Hevoset ja letkutus, kolme vinkkiä onnistumiseen

Kuumalla säällä moni hevonen nauttii viilentävistä suihkuista. Pelkkä lupaus suihkunjälkeisestä hyvästä olosta ei kuitenkaan riitä siihen, että hevonen nauttisi itse toimenpiteestä. Pesupaikka ahdistaa, letku voi hyökätä kimppuun ja vesipisarat kutittavat.

Voit itse valita, miten hevosesi suhtautuu letkutukseen, ja vastuu hevosen asenteesta toimenpidettä kohtaan on sinulla. Voit päivittäin jokaisessa kohtaamisessa valita, millaista hevosta rakennat – taitavaa vastustajaa itsellesi vai yhteistyökumppania?

Taitavan vastustajan rakentaminen lähtee kiireestä, väärästä asenteesta ja pettävästä arvostelukyvystä. Kun tähän soppaan laitetaan mausteeksi vielä ripaus vanhaa, hyvin tekeytynyttä arviointivirhettä, niin yli kiehuu. Letkuttamispelkoisen hevosen sijaan ketjut perässään juoksee nyt vetopaniikista kärsivä, käsittelijäänsä ja pesupaikkaa pelkäävä, taluttaessa jyräävä ja “tyhjää” kyttäävä monsteri. Pahimmassa tapauksessa varsan ensimmäinen letkutus päättyy näin, ja laskua maksetaan vuositolkulla – tietenkin suurimman laskun maksaa hevonen itse.

Yhteistyökumppanin rakentamiseen tarvitaan kahvikupin äärellä valmiiksi pohditut arvot sekä ymmärrys siitä, että minä itse olen vastuussa hevosen toiminnasta, koska minä itse laitan hevosen erilaisiin tilanteisiin. Tarvitaan sopiva asenne ja arvostelukykyä – käsitys siitä, mikä on kyseiselle hevoselle helppoa ja mikä taas vaikeaa. Lisäksi tarvitaan kyky arvioida sekä hevosen toimintaa että omaa toimintaa; kykyä pitää pää kylmänä vaikka vesiletkun avulla sen sijaan että toimii tunnekuohun vallassa hevosta vastaan.

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Käyn läpi kolme vinkkiä, joiden avulla voit tehdä letkuttamisesta hevoselle ja itsellesi mieluisaa. Käyn läpi, miten voit lisätä hevosen motivaatiota ja hallinnan tunnetta ja mitä tuttua voit käyttää treenissä apuna – kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei ole ja nopeuttaa pääsyä toivottuun lopputulokseen!

Peseminen on normaali osa harjoittelevan hevosen päivää. Hevosen asenteella alkaa olla merkitystä myös hyvinvointiin, kun tapahtuma toistuu usein. Haluaisitko itse, että jokaiseen kivaan tekemiseen liittyisi pakkopullaa ja hammasten kiristelyä päivittäin? Hevosen suorituskyvyn kannalta emme todellakaan halua, että hevosen arjessa on pelkoa tai inhoa aiheuttavia roskia – tehtävämme on keskittyä olennaiseen ja siivota nämä roskat pois hevosta häiritsemästä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Vahvista aikeita
Yhtä tärkeää kuin vahvistaminen, on halutun käytöksen aikaansaaminen. Ilman haluttua käytöstä palkkioiden välinen aika pitenee turhaan ja eläin menettää mielenkiintonsa. Varmaan jokainen on ollut tilanteessa, jossa eläin turhautuu kun ei ymmärrä mitä halutaan. Jos vahvisteväli kasvaa liian suureksi, se vaikuttaa koulutukseen käytettävään kokonaisaikaan, koska yhden koulutussession aikana ei saada toivottua muistijälkeä muodostumaan.
Koska haluamme eläinten olevan täydellisiä, emmekä halua niiden oppivan mitään “väärin”, olemme varovaisia kouluttajia. Voi olla, että ensin menee kuukausia tai jopa vuosia, jotka yritämme taistella ilman vahvistetta eikä mitään tapahdu. Kun sitten kyseiselle eläimelle sopiva vahviste löytyy, eläin kiinnostuu kouluttamisesta ja aktivoituu. Tällöin kouluttaja onkin liemessä – eläin voi olla jopa liian aktiivinen oppija, mikä on ongelma varsinkin silloin, kun emme tiedä mitä olemme tekemässä.
Me olemme erityisen varovaisia silloin, kun eläin tekee jotain sinnepäin. Jostain syystä vanha uskomus siitä, että jos hyväksyt nyt näin loivan väistön, se ei enää koskaan väistä jyrkästi tai jos se nyt ei hyppää tätä estettä puhtaasti (väsyneenä), se ei enää koskaan hyppää mitään, elää edelleen voimakkaana. Vaatimisessa on sellainen ongelma, etä jos siihen liittyy voimakkaat avut tai merkit, tapahtuu samalla tottumista eli turtumista. Silloin jatkossakin tarvitaan yhä voimakkaampia apuja, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. Isoista epäselvistä tai yhtäaikaisista merkeistä on hankalaa päästä pieniin, huomaamattomiin merkkeihin. Selkeistä, helposti eroteltavista ja yksinkertaisista merkeistä on mahdollista päästä pieniin apuihin. Jos hevonen ymmärtää avun ja kokee siihen vastaamisen palkitsevaksi, se alkaa vahvistaa ratsastajan käytöstä vahvistamalla aietta. Ennakointi on tästä syystä hyvä asia – hevonen tarjoaa viimeksi oppimaansa asiaa jo pienestäkin ratsastajan vihjeestä.
Eläimille ei saa antaa periksi, ja ne laiskistuvat jos niiltä ei vaadi mitään – kuulostaako tutulta? Kouluttamisessa vaikin tehtävä on miettiä, mitä haluaa ja mikä on toivottu lopputulos. Kun tämä on selvillä, loppu on helppoa. Haluttuun lopputulokseen pääsee nopeiten, kun vahvistaa oikeansuuntaisia aikeita. Sen sijaan, että jätetään vahvistamatta ns. sinnepäin-yritykset ja huudetaan “kerran vielä”, kunnes homma menee oikein, kannattaisi joskus kääntää asetelma toisin päin. Joskus kannattaa kokeilla mitä tapahtuu jos palkitseekin hyvin pienestä. Jos käytössä on selkeästi erotettava yksittäinen apu, joka hevosen on mahdollista ymmärtää, kannattaa rakentaa reaktiota niin, että alkuun on tyytyväinen pieneenkin reaktioon.
Varsoja opetettiin eteen-merkkiin eri vahvisteaikatauluilla. Eteen-merkkinä käytettiin painetta riimuun. Osalla varsoista paine poistettiin ensimmäisen askeleen kohdalla, osalla toisen askeleen kohdalla ja osalla neljännen askeleen kohdalla.
Ketkä oppivat nopeiten kävelemään eteenpäin 8 metrin matkan?