Tue koiran palautumista pienillä teoilla

Harrastavan ja työtä tekevän koiran elämässä kuormituksen ja palautumisen tulisi olla tasapainossa. Fyysinen ja psyykkinen kuormitus eivät ihan aina kulje käsi kädessä, ja itse otan kantaa tässä kirjoituksessa psyykkiseen kuormitukseen ja psyykkiseen palautumiseen.

Mitä koiran palautuminen tarkoittaa?

Palautuminen tarkoittaa sitä, että elimistö palaa tasapainoon kuormituksen jälkeen. Palautumisella voidaan tarkoittaa psyykkisessä mielessä esimerkiksi sitä, kuinka kauan koira tarvitsee aikaa treenin jälkeen ollakseen valmis seuraavaan treeniin. Vaikka harrastettava laji tai koiran työ olisi fyysisesti helppoa, koira tarvitsee siitä huolimatta palautumista aivan kuten aivotyötä tekevä ihminenkin!

Palautumista voi pohtia ja havainnoida isossa ja pienessä mittakaavassa. Isossa mittakaavassa palautumiseen liittyy koiran vuorokausirytmi ja levon määrä sekä laatu – jostain syystä harmillisen yleinen ajatteluatapa on se, että koirat kärsisivät tekemisen ja aktiviteetin puutteesta. Aivan yhtä todennäköistä tai oikeastaan vielä todennäköisempää on, että koira kärsii unenpuutteesta. Tästä aiheesta kirjoitan myöhemmin oman jutun, aloitetaan tällä kertaa pienestä mittakaavasta.

Mikä kaikki palauttaa koiraa treenin aikana?

Tauot harjoituksen aikana ovat myös koiraa varten, eivät pelkästään sosiaaliseen toimintaan varattuja. Itse olen sillä kannalla, että taukoja olisi hyvä olla paljon, mutta niiden ei välttämättä tarvitse olle pitkiä. Toki koira sanelee sen, mikä sille on tauko – oma mielipiteeni on se, että tauolla koira pääsee irtautumaan kokonaan joko äskeisestä tehtävästä tai kokonaan ns. käskyn alla olemisesta.

Tauolla koiran ei todellakaan tarvitse olla paikoillaan, vaan monissa tapauksissa koiran on jopa helpompaa rentoutua ja palautua kun voi olla liikkeessä. Taukojen suhteen pätee sama kuin kaikessa muussakin tekemisessä: valmis toiminto on lopputulos, ei lähtökohta. Taukoja ei kannata harjoitella välttämättä ollenkaan makuuttamalla koiraa alustalla, vaan voi tehdä monia asioita, jotka auttavat pääsemään tuohon lopputulokseen.

Mitä koiran täytyy tehdä voidakseen vapautua? Mikä saa sen palautumaan parhaiten? Jokainen koira on yksilö ja niille toimivat eri asiat, kannattaa miettiä oman koiran kohdalla, mitä sen pää kaipaa nollautuakseen. Tätä kannattaa pohtia myös lenkkeillessä; joillekin koirille lenkkeily saattaa olla hyvinkin kuormittavaa ja palautumista voi tarvita esimerkiksi ohitustilanteiden jälkeen.

Miten koiran palautumista voi tukea?

Jokainen varmasti tunnistaa tilanteet, joissa koira ei palaudu kunnolla. Koira voi jäädä kierroksille ja reaktio seuraaviin, normaaleihinkin vastaantulijoihin voi olla suurempi tai tuttukaan tehtävä ei jostain syystä toimi.

Palautuminen tai sen puutteellisuus vaikuttaa todennäköisesti jopa enemmän treenin aikaisiin onnistumisiin tai epäonnistumisiin kuin puhtaasti se, miten hyvin koira asian osaa. Yksinkertaisinkin tehtävä voi olla hankala, jos palautumisessa on haasteita. Tästä syystä häilyvissä suorituksissa kannattaa ensin silmäillä kokonaisukuvaa ja vasta sitten kikkailla koulutuksen sisällä.

Koiran palautumista voi kehittää ja tukea. Perinteinen ympäristöoppi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että mitä enemmän kotonaan koira on erilaisissa paikoissa, sitä helpompi sen on myös noissa paikoissa palautua ja sitä vähemmän paikat koiraa kuormittavat. Tätä vain harvemmin kirjoitetaan tai puhutaan auki ja palautumisen jää usein erittäin vähälle huomiolle ja joskus jopa kokonaan koiran omalle vastuulle. Ihminen keskittyy kuormittamaan koiraa ja koira sitten itse ”vapaa-ajallaan” hoitaa palautumisen. Pahimmassa tapauksessa koiraa autetaan ”palautumaan” niin että palautuminenkin kuormittaa. Fysiikkapuolessa voi soveltaa yleisiä periaatteita, mutta kun puhutaan pään palautumisesta, pitää ottaa koira yksilönä huomioon.

Vähimmäisvaatimus palautumiselle on ajan järjestäminen eli tauotus ja lepokaudet. Tämä ei vielä tarkoita sitä, että koria palautuisi, mutta parhaassa tapauksessa näin tapahtuu. Toinen hyvä ajatus palautumisen tukemiseksi on keskittyä ja havainnoida passiivista aikaa, eli kun koira odottaa autossa tai häkissä. Mitä se tekee? Kolmas idea on järjestää koiralle palautumista harjoituksen tai vaikkapa lenkin sisällä. Jotta näin voi tehdä, täytyy tuntea koira ja tietää, mikä sille on palauttavaa toimintaa.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa käyn läpi palautumista treenin aikana ja juottamista palautumisen keinona.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?