Tuplavahviste tarkoittaa sitä, että kun hevonen tekee halutun asian tai sinnepäin, paine hellitetään ja lisäksi annetaan jotain, mistä hevonen pitää. Esimerkiksi jos halutaan, että hevonen pysähtyy, pidätetään narusta ja kun hevonen (aluksi hidastaa tai myöhemmin) pysähtyy, naru löysätään ja lisäksi annetaan vaikkapa porkkananpala.
Paineen hellittäminen on tuttua kauraa, ja palkkioiden käytöstä on monta mielipidettä. Mielipiteet varsinkin ruokapalkkioiden käytöstä perustuvat usein omiin kokemuksiin sekä joskus erilaisiin uskomuksiin, joista tyypillisin lienee se, että hevonen alkaa näykkiä kun sille annetaan kädestä ruokaa. Osa ei turvallisuussyistä halua käyttää, osa käyttää joissakin tilanteissa ja jotkut käyttävät sumeilematta. Osa luottaa rapsutuksen, kehun tai taputuksen voimaan, osa käyttää ruokapalkkioita.
Palkitsemisesta on todettu paljon hyötyjä käsittelytoimissa ja lastaamisessa. Hevonen muistaa palkitsemiset pitkään, ja alkaa suhtautua muihinkin ihmisiin positiivisin odotuksin, jos sillä on hyviä kokemuksia yhdestä ihmisestä. Yksilöllisiä eroja hevosten välillä on siinä, mitä ne arvostavat ja mikä niitä motivoi.
Tuplavahvisteesta puhutaan usein, kun on kyseessä ns. perinteisesti avuille koulutettu hevonen, ja kouluttamiseen lisätään erillinen palkkio. Tämä on kätevää, koska ei välttämättä tarvitse aloittaa kaikkea alusta. Moni hevonen saa ideasta nopeasti kiinni ja kunhan on olemassa selkä tavoite, mitä haluat opettaa, oppiminen ja motivaatio lähtevät rullaamaan nopeasti eteenpäin. Ennen kuin ryhdyt töihin, mietitään muutama asia valmiiksi.
Mitä haluat opettaa?
Onko jokin asia, joka on vaikea hevosellesi? Onko pysähtyminen hankalaa, ja joudut käyttämään voimaa pysäyttämiseen? Tai onko hevonen tahmea liikkumaan ja haluaisit buustata eteenpäinvieviä apuja? Tai onko joku liike hankala, ja hevonen turhautuu? Pelkääkö hevonen esimerkiksi vesiestettä tai muita erikoisesteitä tai onko laukannosto epätäsmällinen ja tapahtuu viiveellä? Mikä tahansa ongelma on, valitse aluksi yksi asia, johon keskityt.
Miten homma toimii käytännössä?
Jos haluat käyttää ruokapalkintoja selästä käsin, kannattaa kokeilla ensin, pystytkö antamaan herkkuja selästä. Jos et, voit käyttää avustajaa, joka palkitsee hevosesi maasta käsin. Voit myös käyttää herkkuämpäriä, johon viet hevosesi silloin, kun on aika palkita. Avustajassa ja ämpärissä on se huono puoli, että ne toimivat alussa magneetteina, kun hevonen ei vielä välttämättä ymmärrä, mitä sen pitää tehdä päästäkseen palkitsijan tai ämpärin luo. Testaa myös etukäteen, mikä sinun hevostasi motivoi. Rapsutus on usein enemmän palkkio meille ihmisille – voit toki testata miten se toimii juuri sinun hevosellasi. Jos valitset ruokapalkkiot, kokeile, mistä hevosesi pitää; se voi olla mitä tahansa melassivedestä suolaan tai porkkanaan tai leipään. Hevoset ovat erilaisia!
Miten harjoitus käytännössä menee?
Kun olet valinnut yhden asian, jota haluat harjoitella, analysoi kuinka pitkällä osaaminen jo on. Eli esimerkiksi ymmärtääkö hevonen lainkaan pysähtymistä tarkoittavaa merkkiä, vai vastustaako se sitä? Tarkoittaako pysähtymismerkki jotain muuta, kuten esimerkiksi lisää vauhtia? Eli käytännössä kokeile, mitä hevonen tekee, kun annat vihjeen. Jos hevonen ei osaa merkkiä ja vaikka se tarkoittaisi sille jotain muuta, voit aloittaa koulutuksen alusta. Pilko valmis tuote pieniin osiin ja mieti etukäteen, mitkä kaikki toiminnot ovat ”sinne päin”. Kun olet tehnyt tämän pohjatyön, voit aloittaa harjoittelun. Se on vähän kuten avaimenpiilotus, sinulla on avun lopettaminen ja makupala, joiden avulla voit ilmoittaa, että nyt polttaa. Tee vain yhtä asiaa yhden lyhyen session aikana. Se on hyödyllisintä, koska hevonen pystyy toistojen kautta oppimaan, että tietty vihje eli apu liittyy tiettyyn sen tekemään liikkeeseen, eikä ole sattumanvaraista. Lisäksi saat itse onnistumisen kokemuksia helpommin, kuin tekemällä vähän sitä sun tätä. Hevosella kestää tovi oppia oppimaan, ja siksi se saattaa aluksi kääntää koko ajan päätään herkkujen toivossa ja peruuttaa ja jumittaa. Tämä on ohimenevä vaihe, jos jaksat pysyä suunnitelmassasi.
Kun palikat ovat kasassa, aloita harjoitukset!
Sankey et al., 2010
Innes & McBride, 2008
Warren-Smith & McGreevy, 2007
Heleski et al., 2008
Hendriksen et al, 2011
Sankey et al., 2010
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä näet videon, jossa tuplavahvistetta ruoditaan lisää!
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.
Kiitos, tämä oli inspiroiva juttu ja ehdottomasti pitäisi käyttää palkitsemista enemmän ratsailta! Voisitko tähän jatko-osana kirjoitella, kuinka käyttää palkkiosanoja niin, että hevonen jatkaisi sujuvasti pyydettyä asiaa (esim. tuossa laukka) halutun ajan, jonka jälkeen vasta seuraisi herkku. Eli hevonen ei heti pysähtyisi odottamaan namia, vaan tietäisi että se tulee tietyn ajan kuluttua tietyn sanan jälkeen. Siitä olisi kiva lukea lisää. 🙂
Kiitos vinkistä, otetaan jatko-osa työn alle ?