Taidolla ja tunteella
Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Miksi hevosessa näkyy niin merkittävä ero istutatunnin alussa ja lopussa? Koska tunnin nimi on istuntatunti, odotusarvo on, että jokin sinussa muuttuu tunnin aikana, mikä saa hevosessa aikaan muutoksen. Johtuuko muutos parantuneesta istunnasta vai jostain muusta?

Yleisesti, silloin kun joku ohjaa toimintaa, eläimet riekkuvat ja vastustelevat vähemmän kuin omin päin tehdessä. Oma teoriani on se, että toimiessaan yksin ihminen käyttää niitä apuja, joita on aiemminkin käyttänyt ja luovuus vähenee. Yksin ollessaan keskittyy ehkä enemmän siihen, mitä hevonen tekee kuin siihen, mitä itse tekee. Jos joku ei toimi, kukaan ei ole viheltämässä peliä poikki ja antamassa ohjeita, vaan tulee kokeiltua voimakkaampia vihjeitä ja päällekkäisiä apuja. (Vaikka tiedostaisikin, että nämä vain sekoittavat hevosta.) Lopputulos on omalla kohdallani ainakin ollut jotain sellaista, jonka olisi yhtä hyvin voinut jättää tekemättä..

Juoksuttaminen on hyvä esimerkki tästä ilmiöstä. Ilman selkeää suunnitelmaa siitä, miten juoksutus hevoselle koulutetaan ei kannata tehdä mitään. Ellei sitten hevonen jo valmiiksi osaa juoksuttamisessa tarpeellisia taitoja – syntymälahjana ne eivät näitä taitoja saa. Itse en ole mikään naru- tai liinataituri. En edes totta puhuen pidä juoksuttamisesta huonojen kokemuksien, karkailleiden hevosten, alati sumputtuvien liinojen ja jatkuvan pyörrytyksen tunteen ansiosta. Liian monta kertaa olen ollut tilanteessa, jossa hevonen ei osaa mennä ympyrälle tai pysyä siellä, jolloin luonnollisesti otetaan piiska avuksi ja hätistellään sillä. Pahimmillaan liinan ja piiskan välistä kuuluu poks, ja hevonen poistuu paikalta kevyen tai lisäpainolla varustetun liinan kanssa.

Selkeä suunnitelma antaa ymmärryksen siitä, että kyseessä on prosessi. Hevosta ei voi niksauttaa ymmärtämään ympyrällä juoksemista. Jatkuva kahden paineen välissä oleminen taas ei ole mielestäni kestävä ratkaisu. Suunnitelma auttaa käsittämään draaman kaaren ja eri vaiheiden tarkoituksen. Se suojelee ylilyönneiltä ja turhautumiselta. Suunnittelu on lähes yli puolet toteutuksesta.

En edelleenkään taituroi vyyhdityksen kanssa, mutta koin onnistumisen tunteita ja ymmärsin juoksuttamisen hyviä puolia. Koska minulla oli suunnitelma päässä ja naru käsissä, pystyin keskittymään vain näihin (eipä silti, en olisi muuhun voinutkaan keskittyä samalla..), mikä suojeli turhautumiselta, mikä antoi hevoselle mahdollisuuden onnistua, mikä antoi minulle mahdollisuuden palkita, mikä johti toivottujen asioiden vahvistumiseen, eikä puolen tunnin välienselvittelyyn tai päättömään rätkimiseen, jossa olisin purkanut turhautumistani hevosparkaan.

Pienelläkin päivittäisellä treenillä voi saada ihmeitä aikaan jo viikossa.

IMG_1846

Minuta tuntuu, että tästä on kyse aika monessa asiassa. Istuntatunnilla keskitytään yleensä ratsastajaan, jolloin hevonen saa olla enemmän ”rauhassa”, näin kiltisti ilmaistuna. Jos joskus keskittyy siihen, mitä itse tekee ja miksi, se voi näkyä siinä, että hevonen rauhoittuu ja rentoutuu. Samaa lähestymistapaa käytetään yleisesti kouluttamisessa – keskitytään yhteen asiaan kerralla. Jos kouluttaa tehokkaasti, edistyksen huomaa kyllä. Ratsastuksessa on paljon mutua; voidaan spekuloida, miksi hevonen ei tee jotain juttua. Johtuuko se istunnasta, energiasta, hevosen päänsärystä, avuista vai mistä. Juoksuttaminen on itse asiassa aika kiva koulutustesti; pystytkö itse muistamaan opitut asiat ja tekeekö hevonen oikein. Jos se tekee väärin, vika ei ainakaan ole istunnassa 😉

Olemme koostaneet verkkomateriaalin nimen omaan auttamaan sinua juoksuttamiseen liittyvissä ongelmissa.

IMG_1850

 

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?