Taidolla ja tunteella

Miksi hevosessa näkyy niin merkittävä ero istutatunnin alussa ja lopussa? Koska tunnin nimi on istuntatunti, odotusarvo on, että jokin sinussa muuttuu tunnin aikana, mikä saa hevosessa aikaan muutoksen. Johtuuko muutos parantuneesta istunnasta vai jostain muusta?

Yleisesti, silloin kun joku ohjaa toimintaa, eläimet riekkuvat ja vastustelevat vähemmän kuin omin päin tehdessä. Oma teoriani on se, että toimiessaan yksin ihminen käyttää niitä apuja, joita on aiemminkin käyttänyt ja luovuus vähenee. Yksin ollessaan keskittyy ehkä enemmän siihen, mitä hevonen tekee kuin siihen, mitä itse tekee. Jos joku ei toimi, kukaan ei ole viheltämässä peliä poikki ja antamassa ohjeita, vaan tulee kokeiltua voimakkaampia vihjeitä ja päällekkäisiä apuja. (Vaikka tiedostaisikin, että nämä vain sekoittavat hevosta.) Lopputulos on omalla kohdallani ainakin ollut jotain sellaista, jonka olisi yhtä hyvin voinut jättää tekemättä..

Juoksuttaminen on hyvä esimerkki tästä ilmiöstä. Ilman selkeää suunnitelmaa siitä, miten juoksutus hevoselle koulutetaan ei kannata tehdä mitään. Ellei sitten hevonen jo valmiiksi osaa juoksuttamisessa tarpeellisia taitoja – syntymälahjana ne eivät näitä taitoja saa. Itse en ole mikään naru- tai liinataituri. En edes totta puhuen pidä juoksuttamisesta huonojen kokemuksien, karkailleiden hevosten, alati sumputtuvien liinojen ja jatkuvan pyörrytyksen tunteen ansiosta. Liian monta kertaa olen ollut tilanteessa, jossa hevonen ei osaa mennä ympyrälle tai pysyä siellä, jolloin luonnollisesti otetaan piiska avuksi ja hätistellään sillä. Pahimmillaan liinan ja piiskan välistä kuuluu poks, ja hevonen poistuu paikalta kevyen tai lisäpainolla varustetun liinan kanssa.

Selkeä suunnitelma antaa ymmärryksen siitä, että kyseessä on prosessi. Hevosta ei voi niksauttaa ymmärtämään ympyrällä juoksemista. Jatkuva kahden paineen välissä oleminen taas ei ole mielestäni kestävä ratkaisu. Suunnitelma auttaa käsittämään draaman kaaren ja eri vaiheiden tarkoituksen. Se suojelee ylilyönneiltä ja turhautumiselta. Suunnittelu on lähes yli puolet toteutuksesta.

En edelleenkään taituroi vyyhdityksen kanssa, mutta koin onnistumisen tunteita ja ymmärsin juoksuttamisen hyviä puolia. Koska minulla oli suunnitelma päässä ja naru käsissä, pystyin keskittymään vain näihin (eipä silti, en olisi muuhun voinutkaan keskittyä samalla..), mikä suojeli turhautumiselta, mikä antoi hevoselle mahdollisuuden onnistua, mikä antoi minulle mahdollisuuden palkita, mikä johti toivottujen asioiden vahvistumiseen, eikä puolen tunnin välienselvittelyyn tai päättömään rätkimiseen, jossa olisin purkanut turhautumistani hevosparkaan.

Pienelläkin päivittäisellä treenillä voi saada ihmeitä aikaan jo viikossa.

IMG_1846

Minuta tuntuu, että tästä on kyse aika monessa asiassa. Istuntatunnilla keskitytään yleensä ratsastajaan, jolloin hevonen saa olla enemmän “rauhassa”, näin kiltisti ilmaistuna. Jos joskus keskittyy siihen, mitä itse tekee ja miksi, se voi näkyä siinä, että hevonen rauhoittuu ja rentoutuu. Samaa lähestymistapaa käytetään yleisesti kouluttamisessa – keskitytään yhteen asiaan kerralla. Jos kouluttaa tehokkaasti, edistyksen huomaa kyllä. Ratsastuksessa on paljon mutua; voidaan spekuloida, miksi hevonen ei tee jotain juttua. Johtuuko se istunnasta, energiasta, hevosen päänsärystä, avuista vai mistä. Juoksuttaminen on itse asiassa aika kiva koulutustesti; pystytkö itse muistamaan opitut asiat ja tekeekö hevonen oikein. Jos se tekee väärin, vika ei ainakaan ole istunnassa 😉

Olemme koostaneet verkkomateriaalin nimen omaan auttamaan sinua juoksuttamiseen liittyvissä ongelmissa.

IMG_1850

 

Ratsastaja aiheuttaa hevoseen paineen. Varusteista riippuen paine voi kohdistua eri kehonosiin. Hevoselle yleensä opetetaan, että tuntuma on peruspaine, joka ei vielä tarkoita mitään. Ongelma on se, että tuntuma on subjektiivinen kokemus sekä hevoselle että ratsastajalle.

Tuntuman kasvaessa konfliktikäytökset lisääntyvät – näin ainakin kokemattomilla hevosilla, joille tuntumaa ei ollut opetettu. Hevonen voi sietää voimakastakin tuntumaa, vaikkei se tunnu miellyttävältä – samalla tavalla kun koira, joka vetää hihnassa. Sekä koiran että hevosen voi kouluttaa sietämään vahvaa tuntumaa – ne painavat vastaan, vaikka se ei ole niille terveellistä. Tuntuma tai hihnan kireys voi kasvaa vähitellen huomattavan suureksi ja voi jopa vaikuttaa kuolain- ja kaulapantavalintoihin. Välineen vaihtaminen auttaa hetkeksi, mutta usein veto jatkuu parin viikon kuluttua.

Sekä koiralla että hevosella voi testata, kumpi aiheuttaa ensimmäisen paineen ja mitä paine aiheuttaa. Usein kun koiran hihnaa kiristää, se valpastuu ja sen tunnetila voi muuttua. Samoin hevonen voi olla karsinassa rauhallisesti kuolaimet suussaan, mutta kun ohjiin tarttuu, sen tunnetila voi muuttua. Eläin oppii helposti, mitä hihnaan tai ohjiin tarttumisesta seuraa, halusimme tai emme. Tätä voi käyttää hyväksi, koiran voi kouluttaa ottamaan kontaktin, kun hihna kiristyy. Hevosen voi kouluttaa siihen, että tuntumasta voi seurata mukavia asioita.

Nuoret hevoset hyväksyivät maastakäsin suurimman tuntuman (yli 10 N) ensimmäisenä testipäivänä. Toisena ja kolmantena päivänä ne oppivat ilmeisesti välttämään tuntumaa, koska luvut olivat huomattavasti pienemmät (6 ja hieman alle 6 N). Tuntumalla esiintyi huomattavasti enemmän konfliktikäytöksiä kuin pitkin ohjin.

Toisessa tutkimuksessa verrattiin erilaisten ohjien vaikutusta tuntumaan. Ratsastajat ottivat “keskivahvan” tuntuman mekaanisella hevosella. Tuntuman voimakkuudessa näkyi sekä kätisyys että ohjien materiaali; punotuilla nahkaohjilla tuntuma oli voimakkain, kun taas ohuilla, sileillä nahkaohjilla ja kangasohjilla tuntuma oli pienin. Kuten arvata saattaa, vaihtelua esiintyi huomattavan paljon myös siinä, mikä kenellekin oli “keskivahva” tuntuma.

Kolmannessa tutkimuksessa tarkasteltiin ohjien pituuden merkitystä. Ohjia lyhennetään usein silloin, kun hevosta yritetään hallita tai saada se johonkin tiettyyn asentoon. 17 kouluhevosta osallistui tutkimukseen, jossa koulurata ratsastettiin kahteen kertaan normaalilla ohjien pituudella ja kaksi kertaa 10 cm lyhennetyillä ohjilla.

10 cm tavallista lyhyemmät ohjat lyhensivät askelpituutta keskimäärin 15 cm ja kasvattivat painetta suuhun noin kilon, vaikka hevosen kaula ei lyhentynyt säästä niskaan mitattuna. Lyhyillä ohjilla pureskelu väheni, suun aukominen lisääntyi, häntä heilui enemmän ja korvat olivat luimussa useammin. Hevoset liikkuivat lyhyillä ohjilla enemmän luotiviivan takana.

Tuntuma on ehkä samanlainen käytös, kuin katsekontakti koirilla; ei itsetarkoitus vaan edellytys muiden asioiden harjoitteluun. Jos tuntumasta tulee temppu, ei samanaikaisesti voi teettää toista temppua. Katsekontakti tai tuntuma voivat toimia portteina muihin käytöksiin. Ja niistä voi itsessään tulla palkitsevia.

Ludewig et al., 2013. Effect of shortened reins on rein tension, stress and discomfort behavior in dressage horses.

Randle et al., 2011. The effect of different rein types on the rein tension applied when taking Up a ‘medium contact’ 

Christensen et al., 2011. Rein tension acceptance in young horses in a voluntary test situation

Pään ja kaulan asento on suosikkipuheenaihe. FEIn mukaan LDR on ilman pakottamista aikaansaatu muoto, mikä erottaa sen rollkurista.

Tutkijat halusivat selvittää, miten eri pään asennot sivuohjilla aikaansaatuina vaikuttavat hevoseen.  Tutkijat valitsivat viisi asentoa ja seitsemän hevosta, jotka olivat terveeksi todettuja ja kaularangat kuvattuja ja ultrattuja. Kaikki hevoset kävivät läpi kolmen viikon harjoittelujakson, jonka jälkeen ne hyväksyivät jokaisen pään asennon ilman voimankäyttöä.

 

IMG_2542

 

Asennot: 1) rajoittamaton, 2) niska ylhäällä, turpa luotiviivalla, 3) niska alhaalla ja venytettynä,  4) niska ylhäällä ja ylös venytettynä ja 5) niska alhaalla, venytettynä ja turpa kohti polvia.

Tutkimuksessa mitattiin (konflikti)käytöstä, sykettä ja sen vaihtelua sekä plasman ja syljen kortisolipitoisuuksia. Hevoset liikkuivat koetilanteessa 15 min ravia, 4 min laukkaa, 10 min ravia ja 5 min käyntiä.

Hevoset leikkivät kuolaimen kanssa eniten asennoissa 3 ja 5 (hyperfleksiossa). Venytetyissä asennoissa käytös oli lähimpänä vapaana liikkumisen käytöstä, vaikka aiemmissa tutkimuksissa oli huomattu asennon 3 haittaavan hengitystä. Konfliktikäytöstä oli eniten niissä asennoissa, joissa niska oli ylhäällä, mm. pään viskominen.

Sykkeen vaihteluista voitiin päätellä, että eniten stressaavia olivat asennot 2 (luotiviivalla niska ylhäällä)  ja 3 (turpa ryntäissä). Näissä asennoissa sympaattinen hermosto aktivoitui. Asennossa 2 oli eniten stressiin viittaavia käytös-, syke- ja kortisolimerkkejä. Asentoon 2 ja asentoon 5 liittyi eniten asenneongelmia.

Tutkimuksessa käytettiin sivuohjia, osassa asennoista jopa kaksia. Eihän (kai) ratsastuksen ideana ole säilyttää staattista tuntumaa ohjissa – sittenhän olisi aivan sama, kiinnittääkö ohjat satulavyöhön. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko tulos ollut erilainen ravureilla, jotka ovat tottuneet johonkin asento 4 suuntaiseen. Itse epäilen, että hevoset olivat tottuneet jo ennen koulutusjaksoa osaan asennoista, koska hevoset olivat peruskoulutettuja. Yksi mielenkiintoinen havainto oli se, että harjoitus kesti pidempään, kuin mitä FEIn säännöt sallivat hevosen päätä pitää samassa asennossa.

Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää, miten esim. näkökykyyn nämä eri asennot vaikuttavat.

Kiinnostava ja kuuma aihe.

The veterinary journal, 2014