Tärkeät perustaidot: kissa ja kuljetuslaatikko

Matkustaminen voi olla kissalle välttämätön paha tai tapa laajentaa elinpiiriä turvallisesti. Kaikki kissat kannattaa opettaa siihen, ettei matkustaminen ole maailmanloppu. Boksin valintaan ja matkustamisen yleisiin asioihin saat vinkkejä tästä videosta.

Ongelma kissojen ja kuljettamisen kohdalla on se, että fiksuna eläimenä kissa oppii usein kerrasta, mitä laatikkoon meneminen hänen osaltaan tarkoittaa. Kissaa on mahdotonta huijata, ja jos sitä on väkisin kuljetettava, sitä ei kannata huijata laatikkoon. Kissaa kohtaan on reilua, että se tietää mitä on tapahtumassa. Sille, miten kissa kuljettamiseen reagoi, ei ole tehtävissä mitään juuri ennen matkaa. Vastustelu ja asenne on hyvä kuitenkin tiedostaa, koska siitä voi päätellä, että koulutettavaa riittää. Kissan asenne kuljettamista kohtaan ei ole pysyvä ominaisuus tai luonteenpiirre, vaan opittavissa oleva asia, johon tärkein vaikuttava tekijä on omistaja.

Yksi tapa lähestyä kuljetushaastetta on laittaa tai oikeastaan lavastaa kuljetusboksi oleilupaikaksi. Tämä menettely ei yleensä toimi kovin hyvin, vaikka kissa voi kyllä alkaa pitää boksissa nukkumisesta ja sitä kautta se tulee tutummaksi. Usein kuitenkaan boksi sinänsä ei pelota kissaa, vaan se, mihin kyseinen vekotin liittyy. Bokseissa on se huono puoli, että ne ovat lähes aina pussinperiä, eli kissa voi joutua ja joutuukin saarretuksi boksissa ollessaan. Tällaisen kokemuksen jälkeen se alkaa välttää boksia, vaikka se olisi kuinka mukava. On myös kissoja, jotka käyttävät boksia pesänään silloin, kun se on sijoitettuna olohuoneeseen, mutta eteiseen nostettuna ne karttavat sitä. Kissan älykkyyttä ei kannata aliarvioida tässäkään asiassa.

Sama edellä kuvattu ongelma pätee siihen, että kissa opetetaan boksiin herkkujen avulla asteittain. Se kyllä toimii koulutuskontekstissa, mutta tosipaikan tullen kissa voi kieltäytyä menemästä laatikkoon, tai oven sulkeuduttua se voi aloittaa mellakan. Asteittainen kouluttaminen on hyvä asia, ja sitä kannattaa tehdä. Kissa saa positiivisia kokemuksia kopasta ja saa koulutuksen yhteydessä hallinnan tunteen, joka edesauttaa kissan hyvinvointia. Sen tuloksia ei kuitenkaan ole syytä vesittää huijaamalla kissaa. Huijaamisella tarkoitan sitä, että hauska treeni muuttuukin vankilaksi ja eläinlääkärireissuksi täysin yllättäen ja pyytämättä. Mitä enemmän ristiriitaisia fiiliksiä koppaan liittyy, sitä enemmän kissa alkaa sitä vältellä. Kouluttamisen kannalta on syytä myöntää faktat (myös kissalle), eikä sortua valehteluun. Kissa ei mene rikki, jos sitä on pakko kuljettaa, vaikka se ei ole valmis siihen. Se voi mennä enemmän rikki siitä, että koppaa (ja omistajaa) esitetään vuoropäivinä uhkana ja mahdollisuutena.

Kissan lastaamiseen pätee sama tosiasia kuin hevostenkin lastaamiseen, ja se on jopa tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka. Lastaaminen tai koppaan meno ei ole valmis ja salonkikelpoinen, kun eläin saadaan omaehtoisesti menemään kohteeseen – se on vasta ensimmäinen palikka kokonaisuudessa. Sekä hevosen että kissan kanssa päästään parhaisiin tuloksiin, kun voidaan korostaa kaikilla tavoilla, että kuljettaminen on hauskaa.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa käydään läpi, miten koppatreenistä saa tehokkaan. Lisäksi käyn läpi, mitä kannattaa tehdä, jos kissaa on pakko kuljettaa, vaikka se ei ole valmis.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?