Yksi harmillisista myyteistä kissanpidossa on vapaa ruokinta. Kissat ovat tunnetusti nirsoja ruokailijoita, toisin kuin vaikkapa koirat. Kissoille nirsoilu on lajityypillistä, ne syövät ainoastaan täysin tuoretta ja pilaantumatonta ruokaa ja niillä on loistava hajuaisti, jolla ne ruokansa arvostelevat. Hyvä esimerkki ovat lihatiskistä ostetut broilerinsiivet: kissoille ne eivät kelpaa enää, vaikka viimeiseen käyttöpäivän olisi vielä aikaa.

Omistajat saavat harmaita hiuksia kissojen nirsoilusta ja yleensä tilannetta yritetään ratkaista ihmiselle lajityypillisellä tavalla: tuputtamalla. Ruokaa on aina kupissa, jotta sillä on aina mahdollisuus syödä. Ei haluta ottaa riskiä, jos ruokaa ein joskus olekaan JOS kissalle sattuisi tulemaan nälkä. Tuputtaminen usein vain lisää nirsoilua hyvistä aikeista huolimatta.

Toinen yleinen ongelma on ylipaino. Vapaa ruokinta ei ole ylipainoiselle kissalle hyvä ratkaisu, koska se passivoi. Kissalle on tyypillistä tehdä töitä saaliinsa eteen, se joutuu tekemään valtavan määrän hyökkäyksiä päivittäisen hiiriannoksen saavuttamiseksi. Vapaalla ruokinnalla tämä ruokaa edeltävä lajityypillinen saalistuskäyttäytyminen jää kokonaan pois, mikä lisää kissan passiivista aikaa edelleen. Saalistuskäyttäytyminen kuluttaa energiaa ja tekee hyvää kissan psyykkiselle hyvinvoinnille, siksi sen pitäisi olla olennainen osa kissan elämää.

Kolmas huono puoli vapaassa ruokinnassa on virikkeettömyys ja se, ettei kissaa voi motivoida palkkioiden avulla leikkiin tai koulutukseen, jos ruokaa on koko ajan tarjolla. Mitä enemmän ruokaa on esillä, sitä vähemmän se kiinnostaa kissaa. Tähän voi liittyä urbaani legenda siitä, ettei kissalle voi kouluttaa mitään temppuja kuten koiralle voi. Mikäli kissalla esiintyy ei-toivottua käyttäytymistä, kuten aggressiivisuutta ihmistä kohtaan tai jatkuvaa naukumista, vapaan ruuan poistaminen saattaa helpottaa. Ruokinnan aikatauluttamisella ja ruokailun virikkeistämisellä vaikutetaan kissan aikabudjettiin ja lisätään mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen. Tällöin kissalle jää vähemmän passiivista aikaa, mikä yleensä lievittää stressiä, mikä taas vähentää ongelmallista käyttäytymistä.

Kissan kannalta paras vaihtoehto on aluksi luopua vapaista nappuloista ja vähitellen kokonaan ruokakupista. Lue ruokakuppiasiaa kissakkaan artikkelista.

Aistivirikkeiksi kutsutaan sellaisia eläimen elinympäristöön lisättäviä asioita, jotka vaikuttavat eläimeen jonkin aistin kautta. Tyypillisiä esimerkkejä ovat kissanminttu ja vaikkapa ketun haju koirille.

Äänivirikkeitä käytetään harvemmin tietoisesti. Kuitenkin tallissa ja maneesissa on usein radio päällä, samoin moni jättää koiralle radion päälle, kun koira jää yksin asuntoon. Radiolla on havaittu olevan rauhoittavia ja virikkeistäviä vaikutuksia moniin lajeihin. Se ei välttämättä ole ihan sama mitä kanavaa kuuntelee. Strauss, Mozart, Bach ja Grieg aiheuttivat eläimissä lajityypillisen käyttäytymisen lisääntymistä (koirat lepäsivät kennelissä enemmän kuin haukkuivat, norsujen stereotyyppinen käytös väheni ja gorilloiden aggressiivinen sekä epänormaali käytös väheni. Lehmät menivät rauhallisemmin lypsylle ja ponit rauhoittuivat syömään kuultuaan kantrimusiikkia verrattuna rokkiin.

Hajuvirikkeiden osalta käytetyimpiä ovat isoille kissoille tarjoillut saaliseläimen hajut. Tätä voi kokeilla omalle kissalleen, jos saa vaikkapa eläinkaupasta hiirelle tai muulle pikkueläimelle tuoksuvia tuotteita, kuten kuiviketta tai kankaanpaloja. Kissoilla hajuvirike kannattaa yhdistää ruokailuun niin, että virikkeen jälkeen kissa saa ruokaa. Tämä matkii oikeaa saalistustilannetta. Kissan kanssa voi kokeilla myös jäljestämistä, kuten koirankin kanssa. Jäljestäminen on pala luontaista saalistuskäyttäytymistä. Hevonenkin paikallistaa ruokansa hajuaistin avulla, joten ruokavirike sisältää yleensä myös hajuvirikkeen. Yrteillä, kuten laventelilla on havaittu olevan rauhoittavia vaikutuksia eläimiin.

Avoimen ikkunan, peilien ja lajitovereiden kuvien on todettu vähentävän hevosten stereotyyppistä käytöstä. Television katselulla ja erilaisten pelien pelaamisella voi olla virikkeistäviä ominaisuuksia. Kissat ja koirat tuntuvat katselevan mielellään luonto-ohjelmia. On tunnettava eläinlaji melko hyvin, ennenkuin sille on mahdollista suunnitella toimivat näkövirikkeet – tarkoitus ei ole stressata eläintä vaan lisätä omaehtoista motorista käyttäytymistä tai toimintaa.

Onko hieronta tai pesu tai harjaaminen virikkeistämistä? Riippuu siitä, perustuuko toiminta omaehtoisuuteen. Kaiken viriketoiminnan taustalla on se, että eläin itse alkaa käyttäytyä tai toimia tietyllä tavalla. Solariumissa seisominen ei siis välttämättä ole virike, vaikka siinä annetaan hevoselle aistiärsykkeitä. Jos solariumiin meno on vapaaehtoista ja hevonen voi itse määrittää keston, se voi olla virike. Tähän perustuu automaattiruokkijoiden virikkeellistävä vaikutus. Myös seinään ruuvattu katuharja voi olla virike, jos sitä vasten joku itseään hankaa.

Kun puhutaan virikkeistä, on syytä muistaa, että eläintarhat ovat usein edelläkävijöitä. Lisäksi kannattaa muistaa, että virikkeitä on olemassa lukematon määrä. Tässä kirjoituksessa keskityin vain aistivirikkeisiin, näiden lisäksi on useita muitakin virikekokonaisuuksia. Ei kannata lukittautua ajatukseen, että oksat ovat hevosten virikkeitä ja kissanminttu kissojen. Virikkeitä voi käyttää myös monella eri tavalla – saattaa olla, että pienilläkin asioilla on merkitystä eläimelle, aina kannattaa havainnoida ja kokeilla.

Sensory stimulation as environmental enrichment for captive animals: A review. Wells, 2009.