Kohta on jälleen vieroitusaika edessä. Mitä vieroituksessa tapahtuu ja miten voit turvata varsalle parhaat mehdolliset eväät elämään?

Vieroitus on jopa yksi stressaavimmista kokemuksista hevosen elämässä, siksi on syytä pohtia miten sen suorittaa.

Yksi suuri muutos vieroituksessa on se, että varsan ruokavalio muuttuu täysin. Ruokavaliomuutos aiheuttaa jo sellaisenaan laihtumista, kasvun hidastumista ja suolisto-ongelmia.

Toinen stressaava tekijä on sosiaalisen ympäristön muutos eli valitettavan usein sosiaalinen eristäminen. Tamman helmoista yksittäiskarsinaan tai uuteen porukkaan on valtava muutos. Vieroitettavalle varsalle pitäisi tarjota sopivaa seuraa ennalta tutuista hevosista.

Kolmas stressitekijä on vieroituspaikan olosuhteet, joille varsa altistuu. Pihatto voi olla hyvä vaihtoehto, jos se mahdollistaa varsan toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Mihin tahansa latoon ei varsaa kannata lykätä; oma mielipiteeni on kuitenkin se, ettei varsapihatto tule paremmaksi 20 000 euron väkirehuannostelijalla, jos muut asiat ovat pielessä (liian pienet ulkotarhat, passivoiva ympäristö, huono porukka, jossa saa pelätä tai liian vähäinen käsittely).

Pihatto, jossa varsa saa olla hyvässä porukassa, saa syödä korsirehupainotteista ravintoa ja käyttää syömiseen paljon aikaa ja saa liikkua vapaasti, täyttää tarpeet melko hyvin.

Hevosen aikabudjetti poikkeaa melko paljon lajin luonnollisesta aikabudjetista: hevonen käyttää normitallilla suurimman osan ajastaan lepoon ja paikallaan seisomiseen ja se syö kolmesti tai neljästi päivässä ruoka-aikoina. Yksin tarhatulle hevoselle ei pääse syntymään ystävyyssuhteita, joten luonnollinen fyysinen ja sosiaalinen vuorovaikutus jää aikabudjetista pois.

Hevonen on laiduntava eläin, joka luonnossa käyttää jopa 80 prosenttia ajastaan syömiseen ja liikkumiseen – käytännössä hevonen on koko ajan liikkeessä ja se nappaa korren sieltä täältä. Nykyiset rehut ovat niin hyvälaatuisia, että niitä on usein mahdotonta antaa hevoselle rajattomasti. Vapaa ruokinta aiheuttaa ylensyömistä, lihomista ja rehua menee paljon hukkaan kun sitä tallotaan tarhan pohjaan. Näistä syistä ruokinta on usein aikataulutettua ja joskus väkirehupainotteista hevosen työstä ja käyttötarkoituksesta riippuen.
Luonnossa hevonen elää pienissä porukoissa ja on jatkuvassa sosiaalisessa suhteessa laumatovereihinsa. Hevonen leikkii kavereidensa kanssa ja porukassa ne rapsuttelevat toisiaan. Usein karsinatalleissa hevoset elävät toisistaan erilläään ja mahdollisuudet fyysiseiin kontakteihin ovat hyvin rajoitettuja joko turvallisuussyistä tai yksinkertaisesti tilanpuutteen takia.
Hevonen on suunniteltu olemaan jatkuvassa liikkeessä. Moni hevonen ei liiku lainkaan tarhassa, joten kaikki liikunta tapahtuu ratsastaessa tai ajaessa. Tämä aiheuttaa onnettomuusriskejä, kun hevonen ei opi liikkumaan vapaana turvallisesti tai se kerää karsinassa energiaa, jonka se purkaa vaarallisena käytöksenä ratsastaessa.
Miten ongelmat ovat ratkaistavissa taloudellisesti ja turvallisesti?