Hevosia syytetään laiskoiksi, tyhmiksi, itsepäisiksi ja vaikka miksi. Omassa toiminnassa nähdään harvoin vikaa. Kun ajatellaan, mikä motivoi hevosta työskentelemään ihmiselle/ihmisen kanssa, perusteluita on monia: se työskentelee ruokansa eteen, se haluaa miellyttää, olen sen johtaja ja se tekee niin kuin sanon… Miksi niin harva hevosammattilainen tietää oppimisteorian perusteita?

Englantilaistutkimuksessa vartailtiin kahta koulutusstrategiaa huostaanotetuilla poneilla. Huonoista oloista pelastetut hevoset käyvät yleensä läpi jonkinlaisen koulutuksen ennen kuin ne sijoitetaan uusiin koteihin. Peruskoulutusjaksoon sisältyi taluttamista, jalkojen nostelua, paikallaan seisomista, esterata ja lastaus kuljetuskoppiin.

Kuudestatoista ponista kahdeksaa koulutettiin käyttämällä negatiivista vahvistetta, eli poni opetettiin väistämään painetta. Kahdeksaa ponia koulutettiin käyttämällä positiivistä vahvistetta siten, että klikkerillä merkittiin oikea toiminta ja palkittiin makupalalla.

Alkuvaiheissa molemmissa ryhmissä olevien ponien sykkeet nousivat. Niillä ei ollut aiemmin ollut ihmiskontaksia tai jos oli, kontaktit olivat olleet huonoja. Alkuviikkojen jälkeen ponit alkoivat tottua testiareenaan ja käsittelyyn.

Positiivisen vahvisteen avulla koulutetut ponit lähestyivät rohkeammin uusia esineitä ja ihmisiä kuin negatiivisella vahvisteella koulutetut. Negatiivisella vahvisteella koulutetut ponit kuopivat maata enemmän kuin toiset, mikä voi olla merkki turhautumisesta.

Positiivisen vahvisteen avulla koulutetut ponit olivat motivoituneempia koulutukseen. Ne ottivat myös enemmän kontaktia kouluttajiin ja saivat nopeammin uudet kodit. Tutkimus osoittaa että etenkin niille eläimille, joilla on huonoja kokemuksia ihmisistä, positiivisen vahvisteen käyttö voi olla tuloksekasta, koska eläin saa sen avulla positiivisia kokemuksia.

Lesley Innes, Sebastian McBride, (2008), Negative versus positive reinforcement: An evaluation of training strategies for rehabilitated horses’, Applied Animal Behaviour Science 112: 357–368.

Miten vaikuttaa työmotivaatioon se, että palkka tulee myöhässä? Tai jos tehtävä annetaan myöhässä tai epäselvästi. Jaksaako sitä ponnistella jos palaute viipyy?

Japanilaistutkimuksen (Yamamoto, Kikusuri & Ohta, 2009) mukaan koiran kanssa myöhästyminen voi olla haitallista.

Omistaja myöhästyy yleensä kahdessa asiassa: toimintaa edeltävässä vihjeessä sekä toiminnan jälkeisessä palautteessa.

Tutkimuksessa käytettiin kymmentä koiraa, joille oli koulutettu jo aiemmin toiminnot “istu” ja “maahan” siten että ne onnistuivat 80 prosenttisesti niissä. Tutkimuksessa omistajien piti saada koirat istumaan ja menemään maahan käskystä muutamia kertoja peräkkäin. Omistaja antoi käskyn ja koiran toiminnan perusteella joko torui koiraa tai palkitsi sen makupalalla.

Tutkimuksessa havaittiin, että viive omistajan toiminnassa voi vesittää jopa koiralle ennalta tuttua komentoa. Omistaja saattaa esimerkiksi antaa komennon silloin, kun koira on keskittynyt johonkin muuhun toimintaan kuten lattian nuuhkimiseen. Toisaalta kun koira istuikin pyydettäessä, omistaja saattaa viivytellä palkkion tai rankaisun kanssa siten, että palkkio tulee vasta kun koira tekee jo jotain aivan muuta tai rankaisu tulee silloin kun koira tekee oikein. Ymmärrettävästi tästä seuraa, että koira turhautuu. Kukapa ei turhautuisi tilanteessa, jossa ensinnäkään ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja kun yrittää jotain, palaute on epäselvää.

Kuinka paljon sitten saa olla myöhässä? Ei paljon, tässä tutkimuksessa havaittiin jopa puolen sekunnin viiveen aiheuttavan hankaluuksia kommunikaatiossa. Eli ei auta, jos huonosti menneen harjoituksen jälkeen jättää iltaruuan antamatta; ei auta jos lenkin jälkeen palkitsee. Täytyy olla selkeä, täsmällinen ja erittäin nopea jotta voi edes säilyttää koiran nykyisen temppuvalikoiman vesittämättä. Siinä on harjoittelemista.