Ajoitus on hyvin tärkeä asia ratsastuksessa. Apujen käyttö perustuu negatiiviseen vahvistamiseen, eli kun hevonen tekee halutun asian, apu poistetaan – näin hevosen tekemä asia vahvistuu.

Mikä sitten on oikea kohta poistaa apu?

Pohditaan vaikka nuorta hevosta, joka on koulutusvaiheessa. Usein kuulee sanottavan että apujen täytyy olla hyvin selkeät ja jämptit, jotta nuori hevonen ne omaksuu. Ja jos tarkoituksena on siirtyä ravista käyntiin, pidättäminen lopetetaan vasta kun polle on käynnissä.

Hevosen herkkyyden säilyttämisen ja oppimisen maksimoimisen kannalta olisi tärkeää palkita kaikista edes oikeaan suuntaan olevista asioista. Eli höllätä heti kun hevonen reagoi edes vähän, tai tekee edes sinnepäin. Tämä on todettu hyödylliseksi tavaksi myös tutkimuksessa – mitä pienemmästä jarruttamisesta palkittiin, sitä vähemmän hevonen vastusti kuolainta ja sitä mieluummin se jarrutti pyydettäessä.

Hevosia pyritään opettamaan herkiksi. Miksei ratsastajia? Lapsia pyydetään kiskomaan kunnes se pysähtyy ja jos ei pysähdy, pyydetään kiskomaan niin kauan että se peruuttaa. Tai kuolainta vastustavalle hevoselle, joka on ensin opetettu vastustamaan epäjohdonmukaisilla avuilla, vaihdetaan tehokkaampi jarru suuhun, että voidaan taas jatkaa epäjohdonmukaista käyttöä.

Aina puhutaan siitä, ettei jarruja saa hevoseen kaupasta. Valitettavasti käytännössä näyttää siltä että toimitaan tätä vastaan.

Egenvall et al. 2012, Pilot study of behavior responses in young riding horses using 2 methods of making transitions from trot to walk