Täydellinen päivä

Mitä eläimesi tekisi jos se saisi viettää unelmiensa päivän?

Jotta osaisimme vastata tähän kysymykseen, meillä pitää olla sekä perustiedot kyseisestä lajista että kokemusta tästä nimenomaisesta yksilöstä.

Moni vastaa kysymykseen yllättävän kapeasti: mun koira söisi koko päivän, mun hevonen haluaisi olla tarhassa enemmän, mun kissa haluaisi maata patterin päällä.

Kun mietit mitä eläimesi tekisi omana ideaalipäivänään, älä vertaa nykytilaan vaan mieti jos kaikki olisi mahdollista. Kirjoita kaikki eläimesi lempipuuhat ylös ja suunnittele sitten, miten voisit näitä joskus järjestää.

Tästä on ainakin kaksi hyötyä: 1) opit ajattelemaan, mitä asioita eläin arvostaa ja 2) opit tiedostamaan, ettei teillä aina ole yhteisiä tavoitteita.

Mitä enemmän eläimellä on mahdollisuuksia toteuttaa omia lempipuuhiaan, sitä enemmän se voi panostaa myös teidän yhteisiin harrastuksiinne – ne eivät sulje toisiaan pois. Lisäksi kannattaa muistaa, että eläimelle riittää tunne siitä, että se toteuttaa itseään. Jos vaikkapa koira tai hevonen arvostaa syömistä eniten maailmassa, niitä ei tarvitse ruokkia hengiltä. Tunne riittää, eli syömiseen tai ruuan etsimiseen käytetyn ajan lisääminen.

Tämän ajatusharjoituksen tavoitteena on saada aikaan piirakka, jossa viipaleet muodostavat vuorokauden. Mitä enemmän eri viipaleita on, sitä monimuotoisempaa eläimen käyttäytyminen on. Myös viipaleiden suhteella on merkitystä; jos passiivisia viipaleita on enemmän kuin aktiivisia, voi olla tarpeen miettiä erilaista ajanvietettä 🙂

Aikabudjetti kertoo myös muutoksista ja mahdollisista ongelmista. Pieni kipu tai muut ongelmat näkyvät käyttäytymisessä. Niitä ei välttämättä huomaa tilanteissa, joissa on itse eläimen kanssa, muutokset tulevat selkeämmin esille, kun eläimiä tarkkailee vaikuttamatta niihin.

 

 

 

 

 

Fyysisten virikkeiden tavoitteena on ympäristöä muokkaamalla lisätä eläimen omaehtoista toimintaa. Eläimen elinympäristö pysyy usein muuttumattomana ja käy nopeasti tylsäksi, vaikka moni eläin pitääkin rutiineista.

Fyysisistä virikkeistä tyypillisimpiä ovat kiipeilytelineet ja hyllyt kissoille – erityisesti kissat arvostavat kolmiulotteista tilaa ja niiden hyvinvoinnin kannalta on ensiarvoisen tärkeää päästä lattiatasosta ylös. Fyysiset virikkeet ovat erittäin tärkeitä myös pienille häkeissä eläville lemmikeille – mitä pienempi elintila on, sitä arvokkaampaa on sen muuttaminen kiinnostavaksi. Piilomökkien paikan vaihtaminen, kiipeilytelineet tai riippumatot ovat toimivia ratkaisuja. Kylpypaikkojen tarjoaminen ja erilaiset alustamateriaalit saavat tutun häkin tuntumaan uudelleen kiinnostavalta monen lemmikin mielestä. Fyysiset virikkeet kannattaa valita lajityypillisen käytöksen perusteella; kanit arvostavat kaivamismahdollisuutta, vaikka harvalla kanilla näkee kaivulaatikoita.

joulumaa 022

Hevosten osalta fyysisten virikkeiden järjestäminen voi olla hankalaa, koska tila on rajallista ja hiekkatarhoja on hankalaa sisustaa tai muuttaa; tarhojen vaihtelu, yhdistely tai uusien alueiden aitaaminen ehkä parhaita esimerkkejä. Talvellakin voi päästää hevoset laitumelle jos aidat ovat kunnossa. Kuivikkeen muuttaminen voi olla virike, samoin tarhan sisustaminen, jos se lisää hevosen toimeliaisuutta.

Fyysisissäkin virikkeissä kannattaa huomata se, että kaikenlainen sälä ei tee onnelliseksi. Jos eläimen käytös ei muutu, virikettä on syytä harkita uudelleen. Ja kannattaa pitää mielessä sekin, että meidän kannalta mitätön muutos voi olla eläimen kannalta suuri.

 

Jos kymmenelle koiralle heittää pallon, jokainen niistä todennäköisesti lähtee sen perään. Tätä ei tarvitse harjoitella.

Kymmenestä koirasta kohtuullisen moni juoksee pallon luokse ja ottaa sen suuhunsa. Tätäkään ei tarvitse yleensä erikseen kouluttaa.

Osa koirista juoksee pallo suussaan kohti omistajaa. Tätä täytyy joskus, koirasta riippuen, harjoitella.

Vain erittäin harva koira palauttaa pallon omistajan käteen harjoittelematta. Koiran täytyy oppia, että pallon palauttaminen on kannattavaa, jotta se alkaa niin toimia.

Pallon heittely vain heittelyn vuoksi treenaa koirassa jo muutenkin sen vahvoja puolia. Liikkuvien asioiden perässä juokseminen vahvistuu. Lisäksi pallon tai kepin heittelyyn liittyy usein kierroksien kasvu, mikä ei läheskään aina ole tavoiteltava tila. Koira, joka käy kierroksilla jatkuvasti tai usein, saattaa stressaantua. Koira voi kiihtyessään kehittää sijaistoimintoja, kuten hännän jahtaamista tai se voi rauhoittaakseen itseään pureskella huonekaluja rikki.

Juuri minkään koiran kanssa ei kannata harjoitella asioita, jotka ovat niille muutenkin helppoja. Tällaisia ovat rodusta riippuen juuri sellaiset asiat, jotka tulevat koiralta tavallaan luonnostaan ja ovat ns. itseään vahvistavia; haukkuminen, asioiden jahtaaminen, vahtiminen jne. Kannattaa sen sijaan harjoitella niitä asioita, jotka ovat vaikeita. Helposti kierrostavan koiran kanssa kannattaa harjoitella malttia ja keskittymistä vaativia asioita mieluummin kuin kierroksia nostattavia asioita.

Malttia ja keskittymistä sekä pään väsytystä voi harrastaa vaikkapa esine-etsinnällä tai jäljestämällä. Molemmat asiat on helppo kouluttaa koiralle. Esine-etsintä on noudon kautta taaksepäin ketjuttamalla koulutettuna aivan eri asia kuin pallon perässä järkeä vailla juokseminen.

Voisi sanoa, että kaikki sellainen tekeminen, jossa mikä tahansa eläin joutuu keskittymään ja ratkomaan ongelmia, on hyvää tekemistä. Kierrostaminen voi näyttää siltä, että eläin nauttii vaikka se voi tosiasiassa olla stressaantunut kiihtymyksestä. Lisäksi kovilla kierroksilla käyminen näkyy yleensä muuallakin kuin alkuperäisessä tilanteessa – käytös ja tunnetila voivat yleistyä ei-toivottuihin paikkoihin.

Sama pätee hevosiin. Se on eri asia lähteä käsistä ilman tolkkua kuin olla reipas ja suorittaa tehtäviä mielellään.

Ei ole olemassa urheiluhevosia tai kilpahevosia tai pullahevosia. On vain hevosia. Niillä on niiden käyttötarkoituksesta riippumatta samat lajityypilliset ominaisuudet ja samat käyttäytymistarpeet.

Kaikkein oleellisinta hevosen hyvinvoinnin kannalta ei välttämättä ole se asia, mitä sillä tehdään jonkun tutkimuksen mukaan keskimäärin 41 minuuttia kuudesti viikossa. Huomattavasti enemmän merkitsevät ne 9834 minuuttia viikossa, mitä hevonen sitten ne minuutit tekeekään. Karsina-tarha-systeemissä hevonen voi liikkua vain reilun kilometrin päivässä. Suurella laitumella se liikkuu 5-10 km. ”Villi” hevonen tallaa tähän vielä kympin ekstraa.(Hampson et al. 2010)

Joskus kuulee, ettei urheiluhevosta voi pitää lajille tyypillisellä tavalla. Koska se on huippu-urheilija. Noh, hevonen ei tiedä olevansa huippu-urheilija. Riippumatta sen omistajan kunnianhimosta, käyttötarkoituksesta ja statuksesta se arvostaa kavereita, vapautta liikkua ja vapautta syödä.

Meidän ei tarvitse kiistellä, mikä hevoselle tai urheiluhevoselle on hyvää – se tiedetään jo. Nyt kysymys on siitä, kuinka kauan kestää, että hevosen tarpeet tulevat huomioiduksi ja käytäntöjä muutetaan siten, että hevosia on mahdollista käyttää kestävällä tavalla. Veikkaan, että aika kauan – sitä luokkaa on muutosvastarinta (tai nyt vielä taidetaan olla kieltämisvaiheessa).

Paljon on tutkimusta jo tehty ja paljon on edelleen käynnissä. Mm. professori Jan Ladewig lyö kylmää faktaa pöytään – ei ole hevosen elämää seistä muista eristettynä 23 tuntia vuorokaudessa. Ei urheiluhevosen, puskaratsun eikä pihakoristeen. Liikkumaton elämä vaikuttaa haitallisesti tuki- ja liikuntaelimistöön. Sosiaalinen eristäminen vaikuttaa haitallisesti mm. käsiteltävyyteen.

Lue lisää täältä!

Alkujaan joku keksi virikkeet, kun halusi nähdä enemmän lajityypillistä käyttäytymistä, käyttäytymisen monimuotoisuutta, joustavuutta sekä kiinnostuneisuutta elinympäristöstään. Kyseinen joku ei pitänyt siitä, että vankeudessa ja vapaudessa elävien eläinten käyttäytyminen poikkesi niin paljon toisistaan, mm. siten, että vankeudessa elävillä eläimillä esiintyi stereotyyppistä käyttäytymistä.

On huomattu, että virikkeet vaikuttavat muuhunkin kuin käyttäytymiseen. Virikkeellinen ympäristö vähentää lisääntymisongelmia, parantaa eläinten kuntoa, vaikuttaa aivojen kehittymiseen, nopeuttaa toipumista leikkauksen jälkeen ja vähentää terveysongelmia.

Mikä sitten on virike? Virike on sellainen asia, joka lisää eläimen omaehtoista omaehtoista aktiivisuutta ja käyttäytymisen monimuotoisuutta. Virikkeeksi listataan usein myös kouluttaminen palkkioiden avulla. Tämä on hyvä asia; kouluttaminen voi parantaa ihmisen ja eläimen välistä vuorovaikutusta ja suhdetta. Koulutus ei kuitenkaan välttämättä korvaa ”tavanomaisia” virikkeitä, koska eläimen käytös ei välttämättä muutu koulutussession ulkopuolella. 

Maalaisjärki sanoo, että mikä tahansa puuhastelu on hauskaa. Ainakin sellainen, jossa eläin on omaehtoisesti mukana. Kannattaa silti muistaa vanhan ajan virikkeet – temppukoulutuksella ei voi korvata kissan saalistustarvetta tai hevosen laiduntamistarvetta. Näin ainakin itse ajattelen.

Lue lisää eläintarhaeläinten virikkeistämisestä

Kissaihmisille todella hyvä luento virikkeistä (Pitkä, mutta kannattaa katsoa!)

Leikkaus aiheuttaa eläimelle stressiä. Operaatiosta riippuen toipumisaikana erilaiset toiminnot voivat olla kiellettyjä. Eläintä voi joutua pitämään pitkiä aikoja häkissä tai karsinassa ja liikkuminen on usein hyvin rajoitettua. Lisähaasteita tuovat epämukavat toimenpiteet, kuten kaulurin pitäminen ja lääkintä.

Kopitettuna olemisen ei pitäisi olla esteenä lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamiseen. Joskus tulee ajateltua, ettei voi tehdä mitään parantaakseen eläimen oloa, kun kerran liikkuminen on kiellettyä. Lajityypillisiin käyttäytymisiin kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin liikkuminen. Itse asiassa leikkauksen jälkeen virikkeellistäminen on erittäin tärkeää – virikkeellistetyt eläimet toipuvat nopeammin ja tutkimusten mukaan kärsivät harvemmin leikkauksen jälkisistä ongelmista kuin ei-virikkeellistetyt. Lisäksi mm. rotilla on huomattu, että sosiaalinen eristäminen leikkauksen jälkeen heikentää ja hidastaa paranemista. Uskoisin, että sama voi päteä hevosiin, jotka ovat hyvin sosiaalisia eläimiä. Millä tahansa eläimellä ihmisseura on tärkeä virike.

Ehkä eniten viriketutkimuksia on tehty laboratoriorotilla, mutta tuloksia voi soveltaa muihinkin eläinlajeihin kun tuntee niiden lajityypillisen käyttäytymisen.

Kun eläin kärsii kivuista, sen käyttäytyminen on harvoin monimuotoista. Se saattaa olla pitkiä aikoja paikallaan ja hyvin apaattinen. Kun kipu alkaa helpottaa, tulee esiin pieniä lajityypillisiä. Näitä pitäisi oikein suunnitelluilla virikkeillä tukea. Kissa saattaa pestä naamansa ja tassunsa. Se voi kehrätä ja puskea silitettäessä. Seuraavana päivänä se saattaa venytellä ja teroittaa kynsiään. Sitten se saattaa käydä oikeaoppisesti hiekkalaatikolla. Myös kopitetulla eläimellä tulisi olla mahdollisuus toteuttaa näitä, koska monimuotoinen käyttäytyminen tukee parantumista.

Virikkeiden järjestäminen voi vaatia aikaa ja vaivaa, mutta vaivannäkö kannattaa. Vaikka eläin on koppilevossa tai olosuhteet ovat muuten toivottomat, ei kannata ajautua epätoivoon. Aina voi tehdä jotain piristääkseen eläintä.

Washington State University  – environmental enrichment – yliopiston laboratorioeläinten virikkeellistämiskäytännöissä jokaisen eläimen kohdalla on mainittu positiivinen vuorovaikutus ja koulutus eläimen ja ihmisen välillä. Lisäksi on lueteltu kullekin eläinlajille sopivia virikkeitä. Siitä vain soveltamaan!

cisu2 cisu1

The enrichment record

Enrichment Impact on Post-Surgical Recovery By Szczepan Baran, VMD, David Disselhorst, LVT, RLATG, Elizabeth Johnson, VMD, Marcel Perret-Gentil, DVM

Washington State University  – environmental enrichment

Kun mikä tahansa eläin elää häkissä (lukisin tähän myös hevoset karsinoissaan), sen virikkeellistämiseen on olemassa yksi hyvä nyrkkisääntö.

Ruokakupista luopumalla pääsee jo pitkälle. Toki häkki (tai karsina) on siivottava riittävän hyvin riittävän usein ja näin hiekkaähkyaikaan suosittelen ruokinta-alustaa hevosille. Kupiton ruokinta sopii tietenkin myös niille eläimille, jotka eivät elä häkeissä.

Mielestäni eläintä ei tee tyytyväiseksi se, että sille tuodaan ruoka kuppiin. Päin vastoin, sille on annettava syy toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, eli ruuanhankintaa.

Virikkeen tavoitteena on lisätä eläimen omaehtoista lajityypillistä käyttäytymistä tai aktiivisuutta. Miksi yhtälö on usein sellainen, että ruoka tulee kupista ja samalla vietetään tuntikausia nettikaupassa etsimässä kuumeisesti uusia virikkeitä, jolla eläimen saisi aktivoitua. Ruoka on virike, joka saa eläimen kuin eläimen aktivoitumaan.

Tietenkään virikkeille ei ole ylärajaa. Varsinkin niissä paikoissa, jossa resursseja on vähän ja eläimiä paljon, suosittelisin ensimmäisenä luopumaan kupeista.

Lue lisää pikkunisäkkäiden virikkeistä.