring aggression regulation in managed groups of horses Equus caballus.
Rutberg, A.T., Greenberg, S.A., 1990. Dominance, aggression frequencies and modes of aggressive competition in feral pony mares
McGreevy, P.D., Oddie, C., Burton, F.L., McLean, A.N., 2009b. The horse-human dyad: Can we align horse training and handling activities with the equid social ethogram?
McDonnell, S.M., Haviland, J.C.S., 1995. Agonistic ethogram of the equid bachelor band. Applied Animal Behaviour Science
McDonnell, S., 2003. A Practical Field Guide to Horse Behavior- The Equid Ethogram.

Myödätä paineesta.

Miten palkkio voi olla se, että jotain otetaan pois?

Tämä on vaikea asia ymmärtää ja varsinkin käyttää oikealla tavalla. Hevosmaailmassa lähes kaikki perustuu paineelle myötäämiseen.

Pähkinänkuoressa idea on se, että aiheutetaan paine; kutitetaan kylkeä. Kun hevonen reagoi, kutittaminen lopetetaan. Lopettaminen on palkkio, jonka tarkoituksena on kertoa hevoselle että juuri tätä me halusimme. Kun tämä kutittamisen lopettaminen toistetaan oikeaan aikaan riittävän monta kertaa, saadaan aikaan yhteinen ymmärrys: kutittaminen laukaisee tietyn reaktion, josta seuraa kutittamisen loppuminen eli palkkio eli vahviste.

Nyt se kuulostaa helpolta. Mutta käytännössä se on jotain aivan muuta. Ratsastustunneilla keskitytään aina, no, okei joskus, siihen mitä pitää tehdä ja milloin välittämättä siitä mitä hevonen tekee tai vastaako se ylipäätään apuihin. Pam, pam, pam, jalat paukuttavat kylkiä. Släp, släp, raippa läimäyttää kylkeen. On vaikeaa säilyttää tasapaino ja ne perhanan narutkin pitää pitää käsissä ja vedellä niistä silloin tällöin. Ravi on pomppivaa enkä todellakaan voi analysoida mitä apuja minulla mahtaa olla milläkin hetkellä päällä. Tämä on siis henkilökohtainen kokemukseni.

Jos haluttaisiin käyttää puhdasta negatiivista vahvistetta ja yrittää olla sekoittamatta hevosta, pitäisi jalalla puristaa asteittain kovenevasti kunnes hevonen vastaa, ja sillä hetkellä lopettaa puristaminen. Oikeastaan ratsastustunneilla pitäisi nähdä enemmän vaivaa vetämisen ja työntämisen oikea-aikaiseen lopettamiseen ja hölläämiseen.

Negatiivisen vahvisteen käyttö on teoriassa helppoa mutta käytännössä vaikeaa. Ongelmia väärinkäytöstä ovat hevosen turtuminen ja lamaantuminen, konfliktit, jarrujen tai kaasun täydellinen puute, käytöksen ennakoimattomuus sekä otteiden koveneminen. Hankitaan kannukset, kovemmat kuolaimet, apuohjat. Hevonen ei pidä siitä, ettei se ymmärrä mitä ratsastaja yrittää sanoa.

Kiitos lukijavinkin sivistin itseäni Parellin seven games-teorialla.

Once you can play them to the point that you are better at all the games than your horse is, you will prove to him that you are smarter, more athletic and faster. That is when your horse will start to consider you his alpha. This is what respect is all about. Horses look to their alpha for direction, confidence and safety. They trust the alpha’s judgment and follow suggestions without hesitation. Horses are natural followers when they find a natural leader. Learning the horse’s language, the Seven Games, teaches you how to be your horse’s natural leader. In addition, the Seven Games are a great way to exercise your horse… mentally, emotionally, physically and naturally!

Seven games on höystetty useilla termeillä, kuten ystävyys, johtajuus, mielikuvitus, hevosen vastuu ym., jotka eivät tee harjoittelusta helppoa koska kukin ymmärtää termit omasta näkökulmastaan. Kuitenkin varsinaisten pelien perusidea on selkeä, alun alfahevoskauraa en ostanut.

Vaikka seitsemän peliä on puettu ’luonnolliseen’ ja runolliseen sanamuotoon, rivien välistä tulkittuina lähes kaikki pelit perustuvat negatiiviseen vahvisteeseen. Hevonen opetetaan myötäämään painetta käyttämällä voimistuvia apuja. Ensin hyvin kevyesti ja vähitellen voimistuen, kunnes hevonen tekee halutun asian, jolloin paine hellittää.

Lisäksi peleihin liittyy siedättämistä ja totuttamista; hevoselle opetetaan, että se saa olla rauhassa kun se antaa tehdä tiettyjä asioita.

Hieman erikoista on ajatella seitsemää peliä testinä; jos hevonen voittaa nämä pelit, hän on alfahevonen. Itse ajattelisin mieluummin, että hevonen ei vain vielä osaa väistää painetta. Hevoseen ei ole sisäänrakennettu ohjelmistoa, mikä varmistaisi alfa-, beta- tai omegakäytöksen. Hevonen oppii koko ajan, sitä ei pitäisi tuomita pomottavaksi tai nöyräksi, se vain käyttäytyy.

Itse olen sitä mieltä että hevonen on projekti, se ei ole koskaan valmis. Se sopeuttaa käytöstään joka päivä sen  mukaan mitä ihminen tekee. Jos sitä käsittelee ennakoitavasti, se käyttäytyy ennakoitavasti.

Lue myös:

Join-up – hevosten kieltä vai puppua?

Pyöreän tarhan ritarit

Hevoskuiskaajat löivät itsensä läpi esittelemällä ”väkivallattoman ja hevosystävällisen” tekniikan kommunikoida hevosen kanssa. Tähän tekniikkaan liittyy eräs erikoisuus: sitä ei voi harjoittaa muualla kuin pyöreässä tarhassa. Herättikö tämä yksityiskohta kenenkään huomiota?

Konstanze Kruger Regensburgin yliopistosta on tutkinut pyörötarhatekniikan taustaa. Menetelmä on tunnettu siitä, että muutamassa minuutissa villihevonen, joka ei ole ikinä nähnyt ihmistä, antaa ratsastajan nousta selkään. Käytännöllistä. Mutta miten hevonen oikeastaan käyttäytyy pyörötarhatekniikassa?

Krueger tutki 26 hevosta, jotka asuivat erilaisissa olosuhteissa. Kaikki hevoset olivat ratsuja ja tottuneita ihmisiin. Hevosia tarkkailtiin ja kuvattiin kolmena päivänä, joina niitä käsiteltiin pyöröaitauksessa. Käsittely sisälsi viisi vaihetta; 1) hevonen tuotiin areenalle ja vapautettiin, se sai tutustua ympäristöön, 2) kouluttaja jahtasi hevosta – hevonen laukkasi ympyrää, 3) hevonen pienensi ympyrää, 4) hevonen pureskeli ja lipoi, venytti kaulaansa ja päätään alas, 5) kouluttaja käänsi selkänsä hevoselle, hevonen hidasti ja pysähtyi, kääntyi ohjaajaa kohti, pureskeli ja lipoi ja lähestyi ohjaajaa tai jos ei, ohjaaja lähestyi sitä ja tarjosi mahdollisuuden seurata häntä – hevonen seurasi kouluttajaa mihin tahansa suuntaan

Tutkittavista hevosista kaikki menivät läpi nämä viisi vaihetta, paitsi kolme, joiden koe keskeytettiin eläinsuojelullisista syistä – ne hikoilivat tavattomasti eivätkä reagoineet enää kouluttajaan. Lopputulos oli siis, että kaikki hevoset lopulta seurasivat kouluttajaa ja toistojen myötä yhä nopeammin, kunnes niitä ei tarvinnut juoksuttaa lainkaan. Mielenkiintoista on se, ettei yksikään hevonen seurannut kouluttajaa missään muussa ympäristössä kuin pyörötarhassa. Ei tarhassa, laitumella, ei yksin eikä isommassa porukassa.

Pyörötarhatekniikka näyttää perustuvan siihen, että hevonen oppii pyörötarhassa välttämään jahtaamista seuraamalla kouluttajaa. Eläin nimen omaan yhdistää tapahtumat ympäristöön, koska tekniikka toimii vain pyörötarhassa. Mistä pureskelu ja lipominen sitten johtuvat? Krueger pohtii: entä jos pureskelu ja lipominen ovatkin samaa johdannaista kuin varsojen alistumisele, jossa ne venyttävät kaulaansa ja aukovat suutaan ja naksuttavat hampaitaan yhteen?

Kuinka karmiva totuus pyörötarhatekniikan liivien ja herrasmiesten alta oikein paljastuukaan?

Lähde: Konstanze Krueger, (2006), ’Behaviour of horses in the ‘‘round pen technique’’’, Applied Animal Behaviour Science 104: 162–170.

Etologia yleensä on eläinten käyttäytymistiedettä luonnonolosuhteissa. Sovellettu etologia on kyseessä silloin, kun tutkittava eläin on suhteessa ihmiseen. Hevosen käyttäytymistiede ja käyttäytymistieteellinen koulutus yhdistetään usein ratsastukseen.

Australialaiset McGreevy ja McLean käsittelevät hevosten käsittelyssä ja kouluttamisessa käytettäviä käyttäytymistieteellisiä näkökohtia artikkelissaan (Roles of learning theory and ethology in equitation, 2007).

Artikkelissa esitellään seitsemän koulutuksen kulmakiveä, joita noudattamalla huomioidaan hevosen oppimiskyky ja ylläpidetään sen herkkyyttä avuille. Lisäksi artikkelissa kyseenalaistetaan hevoskulttuurin rakenteissa pitkään ollut hevosen ja ihmisen välinen johtajuus, joka usein sekoitetaan virheellisesti ehdollistamiseen.

Seuraavassa esitellään McGreevyn ja McLeanin seitsemän näkökohtaa.

  1. Käytä oppimisteoriaa asianmukaisesti
    – kouluttajan tulee ymmärtää negatiivisen vahvisteen oikeanlainen käyttö, paineen täytyy poistua oikealla hetkellä, jotta haluttu toiminta vahvistuu
    – käytettävän paineen tulee olla aina mahdollisimman pieni, jotta hevonen oppii siihen reagoimaan
  2. Kouluta helposti erotettavia signaaleja
    – hevosen tulee pystyä ymmärtämään avut ja erottamaan ne toisistaan
  3. Kouluta ja käytä apuja yksitellen
    – pidättäviä ja eteenpäinajavia apuja ei tulisi käyttää samaan aikaan, koska tällöin ne molemmat heikentyvät
    – ”kädet ilman jalkoja ja jalat ilman käsiä”
  4. Kouluta vain yksi vaste avulle
    – hevonen ei ole ajatustenlukija, se ei tiedä milloin raippa pohkeen takana tarkoittaa eteenpäinmenemistä ja milloin kääntymistä tai laukannostoa
  5. Kouluta kaikki liikkeet täsmällisesti
    – kun liikkeissä ja opituissa reaktioissa on johdonmukainen rakenne, asiat tapahtuvat nopeasti mutteivät liian äkillisesti
  6. Kouluta kestoa liikkeille
    – hevosen tulisi kantaa itseään, eli jatkaa esim. ravia ilman että pohkeilla puristetaan jatkuvasti, kunnes toisin sanotaan eli kunnes ratsastaja antaa jonkin toisen avun
  7. Vältä pakoreaktioita
    – pakoreaktio vahvistuu joka kerta tapahtuessaan
    – näitä reaktioita, kuten pukittelua, pillastumista, pystyynnousemista ja säikkymistä ei tulisi aiheuttaa eikä ylläpitää
    – pyöröaitauskäsittely, juoksutus ja hevosen jahtaaminen ovat vahingollisia, jos ne aiheuttavat pelkoa ja pakoreaktioita

McGreevy, P. D., McLean, A. N., (2007), ’Roles of learning theory and ethology in equitation’, journal of Veterinary Behavior, 2: 108-118.