Uuden ja vanhan kissan tutustuttaminen toisiinsa on prosessi siinä missä mikä tahansa ystävystyminen. Lajitoverin seura on lähes poikkeuksetta hyvä asia kissoille, ja meidän ihmisten rooli tutustumisprosessissa on toimia mahdollistajina ja rauhanturvaajina. Kissojen tutustuttaminen toisiinsa on taitolaji, jossa kärsivällisyys on valttia!
Kaverin valinta
Sopivan ystävän valinta on erittäin tärkeää. Kannattaa kyseenalaistaa vanhat uskomukset ja miettiä rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja kun valitsee omalle kissalleen kaveria. Mielestäni ehkä liikaa korostetaan nuorten ja aktiivisten ja sosiaalisten kissojen tarvetta kavereille, kun usein myös vastakohdat täydentävät toisiaan. Joskus hyvin seuralliselle kissalle sopii kaveriksi ujompi piimä. Kissojen ei tarvitse olla samanlaisia luonteeltaan tullakseen hyvin toimeen – tärkeämpää on se, että molemmilla olisi perustaidot sosiaalisesta toiminnasta. Ja vaikka ei olisikaan, ne voi oppia aikuisenakin, kun siihen on sopivat olosuhteet.
Tilat tutuksi ja ensivaikutelma
Kissojen pitäminen eri tiloissa on alussa hyvin tärkeää. Vaikka ilmassa olisi positiivista uteliaisuutta, niin ei silti kannata ahnehtia liikaa ja jättää kissoja pärjäämään yksin. Usein kiistoja tulee ennemmin tai myöhemmin ja tutustumisen alkuvaiheessa kissoilla ei välttämättä ole eväitä niitä itse selvittää.
Erillään pitäminen auttaa uutta kissaa tutustumaan asuntoon ja sen kaikkiin hienouksiin ja reitteihin. Se tarvitsee aikaa ja rauhaa tähän työhön. Uudelle kissalle kannattaa järjestää omaa aikaa, jolloin se saa vapaasti kulkea asunnossa. Tämä onnistuu helposti esimerkiksi öisin.
Ensivaikutelma on erittäin tärkeä. Asunnon jakavat kissat tiedostavat toisensa, vaikka eivät samassa tilassa olisikaan. On tärkeää, ettei niitä esitetä toisilleen uhkina vaan mahdollisuuksina. Ensivaikutelmaan kannattaa vaikuttaa vaihtelemalla tiloja ja lisäämällä vaihtoon jotain hauskaa. Kaikessa toiminnassaan ihmisen on syytä alleviivata sitä, että toisen kissan hankkiminen on hyvä ratkaisu kaikille osapuolille. Mitään muuta ihminen ei oikeastaan voi tehdä.
Ensimmäiset kohtaamiset
Kun ilmassa on iloista odotusta puolin ja toisin, on aika järjestää kohtaamisia ilman aitaa. Tässä kohtaa turvallisuus on tärkeää. Lisäksi kannattaa muistaa, että sitä paremmat mahdollisuudet kissoilla on ennakoida toisiaan, mitä enemmän ne ovat saaneet rauhassa tutustua toisiinsa. Mekin opimme tuntemaan ihmisiä heitä tarkkailemalla, esimerkiksi telkkarin kautta, vaikka emme heitä koskaan olisi tavanneet. Ensimmäiset yhdistämiset eivät siis ole ensimmäisiä kohtaamisia, vaan niissä molemmilla osapuolilla on jo kokemusta ja näkemystä toisistaan.
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä näet noin vartin mittaisen videon, jossa käyn läpi ensimmäisten kohtaamisten järjestämistä. Mitä taustataitoja molemmille kannattaa opettaa jo ennakkoon ja mitä sisustuksessa kannattaa huomioida, jotta kohtaaminen olisi mahdollisimman rauhanomainen?
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.