Kysytään koiralta – asennetta käsittelytoimiin

Aloitan kysytään koiralta-kirjoitusten sarjan. Ensimmäisessä osassa keskitytään käsittelytoimiin, joihin suhtaudutaan edelleen usein pakkopullana, joka on tehtävä koiran mielipiteestä välittämättä. Joskus niitä taas treenataan vastaehdollistamalla, mutta siinäkin koira on usein passiivisessa roolissa. Koiralta kysyminen on tärkeää, vaikka se kuulostaa hullulta! Koiralta kysyminen ei tarkoita periksi antamista tai vallan kadottamista, vaan se tarkoittaa hyvinvoinnin lisääntymistä, arkuuden ja pelkojen vähentymistä ja elämänlaadun parantumista.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet videon tästä ja monesta muusta aiheesta! Videolla käyn läpi, miten pääset käsittelytoimenpiteissä kahdella tavalla kohti koiraystävällisempää treeniä. Esimerkkitoimenpiteenä videolla on kynsien leikkaamisen ensivaiheet.

Miksi omaehtoisuus on tärkeää?

Omaehtoisuus lisää koiran hyvinvointia. Kun koira saa itse päättää, sen itseluottamus kasvaa ja stressi vähenee. Käsittelytoimet saattavat olla koiran mielestä epämukavia, ja vaikka kyseessä olisi vain lievä vastustelu tai välttely, se silti voi aiheuttaa stressitason nousun, mikä vaatii toistuessaan veronsa. Mikäli toimenpiteitä tehdään toistuvasti puoliväkisin, eikä niiden tekeminen helpotu ajan mittaan, silloin niistä ei muodostu ns. normaaleja rutiineja, vaan stressinaiheuttajia. Mitä enemmän koiran odotetaan olevan skarppina, joko kilparadalla tai työtehtävissä tai lasten kaitsijana, sitä enemmän täytyy kiinnittää huomiota tarpeettoman ja häiritsevän stressin poistamiseen. Sama pätee koiriin, joilla sosiaalistuminen on käynnissä. Niiden kanssa keskitytään hakemaan positiivisia kokemuksia, jolloin varsinkin ihmisen tuottamat lievästikin epämiellyttävät kokemukset ovat itsestäänselvästi pannassa. Vaikka korostan tässä tiettyjä koiraryhmiä, mielestäni ei ole perusteltua tehdä käsittelytoimia väkisin millekään koiralle, vaan tavoitteena olisi aina oltava se, että koira nauttii ihmisen käsittelystä. Siihen ei välttämättä päästä yhdellä eikä kahdellakymmenellä kerralla, mutta se on tavoite, jonka pitäisi olla kirkkaana mielessä aina kun tekee mitä tahansa.

Vaikutat asenteeseen joka päivä, halusit tai et

Koska sekä koira että ihminen ovat eläviä olentoja tunteineen ja ajatuksineen, et voi suhtautua koiraan kuin huonekaluun. Jokainen vuorovaikutustilanne koirasi kanssa muokkaa sen asennetta sinua (ja muita ihmisiä) kohtaan. Joku ulkoistaa ikävät toimenpiteet toisen ihmisen tehtäväksi, mikä on aivan ymmärrettävä ratkaisu. Silloin voit itse säilyttää hyvän tyypin aseman. Riskinä on se, että koira yleistää ikävien tilanteiden asennetta myös muihin ihmisiin ja tilanteisiin. Mitä huonompi itseluottamus koiralla on, sitä herkemmin se reagoi ikäviin toimenpiteisiin. Koiran asenne muuttuu tai vahvistuu joka päivä, mutta siihen on mahdollista vaikuttaa. Asenne tiettyjä toimenpiteitä kohtaan on päivän tilanne, joka on koulutuksella helposti muutettavissa. Koiran kannalta pahinta on se, ettei se pysty ennakoimaan, milloin sille tuttu ja kiltti ihminen muuttuukin ikäväksi ja tekee jotain väkisin. Koira ei käsitä, miksi samat kädet ovat joskus liikkeellä hyvät mielessä ja joskus pahoissa aikeissa. Voit pienillä toimenpiteillä lisätä koiran itseluottamusta ja luottamusta ihmisiin, kun tiedostat oman toimintasi. Johdonmukaisuus tarkoittaa sitä, että käsittelet koiraa tietoisesti ja tavoitteellisesti.

Tavoitteena aktiivinen koira

Käsittelytoimepiteiden harjoitteluun voidaan esittää useampaa lähestymistapaa. Voidaan ajatella, että koira tottuu niihin ajan mittaan, kun vaan päättäväisesti tehdään. Mikäli kokeilet tätä menetelmää, pidä kirjaa siitä, missä ajassa tilanne helpottuu. Nimittäin jos se ei ajan mittaan helpotu, menetelmä ei toimi. Jos vastustelu tai pelko ei vähene, homma ei etene. Toinen tyypillinen tapa on vastaehdollistaminen yhdistettynä siedättämiseen. Koiralle tarjotaan hyviä kokemuksia käsittelystä niin, että edetään varovaisesti asteittain helposta vaikeaan ja palkitaan koiraa samaan aikaan. Näin ajan mittaan koiran mielikuva käsittelystä muuttuu mukavaan suuntaan. Vastaehdollistamisessa käytännön ongelmaksi muodostuu usein se, että raja sopivan ja liian vaikean välillä on hankala löytää ja koska koiraa usein käsittelytoimepiteiden kohdalla palkitaan siitä, että se ei tee mitään, on hankala huomata koiran motivaation muutoksia. On hankala etukäteen sanoa, tuleeko toimenpide tai harjoitus onnistumaan vai ei. Vastaehdollistaminen on loistava menetelmä, kun siihen lisää omaehtoisuuden elementin. Tämä toimii varsinkin erittäin arkojen tai pelokkaiden koirien kanssa, joilla ei löydy helpolla koulutuksen aloituskohtaa, eli niihin ei voi kunnolla edes koskea.

Lue lisää..

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Haukku rasittaa korvia, mutta ei tee haavaa

On koiria, joille haukkuminen on ensimmäinen vaihtoehto moneen ongelmaan ja tilanteeseen. Joillekin koirille on mahdotonta osallistua harjoituksiin toisten koirien kanssa, kun koko treeni kuluu haukkuessa. Haukkumiselle on monia syitä, mutta niin rasittavaa kuin se onkin, kannattaa muistaa että kyseessä on normaali, lajityypillinen käyttäytyminen. On täysin normaalia, että koira haukkuu – se on jopa normaalimpaa kuin se, että kissa naukuu.

Miksi haukkumiselle on sitten yleensä kuitenkin nollatoleranssi julkisilla paikoilla ja miksi tämä nollatoleranssi ei välttämättä ole paras ratkaisu?

Ehkä ajatellaan, että haukkuminen on merkki kurittomuudesta. Joskus on ehkä saatettu ajatella, että haukku on portti aggressiivisuuteen. Kuitenkin jos pikaisesti katsastaa aggression portaita, siellä ei ole haukkua erillisenä portaana. Toki haukkuva koira voi purra, mutta yhtä hyvin se voi olla purematta. Ehkäpä suurin syy siihen, että haukkua ei suvaita, on se että se koetaan häiritseväksi ja se antaa vaikutelman siitä, että koira ei ole hallinnassa. Lisäksi on olemassa pelko siitä, että mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan tulevaisuudessakin. Toki näin voi olla, mutta monille koirille haukku on jonkin verran haastavampaa kuin hiljaa oleminen, joten se ei kaikille ole itseään vahvistava käytös. No, ei siitä sen enempää, jokainen haukkuvan koiran taluttaja ja omistaja tunnistaa kanssatreenareiden ja ohikulkijoiden katseet.

Mihin se sitten voi johtaa, että haukkumista ei sallita treeneissä? Ottamatta nyt kantaa haukkumisen syihin, voi olla, että koira haukkumisellaan käynnistää ohjaajan. Haukkumalla ohjaaja alkaa tarjota erilaisia käytöksiä käsitargetista lentäviin makupaloihin. Tyypillisintä on kuitenkin se, että haukkuvaa koiraa viedään muista koirista kauemmas, turvallisen etäisyyden päähän. Turvavälin päässä koiraa palkitaan esimerkiksi katsekontaktista ja sitten tullaan lähemmäs muita ja jatketaan palkkaamista. Monesti pakka kuitenkin repeää, kun tullaan riittävän lähelle, eikä palkkiona käytetyt herkut tai leikki riitä vaan pelimerkit loppuvat kesken. Silloin kuvaan on astunut huomattavasti tehokkaampi ja tavoittelemisen arvoinen palkkio, joka jää monelta huomaamatta. Se, että haukkuminen johdonmukaisesti katkaistaan järjestämällä koiralle muuta puuhaa, tarjoaa apupyörän koiralle. Jos haukku maalataan piiloon namittamalla, silloin koira ei ole välttämättä a) täysin motivoinut tai b) omaehtoisesti mukana treenissä.

Väitän, että koirat haukkuvat treeneissä ja lenkeillä jopa enemmän muista syistä kuin puutteellisesta pentuaikaisesta sosiaalistumisesta, arkuudesta tai pelosta. Olen aiemmin ollut eri mieltä, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut ja toistuvasti todennut, että vastaehdollistaminen ei vain toimi osalle koirista, olen tullut siihen lopputulokseen että syy löytyy osassa tapauksista muualta. Vastaehdollistaminen on hyvä työkalu pelkojen työstämiseen, mutta jos pelkoa ei ole, se ei yleensä toimi. Muusta syystä kuin pelosta haukkuvan koiran vastaehdollistaminen voi olla yhtä tehokasta kuin antibioottikuuri migreeniin. Jotta voisimme päätellä, mistä syystä koira haukkuu, sen on annettava haukkua. Jos haukku piilotetaan, emme voi tietää kenelle se kohdistuu, mikä sitä ylläpitää, mitä koira sillä tavoittelee tai miten se muuttuu. Paljon arvokasta tietoa jää saamatta. Havainnoinnin avulla voidaan selvittää syy haukkumiselle, ja kun syy tunnetaan, voidaan asiaan puuttua.

No mitä sitten voi tehdä, jos koira haukkuu treeneissä muita häiriten?

1. Turpa kiinni tai se turpoo kiinni. Koira vaiennetaan hinnalla millä hyvänsä. Tyypillisiä tapoja hiljentää koira on suihkuttaa vettä sen naamalle tai viedä pois tilanteesta. Tätä tapaa en suosittele, koska a) ei ole järkeä rangaista koiraa siitä, että se toteuttaa lajityypillistä viestintäkäyttäytymistä, b) veden suihkuttaminen voi olla kuumalla ilmalla palkkio, mutta monia koiria se pelottaa, eikä omistajan yhdistäminen pelkoa aiheuttavaan asiaan edesauta koiran motivaatiota harrastaa yhdessä ja c) rankaisu voi edelleen nostaa koiran kierroksia ja kuumentaa sitä, jolloin saa varautua jatkossa yhä peittävämpään maalikerrokseen.

2. Ohjataan huomio muualle ja annetaan korvaavaa tekemistä. Esimerkiksi heitellään herkkuja, teetetään helppoja temppuja ja pidetään yllä toimintaa, jotta koira ei ehdi haukkua. Tämä voi joskus toimia, jos haukkuminen ei ole ehtinyt muodostua opituksi tavaksi. Tässä kohtaa saattaa olla riskinä se, että haukku käynnistää omistajan kun mieluummin kannattaisi käynnistyä katsekontaktista tai muusta järkevästä ja toivotusta toiminnasta. Koira voi tietenkin oppia haukkumaan enemmän jos siitä seuraa sille mielekäs lopputulos. Treenien kannalta on hankalaa se, jos koiran pitäisi harjoiteltavien asioiden ohella tehdä kaikki väliajatkin jotain täytetemppuja. Jokainen ymmärtää, ettei tätä jaksa kauaa sen enempää koira kuin omistajakaan.

3. Siedättäminen ja vastaedollistaminen. Kierrellään ja kaarrellaan kaukana muista, hihna löysällä ja palkitaan koiraa, kun se ei vielä hauku. Pysytään huolestumiskynnyksen turvallisella puolella. Tämä menetelmä on aivan lyömätön yhdistelmä sellaisille koirille, joiden haukkumista motivoi pelko. Sen sijaan muista syistä haukkuville koirille tästä ei ole apua, ja niillä haukkuminen alkaa kun tullaan riittävän lähelle. Menetelmää voi kokeilla pari viikkoa, mutta jos sinä aikana ei edistystä tapahdu, kannattaa muuttaa lähestymistapaa.

4. Häiriötreeni. Opetetaan koiralle kotona ja helpoissa paikoissa joitakin käytöksiä niin vahvoiksi, että ne onnistuvat myös treeneissä. Pidetään muita koiria häiriöinä, joihin oma koira ei reagoi, vaan suorittaa annettuja tehtäviä. Tämä toimii usein hyvin, kunnes on tauon paikka. Silloin voi paketti levitä. Joka tapauksessa häiriötreeni on kaikille koirille hyvä asia, sillä ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ratkaista haukkumisongelmaa.

5. Palkkion uudelleenarviointi ja asetelman kääntäminen. Pohditaan, mikä haukkumisen takana on ja annetaan koiralle a) hallinnan tunne ja b) se palkkio, jota se eniten arvostaa…

Jatka lukemista ja katso video aiheesta liittymällä jäseneksi!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miksi hevonen kieltää esteelle?

Esteratsastus on ratsastuksen muoto, jossa perustaidoista ja avuista eteenpäin liikkuminen korostuu. Hevonen koulutetaan liikkumaan avuista eteen ja esteiden yli, riippumatta siitä millaisia tai kuinka pelottavia esteet ovat.

Kun hevonen kieltäytyy hyppäämästä, kannattaa aluksi sulkea pois mahdolliset kiputilat tai epäsopivat varusteet. Hevonen muistaa varsinkin epämiellyttävät tilanteet todella pitkään, siksi olisi hyvä, ettei se saa huonoja kokemuksia hyppäämisestä. Kieltäminen voi johtua siitä, että hevonen tietää hypystä seuraavan kivuliaan alastulon – on ymmärrettävää ettei hevonen halua tässä tilanteessa hyppiä.

Toinen asia, joka kannattaa tarkistaa kun ongelmana on kieltäminen, on perustaidot. Osaako hevonen avut? Osaako se mennä vihjeestä eteenpäin? Kokeeko se eteen liikkumisen riittävän palkitsevaksi? Esteiden ylittäminen on lopulta melko yksinkertaista.

Hevonen voi saada myös huonoja kokemuksia hyppäämisestä. Se voi mennä esteen sekaan tai satuttaa jalkansa esteellä. Se voi pelästyä tai ratsastaja voi nykäistä sitä suusta. Varovaisena eläimenä hevonen ei halua joutua ikävään tilanteeseen uudelleen.

Kun kipu on suljettu pois ongelman syistä, kannattaa lähteä madaltamaan tai helpottamaan estettä. Kannattaa etsiä sellainen korkeus ja estetyyppi,  jonka hevonen ylittää mielellään. On syytä pysyä tässä korkeudessa jonkin aikaa, jotta saa onnistumisia pohjalle. Kannattaa myös ottaa käyttöön palkitseminen, jotta hyppääminen tulisi taas mahdollisimman mukavaksi hevosenkin kannalta. Hypyn jälkeen kannattaa tehdä jotain, joka on hevoselle kivaa, näin se yhdistää hyppäämisen ja mukavan tunteen.

Esteen edessä kieltävän hevosen rökittäminen ei tuota toivottua lopputulosta – se saattaa säikäyttää hevosen kerran tai pari, mutta ei lainkaan helpota varsinaista ongelmaa.

Hevosella on usein asenne tiettyjä asioita kohtaan. Lajityypillistä on se, että hevonen suhtautuu varauksellisesti uusia juttuja kohtaan – se on auttanut selviytymään hengissä. Jos haluaa tehdä vaikeista asioista helppoja, kaikki lähtee asenteesta ja sen muuttamisesta.

Asenne vaikuttaa hevosen turvallisuuteen. Mitä huonompi asenne hevosella on vaikkapa lastaamista kohtaan, sitä vaarallisempi sitä on lastata. Ei-toivottu asenne näkyy vastusteluna, epäluulona ja stressireaktioina, mitkä kaikki vaikeuttavat käsittelijän työtä. Asenne ei ole pysyvä tila, vaan sitä voi muuttaa ja se voi muuttua.

Tapsulla ei ole sen enempää huonoja kuin hyviäkään kokemuksia pressusta. Se on kävellyt pressun päältä aiemmin. Se ei tykännyt huonoa siitä, että heitin pressun sen selkään samalla tavalla kuin satulahuovan – sen selkään on heitelty huopia, loimia, valjaita ja satuloita aiemminkin; tehtävässä oli siis jotain tuttua. Vahvistin haluttua käytöstä, eli paikoillaan pysymistä samalla kun erottelin palkkioilla, että karkkia tulee vain silloin kun pressu lähestyy ja lopulta vain silloin kun pressu on selässä.

Näitä ja muita juttuja käsitellään koulutustyöpajoissa, joissa aiheina mm. lastaaminen ja pelottaviin asioihin siedättäminen ja vastaehdollistaminen. Kysy lisää sähköpostilla: jaanapohjola@gmail.com

 

 

 

– Koirassani on yksi ongelma. Se vetää hihnassa kuin hullu ja rähisee vastaantulijoille.

– Aloita kouluttaminen kontaktista, etsi hyvät herkut ja palkitse koiraa katsekontak…

– Joojoo, olen kokeillut tuota, mutta kun minun koirani ei syö mitään herkkuja. Sitä ei kiinnosta herkut. Se ei vain toimi. Siksi käytän vedonestovaljaita tai kuonopantaa.

– Voisitko vaihtaa herkkuja?

– En voi, ei sille kelpaa mikään.

Tämä on tyypillisin mahdollinen keskustelu, jonka käyn koiranomistajan kanssa. Suunnilleen kaikkien mielestä juuri se oma koira on erikoistapaus, jonka kohdalla eivät päde oppimisteorian lainalaisuudet. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin.

Ensinnäkin, hihnaongelmista kärsii erittäin moni koiranomistaja. Oma koirasi ei ole mitenkään poikkeava tässä suhteessa. Pahimpia tapauksia ei edes näe katukuvassa, koska niitä ulkoilutetaan öisin jos silloinkaan.

Toiseksi, jos koira on terve ja ei ole tähän päivään mennessä kuollut nälkään, sille hyvin todennäköisesti on löydettävissä vahviste, jolla toivottua käytöstä voi vahvistaa. Jos koira ei ota herkkuja ohitustilanteessa, etäisyys ohitettavaan on liian lyhyt tai vahvistetta ei ole, ts. herkut liian huonoja. Kouluttaminen on aloitettava häiriöttömässä ympäristössä ja toistoja on tehtävä riittävästi. Häiriöiden määrää lisätään asteittain niin, että koira onnistuu lähes joka kerralla.

Päivän kokeilu, jossa ei muuteta mitään muuta, paitsi otetaan herkut lenkille mukaan ja tarjotaan niitä ohitustilanteessa, ei liity kouluttamiseen. Kouluttaminen ja uusien käytöksien omaksuminen on prosessi, jossa toistojen määrä lasketaan tuhansissa. Yhden päivän koulutuskokeilu ei vaikuta mihinkään. Kouluttamisen tavoitteena on muuttaa eläimen aivoja anatomisesti – jokainen ymmärtää, ettei tämä tapahdu yhdessä päivässä.

Varusteet eivät kouluta eläintä. Kuonopanta tai vedonestovaljaat tekevät vetämisestä epämiellyttävää, mihin niiden teho perustuu. Kuonopanta on yleensä koirien inhokki, moni jää mieluummin sisälle kuin lähtee kuonopannan kanssa ulos. Tästä voi päätellä, miten ikävältä koirasta tuntuu. Koira ei unohda, miten vedetään, vaikka se fyysisesti estettäisiin. Kun palataan normivarustukseen, koira vetää jälleen. Jos varusteet aiheuttavat epämukavuuden tunnetta, koiran stressitaso saattaa nousta, mikä näkyy korkeampina kierroksina ja entistä pahempana rähjäämisenä.

Aloita omaehtoisen katsekontaktin kouluttamisesta. Tee viikko vain tätä. Voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen, kun koiran jatkuva tuijottaminen alkaa ärsyttää. Seuraavaksi kannattaa kouluttaa koiralle, että hihnan kiristyessä kannattaa hakeutua kontaktiin ja jos haluat johonkin, pääset sinne ottamalla kontaktin. Erikoistilanteisiin eli ohituksiin kannattaa koira kouluttaa niin, että palkitsee sitä joka tapauksessa aina ohituksesta. Useiden toistojen myötä koira oppii, että vastaantuleva koira tai polkupyörä tarkoittaa herkkuja taluttajalta, eli se oppii itse hakeutumaan kontaktiin.

hihnassa kulkeminen

Koiralle on koulutettava tiettyjä asioita, siltä ei voi välttyä. Koulutus tapahtuu joko tietoisesti tai tahattomasti. Jos haluat muuttaa jotain koirassasi, ole valmis sitoutumaan – kouluttaminen ei ole taikatemppu vaan puuduttavaa puurtamista. Omistajan sitoutuminen koulutusohjeisiin on tärkein tekijä koiran käytöksen muuttamisen onnistumiselle.

 

Uudet tilanteet, uudet paikat, uudet koulutettavat asiat, uudet ihmiset. Kaikki nämä altistavat eläimiä stressille, joka ei ole eläimelle tai meille hyödyllistä. Esimerkiksi varsan elämä mullistuu täysin vieroituksen aikana, se onkin yksi hevosen elämän vaikeimmista tilanteista. Samassa rytäkässä voi muuttua ruokavalio, paikka, seura ja ihmiset eli koko elämä.

Koulutus- ja käsittelytilanteet ovat nuorten ja kokemattomien hevosten (toki vanhojen ja kokeneidenkin) kanssa vaarallisia. Klinikkatilanteet ovat aina vaarallisia sairaiden, huumattujen ja pelokkaiden hevosten kanssa. Mitä voisimme tehdä, jotta vaikeat tilanteet tulisivat hiukan helpommiksi ja kenties myös hiukan turvallisemmiksi? Pelkoreaktio ei ole toivottu ilmiö hevosten käsittelyssä. Hevoset pelkäävät monia asioita arkiympäristössään; näistä asioista harva on todellinen uhka eläimelle. Pelkoreaktioiden vähentäminen helpottaa sekä hevosen että sen käsittelijän elämää ja parantaa turvallisuutta.

Rauhallinen lajitoveri rauhoittaa. Hevonen ei pelkää tai jännitä yhtä paljon uutta tilannetta, jos sillä on seurana jo aiemmin tilanteeseen/ärsykkeeseen tottunut, rauhallinen hevonen. Varsojen sykkeen ja käytöksen perusteella voitiin todeta, että rauhallisella lajitoverilla on rauhoittava vaikutus (Christensen et al. 2008). Samaa ideaa voidaan käyttää niin, että tuttu henkilö seisoo pelottavan ärsykkeen vieressä – tämä voi nopeuttaa hevosta lähestymään pelottavaa ärsykettä (Christensen, 2012).

Pitääkö tämän rauhallisen lajitoverin tai ihmistoverin sitten olla aito?

Peileistä on todettu olevan hyötyä eristämisestä johtuvaan stressiin ja pakko-oireiseen käyttäytymiseen. Mikä kiinnostavinta, kutominen väheni merkittävästi, kun tallin seinään laitettiin kuva toisesta hevosesta (Mills & Riezebos, 2005). Kun näyttää vielä lisäksi siltä, että hevonen kykenee erottamaan ihmiset kuvista ja siirtämään tiedon koskemaan oikeita ihmisiä (Stone, 2010), voisi kuvia käyttää paljonkin hevosten koulutuksessa apuna.

Mihin rauhallisten hevosten kuvia sitten kannattaisi maalailla? Miksei tallin käytäville, maneesin seiniin ehdottomasti ja klinikan seiniin ainakin. Hammaslääkärin lampussa oli piirroshahmo. Maneesi ja klinikka ovat paikkoja, joissa hevosen on oltava ainakin joskus muista erossa. Pelkästään erossa olemisen stressi vaikuttaa hevoseen. Kun tähän lisätään ihmisen aiheuttama hyvä tai paha stressi, voi hevonen muuttua vaaralliseksi ja sen pelkoreaktiot saattavat voimistua. Paikoissa, joissa ollaan lajitovereista erossa, mutta joissa toivotaan parasta keskittymistä, kannattaa hevosen olo tehdä mahdollisimman turvalliseksi omankin turvallisuuden kannalta. Seiniin maalatut laiduntavat hevoset saattavat toimia parhaimmillaan turvallisuudentunteen luojina ja vähentää stressiä. Ainakin kannattaa kokeilla!

Muita kokeilemisenarvoisia kuvillakoulutusasioita ovat eläinlääkäriin ja kengittäjään vastaehdollistaminen ja miksei tulevaan ostajaan. Jos tallityöntekijä vaihtuu, voisiko hevosten kokemaa stressiä lievittää sillä, että liimaisi jokaisen ruokakupin viereen uuden työntekijän kuvan paria viikkoa ennen töiden aloittamista? Ajatelkaa miten paljon voisimme kouluttaa olematta itse paikalla. Tai sitähän tapahtuu muutenkin koko ajan, meistä on kiinni se, mitä hevonen ympäristössään näkee.

  • Christensen et al. 2008.
  • Christensen, 2012
  • McGreevy et al. 2014
  • Mills & Riezebos, 2005

Positiivisen vahvisteen merkitys ymmärretään usein väärin. Kuvitellaan esimerkiksi, että jos käyttää makupaloja, niin seuraavat asiat tapahtuvat: 1) eläin on ihmisen kanssa vääristä syistä eli pelkkien herkkujen takia, 2) sitten joutuu kantamaan herkkusäkkiä mukana seuraavat vuodet, 3) eläin ei tee asioita oikeista (?) syistä, vaan ahneena seuraa makupalaa, 4) eläin tulee ahneeksi ja ajattelee vain ruokaa, 5) eläin alkaa kerjätä ja vaatia ruokaa, 6) eläin ajattelee, että hän on päällikkö, koska ihminen vain kantaa hänelle ruokaa.

Osa ihmisistä kammoksuu herkkujen antamista, vaikka menetelmänä positiivinen vahvistaminen on ollut laajasti ja pitkään käytössä mm. laboratorioeläimillä ja tutkimuksessa. Meillä on jokin outo ajatus siitä, että ruuan antaminen eläimelle olisi jotenkin paheksuttavaa – varsinkin koulutustilanteissa. Muuten kyllä annamme niille ruokaa useita kertoja päivässä. Pikku alaiset kantavat johtajahevosille ruokaa keskimäärin kolmesti päivässä, mutta koulutustilanteessa siitä tulee paheksuttavaa, vaarallista ja tuomittavaa.

Yksi varsin usein kuultu peruste sille, miksi juuri minä en käytä makupaloja, on se, ettei eläin pidä niistä tai ruuasta ylipäänsä. Tällainen eläin kannattaa toimittaa mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin, koska ne harvoin elävät pitkään syömättä tai juomatta (nesteitäkin voi käyttää vahvisteina). Usein kuulen myös, ettei makupala toimi. Hevonen ei mennyt traileriin edes kauraämpärillä. Aasi-porkkana-systeemillä ei ole mitään tekemistä positiivisen vahvistamisen kanssa. Systeemiä yleensä käytetään kerran ja todetaan ettei se toimi. Ehkä kuvitellaan, että eläin oppii jonkin asian jos se tekee sen kerran ja vahingossa.

Tyypillisiä esimerkkejä aasi-porkkana-systeemin sekoittamisesta positiiviseen vahvistamiseen ovat lastaus, pelottavien paikkojen ylittäminen, pesuboksi tai koirilla pesuhuone, kissoilla kuljetuslaatikkoon meno ja koirilla esim. tottis tai esteiden ylittäminen. Aasi-porkkana-systeemissä eläintä houkutellaan johonkin paikkaan niin, että eläin keskittyy herkkuihin ja seuraa niitä. Eläimen houkuttelulla ja kouluttamisella on iso ero. Positiivisena vahvisteena käytetty herkku taas toimii niin, että toistojen myötä eläin menee haluttuun paikkaan, koska uskoo kokemusten perusteella että siellä saa porkkanaa. Ja kun siellä on saatu porkkanaa tarpeeksi monta kertaa, paikkaa kohtaan muodostuu myönteinen asenne.

aasi_porkkana

Positiivinen vahvistaminen kuuluu kouluttajan työkalupakkiin siinä missä negatiivinen vahvistaminenkin. Ja rankaisut myös. Ensin pitää tuntea työkalut ja vasta sitten valita niistä tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivat.

Eläin on aina se, joka määrittelee vahvisteen. Kannattaa käyttää sitä mikä toimii.