Positiivisen vahvisteen merkitys ymmärretään usein väärin. Kuvitellaan esimerkiksi, että jos käyttää makupaloja, niin seuraavat asiat tapahtuvat: 1) eläin on ihmisen kanssa vääristä syistä eli pelkkien herkkujen takia, 2) sitten joutuu kantamaan herkkusäkkiä mukana seuraavat vuodet, 3) eläin ei tee asioita oikeista (?) syistä, vaan ahneena seuraa makupalaa, 4) eläin tulee ahneeksi ja ajattelee vain ruokaa, 5) eläin alkaa kerjätä ja vaatia ruokaa, 6) eläin ajattelee, että hän on päällikkö, koska ihminen vain kantaa hänelle ruokaa.

Osa ihmisistä kammoksuu herkkujen antamista, vaikka menetelmänä positiivinen vahvistaminen on ollut laajasti ja pitkään käytössä mm. laboratorioeläimillä ja tutkimuksessa. Meillä on jokin outo ajatus siitä, että ruuan antaminen eläimelle olisi jotenkin paheksuttavaa – varsinkin koulutustilanteissa. Muuten kyllä annamme niille ruokaa useita kertoja päivässä. Pikku alaiset kantavat johtajahevosille ruokaa keskimäärin kolmesti päivässä, mutta koulutustilanteessa siitä tulee paheksuttavaa, vaarallista ja tuomittavaa.

Yksi varsin usein kuultu peruste sille, miksi juuri minä en käytä makupaloja, on se, ettei eläin pidä niistä tai ruuasta ylipäänsä. Tällainen eläin kannattaa toimittaa mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin, koska ne harvoin elävät pitkään syömättä tai juomatta (nesteitäkin voi käyttää vahvisteina). Usein kuulen myös, ettei makupala toimi. Hevonen ei mennyt traileriin edes kauraämpärillä. Aasi-porkkana-systeemillä ei ole mitään tekemistä positiivisen vahvistamisen kanssa. Systeemiä yleensä käytetään kerran ja todetaan ettei se toimi. Ehkä kuvitellaan, että eläin oppii jonkin asian jos se tekee sen kerran ja vahingossa.

Tyypillisiä esimerkkejä aasi-porkkana-systeemin sekoittamisesta positiiviseen vahvistamiseen ovat lastaus, pelottavien paikkojen ylittäminen, pesuboksi tai koirilla pesuhuone, kissoilla kuljetuslaatikkoon meno ja koirilla esim. tottis tai esteiden ylittäminen. Aasi-porkkana-systeemissä eläintä houkutellaan johonkin paikkaan niin, että eläin keskittyy herkkuihin ja seuraa niitä. Eläimen houkuttelulla ja kouluttamisella on iso ero. Positiivisena vahvisteena käytetty herkku taas toimii niin, että toistojen myötä eläin menee haluttuun paikkaan, koska uskoo kokemusten perusteella että siellä saa porkkanaa. Ja kun siellä on saatu porkkanaa tarpeeksi monta kertaa, paikkaa kohtaan muodostuu myönteinen asenne.

aasi_porkkana

Positiivinen vahvistaminen kuuluu kouluttajan työkalupakkiin siinä missä negatiivinen vahvistaminenkin. Ja rankaisut myös. Ensin pitää tuntea työkalut ja vasta sitten valita niistä tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivat.

Eläin on aina se, joka määrittelee vahvisteen. Kannattaa käyttää sitä mikä toimii.

 

 

 

Kynsien leikkaaminen on monen koiran mielestä inhottavaa. Koira on mahdollista aikuisenakin opettaa siihen, että leikkaaminen on mukavaa. Kynsiä ei kannata leikata väkisin tai pakottamalla, koska koira oppii ajan mittaan todella taitavaksi vastaan rimpuilijaksi. Kynsien leikkaamista voi verrata ihmisten hammaslääkärissä käyntiin – mitä mukavampaa se on, sitä mieluummin sinne menee jatkossakin. Huonon kokemuksen jälkeen on ymmärrettävää, ettei hammaslääkäriin tee mieli mennä.

Kestävin tapa opettaa kynsien leikkaaminen on tarjota koiralle toistuvia positiivisia kokemuksia. Mitä enemmän pakottamista tilanteeseen liittyy, sitä enemmän koira toimenpidettä vastustaa. Kynsien leikkaamisesta ei kannata tehdä itselleen arvovaltakysymystä. Kun koira on rento ja luottavainen, kynnet on huomattavasti helpompi leikata.

  1. Vastaehdollistaminen leikkureihin

Jos koiralla on negatiivinen asenne leikkaamiseen, kannattaa uudelleenkouluttaminen aloittaa vastaehdollistamisella. Koiran asenne on helppoa testata – katsotaan mitä koira tekee kun leikkurit kaivaa esiin. Jos koira poistuu paikalta ja menee piiloon, voi päätellä, että asenne leikkureita kohtaan on negatiivinen. Kynsileikkurit voi laittaa ruokakupin viereen, jotta koira oppii yhdistämään leikkurit positiivisiin asioihin kuten syömiseen. Lisäksi leikkureita voi pitää kädessä ja antaa koiralle herkkuja. Koiran asenne on muuttunut, kun se leikkurit nähdessään on iloisen näköinen eikä yritä paeta paikalta. Koira oppii, että leikkuri on mukava asia.

  1. Tassuihin koskeminen

Joskus koira ei anna koskea tassuihin. Tähän koiraa voi kouluttaa niin ikään herkkujen avulla. Koskettelun sietäminen voidaan testata siten, että yritetään koskettaa koiraa joka puolelle ilman herkkuja ja leikkureita. Jos koira jossain kohtaa kiihtyy, jäykistyy tai vastustelee, voidaan havaita missä ongelma on. Vastaehdollistamalla koiraa kannattaa koskea joka puolelle ja samalla antaa herkkuja. Kun koskeminen lopetetaan, myös herkkujen antaminen lopetetaan. Vähitellen edetään tassuja kohti ja tehdään useita toistoja, joissa joka kerta koskettamisesta seuraa herkku. Jos harjoitus on liian vaikea, koira lopettaa yleensä syömisen ja yrittää paeta. Tällöin on helpotettava tehtävää, eli pysyä pääosin sillä alueella, joka ei aiheuta kiihtymistä. Vähitellen voidaan edetä tassuja kohti. Kun koira oppii, että lopulta vain tassuihin koskeminen tuottaa makupalan, sen asenne muuttuu. Kun tassuihin koskeminen ei aiheuta poisnykimistä tai kiihtymistä, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Koiran tulisi pysyä rentona ja tyytyväisenä kun sitä kosketaan mihin tahansa paikkaan – tästä harjoittelusta on hyötyä myös eläinlääkärissä käyntejä ajatellen.

  1. Leikkausasento

Ennen varsinaista leikkaamisharjoittelua on hyvä etsiä sellainen asento sekä koiralle että itselle, jossa on helppo pysyä ja leikata kynnet. Kun sopiva asento on löytynyt, harjoitellaan siinä pysymistä palkkioiden avulla. Koiran tulisi olla leikkausasennossa rentona, jotta leikkaamisesta ei tulisi painimista. Kun koira pysyy asennossa helposti, voidaan siirtyä koulutuksessa eteenpäin ja yhdistää tähän mennessä opitut asiat.

  1. Leikkurit ja tassuihin koskeminen leikkausasennossa

Kun edellä selitetyt palikat ovat kohdallaan, voidaan harjoitella varsinaista leikkaamista. Alussa kynsiä ei kannata oikeasti leikata, vaan olla leikkaavinaan. Leikkureiden käyttö hermostuneena ei ole helppoa – siksi kannattaa kuivaharjoitella mahdollisimman paljon. Toistojen määrä on tässäkin koulutusvaiheessa oleellinen, kannattaa muistaa, että vain onnistuneiden toistojen riittävä määrä takaa koulutuksen etenemisen. Jos koira vastustelee, on syytä palata koulutuksessa edeltäviin vaiheisiin. Leikkureita siirretään asteittain kohti tassuja ja kynsiä ja samalla koiraa palkitaan. Alkuvaiheessa ei edes kannata yrittää leikata kaikkia kynsiä kerralla, jotta tilanne ei kestä liian kauan. Hyvä harjoitussessio on lyhyt ja tehokas. Jos kaikki onnistuu suunnitelmien mukaan, kannattaa hyvä harjoitus päättää yhden kynnen leikkaamiseen.

  1. Leikkaaminen

Mitä huolellisemmin alkuvaiheen koulutuksen tekee, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua. Kun leikkaamisesta tehdään koiran kannalta palkitsevaa, varsinainen palkkio eli herkku voidaan antaa vasta leikkaamisen jälkeen. Vaihtoehtoisesti kynsien leikkaaminen voidaan tehdä ennen koiran ruoka-aikaa, jolloin palkkiona leikkaamisesta se saa ruuan.

Kynsistä ei tarvitse leikata paljon kerrallaan. Mieluummin kannattaa leikata maltilla ja usein kuin ahnehtia ja leikata pahimmassa tapauksessa vahingossa liikaa kerralla. Liikaa leikkaaminen ei ole vaarallista, mutta voi aiheuttaa sekä koirassa että leikkaajassa pelästymisen, mikä vaikeuttaa operaatiota seuraavilla kerroilla. Jos kynnestä tulee verta, kannattaa sitä kylmätä. Perunajauhoilla saa verenvuodon tyrehdytettyä.

Koira on varsin pitkäikäinen lemmikki. Kynsien leikkaaminen on osa perushuoltoa, joka kannattaa harjoitella sujuvaksi jo pennusta alkaen. Aikuisenkin koiran kanssa suunnitelmallinen ja huolellinen harjoittelu tuottaa tuloksia. Kannattaa varmistaa, että leikkurit ovat hyvät – hinta ei aina takaa laatua. Jos leikkurit ovat löysät, saattaa kynsi jäädä niiden väliin ja vääntyä, mikä tuntuu koirasta inhottavalta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Joskus rasittaa, kun termejä käytetään väärin. Esimerkiksi siedättäminen tai “siedätyshoito” on muotisana. Minäkään en väitä neulovani jos todellisuudessa virkkaan. Jos päättää termejä käyttää eläinten kanssa, kannattaisi niitä käyttää oikeissa merkityksissä. Kaikki tilanteet, joissa hevoselle esitellään uusia asioita, eivät suinkaan ole siedättämistä. Siedättäminen tuntuu olevan hyvältä kuulostava sana – se mainitaan 11 kertaa SRL:n hevostaitokoulutuksen esitteessä. Esitteessä on kuitenkin lievää ristiriitaa, missään kohdassa ei puhuta asteittaisuudesta, mikä on siedättämisen varsinainen pointti.

Siedättäminen on menetelmä, jossa pelottavaa ärsykettä tuodaan toistuvasti ja vaiheittain lähemmäs siten, että eläimen pelko kyseistä asiaa kohtaan vähenee. Esimerkiksi pyöröaitauksessa menetelmänä erittäin harvoin on siedättäminen, koska hevonen ei pääse kasvattamaan etäisyyttä ärsykkeeseen. Siedättäminen voi toimia esimerkiksi letkuttamisessa, jossa letkulla suikutetaan aluksi hyvin kaukana ja kun hevonen rentoutuu, suihkua tuodaan askel kerrallaan lähemmäs.

Kun hevonen ei pysty kasvattamaan etäisyyttä ärsykkeeseen, on kyseessä totuttaminen. Tämä on tyypillistä tarhassa, pyöröaitauksessa tai karsinassa. Tarhassa ollessaan hevonen tottuu vieressä kulkevaan liikenteeseen ja karsinassa sitä on helppo totuttaa moniin asioihin. Totuttamisella ja siedättämisellä on huomattava ero. Se, että hevosta pidetään karsinassa kuolaimet suussa ei suinkaan ole siedättämistä vaan totuttamista.

Totuttamisesta seuraava aste on flooding, jossa eläintä altistetaan pelottaville ärsykkeille, kunnes reaktiota ei enää esiinny. Flooding on menetelmänä kyseenalainen ja toimii tutkimusten mukaan yleensä sekä huonommin että hitaammin kuin systemaattinen siedättäminen. Joskus pyöröaitauskoulutuksessa näkee enemmän floodingia kuin totuttamista.

Vastaehdollistaminen tarkoittaa sitä, että pelottavaan ärsykkeeseen yhdistetään toistuvasti positiivinen asia. Hevosen voi kouluttaa pitämään autojen lähestymisestä, kun sitä toistuvasti siitä palkitaan. Sen voi kouluttaa pitämään monista muistakin asioista, ja yleensä parhaat tulokset saavutetaankin yhdistämällä systemaattinen siedättäminen vastaehdollistamiseen. 

Perusmenetelmät kannattaa opiskella, koska ne ovat hyvin yksinkertaisia. Lisäksi kun itse tietää mitä on tekemässä ja miksi, tekeminen on yleensä paljon tehokkaampaa. Eri menetelmiä voi myös vertailla keskenään, kun tietää mistä on kyse.

Mitä sinä käytät ja miksi?

 

 

Kun eläin inhoaa jotain hoitotoimenpidettä ja omistaja haluaa, että se sujuu tulevaisuudessa helpommin, omistajan kannattaa käyttää klassista tai operanttia vastaehdollistamista. Vastaehdollistaminen tarkoittaa, että eläimen mielestä inhottavaan toimenpiteeseen liitetään jokin eläimen mielestä mukava asia. Kun näitä kahta yhdistetään tarpeeksi monta kertaa, oppimisteorian mukaan eläin alkaa suhtautua aiemmin inhottavaan asiaan paremmin. Näin tapahtuu myös neutraaleille asioille – mitä hauskempia asioita jonkin toisen asian ympärille liittyy, sitä positiivisemmin eläin suhtautuu siihen ensimmäiseen asiaan.

Lähtökohtaisesti eläimellä on aina jokin asenne asioita kohtaan. Me voimme omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, onko asenne positiivinen vai negatiivinen. Käsittelijän turvallisuuden kannalta positiivinen asenne on huomattavasti toivottavampi.

Mikäli sinun pitäisi ensimmäistä kertaa klipata hevonen X ja sen “kärsivällisyys pettäisi” korvia lähestyttäessä, sinulla olisi suurempi mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden käyttäytymiseen kuin uskotkaan. Voisit omalla päätökselläsi joko laittaa hevoselle huulipuristimen tai ottaa avustajan syöttämään sille herkkuja. Jokainen, joka tekee ratkaisuja, kouluttaa eläintä ja vaikuttaa eläimen asenteeseen jopa pysyvästi.

Hevonen, jonka “kärsivällisyys pettää”, todennäköisesti tuntee olonsa epämiellyttäväksi. Huulipuristin saa todennäköisesti sen tuntemaan olonsa vielä epämiellyttävämmäksi. Epämiellyttävä tunnetila tallentuu hevosen muistiin, ja laukaiseva ärsyke voi olla klipperi. Onnea vaan ensi vuoden yritykselle.

Jos taas avustaja syöttää hevoselle herkkuja, hevonen saattaakin ajatella, että tilanne kääntyy lopulta hauskaksi (edellyttäen, että koulutus tehdään teknisesti oikein ja että hevonen on toimintakykyinen eli pystyy syömään). Parhaassa tapauksessa hevonen oppii, että korvien lähestyminen klipperillä tarkoittaa porkkanaa ja alkaa toivoa klippaamista.

Aina ei tarvitse aloittaa aivan alusta. Jos asiat sujuvat, ei niistä kannata lähteä tekemään ongelmia. Jos jokin asia sujuu eikä vaikeudu ajan kuluessa, kannattaa ottaa siitä ilo irti. Hyvä mittari sille, mitä kyseinen elukka missäkin tilanteessa kestää, on toimintakyky. Toimintakykyisen eläimen tunnistaa helpoiten siitä, että se kykenee syömään.

Jos koira antaa leikata kynnet pitkin hampain tai antaa pyyhkiä tassut vastahankaisesti, ei tarvitse välttämättä lähteä kouluttamaan asiaa uudelleen alusta asti näyttämällä kynsileikkureita kymmenen metrin etäisyydeltä ja antamalla herkkuja. Yleensä riittää, että syöttää koiraa samalla kun leikkaa kynsiä (edellyttäen, että se on toimintakykyinen eli pystyy syömään) – vähitellen se alkaa pitää toimenpiteestä. Halusi se sitä tai ei. 

On lukuisia keinoja, joilla asia Y saadaan tehtyä nyt. Kannattaa muistaa, että kaikilla niillä keinoilla, joita käytät nyt, on vaikutus siihen, miten asia Y saadaan tehtyä huomenna, viikon päästä tai vuoden kuluttua. Siksi kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, mitä tekee. On eläimiä, joilla kaikki keinot on käytetty loppuun.

Tämä herkkuihin kannustaminen ei ole mitään lässynlässynkukkahattuilua. Se on eläimen ehdollistamista, joka aiheuttaa anatomisia muutoksia sen aivoihin. Ehdollistumista tapahtuu joka tapauksessa, koulutimme eläintä tietoisesti  tai emme. Siksi kannattaa pohtia vakavasti sitä, mitä asenteita eläimelleen haluaa rakentaa ja mitä asenteita muut eläimen kanssa työskentelevät asiantuntijat eläimelle rakentavat.

Moni hevonen ällöää tuubista annettavia lääkkeitä. Pahimmillaan näinkin pienestä asiasta tulee iso taistelu ja lopputuloksena kalliit lääkkeet koristavat omistajan housuja.

Hevosen voi kouluttaa sietämään ja jopa pitämään erilaisista pelkoa tai inhoa aiheuttavista asioista hyödyntämällä klassista ehdollistumista. Tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin pelottava/inhottava asia yhdistetään toistuvasti johonkin mukavaan/ihanaan asiaan. Kun arkiset pienet asiat onnistuvat helposti, hevosen kanssa on miellyttävä toimia.

Klassista ehdollistamista voi käyttää useissa ongelmissa, kuten kengitysongelmissa, lääkäripelossa, klippauspelossa, lastausongelmissa.. vaikka missä. Esimerkkitapaukseksi valitsin tuubilla suuhun annettavat lääkkeet. 107

Vaihe 1. Ruiskuta tuubista omenamehua tai melassivettä ruokakuppiin tai muuhun astiaan, josta hevonen sitä juo.

086

Vaihe 2. Pida tuubia yhä lähempänä kippoa ja pursota lisää kuppiin sitä mukaa kun hevonen juo. 102 

082

Vaihe 3. Ahne hevonen alkaa ennakoimaan ja haluaa herkun suoraan tuubista ilman välivaiheita suuhunsa.

084

Vaihe 4. Hevonen yhdistää tuubin herkkuihin, joten se ei enää kavahda tai liimaa huuliaan yhteen sellaisen nähdessään.

Jatkossa kun hevoselle pitää antaa myös pahanmakuisia aineita, kannattaa varata herkkutuubi, jonka antaa pahanmakuisen lääkkeen jälkeen. Näin mielikuva tuubista säilyy positiivisena.

Omistan noin 2,5 vuotisen  sekarotuisen uroksen joka on ollut minulla n vuoden ikäisestä. En tiedä miten koiraa on kohdeltu ennen minulle tuloa, mutta nyt on tullut ongemaksi ihmisten kohtaaminen. Koira käy haistelemassa ihmistä mutta jos sitä yrittää koskea tai paijata se murahtaa ja puree käteen, jos ei kosketa vaan antaa  koiran rauhassa haistella, se joko tervehtii iloisesti (yleensä miehiä) tai väistää ja perääntyy(naiset)  mikä vikana?Minullaolon aikana sitä ei kukaan ole kiusannut tai satuttanut.  Koira on myös melkonen remmirähjä eikä siedä muita uroksia . Kotona omalle väelle tosi kiltti.

Kuvailemasi käytös on tyypillistä aroille koirille. Voit harjoittaa sitä sietämään kosketusta niin, että kun ihminen lähestyy, annat herkkuja ja kun ihminen menee kauemmas, lopetat herkkujen antamisen. Useiden toistojen jälkeen koiran mielikuva lähestyvästä ja koskettavasta ihmisestä muuttuu positiiviseksi. Arkojen koirien kanssa kannattaa toimia niin, ettei yritäkään väkisin koskettaa ja palkitsee koiraa jos se uskaltaa itse tutustua.
Tässä hyvä esimerkki vastaehdollistamisesta käytännössä.

Silloin tällöin saa kuulla, että kyllä varmaan normikoirilla toimii noi herkut ja muut, mutta kun on tosi kyseessä, on otettava kovat keinot käyttöön. On olemassa runsaasti näyttöä siitä, ettei tämä olettamus pidä paikkaansa. Aion jälleen esitellä yhden sellaisen.

53 omistajaa koirineen ensin haastateltiin ja sitten videoitiin tarkoituksena selvittää, mitä keinoja koulutuksessa käytettiin ja millaisia tuloksia käytetyillä keinoilla oli saavutettu. Huomattiin, että koiran koulutushistorialla oli vaikutusta sen nykyiseen käyttäytymiseen testitilanteessa. Koiria ja omistajia testattiin mm. siten, että heidän piti opetella uusi temppu, esittää perustottelevaisuutta, leikkiä ilman lelua ja vältellä koiraa.

Koirat, joiden omistajat kertoivat käyttävänsä rankaisuun pohjautuvia menetelmiä, ottivat vähiten kontaktia vieraaseen henkilöön. Ne myös oppivat uuden tempun hitaammin kuin palkkioin koulutetut koirat.

On huomattu jo aiemmin, että koulutusmenetelmä vaikuttaa koiran leikkisyyteen, sen käytösongelmien määrään ja tottelevaisuuteen. Nyt huomattiin koulutushistorialla olevan vaikutusta myös avoimuuteen vieraita ihmisiä kohtaan sekä oppimiskykyyn.

Lue myös:

Itsevarma ja luottavainen koira pystyy hyviin suorituksiin

Pelko ja ahdistus saattavat lyhentää elinikää

Jos käytösongelmakoulutus aiheuttaa käytösongelmia

Training methods and owner–dog interactions: Links with dog behaviour and learning ability, Nicola Jane Rooney, Sarah Cowa, Applied Animal Behaviour Science 132 (2011) 169–177.