Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Ihmisille työ aiheuttaa stressiä. Jos töissä nyppii, se vaikuttaa vapaa-aikaankin. Ranskassa haluttiin selvittää kärsiikö hevonen työperäisestä stressistä.

Samanlaisissa olosuhteissa eläviä hevosia tutkittiin. Hevoset viettivät 23 tuntia karsinassa ja tekivät tunnin päivässä töitä.

Tutkimuksessa havaittiin, että vikellyshevosilla oli vähiten stereotypioita ja jos niitä esiintyi, ne olivat ns. lieviä muotoja, eli kielen vääntelyä ja nuolemista. Este- ja kenttähevosilla stereotyyppistä käyttäytymistä esiintyi jonkin verran, yleensä se oli tyypiltään nuolemista ja rakenteiden pureskelua.

Kouluhevosilla stereotypioita oli eniten ja ne olivat vakavampia kuin muilla hevosilla; imppaamista, nyökyttelyä, jne. Kouluhevosista moni kärsi jopa kahdesta eri stereotypiasta samaan aikaan.

Miksi näin oli?

Mahdollisia selityksiä löytyy:

  • vikellyshevoset saavat mennä melko vapaana ympyrällä – niillä ei intensiivisesti ratsasteta ja ohjia pitelee vyö
  • este- ja kenttähevosilla treenataan siten, että ne saavat edetä kohtuullisen vapaassa muodossa, pitkin askelin
  • kouluhevoset altistuvat ristiriitaisille avuille; samaan aikaan pidätetään ja pyydetään eteen, muoto on kaikkea muuta kuin vapaa ja jokainen askel on kontrolloitu

Stereotyyppisen käytöksen taustalta löytyy kolme vaihetta

  1. eläin yrittää välttää tilannetta
  2. käytös tietyssä tilanteessa automatisoituu
  3. emansipaatio: käytös esiintyy alkuperäisestä tilanteesta irrallaan

Hevosen näkökulmasta se aika, joka sille päivittäin annetaan, on merkityksellistä. Itse asiassa sillä voi olla merkitystä hevosen koko muuhun aikaan enemmän kuin osaamme ajatella.

Hausberger et al. (2009), Could Work Be a Source of Behavioural Disorders? A Study in Horses, http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0007625

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr
Jaana on EmailJaana on FacebookJaana on Linkedin
Jaana
Eläinten käytösneuvoja BSc, MSc @ Eläinkoulutusblogi
Uhittelu, ryntäily, merkkailu, rikkinäiset esineet... lista on loputon. Silti eläinten käytösongelmiin löytyy lähes aina ratkaisu jonka avulla voitte elää rakkaan lemmikkisi kanssa sulassa sovussa monia onnellisia vuosia. Olitpa sitten koiran-, kissan- tai hevosen omistaja, olet tervetullut blogiini josta löydät lisää ohjeita kuinka se tapahtuu!

Mitä mielessä?