Tyytyväinen seniorikoira – virikkeitä varttuneeseen makuun

Ikääntyvä koira jää jossain vaiheessa eläkkeelle harrastuksistaan ja sen elämä pyörii kotiympyröissä. Fyysinen kunto ja iän tuomat vaivat eivät välttämättä salli pitkiä päiviä uusissa ympäristöissä tai tutuissakaan lenkkimaastoissa. Ikääntyvän koiran aikabudjetti on hyvin samanlainen kuin pentukoiran – nukkuminen ja lepäily nousevat yhä tärkeämpään asemaan.

Koiravanhusten mieli on tärkeää pitää positiivisena, koska kuten ihmisilläkin, mieliala vaikuttaa sekä suoraan terveyteen että omaan käsitykseen hyvinvoinnista merkittävän paljon. Senioireilla käy joskus niin, että pää veisi enemmän kuin jalat kantavat; siksi koiraa kannattaakin tarkkailla ja kiinnittää huomiota erityisesti riittävään lepoon ja palauttavaan uneen.

Ikääntyneet koirat ovat täynnä elämänviisautta ja kokemuksen tuomaa karismaa. Niiden mielipiteitä on syytä kunnioittaa ja luottaa siihen, että ainakin suurimmassa osassa tilanteista koira on oman hyvinvointinsa paras asiantuntija. Seniorikoira ei arvosta sitä, että se raahataan puoliväkisin vesisateeseen lenkille. Fyysinen aktiivisuus toki on tärkeää ja toivottavaa, mutta varttuneen koiran kanssa täytyy muistaa pitää asiat mielekkäinä ja liikkuminen omaehtoisena – jos koira haluaa kääntyä lenkiltä kotiin, sen kannattaa antaa kääntyä.

Vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Jokainen koira nauttii uusien asioiden opettelusta, eikä milloinkaan ole liian myöhäistä aloittaa. Aivopähkinät ja muut yksilöllisesti suunnitellut ja toteutetut virikkeet pitävät pään ja kropan liikkeessä ja jopa ehkäisevät kognitiivisia häiriöitä. Uusien taitojen harjoittelulla on monta positiivista puolta – se parantaa mielialaa, parantaa suhdetta omistajaan ja lisää myös fyysistä aktiivisuutta.

Iäkkäälle koiralle sopivaa toimintaa temppujen harjoittelun lisäksi ovat uusissa paikoissa ja ympäristöissä käyminen, laadukas sosiaalinen vuorovaikutus sekä ihmisten että toisten koirien kesken ja laatuaika yleensäkin. Varttuneen koiran elämänlaatua määrittävät kivunhallinta, riittävä lepo ja ulkoilu sekä muu mielekäs toiminta, jotka kaikki tähtäävät pitkään elämään terveenä ja toimintakykyisenä.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä pääset lukemaan neljä käytännön vinkkiä seniorikoiran elämänlaadun parantamiseen!

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?