Tutkimuksen mukaan hevonen saa ratsastettavuudesta sitä paremmat pisteet, mitä kevyempi ja vakaampi tuntuma sen ja ratsastajan välillä on. Tuntuman tasaisuus on kuitenkin illuusio, hevonen ja ratsastaja liikkuvat eri askellajeissa eri tavoin, ja kenekään ratsastajan on mahdoton täydellisesti seurata tuntumalla hevosen pään liikkeitä. Siitä johtuu tuntumamittauksessa havaittava aaltoliike.

Nyt haluttiin selvittää, millainen tuntuma kahdeksalla ammattiratsastajalla oli tavallisten ratsastuskertojen aikana. Pienin tuntuma oli käynnissä, suurin laukassa. Laukassa tyypillistä oli se, että sisäohjalla oli enemmän tuntumaa kuin ulko-ohjalla, eli niin kutsuttua ulko-ohjan tukea ei ollut. Nuorilla ja kokemattomilla hevosilla oli yhtä voimakas tuntuma kuin korkeamman koulutustason hevosilla.

Istunta vaikuttaa olevan yhteydessä tuntumaan – keventäessä ja kevyessä istunnassa tuntuma oli kevyempi kuin tavallisesti istuen. Tämä voi johtua joko siitä, että hevosilta ”vaaditaan” enemmän, kun istutaan alas tai siitä, että istuva ratsastaja ottaa tukea ohjista. Vaatimustason nousun ei kuitenkaan kouluratsastuksen periaatteiden mukaan pitäisi kasvattaa tuntumaa, vaan päin vastoin tuntuman ja apujen pitäisi keventyä harjoittelun seurauksena.

Kouluratsastuksen periaatteiden mukaan korkeasti koulutetun hevosen tulisi reagoida yhä pienempiin ratsastajan apuihin kevyesti. Tämä ei näytä pitävän paikkaansa, koska mitä korkeammin koulutettu hevonen tutkimuksessa oli, sitä voimakkaampi tuntuma oli. Ilmiön taustalla voi olla tottuminen. Nuorilla hevosilla tuntuma on pienempi, koska ne eivät ole ehtineet turtua voimakkaaseen tuntumaan. Toisen tutukimuksen mukaan nuoret hevoset kestivät vapaaehtoisesti 38 N tuntuman saavuttaakseen ruokapalkkion – eivät sen enempää. Kuitenkin tässä tutkimuksessa mediaanituntuma oli 27 N ja voimakas tuntuma 57 N, mikä osoittaa sen, että tottumista on voinut tapahtua. Toki hevosissa on yksilöerojakin, osa kestää enemmän kuin toiset.

Voimakas tuntuma nuorella hevosella voi opettaa hevosen nojaamaan ohjiin. Samalla se voi tottua paineeseen, ja sen voi olla vaikea erottaa muita apuja perustuntumasta. Miten voimakkaasta tuntumasta päästään kevyeen? Ei koirakaan lopeta hihnassa vetämistä, kun se tottuu paineeseen.

Oli tuntuma mikä tahansa, sen arvioiminen mutulla on vaikeaa. Varsinkin pitkässä juoksussa. Jos tuntumani on tällä viikolla keskimäärin 20 N ja vuoden päästä se on viikon aikana keskimäärin 60 N, mitä välissä on tapahtunut? Jos hevonen ei näytä konfliktikäytöksiä, onko kolminkertainen tuntuma ihan ok? Tai jos tilanne on toisinpäin – vuoden päästä tuntumani onkin kolmannes siitä, mitä se on nyt. Mitä välissä on tapahtunut?

 

tutustuin vihdoin suomalaiseen kuolaintutkimukseen. Sen voi lukea täältä. Hienoa ja onnittelut hyvästä työstä, jota omalla kielellämme ei todellakaan ole usein tarjolla!

Tämä tutkimus antaakin niitä kauan toivottuja eväitä muillekin eläinlääkäreille mitata hevosen suuta ja arvioida mikä kuolain olisi millekin hevoselle sopiva. Kuolaimen valinta on hankalaa, eikä sen perusteeksi ole ennen tätä ollut oikein mitään järkevää taustatietoa suomeksi. Kuolainasioissa varmasti toimitaan, kuten muissakin; ensin valmentajan mielipide, sitten Google, sitten ht ja Facebook. Erilaisten kuolainten määrä on viime vuosien aikana moninkertaistunut, mutta oikean Kuolaimen sovittaminen juuri oman hevosen suun mittoihin ei onnistu ihan keneltä tahansa. 

Tutkimus herätti minussa muutamia kysymyksiä. Niitä ovat mm. otos; onko otoksessa edustettuina koko kuolaimia käyttävä suomalainen ratsuhevospopulaatio? Olivatko hevoset samalta alueelta? Onko niillä mahdollisesti samat valmentajat, millä voi olla merkitystä ratsastustyyliin? Mitä muuta hevosilla tehtiin kuolaimet päässä kuin ratsastettiin? Käytettiinkö niillä sivu- tai apuohjia säännöllisesti? Mitä materiaalia ohjat olivat * vaikuttaa tutkitusti tuntumaan. Eroja löytyi, mutta olivatko ne tilastollisesti merkitseviä?

Suun pehmytkudosmuutosten todettiin olevan kuolaimia käyttävillä hevosilla hyvin yleisiä. Suurin osa suun pehmytkudosmuutoksista sopii sijainnin puolesta kuolaimen tai turpahihnan aiheuttamiksi. Koska ei ole kehitetty täydellisiä kuolaimia tai kuolaimettomia suitsia, voidaan tämän hetkisen tutkimustiedon perusteella suositella hevosen suun terveyden edistämiseksi, että hevosilla vaihdettaisiin muutaman päivän välein eri tavoin ja eri kohtaan hevosen suuta ja päätä vaikuttavia kuolaimia ja kuolaimettomia suitsia. Hevosen suun terveyden kannalta olisi paras, jos hevosta ratsastettaisiin ilman turpahihnaa tai hevoselle annettaisiin turpahihnasta vapaita päiviä ja kiinnitettäisiin huomiota turpahihnan kireyteen myös kuolaimettomissa suitsissa. Hevosella olisi hyvä olla 1-2 päivää viikossa, jolloin ei käytettä ollenkaan varusteita, jolloin hevosta voidaan liikuttaa esimerkiksi irtojuoksuttamalla. Kuolaimien ja kuolaimettomien suitsien vaihteleminen antaa suun pienille vaurioille aikaa parantua, jolloin hevosen suu pysyy mahdollisimman terveenä. Hevosen suun terveyden kannalta on todennäköisesti hyvä, jos hevosella on useampia eri ratsastajia, jotka ratsastavat hevosta hieman eri tavoin, jolloin paine kohdistuu aina hieman eri kohtaan suussa. 

Aiheuttaako kuolain itsessään vaurioita, jos se on hevosella vaikkapa tarhassa tai karsinassa? Huonosti sopiva kuolain varmasti aiheuttaa. Mikäli oletetaan, että kuolain on sopiva ja hyvin istuvissa suitsissa, voidaan olettaa, ettei pelkkä suussa pitäminen vielä tee vaurioita. Vaurioiden taustalla voi olla kuskin toiminta, eli se miten kuolainta käyttää ohjeen välityksellä. Eli kuinka pientä tai suurta painetta kuolaimiin ja suuhun aiheuttaa. Turpahihnan uskon aiheuttavan itsessään haittaa, koska se varsinkin ylikireänä estää hevosta liikuttamasta suutaan. Turpahihna on staattinen laitos, johon ratsastaja ei vaikuta, paitsi kuolaimettomissa ratkaisuissa.

Samalla idealla voitaisi tehdä raippatutkimus. Otettaisiin 30 hevosta, jotka kuvattaisiin lämpökameralla raipanjälkien varalta. Omistajat ottaisivat klinikalle mukaan kaikki ne raipat, joita yleensä käyttävät. Johtopäätöksenä voitaisiin esittää, että kannattaa käyttää eri mittaisia ja erilaisia raippoja päivittäin vaihdellen. Kannattaa käyttää pehmustettuja raippoja, bambukeppejä, pitkiä koulupiiskoja ja estelätkiä vaihdellen. Lisäksi kannattaa pitää viikottain muutama kokonaan raipaton päivä. Raippaa kannattaa käyttää eri puolille hevosen kehoa, jotta jo syntyneillä vaurioilla on aikaa parantua. Eri ratsastajat käyttävät raippaa eri tavalla ja eri kohtiin, mistä saattaa olla hyötyjä vaurioiden parantumiseen. 

Eli energiaa ei haaskata siihen, että opetettaisiin käyttämään varusteita mahdollisimman hyvin. Sen sijaan hyväksytään se, että kun nyt kuitenkin vedetään, niin parempi vetää eri päivinä eri kuolaimilla. Päivittäin vaihtuva kuolain saattaa olla hevoselle iso asia. Meille narut ovat usein samat ja tuntuvat käsiin tutuilta, mutta hevoselle usein vaihtuva kuolain voi aiheuttaa hämmennystä. Tämä on oletusta, jota perustelen sillä, että jokainen uusi varuste voi aiheuttaa hevosessa reaktioita – olisi reilua tutustuttaa hevonen kaikkiin käytettäviin kuolaimiin perusteellisesti, koska ne vaikuttavat hevosen suuhun eri tavalla. Toki tätä voi tehdä, mutta jos tuntuma on hevosen mielestä ongelma, ilmiö voi muistuttaa sitä, että pidämme joka päivä liian pieniä kenkiä, jotka vain puristavat eri kohdasta jalkaa. 

Ohjastuntuman mittaaminen voi olla pelottavaa, mutta siitä on hyötyä. Ja mikä palkitsevinta, omaa kehitystä voi seurata. Valmentajalta voi kysyä tai videolta nähdä, näkyykö kehittyvä tuntuma hevosen liikkumisessa tai ns.  Suoruudessa jotenkin. Vaikka tuntuma olisi epäsymmetrinen tai epätasainen, kuten minulla on, hevonen voi siitä huolimatta tehdä haluamiani asioita ja se ei välttämättä esitä kipu- tai konfliktikäytöstä. Se ei kuole siihen tietoon, että tuntuma on voimakas ja toinen naru on lyhyempi kuin toinen. En voi ostaa uusia herkkiä käsiä, mutta voin harjoitella näiden käytettyjen kanssa. Lisäksi voin keksiä keinoja minimoida nyppäisyjä (joita tulee kaikesta huolimatta); voin pitää harjasta kiinni tai laittaa vaikka kaulanarun, josta pidän kiinni. Se voi lieventää äkillisiä nykäisyjä tasapainon horjahtaessa. Tai voi opetella pitämään ohjia yhdessä kädessä, jolloin minulla on puolet vähemmän harmiteltavaa. 

Tuntumaklinikoiden tarkoituksena ei ole syyllistää ratsastajia. Tarkoituksena on tarjota yksi (mitattava) lisäpalikka omaan kehittymiseen. Tuntumaklinikoilla lähdetään siitä, että jos hevoselle miellyttävä tuntuma löytyy, voi olla mahdollista ehkäistä kuolainten (ja kuolaimettomien) aiheuttamia haitallisia vaikutuksia. Videolta ja mittausdatasta voidaan päätellä, mikä vaikutus tuntumalla on esim konfliktikäytöksiin. Lisäksi voidaan saada uusia näkökulmia siihen, miksi tietyt asiat ovat hevoselle vaikeita. Yksinkertaisten ratkaisujen löytämiseen ei aina tarvita kättä pidempää. Ratsastajan tuntuman tiedostamisesta voi olla hyötyä myös omalle valmentajalle; hän voi suunnitella harjoituksia siten, että ratsastaja voi harjoittaa kehittyvää tuntumaa.