Hevosen hyvä arki: nälkäkiukku ei ole leikin asia

Kaikkia hevosia ei voi eikä kannata vapauttaa luontoon, mutta silti niiden ruokailuun voi vaikuttaa pienillä asioilla. Tässä kirjoituksessa käyn läpi asioita, joita kannattaa oman hevosen ruokailussa havainnoida. Jäsenenä saat videovinkit siihen, millä tavalla ruokintaa voi parantaa tallipaikasta riippumatta.

Ymmärretään ensin hevosta.

Nälkä on aito tunne

Lajityypillisesti ruuan loppuminen on hevoselle mahdoton tilanne, johon se ei “luonnossa” ajaudu tai jos ajautuu, sillä on kohtalokkaat seuraukset. Tallissa tai tarhassa ruuan loppuminen on hankalaa siksi, että hevosella ei ole mahdollisuutta omalla toiminnallaan löytää ruokaa lisää. Tämä aiheuttaa hevosessa turhautumista mikä saattaa näkyä karsinan tai aitojen pureskeluna tai muun ei-toivottavan materiaalin syömisenä.

Tiheinkään ruokintaväli ei auta, jos hevosella on nälkä. Nälkä aiheuttaa sen, että ruokaa taas saadessaan hevonen hotkii ja korsirehun edut, kuten toimeliaisuus ja pureskelun määrä voi jäädä vähäiseksi. Korsirehusta tulee säännösteltynä ikään kuin väkirehu, ja se ei ole hyvä asia. Hevosta lajityypillisesti stressaa tilanne, jossa sillä ei ole korsirehua saatavilla. Hevosen nälkä ei katso rehuanalyysia vaan se on hevosen oma, aito kokemus.

Emme voi verrata omaa nälkäämme hevosen nälkään, koska olemme niin erilaisia syöjiä. Hevosta ei voi verrata myöskään koiraan tai kissaan, eikä hevosta voi ruokkia samalla tavalla. Hevosta voi verrata kaniin tai marsuun ja korsirehun oleellisuuden ymmärtää paremmin kun ajattelee, että mitä järkeä on rajoittaa kanin tai marsun korsirehun määrää. Siinä ei ole mitään järkeä, eikä sitä järkeä ymmärrä hevonenkaan.

Mistä nälkäisen hevosen tunnistaa?

– karsinassa tai tarhassa ei ole korttakaan heinää
– hevonen aktivoituu kun heinää jaetaan
– hevonen on kärttyisä ruuan lähellä
– hevosella keittää yli jos käytetään ruokapalkkaa
– hevonen puolustaa heinäkasaa joko muilta hevosilta tai ihmiseltä
– hevonen ottaa isoja suullisia eikä nosta päätään välillä
– hevonen hamuilee tarkaan viimeiset korret ja lähtee etsimään lisää heinää
– hevosella voi olla muita turhautumisen merkkejä, kuten seinien syömistä tai aitojen jyrsimistä

Nälkäiselle hevoselle slow-feeding ei aina toimi

Kuinka tyytyväinen olet itse, jos olet huomattavan nälkäinen ja ainut tarjolla oleva ruoka on ne kaikista jäykimmät pistaasipähkinät? Slow-feeding-systeemien tarkoitus on lisätä hevosen hyvinvointia, ei heikentää sitä. Mikäli hevonen turhautuu heinäsysteemistä, sen hyvinvointi ei lisäänny, eikä systeemi ole kyseiselle hevoselle silloin toimiva. Tilanne on ristiriitainen: vaikka ajastettu tai hidastettu heinä on hevosen fysiikalle hyvä, se ei aina ole sen päälle hyvä asia. Hevosella pitäisi olla vahva luotto siihen, että ruoka ei lopu koskaan.

Mikäli hevosella on kokemus nälästä ja siitä, että ruoka loppuu toistuvasti kesken, se ei pysähdy nautiskelemaan ruuasta. Ruuan loppuminen altistaa myös pakko-oireille ja jättää hevosen turhaan kierroksille. Slow-feeding voi kääntyä tense-feedingiksi tai rage-feedingiksi, kun alun perin hyvä idea kääntyy siihen, että hevonen nyppii korsia raivolla verkosta. Asetu hetkeksi hevosen asemaan ja mieti mikä oma tunnetilasi olisi pistaasipähkinöihin, jos saisit toistuvasti vain niitä?

Nälkäkiukku on hevosella paljon muutakin kuin ahneutta tai huonoja tapoja. Hevosella ei ole mitään käsitystä siitä, miksi sitä kiusataan perustarpeen kautta. Oma näkemykseni on se, että verkko on hyvä lisä, mutta ei ainoa ratkaisu. Ajastettu ruokinta voi olla hyvä idea, mutta tärkeintä tunnesyömisen ratkomisessa on tunteen muuttaminen ja yksilöllisyys: pienillä annoksilla ja lyhyellä ruokintavälillä saa aikaan hevosen, joka syö tehokkaasti ja nopeasti – sekään ei ole aina hyvä.

Palataan siihen, miten hevosen pitäisi syödä. Sen olisi hyvä napsia korsi sieltä täältä silloin tällöin. “Napsia korsi” toteutuu verkolla joskus, “sieltä täältä” tai “silloin tällöin” taas ei toteudu verkolla. “Silloin tällöin” toteutuu ajastetulla ruokinnalla, mutta silloin “napsia korsi” ei toteudu, kun hevonen hotkii.

Kohti tasapainoa

Usein se, että hevosella on jonkinasteinen ongelma ruuan kanssa viittaa siihen, että omistaja tietää kuinka monta kiloa heinää hevonen päivässä saa. Heinämäärä perustuu ehkä laskelmaan, ehkä mutuun tai ehkä tallin kulttuuriin. Joka tapauksessa heinämäärä perustuu sen ravintoarvoihin tai oletuksiin sen ravintoarvoista, harvemmin hevosen pureskeluntarpeeseen tai kylläisyydentunteeseen.

Aluksi kannattaa ottaa muitakin mittareita heinämäärälle kuin kilot tai ravintosisältö. Kannattaa havainnoida omaa hevosta esimerkiksi näillä mittareilla:

– Onko hevonen tyytyväisen oloinen? Onko se rentoutunut kun se syö?
– Kuinka pitkään hevonen syö päivittäistä annostaan?
– Kuinka monta kertaa hevonen nostaa päänsä heinäkasasta?
– Kuinka monta kertaa hevonen päivän aikana syömäänsä heinää pureskelee?
– Kuinka paljon hevonen kulkee heinää syödessään?

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi erilaisia vaihtoehtoja ruokinnan parantamiseen! Jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosten aivokarkin ABC

Virike on huono sana, puhutaan mieluummin palautumisesta tai aivokarkista. Virike kuulostaa ostetulta laitteelta, joka hoitaa homman.

Psyykkinen palautuminen ja mahdollisuudet lajityypilliseen toimintaan ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta harvemmin niille tulee uhrattua ajatustakaan. Miksi? Koska eroa ennen ja jälkeen ei voi huomata, ennen kuin kokeilee. Ja jos ei kokeile, hevosessa ei mikään muutu ja kaikki pysyy ennallaan.

Hevosen vuorokausi sisältää 24 tuntia. Kuinka suuressa roolissa me itse olemme ajallisesti hevosen arjessa? Yleensä ajallisesti hyvin vähäisessä, mutta muuten merkityksellisessä roolissa. Saattaa olla, että hevosen sosiaalisista tilanteista 90 % tapahtuu meidän kanssamme ja jos olemme tallilla puolitoista tuntia, se muodostuu sosiaalisen toiminnan kannalta todella merkittäväksi.

Tarvitseeko hevonen sitten erikseen järjestettyjä virikkeitä ja ohjelmanumeroita? Eikö hevosen työ riitä virikkeeksi ja elämänsisällöksi?

Oma mielipiteeni on se, että hyvin harvoin työ riittää elämänsisällöksi, päin vastoin – tarvitaan oheistoimintaa, joka auttaa jaksamaan työssä. Aivan kuten meillä ihmisilläkin, vaikka olisimme kutsumusammatissa, kaipaamme jotain muutakin elämään kuin aina samaa työtä.

Mitä se joku muu sitten esimerkiksi on?

Hevosten kanssa huomio on kiinnittynyt viime vuosina enemmän ruokailuun ja erilaisia hidasruokkijoita on tullut yhä enemmän markkinoille. Onko se putte sitten tyytyväinen, kun se saa seistä verkkopussilla puoli päivää?

Kaikkien virikkeiden käytössä pitäisi lähteä siitä, mikä kyseiselle yksilölle on tarpeellista ja hyödyllistä. Kaikkia hevosia hidasruokkija ei tee onnelliseksi, vaan asioita pitäisi katsoa laajalla kulmalla. Virike ei myöskään kaikissa tapauksissa tarkoita sitä, että pankkitili vajenee merkittävästi – on paljon asioita, joita voit tehdä hevosen hyväksi ilman rahaakin! Uskomatonta!

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa käyn läpi mitä virikkeet ovat ja miten niitä kannattaa hevoselle järjestää. Näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot yhdeksän euron kuukausihinnalla!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

On totta, ettei hevosta ole suunniteltu seisomaan slowfeeding-verkolla. Sitä ei myöskään ole suunniteltu seisomaan polvia myöten kuravellissä sen enempää kuin 5*5 postimerkillä tai 3*3 kopissa.

Pihatto voi olla hevoselle huono elinympäristö. Se voi passivoida, huonontaa unta ja aiheuttaa stressiä. Karsinatalli taas voi olla hyvä ympäristö, se voi sopia hevoselle loistavasti. Jokainen hevosenomistaja joutuu arvaamaan, mikä omalle hevoselle on tärkeää ja järjestämään sen mukaiset olosuhteet niillä paukuilla mitä käytettävissä on.

Jos hevoselta kysytään, kuten useissa tutkimuksissa on tehty, se vastaa näin:

Lajitovereiden seura on tärkeämpää kuin ohjattu liikunta. Näköyhteys ei korvaa tarhakaveria. Aidan yli härkkiminen on parempi kuin ei kontaktia lainkaan.

Vapaa liikkuminen on tärkeämpää kuin ohjattu liikunta tai kävelykoneessa pyöriminen. Parasta vapaa liikunta on silloin, kun mukana on lajitoveri.

Karkearehupainotteinen ruokinta lyhyillä ruokintaväleillä on tärkeämpää kuin väkirehut. Käytöksellinen pureskelutavoite päivää kohti on 60 000 kertaa. Jos se ei täyty, hevonen valitsee seinät ja tolpat.

Nämä kaikki ovat itsestäänselvyyksiä monille. Kuitenkin usein tyydytään siihen, mitä on, vaikka elämänlaatua voi parantaa todella pienillä arkisilla toimilla. Yhden totuuden tuijottaminen ei ole kannattavaa. Vaikka hevosten ylipaino on vakava ongelma, yhtä lailla ongelma on mahahaava. Vain toisen näistä pystyy näkemään päällepäin, ja siksi siihen on niin helppo tarttua. Jos mahahaava näkyisi ulospäin, olosuhteita muutettaisiin hanakammin.

Hevosenpito on pelkkää kompromissia ja syyllisyyttä. Päivittäin tulee mietittyä, puristaako satula, onko suussa kuolainten aiheuttamia muutoksia, onko hevonen liian lihava, onko sillä maha kipeä, onko jaloissa vikaa, onko mahassa hiekkaa, onko sillä kaikki hyvin, kiusataanko sitä ja niin edelleen. Jokaiselle huolelle on oma paikkauskeino, jolla omaa syyllisyyttä tilkitään; on purkkia ja lisäravinnetta, on satulansovitusta, toppaamista ja kuolainten vaihtelua. Lista on loputon ja jokainen asia aiheuttaa pienen päänsäryn. Tilannetta ei yhtään helpota se, että valmentaja/tallinpitäjä/kaveri lisää vettä myllyyn ja antaa lisää aihetta syyllisyyteen. Joskus kannattaakin kysyä heiltä, mihin mielipide tai näkemys perustuu? Perustuuko se mutuun vai perustuuko se mitattavissa olevaan faktaan? Ainoa taho, joka tekee diagnooseja eläinten terveydestä tai sairaudesta, on eläinlääkäri. Heidän mielipidetttä kannattaa arvostaa. Muiden tahojen vinkit ja neuvot kannattaa perusteluttaa. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.

Hevosen kannalta nimittäin heittopussi- tai tuuliviiriomistaja voi olla ongelma. Viikon tai parin kuuri sitä ja tätä ei hevosta tapa, mutta suuret muutokset kannattaa aina suunnitella (ja perustella) huolella.

 

 

Mistä tietää että hevonen on tyytyväinen?
Yksi hyvä merkki on seisaalla nukkuminen, joka kertoo siitä, että hevonen on tyytyväinen syömäänsä ruokamäärään. Olen itse ajatellut aiemmin, että se on kotiutumisen merkki, jos hevonen uskaltaa nukkua pitkin pituuttaan enkä ole sen kummemmin seisaalla nukkumista pohtinut.
Mitä kauemmin hevonen käyttää aikaa syömiseen, sitä vähemmän sillä jää aikaa stressaavaan toimintaan ja sitä tyytyväisempi se on. Olisi hyvä, että erilaisia slow feedereitä kehitettäisiin enemmän, jotta syömiseen käytettävää aikaa pystyttäisiin lisäämään lisäämättä korsirehun määrää ja turhaa ylipainoa.
Hyvistä olosuhteista hevonen palkitsee meidät nukkumalla seisaallaan.
Applied Animal Behaviour Science, 2007.

Hevosen aikabudjetti poikkeaa melko paljon lajin luonnollisesta aikabudjetista: hevonen käyttää normitallilla suurimman osan ajastaan lepoon ja paikallaan seisomiseen ja se syö kolmesti tai neljästi päivässä ruoka-aikoina. Yksin tarhatulle hevoselle ei pääse syntymään ystävyyssuhteita, joten luonnollinen fyysinen ja sosiaalinen vuorovaikutus jää aikabudjetista pois.

Hevonen on laiduntava eläin, joka luonnossa käyttää jopa 80 prosenttia ajastaan syömiseen ja liikkumiseen – käytännössä hevonen on koko ajan liikkeessä ja se nappaa korren sieltä täältä. Nykyiset rehut ovat niin hyvälaatuisia, että niitä on usein mahdotonta antaa hevoselle rajattomasti. Vapaa ruokinta aiheuttaa ylensyömistä, lihomista ja rehua menee paljon hukkaan kun sitä tallotaan tarhan pohjaan. Näistä syistä ruokinta on usein aikataulutettua ja joskus väkirehupainotteista hevosen työstä ja käyttötarkoituksesta riippuen.
Luonnossa hevonen elää pienissä porukoissa ja on jatkuvassa sosiaalisessa suhteessa laumatovereihinsa. Hevonen leikkii kavereidensa kanssa ja porukassa ne rapsuttelevat toisiaan. Usein karsinatalleissa hevoset elävät toisistaan erilläään ja mahdollisuudet fyysiseiin kontakteihin ovat hyvin rajoitettuja joko turvallisuussyistä tai yksinkertaisesti tilanpuutteen takia.
Hevonen on suunniteltu olemaan jatkuvassa liikkeessä. Moni hevonen ei liiku lainkaan tarhassa, joten kaikki liikunta tapahtuu ratsastaessa tai ajaessa. Tämä aiheuttaa onnettomuusriskejä, kun hevonen ei opi liikkumaan vapaana turvallisesti tai se kerää karsinassa energiaa, jonka se purkaa vaarallisena käytöksenä ratsastaessa.
Miten ongelmat ovat ratkaistavissa taloudellisesti ja turvallisesti?

Hevonen on vaeltava laiduntaja. Se liikuskelee useita tunteja päivässä napsien korren sieltä täältä. Se syö tasaisesti pitkin päivää.

Nykyisin heinä on ravintoarvoiltaan laadukasta, ja hevoset liikkuvat varsinkin talvella huomattavan vähän. Lisäksi ruokintavälit ovat usein pitkät. Edellä mainituista aiheutuu useita käyttäytymis- ja terveysongelmia.

Vapaa heinä on monelle mahdottomuus, koska hevonen paisuu kuin pullataikina. Ratkaisu voi tästä ongelmasta kärsiville löytyä siitä, että tehdään syömisestä vaikeampaa, jolloin siihen kuluu enemmän aikaa ja vaivaa.

Huonolaatuinen metsälaidun, talveksi kerätyt kerput, pienireikäiset heinäverkot, eri kasoihin ripoteltu heinä, heinä kanistereista, kuonokopat.. Kaikkea kannattaa kokeilla. Myös väkirehut kannattaisi syöttää hitaasti, tyhjistä pulloista tai palloista.

Mikä on sinun ratkaisusi ruokinnan hidastamiseen?

 

Hevosen painolaskuri The Horse-sivuilla.

 

Kentucky Equine Research Inc., December 10 2011