Hyvinvoinnin monta puolta

Kuten usein todettu, käyttäytymisen todennäköisyyteen vaikuttavat sen seuraukset. Kouluttaminen ei ole rakettitiedettä. Ei ole lainkaan hankalaa opettaa rottaa erottamaan värejä toisistaan tai painamaan vipua. Siitä voi tehdä vielä helpompaa, kun tekee rotan elämästä muulla tavalla tylsää – pitää sitä pienessä häkissä ja antaa sille ruokaa ainoastaan koulutustilanteissa. Silloin ruoka toimii loistavasti vahvisteena, koulutussessioita voidaan pitää luonnottoman paljon peräkkäin (jopa koko päivän) ja eläin edistyy yleensä nopeasti. Ihanan palkitsevaa kouluttajalle.

Kouluttamisen tekniikka on vain yksi pienen pieni osa eläimen hyvinvointia. Paljon suurempi merkitys kokonaishyvinvoinnin kannalta on sillä, mitä eläin tekee ihmisen kanssa vietetyn ajan ulkopuolella. Tämä voi kolauttaa kouluttajan egoa, mutta näin se vain on. Hallituissa olosuhteissa kouluttaminen on varmasti jokaisen unelma – silloin kaikki menee kuten Strömsössä. Ongelmat alkavat siitä, että olosuhteet muuttuvat. Mitä paremmat tai lajityypillisemmät olosuhteet eläimellä on, sitä vähemmän se ”koukuttuu” kouluttamiseen, jos mietitään virikenäkökulmaa. Jos kouluttaminen on ainoa virike, se muodostuu pian tärkeäksi resurssiksi. Jo taas eläimellä on muutakin mielekästä puuhaa, se voi kestää tavallista lyhyempiä koulutushetkiä ja vaatia kekseliäisyyttä vahvisteiden suhteen.

Joskus kouluttamisen tekniikan näkökulma jättää taakseen muun. Miksi eläin on niin motivoitunut? Pidetäänkö sitä nälässä ja virikkeettömässä tilassa, jotta se jaksaa ”kouluttaa” ihmisiä? Vaikka koulutusmenetelmät olisivat hattaraa ja sateenkaaria, eläimen valinnanvara voi olla melko ohut. Mikäli eläin saa ruokaa vain koulutustilanteissa, onko sillä todellinen vapaus valita? Missä tilanteissa on oikeutettua toimia näin?

Arjen kouluttaminen on aina kompromisseja ja epäonnistumisten sietämistä. Eläin ei ole kiinnostunut, ei ole sopivaa palkkaa, eläin haluaa mieluummin nukkua, on hallitsemattomia häiriöitä, kärpäsiä, paarmoja, sen mielenkiinto lopahtaa jne. Tauottamisen oppiminen ja maltti syntyvät epäonnistumisten eli liian suurten odotusten kautta. Taito syntyy siitä, miten tästä kaaoksesta pystyy poimimaan juuri ne pienet asiat, jotka ovat merkityksellisiä koulutuksen etenemisen kannalta.

Kouluttaminen on yksi hyvinvointitekijä – se vaikuttaa eläimen ja omistajan suhteeseen. Muita ovat luonnollisesti terveys, hyvä ravinto ja lajille sopivat olosuhteet. Mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu jokaiselle eläimelle ja sen merkitys on yhtä suuri kuin oikean ruokavalion. Parhaimmillaan kouluttaminen on kognitiivinen ja sosiaalinen virike eläimelle – kuitenkin ainoastaan silloin, kun eläimellä on rehellinen valinnan vapaus joko olla koulutustilanteessa tai olla olematta.

Virikkeestä puhuttaessa kyseessä on aina omaehtoinen toiminta eläimen puolelta.

virike

 

 

 

Jälkien seuraaminen on koirille luontaista toimintaa. Se voi olla myös totista harrastusta, kilpailulaji tai vain hauskaa ajanvietettä sekä erityisen hyvä keino virikkeellistää koiraa. Seuraavassa yksi tapa virikejäljen tekoon, muitakin tapoja varmasti löytyy. Virikejäljen tarkoitus on olla helppoa ja antoisaa molemmille osapuolille. Paineita ei kannata ottaa, pääasia on, että harrastamiseen on matala kynnys.

Helpoiten virikejälki syntyy maastoon, jossa ei ole paljon kävelty. Ensimmäisen jäljen kanssa kannattaa kokeilla onko syytä hajustaa jälki vai riittääkö että sen kävelee itse. Talvellakin voi harjoitella, lumessa jälki on helppo itse huomata.

  • tallaa jälki mielellään myötätuuleen, merkkaa alkukohta
  • voit hajustaa jäljen esim. lihapullalla sukkahousuissa, jota vedät perässäsi
  • tee ensimmäisestä jäljestä suhteellisen lyhyt, noin sata metriä, voit jättää loppukohtaan herkkuja tai vaikka perheenjäsenen
  • anna jäljen vanhentua ainakin puoli tuntia
  • ota koira, mielellään valjaissa ja kulje kohti jäljen lähtöpaikkaa niin että tulet jäljelle kohtisuoraan
  • yleensä koira nostaa jäljen itse, tällöin ei tarvitse muuta kuin seurata perässä
  • palkitse koira jäljen lopussa

Muutaman jäljen jälkeen huomaat, että koira yhdistää tietyt valjaat jäljestämiseen ja alkaa ennakoida ja innostua. Jatkossa jäljen nostamisen yhteydessä voit käyttää vihjesanaa, joka tarkoittaa että jälki on tulossa.  Yleisin ongelma virikejäljestyksessä on liian innokas koira, joka kirmaa alusta loppuun sekunneissa. Tällaisille koirille jälkeä kannattaa vaikeuttaa, joko antaa sen vanhentua kauan tai tekee sen vaikeaan maastoon, kuten kuivaan jäkälämetsään.